Maanantaina kuitenkin treenattiin ihan omalla hallilla Maijan kanssa. Just teki tokoa, Lyyti rallya ja ohjatun. Yritettiin löytää takapäänkäyttöä oikealle, mutta ei löydetty sitä :D Tehtiin sitten vatitemppuna, mutta mä onnistuin kävelemään väärään suuntaan koko ajan! Ohjaajankin pitää harjoitella takapäänkäyttöä oikealle ;) Vähän meinasi mennä aivot solmuun molemmilla, niin peruutus sivulla ei onnistunut yhtä hyvin kuin viimeksi. Sen sijaan valkovuokko ja tulppaani ei tuntuneet enää yhtään vaikeilta! Ohjattu nouto tehtiin viimeiseksi, ihan koemainen ja oikea noudettiin. Nyt Lyyti kääntyi ja lähti kapulalle täydellisen itsevarmana, ei mitään epäröintejä. Ainoa "virhe" se, että palautti ravilla viimeiset pari metriä. Maijakin huomasi, että on kyllä hyvin edistynyt tämä liike siitä, kun viimeksi näki.
Justille sivulletuloja putkelta. Ensin se helpoin eli seisoin vasen kylki kohti putkea, sitten selin kohti putkea. Nää meni hyvin, mutta kun seisoin oikea kylki kohti putkea, se oli vaikee. Jäi ensin istumaan mun eteen, siitä siirsin namilla sivulle ja palkkasin - seuraavalla kerralla Just toisti saman. Kuinka vaikea voi olla oppia, ettei Justia voi palkata korjatusta suorituksesta??!!! Vikalla toistolla seisoin "takaoikealla" eli välimuoto, se meni hyvin. Sitten merkinkiertoa, jossa nyt vähän ongelma, että joko lähtee haukkuen tai ei ollenkaan. Eli jos rauhoitan sivulla, niin sit unohtaa koko merkin. Vikalla kerralla kävin näyttämässä merkin, silloin lähti hienosti ja palkkasin heti kierrosta, mutta jotenkin mulla jäi fiilis, että ois harkinnut pysähtymistä siellä. Sitten avoimen luoksari, joka meni hyvin. Lopuksi avoimen luoksari + hyppy. Ehkä vähän alkoi olla jo väsynyt, kun ovensuun ja odotusalueen tapahtumat häiritsi vähän ja tuli hypyssä sivulle vinoon. Otettiin vielä uudestaan ja oli vähän tahmainen. Justin kanssa pitäis nyt tehdä enemmän pelkkää kisamaista, että palkattomuus pysyisi yllä.
Harmillista toi reagointi raketteihin, erityisesti jalostuskäytön osalta, kun Just on muuten niin kiva porokoira. Ehkä kannattaa odottaa vielä vuosi ja katsoa sen jälkeen, reagoiko enää voimakkaasti.
VastaaPoistaUroksen kanssa näin tekisinkin. Nartun kanssa vaan on ongelma; vuoden päästä Just tulee 5 v ja sitten alkaa olla jo viime hetket pennuttaa. Eli jos ei silloin tulis kertalaakista kantavaksi, niin sitten se ois myöhäistä :(
PoistaNiin Just onkin jo niin vanha.. No ainakin siinä tapauksessa voi katsoa seuraavaan vuoteen, jos päätät olla pennuttamatta "ollenkaan". Pääasiahan tietty on että jos kestää normaalit äänet, ja paukkumiset arjessa. Reagoiko kertaluonteiseen ampumiseen muissa tilanteissa kovin vahvasti? Ilotulitus on sinänsä aika vahva kokemus, etenkin jos asuu jossain kaupungissa, missä paukkuu joka suunnasta kokoajan. Mä en oikeasti ymmärrä, miksi koiran pitäisi kestää kovia ilotulituksia, normaalia eläimen käyttäytymistähän se on välttää kovaa ryskettä. Eri asia on kovat äänet tosiaan arjessa.
VastaaPoistaEi onneksi pelkää muita kovia ääniä. Aina täällä on jossain joku rakennustyömaa (tai katuorkesteri :D), josta kuuluu helvetillistä meteliä; sellaiseen ei reagoi eikä esim. ukkoseen. Yksittäiset raketit ennen uutta vuotta huomioi (nosti päätä ja kuulosteli), mutta sitten palautui ja jatkoi touhujaan. Ongelman tuotti juuri tuo kesto eli kahdeksan tunnin jatkuva pauke - siinä ei paljon pääse palautumaan :'(
PoistaKun tietää, kuinka hyvä kuulo koiralla on verrattuna ihmiseen, on ihme, että on koiria, jotka eivät paukkeesta välitä. Mut onhan niitäkin ja vielä aika paljon, Lyyti tosiaan kuorsasi vaan koko uudenvuoden, näki unia jne... että ei tosiaan tässä mitään selittelyjä voi esittää.