Perjantaina päästiin pitkästä aikaa Mervin valkkuun ja tulipa mahtava fiilis!!! Valitsin kolmesta vaihtoehdosta laukkuetsinnän ja sisäetsinnän. Aloitettiin sisältä: 4 tilaa, aikaa 9 minuuttia, joka meni tosi nopeasti, ei tuntunut yhtään pitkältä 😂
Eka tila oli ihan pikkuinen eteinen, ja ajattelin, että siellä on varmaan kätkö, pitää ottaa lähtö tarkasti. Ohjasin Justin siis aloittamaan kuvassa oikealla näkyvästä seinästä alueen ulkopuolelta, mutta se bongasi pinkin lähtötötsän ja totesi, että alue alkaa tosta, heippa! 😂
Vähän reagoi ovenkarmeihin, minkä sanoinkin ääneen, mutta sitten sai paremman idean ja porhalsi 2. tilaan, jossa saavuttamaton kätkö lipastossa. Just yritti kyllä tehdä siitä saavutettavan tunkien nenänsä laatikon ovesta sisään! Sitten ohjasin jatkamaan samaa huonetta, mutta ehkä 10 sekunnin jälkeen se totesi taas "heippa!" ja poistui paikalta 😂 Kylläpä sain taas tuntea itseni hyödylliseksi!!3. tilasta jostain syystä ei tullut kuvaa. Justilta tuli välittömät isot reaktiot mustaan hyllykköön, jonka päällä oli kaikenlaista kamaa. Hillottiin sitä oikein kunnolla, kunnes ihan yhtäkkiä Just sinkosi metrin päähän seinustalle ja otti sieltä pistorasiasta kätkön. Tää näkyy yläkuvan vasemmassa takareunassa sinisen verhon vieressä. Justin vielä liikkuessa mä ehdin todeta "ah, risteävä hajupilvi" ja sitten olin hetken häkeltynyt, kun se ilmaisi niin nopeasti. Sitten taidettiin käydä 4. tilassa, joka oli tyhjä, mutta taaskaan en uskaltanut sanoa sitä ääneen!! Vaikka olin vielä ennen etsintää sanonut Merville, että sanon. Tässä tilassa oli myös herkkuhäiriöitä (makkarapötkö ja namipussi), mutta Just ohitti ne kiinnostumatta yhtään 💖 Palattiin taas 3. tilaan ja nyt löytyi huoneen oikeasta reunasta matala kätkö kukkaruukusta, jota en ollut edes huomannut - Just vain yhtäkkiä makasi ständin alla. Hyllykkö vaivasi mua vieläkin, vaikka Just jo alkoi vinkua mulle, että usko nyt, ei se tässä ole!
Tän jälkeen katoin kelloa ja se oli jo 7:30, hupsista! Enpäs ollut tehnyt ajankäyttösuunnitelmaa enkä katsonut kelloa yhtään! Tuli vähän kiire palata takaisin eteistilaan, jossa Just ensin nuuski tarkkaan vaahtosammutinta. Ohjasin sen vieressä olevalle lapulle, ja Just löysi kätkön seinäsaumasta. Tästä nopea sosiaalinen palkka ja ohjasin hupparille, josta toinen löytö. Sanoin sit tähän valmiin.
Löydettiin siis 5/7 kätköä. Meiltä jäi toi saranakätkö 1. tilasta, vaikka olin rekisteröinyt reaktion ovenkarmeihin siinä heti lähtiessä. Mutta suoraan sanoen en uskonut, että noin pienessä tilassa nyt sentään kolmea kätköä olisi. Aika källi! Lisäksi 3. tilan hyllykön vieressä oli tuolipino, joka me oltiin kyllä käyty läpi mutta nenänkorkeudelta. Meillähän on useamman kerran kokeessa ollut tuolipinon keskellä saavuttamaton kätkö. Tällä kertaa kätkö oli kuitenkin ylimmän tuolin selkänojassa ja sellaista meillä ei olekaan aiemmin ollut! Ihan tarkkaan en muista, mitä muita kätköjä palkkasin ja mitä en, mutta ainakin palkkasin niitä, joissa Just oli jyrännyt mun ohi kätkölle. Jotenkin aina yhtä riemastuttavaa, kun Just ei kuuntele mua yhtään, kun saa paremman idean 😂 Tottelemattomuusharjoitukset on siis tuottaneet tulosta! Mutta sen sijaan tuo hyllykön hilloaminen kolmeen otteeseen oli kyllä huono homma. Taas muistilistan kohta: "jos kohde on tutkittu yltä, alta ja ympäri, niin kätkö ei ole siinä!" Eli silloin pitää tarkistaa viereiset kohteet tarkasti. Tuolipinon korkeampi kätkö seuraavaksi täsmätreeniin.
Seuraavana tehtävänä laukkuetsintä, aikaa 4 min. Just meni ensin keskeltä alueen läpi ja sitten vasempaan reunaan, jossa reagoi voimakkaasti yhteen laukkuun ja vähän tökkäisikin sitä tassulla. Sanoin "nätisti" ja Just sanoi "piä tunkkis" ja jatkoi matkaa. Hengitin syvään ja tultiin toisesta suunnasta. Kun Just löysi vetskarin raon, lukitsi ilmaisun. Tästä sosiaalinen palkka. Eli tän perusteella jos näen sen reagoivan, mun kannattaisi ohjata laukku ympäri, että löytyisi ilmarako. Ilmeisesti tuo laukku oli sen verran huokoinen, että kankaan läpikin tuli hajua, mutta Justin mielestä ilmarako pitää löytää! Kysyin vielä Merviltä, missä kohtaa siirrännäinen oli ja se oli kuulemma laukun pohjalla.Jatkettiin siitä ja kuvassa lähimpänä olevalle matkalaukulle tuli välittömästi aivan superhieno ilmaisu! 💖 Tästä nopea välipalkka ja jatkettiin. Hyvin nopeasti Just tuli oikeanpuoleiselle laukulle, joka oli pystyasennossa, ja tälle myös täydellinen ilmaisu! Ei muuta kuin valmista peliin ja superpalkkaukset. Aikaa meni varmaan yhteensä 2 minuuttia, joka sisälsi jo kätkön jättämisenkin. Kokeilen nyt matkalaukkujen kanssa uutta taktiikkaa ohjata ympäri, katsotaan, tuottaako tulosta.
Jäi kyllä niin hyvä fiilis näistä treeneistä! Jotenkin tuntuu, että mitä enemmän kätköjä, sen hauskempaa. Just oli hirmuisella tohinalla hommissa, ihan kuin eri koira verrattuna parin viikon takaiseen Ellin valkkuun. Paljon kyllä tekee viileämpi sää. Nyt on hirveä into treenata - onneksi viikon päästä päästään leirille, jossa mun suosikkivalkku koko Suomesta eli Selina Saimala! Tarviin kyllä vielä lisää tällaisia treenejä, että osaisin toimia koiran ja alitajuntani vihjeiden mukaisesti.