perjantai 19. kesäkuuta 2015

Uusia juttuja

Avoin vanhoilla säännöillä on taaksejäänyttä elämää, joten heti maanantaina aloitettiin uusien liikkeiden treenaus. Kyllähän kyllästytti jo avoimen hinkkaus; kummasti sitä aina jumiutuu tekemään samoja juttuja, vaikka pitäisi treenata monipuolisesti.

No, asiaan. Maanantaina Hannan treeneissä aloitettiin ruudusta. Lyyti ei heti löytänyt kosketusalustaa ja jäi vähän etureunaan mutta sitten löysi alustan, ilahtui ja sai palkan. Ihan kivasti nyt menee eri paikoissa toi ruudun bongaus ja myös irtoaminen sinne (ainakin yhen toiston) mutta nyt pitäisi tehdä myös sitä tyhjiin menemistä. Siitähän edellisellä yrityksellä Lyyti meni tosi epävarmaksi eikä halunnut enää lähteä. Nyt saatiin ohjeeksi sellainen, että kaveri heittää pallon Lyytille ruudun takaosaan, kun Lyyti on vasta tulossa ruutuun. Ja sit näyttöruutua vois myös kokeilla. Toisena juttuna merkin kiertoa. Lyytihän osaa kiertää "agilitylähetyksellä" eli vartalo-ohjaus mukana. Tähän saatiin neuvoksi tehdä mahdollisimman erilaisia toistoja: läheltä pienemmin avuin, kaukaa isommin avuin, pakoon juoksua ym. Myös se, että jätin Lyytin kauas ja ite olin merkin lähellä, tuntui toimivan myös aika kivasti. Kolmantena juttuna liikkeestä istumista. Sitähän on tehty asentopelissä mutta ei seuraamisesta. Oli itellä vähän hakemista käsiavun kanssa; hetken se tuntui enemmän häiritsevän Lyytiä, se haki vain käden ohi kontaktia. Sit käytin enemmän namiapua, eli käsi suunnilleen Lyytin suussa, ja se vähän tuntui auttavan. 20 minuutin treenin päätyttyä Lyyti vain vinkui mun edessä ja tahtoi lisää! Joten oli sit ihan pakko ottaa vielä uuden avoimen luoksari eli koira maahan ja suora luoksari 25 m matkasta. Meni ihan täydellisesti, ei edes yhtään haukkua, joten Lyy oli loppupalkkansa ansainnut.

Keskiviikkona Justin agilityt jäi väliin, kun se on tosiaan niin jumissa. Niinpä otettiin taas Annikan kanssa hallitreenit ennen kouluttamista. Just sai aloittaa paikallamakuulla. Sivulla istuessaan oli vähän jousilla, mutta maahanmeno ja itse makuu oli hyvät. Sitten kapulan pitoa ekaa kertaa muualla kuin olohuoneessa. Tarjoaa jo tosi kivasti kapulan ottoa, mutta pelasin vähän varman päälle ja pidin laipasta kiinni, mistä sainkin Annikalta noottia. Kotona ruokakupilla se jo pitää pari sekuntia ite tosi kivasti. Kolmantena juttuna kaukoja noin metristä, nää alkaa sujua. Vielä tehtiin sivulla istumista häirittynä. Tää on jäänyt Justin pentutreeneissä kokonaan tekemättä, oli ihan kysymysmerkkinä, kun Annika sanoi kaikenlaista :D Täytyis ehkä ryhdistäytyä tuossa asiassa. Justia jäi vähän harmittamaan, kun se ei saanut palloa tai muuta isompaa loppupalkkaa, täytyy muistaa sillekin!!!

Lyyti aloitti hyppynoudolla ekaa kertaa kapulalla. Lelullahan se osaa. Ensin vain annoin sille kapulan suuhun ja se sai vapaasti kävellä hypyn yli pari kertaa. Sitten jätin istumaan kapula suussa ja otin kutsuna (juoksin samalla vähän takaperin). Lopuksi vielä vauhtinouto. Sanoin väärän hyppy-käskyn, mutta Lyyti lähti silti ja toi kapulan eikä harkinnutkaan esteen kiertämistä ja palauttikin laukalla melkein loppuun asti. Metallikapulaa ei olla vielä otettu käsittelyyn, joten tehdään tota hyppynoutoa toistaiseksi puisella. Sitten noudon palautus, jonka oli tarkoitus simuloida ohjatun noudon loppuosaa, mutta koiran silmiin se varmaan näytti ihan tavalliselta noudon palautukselta, vähän vinosta vaan. Ens kerralla tehdään sit suuntia. Kolmantena ruutu, ensin alku, sitten loppuosaa (voi). Ekalla kutsulla, sivu-käskyllä, Lyyti tuli vähän epävarmasti. Tokalle hetsasin vähän ja käytin luoksetulokäskyä "täysii". Sitten tuli jo reippaammin. No, Lyyti ei oo varmaan yli puoleen vuoteen tehnyt ruudun loppuosaa, ettei ihme, jos on vähän ruosteessa. Taaskin sillä riitti virtaa ja virettä, joten otettiin vielä seuraamispätkä suoraan ja 5 askelta peruutusta. Suoralla vähän edisti ja peruutuksesta huomaa, että ollaan aina tehty 2-3 askelta, kun kolmannen jälkeen meinas vähän räjähtää... :p Eli monipuoliset seuraamistreenit nyt ohjelmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti