perjantai 29. maaliskuuta 2024

Caritan valkku + agi

 






















Maanantaina 18.3. ostin ihan ex tempore tuurauspaikan Caritan treeneistä. Hyvä, että mentiin, Just oli ihan timantti 😍 Ekalla kierroksella hierottiin etenkin tuota tokan suoran jälkeistä persjättökäännöstä eteentulon jälkeen. Siinä oli aikamoinen sihtaaminen, että sai järkevän linjan kyltille ja sieltä pois. Tässä ja saksalaisessa oikealla Carita huomasi sellaisen, että Just jää seuraamaan vähän vinoon noiden täyskäännösten jälkeen. Tätähän en itse näe, joten hyvä huomio. Hiottiin niitä sitten vähäsen ja todettiin, että ensinnäkin mun pitää sanoa uuden puolen seuraamiskäsky ja ihan seurauttaa, että koira ymmärtää korjata asentonsa. Tossa saksalaisessa oikealla oli hauska, kun Just suoristi itsensä aivan upeasti, sitten kehuin ja se levähti 😂 enkä päässyt palkkaamaan suoristamisesta. Nauratti ihan, että Just tosiaan ilahtui niin paljon, että lähti etuilemaan. Siispä jos haluan palkata suoristamisesta, niin käännöskäsky - uuden puolen seuraamiskäsky - seuraamista eteenpäin - perusasento - palkkaus koiran pään ulkopuolelta.

Ohjaajan ympäri pyörimiset ja tuplasaksalaiset sujui selvästi paremmin tällä kertaa eli treeni on tuottanut tulosta. Yksi stiplu vain tuli puolenvaihto jalkojen välistä -kyltin jälkeisellä tuplasaksalaisella, kun menin itse ihan askeleissani sekaisin. Uusimaan lähtö meni niin hienosti, että palkkasin sitten sen. Lopussa oli vielä 2-3 min aikaa, niin päätin ottaa pidempää rataa ihan sen takia, että välipalkkaukset toimivat taukoina myös mulle ja pitemmän radan ohjaaminen on ihan eri asia. Caritan sanoin: "Näytti tosi hyvältä, loppua kohti myös kuulosti hyvältä..."  😂 eli alussa tuli jonkin verran ääntelyä, sitten Just tasaantui rataflowhun ja loppurata olikin pelkkää hattaraa. Osattiin myös hienosti korjata täyskäännökset. Palkkasin sitten spiraalin kohdalta upeasta seuraamisesta ja sydämenkuvat silmissä kotiin.

21.3. agitreeneissä ohjaustreenit, joissa koottiin yhteen talven teemoja. 1-3, 6-8 ja 16-18 ohjauksen erottelut, kolmosella ja 13:lla wrappi ja ysillä putkijarru. Jokun kanssa ei tehty 13:a wrappina, ois ollut sille liian tiukka, joten otettiin ristiin ja suoraan 15:lle, mikä ei ollut kovin sujuva. Ois pitänyt vaan palkata 13:n jälkeen ja sitten jatkaa 15:ltä erillisenä pätkänä. Noin muuten Joku oli ihan stara ja läpäisi kaikki tehtävät! 😍

Jokun ohjaaja sen sijaan peitti muutaman hypyn, ja homma meni ihan putkeen. Ensin esteellä 3 Joku oikaisi suoraan nelosputkeen, sitten esteellä 7 Joku meni nelosputken toisesta päästä. Vaikeahan koiran on estettä ottaa, jos se ei sitä näe. Siispä tuollaisiin kohtiin pitää ottaa lisää tarkkuutta oman sijoittumisen suhteen eli käytännössä pitää olla keskemmällä ja luottaa siihen, että linja ja sanallinen vihje vievät koiran takaakiertoon. Kumpikin kohta onnistui kyllä hienosti, kunhan koira näki esteen.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Rallyn rotumestikset

 Viime lauantaina oli koe, jonka takia kaivettiin rally-toko naftaliinista: nimittäin Lappalaiskoirat ry:n mestaruudet! Kisat oli Haminassa aivan liian aikaisin aamulla ja ajeltiin sinne Marjan kyydissä. Tuomarina oli aina yhtä mukava Tiia Hämäläinen.

Just oli luokassaan kuudes. Hallissa oli kivasti tehty verkka-alue kisakehän pitkän sivun suuntaisesti kaistaleeksi kehän ja yleisön väliin eli siinä oli hyvin tilaa verkkailla, eikä yleisö roikkunut ihan kehän reunassa kiinni. Lisäksi hallissa oli häkkialue, jonka toisessa päässä oli jumppanurkkaus.

Näiden fasiliteettien takia tein verkan vähän eri tavalla kuin ennen: Kaksi koiraa ennen otin Justin jumppanurkkaan temppuilemaan ajatuksena fyysinen verkka. Tehtiin vähän peruutusta alustalle, tasapainotyynyn ympäri pyörimistä ja sen sellaista. Sitten edellisen koiran suoritusvuorolla mentiin verkka-alueelle ja tehtiin normaalimpaa valmistelua, liikkeellelähtöjä, seuraamista, radalla olevia tehtäviä jne. En kyllä osaa sanoa, oliko tämä parempi vai huonompi.

Radalla oli ihanan pitkät kylttivälit ja muutenkin väljää. Lähdössä oli myös kolmisen metriä tilaa kehänauhan ja lähtökyltin välillä. Annoin Justin hetken katsella ympäristöä kehän ulkopuolella ja palkkasin kontaktista. Sitten koira oikealla kehään, pysähdys nauhan sisäpuolella, koira vasemmalle ja lähtöön. Lähtö meni aivan upeasti! Toi lähtökysymykseen vastaus kehuvalla äänellä on kyllä ihan Justin juttu. Aika kauan meni kyllä keksiä se 😂



Ekana kylttinä oli edessä peruutus. Just peruutti ihan hienosti mutta pysähtyi jonkin matkan jälkeen. Voi olla, että matka olisi ollut riittävä, mutta pyysin vielä varmuuden vuoksi peruuttamaan vähän lisää. Tästä -1 tvä. Sivulle palatessa Justilta pääsi pikkuinen haukahdus, samoin seuraavan eteentulon lopussa. Kolmas kyltti oli istu-maahan ennen houkutusta. Ei kuulostanut erityiseltä mutta eipähän olla tollasta yhdistelmää treenattu! Just nimittäin jäi niin vahvasti luopumaan houkutuksesta, että ei lähtenyt ekasta käskystä seuraamaan maasta. Tästä -1 tvä. Houkutuksen alussa kontakti vähän putoili mutta toinen kaarre meni tosi kauniisti ja saatiin "hieno!"-merkintä. 

Sitten oli kolmen käännöksen yhdistelmä, jossa keskityin linjoihin ja ajoituksiin ja Just tsemppasi kontaktin kanssa. Oikealla pyörähdys oli tuomarinkin mielestä hieno. Sarjahypyn jälkeen ääntely vähän lisääntyi ja askelkäännöksessä tuli taas haukahdus. Seuraavana 270 oikeaan ja askel vasemmalle istumisten kanssa. Näissä molemmissa vinkumista mutta teknisesti niin hyvät, että saatiin "hieno"-merkinnät. Askeleessa näkyy hauskasti, kun Justilla tuli pieni katkos ja se katseli hetken muualle. Samalla mä vedän henkeä ja mietin tarkasti, mitkä eleet teen missäkin järjestyksessä. Ja sitten itse askel meni ihan täydellisesti. 

Seuraavana spiraali, jossa keskityin kävelemään tasaista vauhtia. Sen jälkeen Justin siirsi seuraamispaikkaansa vähän eteenpäin ja oli jopa niin edessä, että edempänä olis ollut keulimista! Noin se yleensä seuraa treeneissä mutta kokeessa on yleensä vähän korrektimpi. Sitten oli tuplasaksalainen oikealla, jonka hinkkaaminen on tuottanut tulosta: selvittiin virheittä! Lopun molemmista käännöksistä vielä "hieno"-merkinnät. Vire siis nousi puolenvälin jälkeen ja loppurata meni huomattavasti korkeammalla kuin alkurata. Tämä on siis positiivinen asia, mutta haittapuolena tuli ääntely. Radan jälkeen tuntui, että ei tainnut paljon virheitä tulla mutta oli silti yllätys, että ratavirheitä tuli vain kaksi ykkösen virhettä! Ääntelystä saatiin ihan ansaitusti -5. Yhteispisteet siis 93! Tuomarinkommentti oli aika ihana: "Vähennys koiran ääntelystä. Superhieno seuraaminen, käännökset ja peruutus!" Noilla pisteillä pokattiin rotumestaruus! 😍 Luokassa sijoituttiin toiseksi. On aika makeeta, että Just on osallistunut viitenä vuotena rallyn rotumestiksiin ja sijoittunut niistä neljässä! Taukoa oli vain koronavuodet, kun mestaruuksia ei järjestetty. 

Ilmoittauduin nyt vielä pitkäperjantaille kisoihin ja sen jälkeen rally saa jäädä tauolle.

lauantai 23. maaliskuuta 2024

Toko + agi

Toissamaanantaina Päivin treenit + kimppatoko. Olipa muuten ihan mielenkiintoiset treenit! Tehtiin muutama liike niin, että oikeesti keskityin liikkeenväliin ja sosiaaliseen palkkaan: seuraaminen, ruutu, L, kierto. Eka siirtymä seuraamisen jälkeen oli aivan huippuhieno 😍 ja siitä tosi hyvällä asenteella lähtöpaikkaan ruutuun ja sitten kunnon bileet ilman palkkoja 🤩 Mutta sitten lähti menemään huonompaan päin. Seuraavaksi oli L ja Just jäi ihan jumittamaan, sekä alussa seuraamaan lähtiessä että ekan käskyn kohdalla. Kyllä se siitä sitten taas tsemppasi mutta paras vire jäi kyllä tuohon. Tehtiin lopuksi vielä kierto.

Jälkeenpäin mietin, että päädyinköhän mä toiseen ääripäähän: biletettiin niin paljon liikkeenvälissä, että koiran isoimmat paukut oli jo käytetty siinä eikä itse liikkeisiin enää jäänyt täyttä panostusta. Lisäksi koutsin kanssa tehtiin sellainen huomio, että Justille pitäisi ladata paljon korkeampi odotusarvo liikkeenaloituksiin silloinkin, kun mä olen vähän pihalla 🤯 kun nyt voittajassa liikkeet ja käskytykset on mulle vielä aika uutta, niin voi tulla hetkiä, että mun pitää kuunnella liikkuria tai muuten en pysty olemaan 100 % koiran kanssa. Olisi tosi hyvä, jos Just ajattelisi, että tää on ihan ok ja kannattaa silti tsempata eikä latistuisi. Tehtiin sitten loppuun muutama tällainen ja kyllä, niissä on tekemistä. On tuo toko kyllä sellainen laji, että aina löytyy jokin pieni osa, joka prakaa ja sen kertautuessa näkyy kokonaistekemisessä.

Kimppatokossa molemmat koirat teki paikkiksen. Justin säästöpossu oli jo ihan lähellä mun piiloa mutta toki se näki, kun kävin tekemässä talletuksia. Vuorotellen käskytykset on jo monta kertaa menneet virheittä. Jokukin on edistynyt hyvin; sen etupalkka on kauempana, ja ihan yhtä varmasti makaa. Just teki lisäksi esim. kaukoja targetilla ja liikkuroituna. Tässä hyvin tuli ilmi yllämainitut omat haasteet voittajan liikkeissä: ensinnäkin joudun katsomaan liikkurin näyttötaulusta jokaisen asennon ja toiseksi sanoin yhden väärän käskyn. 

Joku teki häiriöhommia. Hyvin näkyi edistys jo kahdessa kerrassa: Joku suhtautui ihan tyynesti ryhmän kiihkeisiinkin koiriin. Lopuksi otettiin vielä tyhjässä hallissa luoksaria pallohäiriöllä. Aluksi pikkupallolla ja Joku melkeinpä odotti poiskutsua. Sitten vaihdoin Justin Suomi-palloon ja se oli kyllä paljon pahempi magneetti kuin pikkupallo. Jatketaan harjoituksia!

Torstaina estetreenit, Joku yksinään mukana. Kerroin Hannalle olevani vähän kyllästynyt siihen, että treenataan puomia aina erikseen ja samalla tavalla eikä homma edisty ollenkaan. Päätettiin, että ruvetaan tekemään puomia radan osana. Muokataan kriteeriä niin, että tärkeintä on rento ja turvallinen suoritus kontaktista viis. Eli ei saa loikata niin korkealta, että on vaarallista, mutta "takajalan kynsiosuma" on ihan ok. Ja sellaisia saatiinkin! Tehtiin vissiin 5 kertaa ihan kunnon vauhdista radan osana ja Joku meni joka kerta tosi rennosti ja vauhdikkaasti. Lisäksi tehtiin keinua ja pituus-okseri-hyppysuoraa.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Agi + rally

 Viikko sitten torstaina ratatreeni. Hyppy 12 oli vähän ylempänä, että sieltä pääsi keinulla. Homma meni vähän putkeen 😂 ensin esteellä nro 13 Joku meinasi mennä 7-putkeen mutta kääntyikin viime hetkellä takaisin. Sitten putken 15 sijaan meni 20:n. Ja lopuksi vielä 20:n jälkeen juoksi suoraan päätyyn "eteen"-käskystä. Se on siis oppinut, että "eteen" tarkoittaa: juokse suoraan palkalle. Keinun unohdin ottaa ensin erikseen, niin keskeytin ekan kierroksen palkaten keinun ja sitten vasta jatkettiin. Toisella kierroksella olin tarkempi ja ohjasin putkiin napakasti näyttäen, ja nyt löytyi oikeat suut. Lopuksi otettiin vielä 17-21, että sain Jokun juoksemaan muurille sen sijaan, että juoksisi suoraan katsomoon.

Ohjausvalinnoista erityisesti mieltä lämmitti se, että kasin jälkeen lähdin kunnolla liikkeelle ja persjätöllä vaihdoin seinän puolelle 10-putken ajaksi, jolloin 11:lle tuli sujuva wrap-linja. Se oli myös siistiä, että kun olin selittänyt ryhmälle, että 3-4-väliin ehtii helposti persjättöön, kun lähettää koiran suorittamaan itsenäisesti 1-3, niin se toimi Jokun kanssa kuin unelma.

Agin jälkeen Justille pikarallyt. Päivän pääasia oli siirtyvä merkki. Tää olikin hyvä treeni: 3/4 toistosta onnistui täydellisesti. Lisäksi hinkattiin pyörityksiä.

Lauantaina tuplatreenit. Ensin Jokulle käyttäytymisneuvonta Mustissa&Mirrissä. Pyysin vinkkejä liukkaan lattian ja jännän paikan yhdistelmästä eli Pasilan aseman läpi kulkemiseen. Ihan hyviä ideoita tulikin. En ole koskaan käyttänyt kosketuskeppiä missään, mutta nyt tein Jokulle hammasharjasta ja pöllönpäästä kosketuskepin, josta toivon toimivaa välinettä vaikeisiin paikkoihin. Aloitettiin sen harjoittelu hallilla, kriteerinä koskeminen kuonolla tai hampailla. Lisäksi treenataan työpaikan aulassa ja eläintarvikekaupoissa, koska siellä Joku liikkuu tosi kivasti lattiasta huolimatta.

M&M:ltä siirryttiin hallille, jossa tuurauspaikalla Ullan rallytreenit. Hieman oli vaikea keskittyä rallytokoon ennen aloitusta mutta itse treeni meni yllättävän hyvin. Olin katsonut, kun kaikki ryhmän muut koirat olivat hienosti ohittaneet houkutuksen seuratessaan mutta ohjaajan huomion herpaantuessa käyneet pöllimässä sieltä namia. Just oli ainoa, joka ei sitä tehnyt! Tästä otin pisteet itselleni, että en päästänyt koiraa huitelemaan. Oli kyllä huvittavaa, kun ennen houkutusta oli molemmat vasempaan täyskäännös, jota Just lähti suorittamaan mutta kesken kaiken nenä meinasi karata houkutuksen suuntaan 😂 Uusinnalla onnistui. Lopuksi hinkattiin vielä ohjaajan ympäri vastapäivään + tuplasaksalainen oikealla.

Tärkeitä huomioita tältä radalta:

  • Tällä kertaa yritin muistaa palkata väliseuraamisesta, ei vain tempuista.
  • Mun vauhti kiihtyy, kun tehdään spiraalia koira ulkokaarella. Kun kävelin yhtä rauhallisesti (mun rauhallisesti), Just vähensi ääntelyä n. 70 %.
  • Kaksi paikallakäännöstä peräkkäin on vähän vaikeita; Just saattaa jumittaa toisen liikkeellelähdössä tai perusasennossa. Koetin sitten tehdä nämä oikein reippaasti ja palkata railakkaasti. Jotain ihmeellistä mä teen polvellani, että Just olettaa, että lähdetään peruuttamaan. Kisoissa lienee parasta sanoa varmuuden vuoksi vielä "istu", kun tullaan pysäyttävälle kyltille koira oikealla.
  • Ohjaajan ympäri vastapäivään parani hurjasti, kun sanoin vihjesanankin askelta ennen pysähdystä. Ennakoiva käsimerkki ei siis riittänyt, mutta ennakoiva käsimerkki JA ennakoiva käsky auttoi Justia valmistautumaan tehtävään, ja kiertämisestä tuli huomattavasti sujuvampi.

Näillä eväillä sitten rotumestiksiin!



perjantai 15. maaliskuuta 2024

2 x nosetreenit

 Maanantaina mun ryhmän nosetreenit hallilla. Oli ilmaisupainotteiset treenit - neljä vaihtoehtoa, joista jokainen sai valita kaksi: purkkirata, "laatikkorata", hajulla pysymistreeni sekä korkeat kätköt roikkuvilla mukeilla. Lisäksi oli kimppatreeninä iso laatikkoalue, vissiin 42 laatikkoa, joilla maksimissaan 5 kätköä mutta ohjeena lopettaa hyvään.

Terhi Jyllilän meille Seinäjoen leirillä neuvoma hajulla pysymistreeni on kyllä hämmästyttävä. Oon nyt neljällä koiralla sen nähnyt ja kaikilla on toiminut. Siinä siis ohjaaja vaan heittää namia hajupurkin päälle ja sitten toistojen myötä koira jää tuijottamaan hajua. Näin se toimi Almalla ja Rinilläkin, vaikka heittäjänä olin minä, joka ekaa kertaa kokeilin tätä treeniä.

Korkeat kätköt roikkuvilla mukeilla ei toiminut kovin hyvin. Chili innostui liikaa niillä pelaamisesta ja osan mielestä niillä oli muuten vain liian hauskaa, että olisi jaksanut käydä niitä haistellen läpi. Positiivista oli kuitenkin se, että ainakin Rin ja Eeni paransivat toistojen myötä ja viimeiset ilmaisut oli tosi hienoja.

Laatikkoradalla saatiin hyviä onnistumisia ja sitten myös esiin uusia ongelmia, hoh hoijaa. Purkkirataa tehtiin Ikean muovisilla matalilla laatikoilla, joissa isot reiät kannessa, koska hallin varsinaisen purkkiradan purkit oli liian lähekkäin tähän tarkoitukseen. Tää oli eka kerta, kun treenaan tätä vuoden 2022 Hartolan leirin jälkeen, jossa Miikka Ounila tän näytti ja neuvoi. Piti käydä muistiinpanot pariinkin kertaan läpi ennen treeniä 😂 Kaikenlaista hienoa mullakin on tallessa! Tässä oli merkillepantavaa, että kokemattomammat koirat tekivät tätä ihan uskomattoman hienosti ja todella korkealla onnistumisprosentilla! 😍 Myös tyhjät radat sujui ilman valeilmaisuja. Kun taas Just ensin ilmaisi hienosti ekan laatikon (superpalkka), tokalla kierroksella ilmaisi taas ekan laatikon (kätkö oli kolmannessa), tyhjällä radalla ilmaisi ekan laatikon ja voi hyvänen aika. Sitten totesi, ettei kätkö ole ekassa laatikossa ja lähti haistelemaan seinää. Sitten saatiin pari onnistunutta tyhjää, joista palkkasin pienesti. Viimeisellä kierroksella kätkö oli 4. laatikossa ja nyt tuli hieno suoritus, niin siihen lopetettiin. Huh, kun tää tarvii ohjaajalta hermoja! Ei yksin tehtävä treeni siis!

Lopuksi Just pääsi tekemään ison laatikkoalueen. Voi vain ajatella, mikä on lopputulos, kun olen ryhmälle antanut ohjeeksi lopettaa hyvään löytöön. Teinkö itse niin? No en tietenkään 🙈 Maksimimäärä oli 5. Eka löytö hyvä, toka löytö hyvä, kolmas löytö hyvä. Tässä kohtaa sanoin jo valmis, johon Heidi sanoi, että kaikkia ei oo löydetty. Eihän Heidi tarkoittanut, että mä en olisi saanut jättää tähän! Totta kai olisin saanut jättää tähän, sehän tässä oli ideana! No, tällä aikaa Just oli löytänyt neljännen kätkön. Enkä mä vieläkään tajunnut lopettaa!!! Pakko oli vääntää siihen huonoon löytöön asti, että pääsi lopettamaan huonoon, arrgghh! Viimeinen kätkölaatikko oli nimittäin sen verran tiivis, ettei haju tullut sieltä kunnolla ulos. Just haisteli sen tarkasti ympäri, oli lähdössä pois ja meni maahan. Tästäkin olisi voinut jo palkata, koska ilmaisukäytös. Mutta ilmaisu oli sen verran outo tuon poispäin lähtemisen takia, että kysyin jotain "ootko varma". Just meni uudelleen tarkentamaan ja kun ei löytänyt hajulähdettä, lähti haistelemaan viereisiä. Tässä vaiheessa kysyin Heidiltä, onko kätkö tässä ja vastaus oli kyllä. Mutta Just ei sitten halunnut ilmaista sitä enää ja meni ihan vääntämiseksi loppu. Ai että mua ärsytti oma toiminta tän jälkeen, taas piti puoli yötä velloa omaa tyhmyyttä.

Perjantaina sitten Mervin nosevalkku. Olin laittanut toiveeksi ilmaisutreenin. Keskusteltiin palkkauksesta ja siitä, miten parhaiten kertoa Justille, että suunkäyttö tarkentaessa ei ole suotavaa. Mervi ehdotti sellaista, että laitetaan kätkö sellaiseen paikkaan, että se putoaa, jos Just tulee siihen liian rajusti. Kokeiltiin tätä: Mervi laittoi metallipurkin kannen kumollaan olevan jakkaran päälle. Kun Just jyräsi siihen, kansi putosi ja kätkö "katosi". Vein Justin pois ja voivoteltiin sivummalla sen aikaa, kun Mervi vaihtoi kätkön paikan. Eli alkuun tuli uusi etsintä myös. Onnistumisesta superpalkka. Onnistumisprosentti ei toistaiseksi päätä huimannut (2/5) MUTTA Just tuntui kuitenkin ymmärtävän, mistä kiikastaa, koska jo tokalla yrityksellä vetäytyi kätköltä välittömästi sen löydettyään. Viimeisellä toistolla purkki vähän heilahti mutta ei pudonnut, niin todettiin, että tämä oli kriteerin pitävä suoritus. Kokeillaan nyt tällä vähän aikaa. Mahdollisia vaaranpaikkoja:

  • Silmillä etsiminen noin selkeällä ja näkyvällä kohteella
  • liian kauas jääminen eli Just ei tarkenna loppuun, kun on kiire vetäytyä ilmaisemaan

Ja nyt viikkoa myöhemmin voin todeta, että tää toimi ihan uskomattoman hyvin! Just tuntui jo kolmannessa treenissä ymmärtävän, mistä kiikastaa eli vetäytyy tosi voimakkaasti taaksepäin kätkön löydettyään. Joo, etsi silmillä, kun kätkö oli näkyvä purkki, mutta heti etsii nenällä, kun kätkö ei erotu kaukaa. Kerran myös kokeili ilmaista liian kaukaa mutta kun en reagoinut, ymmärsi kyllä, että kyseessä oli tarkennusvirhe ja kävi vielä lähempänä!


Jos jotain huonoa, niin mua alkoi turhauttaa, ettei se opi tunnaria, kun oppi noin nopeasti uuden toimintatavan nosekontekstissa... taidan ottaa seuraavan oljenkorren käyttöön.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Rallykisat pitkästä aikaa!

Viikon päästä on rallyn rotumestikset, joten kuten todettu, ollaan kaiveltu rallya naftaliinista nyt keväällä. Olin ilmoittautunut 3.3. sunnuntaina Ojankoon kisoihin ihan sillä mielellä, että olisi yksi kisa alla ennen rotumestiksiä. Olikin oikein kivat iltakisat. Tuomarina oli uusi tuttavuus Mikaela Lindqvist.

Onnittelin itseäni ratapiirroksen nähtyäni hyvästä valmistautumisesta: kaikki (!) viime viikolla treenatut kyltit olivat mukana tässä radassa! Tai ehkä kävi vain hyvä tuuri. 

Tein kehääntulon koira oikealla. Itse sisääntulo portin läpi meni hienosti kontaktissa, samoin hihnanirrotus. Mutta sitten meni aika hankalaksi, kun olin tullut vain pari metriä lähdön viereen ja siitä yritin jonkin ihme manööverin kautta päätyä lähtöön. Parempi ois ollut vain pyytää koiraa vaihtamaan puolta ja ottaa itse askel lähtöön eikä kääntyä päinvastaiseen suuntaan. Eli jatkossa pitää miettiä tarkemmin, onko radan alku sellainen, että kannattaa tulla sisään koira oikealla vai onko vain helpompi tulla suoraan vasemmalla.

Lähtökysymys ja liikkeellelähtö meni kuitenkin tosi hienosti alun säädöstä huolimatta. Ekalta kyltiltä, tuplasaksalaiselta -3 tvä. Sitten eka suora meni oikein hienosti ja paikallakäännös myös. 90 asteen käännöksessä Just aivasti ja sen takia jäi aavistuksen, mutta siitä ei virheitä. Heti käännöksen jälkeen tehty pyörähdys oikealla onnistui myös! 360 oikeaan alkoi hyvin mutta puolenvälin jälkeen Just vilkaisi vieressä seisseitä tuomaria ja sihteeriä. Jatkoi kyllä heti sen jälkeen pyörimistä mutta tämä pieni katkos aiheutti -1 vino -virheen, kun oltiin hetkellisesti eri rintamasuunnassa. 




Seuraavalla kyltillä (tuplasaksalainen oikealla) tulikin radan eeppisin ohjaajavirhe: sanoin väärän käskyn! Just lähti tekemään väärää liikettä, mutta jotenkin sain kalastettua sen oikeaan suuntaan ja itse pyörittyä tarpeeksi hitaasti, että saatiin vain -3 tvä eikä kymppiä. Onneksi en lähtenyt uusimaan. Tämän jälkeen oma ohjaus jotenkin muuttui, taisin lähteä kävelemään vähän reippaammin 😂 Justilla taas tuli enemmän ääntelyä eli aika selkeä reaktio epäselvyyteen. No valkovuokko meni tosi hienosti ja homma sujui muutenkin, kunnes paikallakäännöksen ekassa sivulletulossa Just ajatteli peruutusta ja säädöstä saatiin -3 tvä. Se lukee jotenkin mun polvesta, että pitää lähteä peruuttamaan ja siksi tarjoaa sitä. Ollaanhan me peruutusta paljon treenattu tokoa varten.

Seuraava suora meni muuten hienosti paitsi liikkeestä seiso & liikkeestä maahan - kierrä koira -kylteiltä saatiin -1 as. En tullut kysyneeksi, mistä nämä tuli. Viimeisenä tehtävänä oli ohjaajan ympäri myötäpäivään ja tämä oli kaukana sujuvasta. Just teki taas sellaisen hitaan ja kulmikkaan kierroksen ja äänteli vielä koko ajan. Mä taas nojasin niin paljon taaksepäin, että sain -3 ov. Maaliin tultiin kuitenkin iloisella seuraamisella ja hyvällä kontaktilla. Oikeastaan läpi radan oli aika hyvä kontakti. Ainoa katkos yllä mainittujen virheiden lisäksi oli askelkäännöksen tokassa istumisessa, jossa Just vilkaisi kameraan päin. Aavistuksen treenejä taempana se seuraa hetkittäin mutta ei kuitenkaan niin takana, että mulla olisi fiilis sen jätättävän.

Pisteitä jäi kasaan 85, tuomarinkommenttina: "Sujuva rata." Kaiken kaikkiaan olin oikein tyytyväinen tähän, sekä suoritukseen että tulokseen, 10 kk kisatauko huomioon ottaen 😍




lauantai 2. maaliskuuta 2024

Talviloma + nosekoe


 Talviloman aika! Melko vaikeaa oli lähteä, kun haluaisin aina lähteä niin, että osastoni on järjestyksessä ja nyt piti lähteä niin, että työt jäi ihan kaaoksen valtaan. Mutta lähdettiin kuitenkin, ja olinhan mä sen tarpeessa. Teki kyllä hyvää tehdä pitkiä lenkkejä ja lukea kirjaa kaiket päivät. Käytiin laatuaikalenkeillä sekä torstaina että perjantaina. Koko päivän siihen saa kulumaan, mutta on se sen arvoista!

Koska aina pitää natsata mökkiviikonloput nosekokeisiin, niin tällä kertaa olin saanut paikan Tikkakoskelta sisä2-kokeesta. Tuomarina oli taas Emmi Salenius. Tykkään kyllä Emmin kokeista, monipuoliset alueet ja hajut liikkuu hyvin, tuomitsee osallistujan eduksi mutta haasteita riittää silti. Satasia tuli 3 kpl ja kaikilla alueilla 2-3 koirakoilta jäi jotain löytymättä. Paikka oli varmasti hienoin, jossa ollaan koskaan nosetettu: Ilmavoimamuseo. 

Lentokonehallin puolella lattia oli vähän liukas, arkistossa ja huoltotiloissa ei yhtään. Päätin, että kokeillaan mennä ilman tossuja mutta otin ne ekalle kierrokselle varmuuden vuoksi taskuun.




1. alue, 2 kätköä, aikaa 4 minuuttia. Just lähti jotenkin ihmeellisen rauhallisesti etsimään! Oikein lähdöstä alkaen kävi tarkkaan aluetta läpi, ei yhtään surffaillut eikä kipitellyt ympäriinsä. Tämä oli siis erittäin hyvä asia, koska Just ei myöskään liukastellut yhtään. Nopeasti saikin ekasta hajupilvestä kiinni ja tarkensi lenkokonepelkkien tukijalan alle. Siitä eka löytö. Sitten jatkettiin alueen keskiosa ympäri, ei reaktioita. Siirryttiin sitten takaseinustalle, josta meillä oli paljon etsimättä. Siellä heti pikkupöydän ympärillä alkoi reaktiot ja Just nousikin pöytää vasten kurottaen sillä oleville kirjoille. Hetken siinä pyörittyään Just selvästi mietti, mitenköhän tämä pitäisi ilmaista ja haukkasi kirjan koko kulman suuhunsa! Sitten se muisti, että eihän näitä kuulunut ilmaista noutamalla, ja meni maahan. Hieman huvittuneena ilmoitin löydön ajassa 2:15,2, joka oli toiseksi nopein aika - rauhallinen tyyli oli yllättävän tehokas. 1 virhepiste saatiin kätkön haukkaamisesta. Täytyy kyllä kehittää itselle jokin toimintasuunnitelma, mitä teen koetilanteessa, jos tulee tuollaisia ilmaisuja.


2. alue, 1 kätkö, aikaa 2 minuuttia. Alueella oli aika vähän etsittävää.  Heti lähdöstä oikealla oli ovisyvennys, jonka Just ohitti porhaltaessaan alueelle - ihan erilainen lähtö kuin 1. alueella. Just kipitti suoraan takanurkkaan, jonka haisteli mutta ei ilmaisua. Siirryttiin sitten lasikaapille ja keskellä olevalle esittelypöydälle, jota Just kiersi monta kertaa ympäri. Mietin vähän, olisiko siellä alla voinut olla saavuttamaton kätkö. Tässä vaiheessa tuli 30 sekunnin varoitus, joten ohjasin Justin kohti ovisyvennystä, joka oli jäänyt alussa etsimättä. Ei mitään reaktioita siellä. Lähdettiin sitten infotauluja pitkin takaisin kohti takanurkkaa, kun aika loppui. 

Kätkö hittolainen oli siellä takanurkassa, johon Justilla tuli eka reaktio! Ja nyt kun päästin Justin sinne, se ilmaisi heti. Kätkö oli peitettyjen tikkaiden takana saavuttamaton. Miksi Just ei jäänyt tarkentamaan ja ilmaisemaan sitä ekalla kerralla, keksin pari mahdollista vaihtoehtoa: Joko se ei todella saanut hajusta kiinni ekalla kerralla, kun haisteli maan tasolta oikealta puolelta tikkaita vaan vasta sitten, kun hyppäsi seinää vasten vasemmalta puolelta. Tai sitten se suoranaisesti jätti hajupilven ja kävi tsekkaamassa, löytyisikö muulta alueelta helpompaa. Mun mielestä se ei kuitenkaan näyttänyt siltä, että olisi löytänyt kätkön ja tietoisesti päättänyt jättää sen mutta vaikeahan se on muistaa joka sekuntia, kun ei ole videota. Tämän skenaarion kannalta olikin hyvä, että alueella oli vain yksi kätkö, eikä Just saanut mitään vahvistetta, kunnes oli tarkentanut ja ilmaissut kätkön loppuun asti. 

Tämän alueen jälkeen sillee semisti harmitti... mutta sitten ajattelin, että ei oikeastaan voi harmittaa, koska toimin ihan järkevästi 30 sekunnin varoituksen kohdalla. Kahdessa aiemmassa kokeessa nimittäin kätkö on löytynyt sieltä, mikä oli jäänyt vielä etsimättä. Tällä kertaa se oli väärä vaihtoehto, ja tällaista tämä on. Vähän toki hillottiin keskellä olevaa pöytää MUTTA jos saavuttamaton kätkö olisi ollut siellä alla, niin Justin toiminta olisi ollut juuri tuollaista.

3. alueelle Just tulikin sitten ihan erilaisella energialla. Olisi kyllä mielenkiintoista päästä oman koiran pään sisälle ja ymmärtää, mitä siellä tapahtuu kokeen edetessä. 3. alue oli arkistohuone, jossa 2 kätköä ja 3 min aikaa. Tehtiin vapaana, kun lattia ei ollut liukas. Just meni suoraan lähdöstä huoneen vasemmalle sivulle ja sieltä sai heti hajupilvestä kiinni ja lähti tarkentelemaan pöydän alle. Yritin epätoivoisesti nähdä jotain mutta kun pääsin sen verran kauas, että näin, Just oli jo ilmaisemassa. Löytö oikein. Sitten jatkettiin ja Just kipitti huoneen toiseen päätyyn. Siellä tarkensi laatikoston alareunaan mutta ei ilmaissut vaan kääntyi tuijottamaan minua "mitä helvettiä" -ilmeellä. Odotin vähän, olisiko se tehnyt uudelleenkohdennuksen mutta ei tehnyt. Pyysin sitten näyttämään uudestaan ja Just tarkensi samaan paikkaan ja nyt meni maahan. Hieman epävarmana ilmoitin löydön ja se hyväksyttiin ajassa 1:06. Tämä oli saavuttamaton kätkö lipaston ylälaatikossa, mutta kuulemma vain yksi koira ilmaisi sinne ylös, kaikki muut ilmaisi alareunaan eli haju tuli voimakkaimmin ulos sieltä. Tää kuitenkin selittää Justin "mitä helvettiä" -ilmeen - se löysi vahvimman hajun mutta ei siirrännäistä.

4. alueella 2 tilaa, 2 kätköä, aikaa 3 min. 1. tila oli käytävä, jossa uloke, 2. tila pieni huone. Just aloitti hölkkäämällä käytävän päätyyn, jossa oli kukkaruukkuja, joita ei pitänyt etsiä. Sieltä kääntyi määrätietoisesti takaisinpäin ja oikein näki, että nyt on hajulla. Käytävällä oli kopiokone, jonka vieressä ovi. Just aloitti haistelemalla oven saumat, kahvat ja lukkopesän, sitten siirtyi kopiokoneeseen, haisteli sen ympäri, siirtyi viereiselle lipastolle ja alkoi pyöriä sitä ympäri joka puolelta. Haisteli ihan varmasti kaikki saumat, reiät ja yläpuolella olevan ikkunalaudan eikä ollut mihinkään tyytyväinen. Lopulta lukitsi vastauksen lipaston ja kopiokoneen välistä lipaston taakse näyttäen. Siitä löytö. Oltiin sopivasti pikkuhuoneen ovella, joten ohjasin Justin sinne. Se hölkkäsi senkin kerran ympäri vastapäivään, kunnes löysi vasemmalta hyllyn alta kätkön, jonka ilmaisi ajassa 1:22, joka oli toiseksi nopein aika. Lipastokätkö oli siis sekin saavuttamaton eli 3 saavuttamatonta samassa kokeessa! 




4. alueen pikkuhuone



 Justin kokonaisaika 6:43 oli myös 2. nopein eli tehokasta työtä se teki 2. aluetta lukuunottamatta. Toisen kierroksen jälkeen ei harmittanut enää yhtään - oon tosi tyytyväinen kokonaisuuteen. Nyt sitten voi spekuloida, että saiko Just 2. alueen saavuttamattoman ilmaisusta ja palkasta sellaisen itsevarmuusboostin, että jäi sinnikkäästi tarkentamaan ja pyrkimään saavuttamattomille kätköille 3. ja 4. alueilla. Mehän ollaan pidetty nyt vähän taukoa saavuttamattomista, koska vuodenvaihteessa tuntui, että tarkkuus on kärsinyt, mutta ehkä tarkkuuden puute johtui vain tossuista. Tosin tällä hetkellä tuntuu, ettei meidän treeneissä ole muutenkaan ollut mitään järkeä viime aikoina...