torstai 1. toukokuuta 2014

Ei enää pikku-Pätkis

Just aloitti ekat juoksut viime sunnuntaina. Järkyttävää, miten nopeasti aika menee!

Jos nyt yritetään mennä aikajärjestyksessä, pääsiäinen vietettiin Kumpulassa, kun vanhemmat oli matkalla. Sunny mökötti äidin poissaoloa tosi paljon, mutta pikkukoirilla oli ihan hauskaa, kun saivat leikkiä pihalla päivät pitkät. Sunnuntaina siirryttiin sitten Savelaan viimeiseksi yöksi ja siellä oli petijako kohillaan.




Maanantaina pakattiin 6 koiraa autoon ja ajettiin Annikan kanssa hallille. Santeri sai itsevaltiaan oikeudella aloittaa ja oli niin ihana <3 Tehtiin vähän seuraamista, jääviä ja metallinouto. Oli aika lailla hymy korvasta korvaan vanhuksella <3 Tästä on videotodistettakin:

Just teki ensimmäistä kertaa elämässään hyppyä riman kanssa. Mokasin vaan itse aika pahasti laittamalla speed bumpin aivan liian lähelle estettä, eikä se saanut kunnolla ponnistettua. Onneksi tajusin sitten laittaa bumpin kauemmas ja sitten tuli ihan järkevän näköinen hyppy. Lisäksi Just teki vähän putkirallia. Lyyti aloitti seuraamisella törppöjen ympäri. Meni tosi hienosti, ei juuri kattellut törppöjä. Sitten hyppyyn lähtemistä, sai lelun multa tai Annikalta, kun lähti ponnistamaan. Ja vielä paikkamakuu, jossa häröiltiin Annikan kanssa kaikkea mahdollista: oltiin putken takana piilossa, pamauteltiin keinua, juostiin hallia ympäri, kaatuiltiin jne :D Pysyi superhienosti! Jäähdyttelylenkillä otettiin vielä ulkona luoksaria, joka ei mennyt ihan nappiin, mutta eipä Lyy ahdistellutkaan.

Viime viikon keskiviikkona oli viimeiset Maijun treenit. Justilla rimat 20 sentissä. Tehtiin ensin U-putkelle lähettämistä pimeästä kulmasta, sitten vähän valssijuttua putkella ja yhdellä hypyllä, sitten välistävetoa. Aikaa oli vähän liikaa, Just jaksoi kyllä tsempata mutta aiemminkin olisi voinut lopettaa.

Torstaina normitokotreenit Annikan ja Helin kanssa. Lyytille eka luoksari lyhyeltä matkalta niin, että Annika laski sen tolpasta tulemaan mun luokse. Toi on tehokas tapa saada se tulemaan lyhyeltä matkalta kovaa! Sitten ruutua, ensin lelulle, sitten kosketusalustalle. Meni joka kerta varmasti laukalla, mutta toki lelulle vauhti oli kovempi. Sitten vähän käskyjen erottelua ja lopuksi liikkeestä maahanmeno + luoksetulo pitkältä matkalta (tokotyyliin siis, ei pk). Meni tosi hienosti ja vauhtia riitti :-) Just teki kanssa ruutua, ekaa kertaa sillä ei ollut ensin siellä lelua. Ekat 2 kertaa heitin ite lelun, sitten Annika. Joutui vähän miettimään mutta hienosti toimi. Sitten vähän lisää sosiaalista palkkaa, ei vissiin muuta. Lopuksi otettiin Lyytille, Selmalle ja Jymylle vielä paikkamakuuta, jossa tuli treenattua aika monta jättöä.

Lauantaina Lyytillä oli kisamaiset tokotreenit, joissa tällä kertaa meidän lisäksi oli vain 1 koirakko+ kouluttaja. Aloitettiin alon luoksepäästävyydellä ja paikkamakuulla, johon Janina otti valkkarinsa, joten rivissä oli 4 koiraa. Luoksepäästävyysrivissä on tosi tylsää, joten siinä Lyyti piippas mutta makuu meni hienosti. Tehtiin yksilöliikkeet toisina. Nyt nousujohteinen kisatreeniputki loppui ja Lyytissä oli nähtävissä häivähdyksiä paineistumisesta. Tehtiin kaksi lyhyehköä seuraamista ilman välipalkkaa. Lyyti piti kyllä paikan jne mutta ei ollut kontaktissa ja silloinhan se tuntuu surkealta, vaikka näyttäiskin ihan hyvältä. Ja sen tiedän, että tossa vireessä se ei tule kestämään koetilannetta. No, kesken vapaana seuraamisen herättelin sitä sitten vähän kehumalla ja sitten paransikin loppupätkän. Liikkeestä maahanmenossa ja kaukoissa ei noussut perusasentoon, vaikka itse liikkeet meni ihan hyvin. Liikkeestä seisominen oli 10. Lopuksi tehtiin vielä sellainen luoksari, että Janina lähti viemään Lyytiä pannasta kohti ovea ja siitä kutsuin. Tuli hienosti, toi on pettämätön keino saada se tulemaan vauhdikkaasti :-)

Liikkeiden jälkeen mietittiin, paineistuuko Lyyti mun katseesta, kun jätöissä palatessani alkaa vähän katella muualle. Luoksarin ongelmassa voisi olla samaa. Kokeiltiin vielä samanlainen luoksari niin, että katsoin koko ajan suoraan maahan. Tuntui aika hullulta, kun en nähnyt koiraa ollenkaan :D Täytyy tuota nyt vähän testailla. Lopuksi vielä sellainen paikkamakuu, jossa Janina kutsui koiransa käsimerkillä pois rivistä. Ja nehän sinkosivat kuin tykinsuusta. Aluksi olin vain n. 3 metrin päässä, sitten normi 10 metrissä. Oli niiiiiin hyvä treeni! Aluksi Lyyti oli selvästi huolestunut, että mitä noi kaverit tollee karkaa, kun täällä ois tarkoitus pysyä. Mutta muutaman toiston ja palkan jälkeen rauhoittui ja oli tosi tyytyväinen itseensä, kun osasi pysyä toisin kuin kaverit ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti