sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Jatkoa edelliseen

Torstaina Justin agilitytreenit. Edelleen pikkusievää menoa, katsotaan, alkaako jo ensi viikolla reipastua. Ehkä tärkein havainto heti radan alussa, kun Just livahti kakkosesteen takakautta. En saa yhtään tönästä, en juuri ees kattoa sinnepäin ja sitten se pari metriä tilaa, silloin meni oikein. Kepit oli oikein vaikeet, niin laitettiin ohjurit alkuun ja loppuun, ne meni aika kivasti.

Lyytille kouluttamisen jälkeen merkinkiertoa taas vähän eri tavalla. Heitin namin merkin taakse ja sitten se sai tarjota loppuosaa. Muutaman kerran sain heitettyä niin, että se vahingossa kiersikin merkin. Vauhti ei ollut mitenkään päätähuimaava joka kerralla mutta ainakin tuli sivulle ja sain kehuttua eikä mennyt yhtään hermot. Kaikilla koulutettavillakin meni tällä kertaa superhienosti, että oli oikein mukava ilta ja tosi hyvä mieli kotiin tullessa. Sitten piti mennä pilaamaan taas sekin ilta ottamalla Lyytille iltaruoalla tossa kujalla noutoa. Ei tuu mitään. Aina jostain tulee joku koira tai pupu tai kapula lensi lumipenkkaan. Lyyti ei halunnut ottaa koko kapulaa, sitten kun autoin, toi sivulle ja sylki siihen. Hermot meni ihan totaalisesti, mentiin jo takas sisälle ja annoin Justille ruoan ja sanoin Lyytille, ettei se saa mitään :D Ei tosiaan auttanut ja vaikka lopulta sainkin puolivillaisen noudon tehtyä, oli ilta pilalla eikä varmasti  tee hyvää Lyytin noutomotivaatiolle. Oli syy, miksi en oo Lyytin kanssa tehnyt "pihatreenejä". Ne vähäntkin loppu nyt.

Lauantaina mentiin Annikan kanssa päivän vapaavuorolle. Tarkoituksena tehdä kaikille neljälle koiralle kisamainen treeni. Psyykattiin itteämme autossa ihan kybällä, et nyt ei saa menettää hermoja :D Ja onnistuttiin! Justille eka paikkis Skyn kanssa. Malttoi kohtuullisesti jätössä. Ekaa kertaa hallilla minuutin paikkis ilman välipalkkaa (vähän lyhyempi matka, joku reilu 5 m). Hyvin makasi ja lopussa malttoi myös. Sitten vielä jättöjä Selman kanssa. Kyllä sillä joku ajatus alkaa olla siitä, että vain mun käskyjä on tarkoitus kuunnella ;-) Sit yksilöliikkeet. Just aloitti palkattomuustreenillä luoksari - ruutu - kaukot - hyppy. Luoksarissa jättö hyvä mut eihän se muistanut taaskaan istua sivulle. Justin kissanruokapurkki oli mun taskussa, mutta se oli vakuuttunut siitä, että se on repussa kentän laidalla. Ruutu oli siinä etukulmassa lähellä reppuja, ja Just sinkosi sinne ruudun sijaan... Vedin henkeä ja käskin vaan uudestaan ruutuun ja hetken päästä Just tuli reunalta ja suvaitsi menemään ruutuun. Kaukot muuten ok, mutta reagoi taas Annikan käsimerkkeihin eli noita pitää muistaa taas harjoitella. Hyppy muuten ok paitsi se perusasento!!! Otettiin siitä sitten vielä yksi siirtymä ja aloitus ja siitä palkka. Kovasti sillä on ajatukset repussa, vaikka ei tosiaan ole saanut repusta palkkaa pitkään aikaan.

Lyytille eka seuraaminen, yllättävän hyvä, kaavio meni useassa kohtaa suoraan kohti seinää mut Lyyti oli tosi hyvin mukana. Ja mä muistin katsoa eteenpäin ;-) Ruutu taas epäonnistui ihan totaalisesti, Lyyti ei taas lähtenyt kuin 2 metrin päähän musta. Eikä mennyt siitä eteenpäin, ei sit millään. En tiedä, hämäsikö sitä melkoiset kissanruoka-aromit (kaksi koiraa oli syönyt loppupalkat siellä). Ollaan myöskin viime aikoina tehty ruutua aina hallin takaseinällä, että etureuna (kohti palkkaa) saattoi olla myös vaikea. No, menin sit lähemmäs ohjaamaan ja Lyyti meni ruutuun. Haisteli siinä sit niitä kissanruokahajuja, mutta meni kuitenkin maahan tarpeeksi tiukasta käskystä (odottavatkin koirat lakos siitä ;-). Erittäin hienoa oli kuitenkin se, että ei lannistuttu tästä vaan fiilis nousi loppuliikkeisiin. Itse asiassa siirtymä oli niin hyvä, että naksutin ja palkkasin siitä. Liikkeestä istuminen hyvä paitsi että vinkui taas. Merkinkierto tehtiin "yhdessä" eli lähetin liikkeestä ja peruutin takastulon. Näin meni tosi hienosti. Luoksari hyvä, hyppy hyvä ja mieli hyvä :-)

Eikä hermot menneet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti