Perjantaina Maijan kanssa avattiin hiekkakenttätreenikausi, ulkonahan me treenailtiin talvellakin muutama kerta. Ogelin kenttä oli jo erittäin hyvässä kunnossa, vain pari jäistä lätäkköä. Olipa erityisen hauskat treenit, kaikki koirat keksi jotain hassutuksia. Lyyti teki temppuratatreenin ja olikin aika liekeissä. Alle pari istumista ja rata aloitettiin oikein hyvällä liikkeestä istumisella, joka päättyi ruudun lähetyspaikkaan. Ruutuun hurja vauhti! Joka ehdin epäillä, pysähtyykö, mutta kyllähän se pysähtyi ja meni maahankin, ei ihan keskelle mutta sisälle selvästi. Ruudussa tehtiin kaukot m-i-s-m parista metristä. Sitten jatkoin kävelyä ja kutsuin seuraamaan. Ihmettelin vähän, kun koiraa ei näkynyt, mutta se oli tullutkin oikealle puolelle! :D Näppärästi tehtiin puolenvaihto takana ja jatkettiin seuraamista ihan pokkana. Seuraaminen menikin oikein hyvin, vaikka kaaviossa oli pituutta. Jotenkin tosi varma ja rento olo Lyytin kanssa seurailussa nykyään, ihanaa! Pari kontaktirikkoa mutta ne ei vaikuttaneet kokonaisuuteen.
Seuraaminen päättyi liikkeestä maahanmenoon, joka tuli Lyytille yllätyksenä ja tarjosi tähänkin istumista. Annoin lisäkäskyn ja sillä meni maahan; mä jatkoin kävelyä. Tästä sitten luoksari stoppiin asti, oli oikein hyvä. Kävelin koiran takaa kuten jäävissä, mutta tässäkin Lyyti vähän hämääntyi ja lähti kääntymään ensin mukaan. Sitten jatkettiin liikkeestä seisomisella, jonka aikana Maija vei ohjatun kapulat paikoilleen. Hetsasin vähän äänellä ja lähetin vasemmalle kapulalle ohjattuun noutoon. Ja tästä seurasikin päivän hupinumero. Ensin Lyyti ei meinannut lähteä mutta kun lähti, ei löytänyt kapulaa, oli vähän pimeässä kohdassa. Siellä se sitten mietti, mitähän täältä piti tuoda... kunnes bongasi Maijan repun siinä vieressä ja pölli sieltä lelun!!!! :D Sitten Lyytikäinen juoksenteli kentällä lelu suussa ihan onnessaan, ei hemmetti kun nauratti :D Ohjattu aiheuttikin paljon päänvaivaa tänään, nimenomaan toi vasen puoli. Oikeestaan ekaa kertaa ikinä Lyyti jäi kiinni väärään kapulaan ja vaan joka kerta meinasi lähteä hakemaan sitä. Vire ei kuitenkaan yhtään laskenut, vaikka otettiin uudestaan. Kisuruoka jäi kuitenkin antamatta ja loppupalkaksi vain leikittiin, mikä oli sekin Lyytin mielestä siistii.
Justin kanssa aloitettiin megapitkällä noudolla. Maija piti pannasta vähän kauempana, mä heitin kapulan niin pitkälle kuin jaksoin ja juoksin vielä karkuun. Kylä lähti! Sitten kierron tarjoamista namilla, ei väliä, kumpaa kautta kiertäisi. Se olikin Justin mielestä aika kivaa, teki tosi hyvällä ilmeellä ja matkaa kasvatettiin tosi nopeasti. Justkin esitti hupinumeroita: peruutti tötsälle asti ja sit tuli etuperin takaisin :D Olin Maijalle napissut, että pitää odottaa, että koira tekee päätöksen lähteä tötsältä takaisin, niin oli sit paine itekin malttaa ja se onnistui ihan kohtuullisesti. Sitten asentopeliä. Ekat pari asentoa meni väärin. Sitten todettiin, että Justia häiritsee namit mun käsissä tosi paljon ja siirrettiin namit Maijalle. Ja nyt rupes asennotkin löytymään. Otettiin myös loppuosia eli koiran takaa kiertämisiä. Näissä taas mulla oli nami kädessä, mikä häiritsi hirveästi; ilman nameja malttoi paikallaan ihan hyvin. Maasta sivullenousussa yksi ennakointi, sen jälkeen kuunteli hyvin. Lopuksi pitkä luoksetulo, kun pitäähän iso tila hyödyntää. Lähtöluvasta Justilta pääsi kiljahdus mutta muun matkan tuli kovaa mutta ääneti ja sivulletulo hyvä. Aika ihanaa, että vaikka vakavassa valeraskaudessaan mikään ei huvita, niin treenaaminen huvittaa kuitenkin <3
Maanantaina uusinta, tällä kertaa Annikan kanssa. Justille kisamainen, 6 liikettä. Pohjalle kierron tarjoamista, mikä oli erinomainen valmistelu, koska sit kierto kokonaisena liikkeenä meni hienosti, tais yksi haukahdus vain päästä. Sivuhuomiona naminheitto parempi palkka tosta tarjoamistreenistä kuin nami kädestä. Sitten liikkeestä maahanmeno, joka meni myös nätisti. Ruutuun meni Just keskelle, mutta sitten iski tuulenpuuska ja ruutunauha hyökkäsi pikkukoiran kimppuun, joten maahan ei kyl voinu nauhan päälle mennä :D Laitoin sit maahan lähempää nauhan viereen ja loppu ok. Nouto muuten hyvä, mutta aavistuksen varasti ja sit loppuasennossa piti sanoa istu, kun tyyppi seisoi kapula suussa. Luoksari oikein mallikas. Kaukoissa tarkoituksena vapauttaa, jos hyppäisi istumaan mutta ei hypännyt. Hyppäsi maahan, joten vapautin siitä palkalle, oli iloinen yllätys :-) Itse liikkeet meni siis aika hienosti ja palkkautui kyllä kehuista, mutta sivulletulo liikkeiden välissä oli aika nihkeetä eli sitä pitää paljon vahvistaa.
Lyyti aloitti pikkuseuraamisilla kuten Veeran treeneissä: peruutuksia ja ylikokoisia käännöksiä. Rallyn peruutus sivulla onnistui varmaan ekaa kertaa ikinä puhtaasti! Sitten kaukoja, yritin oikein palkata, kuten Veera neuvoi eli istumisesta koppi, seisomisesta koiralle asti nami. Välillä vähän sekalaista tekniikkaa, mutta loppua kohti parani. Lyyti on alkanut myös tarjota istumaan pomppaamista s-i-vaihdosta, mikä on erittäin positiivista. Sitten ruudun keskikohtaa, Annikalla namit lähetyspaikalla, mä lähempänä. Tarjosi aika sekalaisia paikkoja, reunoja, merkkejä ym, mutta Lyytillä oli aivan sairaan hauskaa! Hassua, miten sen mielestä on niin huippua, kun namit on apparilla. Viimeinen toisto ihan hyvä ja niillä huonoillakin ohjauksesta olisi löytänyt keskelle. Viimeisenä hinkattiin ohjattua, sitä vasenta puolta. Ekalla ei taaskaan löytynyt! Tokalle Annika vähän hetsasi ja kolmannella lähti jo ihan varmasti. Vire ei yhtään laskenut, vaikka meni hinkkaamiseksi ja loppuleikkikin oli ihan parasta. Purkki jäi saamatta, kun ei onnistunut ekalla yrityksellä ;)
Lyyti ja Just -porokoiratyttöjen kuulumisia kotoa ja treeneistä. Muistoissa, ikuisesti Sunny
keskiviikko 29. maaliskuuta 2017
lauantai 25. maaliskuuta 2017
Orastavaa treenimotivaation nousua
Viime lauantaina hallitreenit Maijan kanssa. Just teki hyppytekniikasta perussarjan ja kasvavan sarjan putkelta. Perussarjassa tapansa mukaan ekalla yrityksellä loikkasi kaksi viimeistä kerralla. Laitoin palkan tokavikaan väliin, nyt jarrutti, mutta pää nousi samalla. Loput toistot malttoi ottaa joka välin mutta pää edelleen vähän pystyssä. Kasvavalla sarjalla ekalla toistolla askeleet ei sopineet ollenkaan ja meinas suorastaan jalat mennä solmuun. Aika hurjalta näytti videolta katsottuna mutta onneksi ei mitään käynyt. Loput toistot meni paremmin, askelpituus hyvä mutta pää tässäkin ylempänä kuin ennen taukoa.
Lyytille ekana leluruutu, jossa taas matkan varrella häiriömerkkejä. Tällä kertaa ei nähnyt lelun viemistä, mutta ei haitannut, tosi hyvä vauhti! Eikä vilkuillutkaan häiriömerkkejä. Toinen toisto vielä niin, että näki lelun, jotain tähän vaikeutin, vaan mitähän se oli?! :D Ehkä merkkejä lähemmäs? Ei mitään ongelmaa tässäkään. Sitten liikkeestä istumista, joka meni tosi hyvin... kunnes meinattin ottaa L + ohjattu nouto, nyt ei sitten istunutkaan. Maijakaan ei osannut sanoa, mitä tein tässä eri lailla. Otettiin uudestaan, nyt löytyi istuminen ja toinenkin asento, asenne ehkä kuitenkin vähän kärsi. Ohjatusta haettiin oikean puoleinen kapula, joka oli ruudun ja teippien vieressä. Lyyti oli mahtava - meni kapulalle, otti sen suuhun, tsekkasi teipin ja ruudun ja sitten toi :D Tästä loppupalkka. Sen jälkeen vielä tunari, jossa kutsuin ensin syömään namin, siitä päästin kapuloille. Lyyti haisteli neljää kapulaa (!) mutta sitten luovutti ja tuli pois. Toisella käskyllä toi väärän. Toisella yrityksellä tuli oikea eikä fiilis kärsinyt, joten voiton puolelle jäätiin.
Maanantaina vikat Veeran treenit. Ensin paikkikset, joissa ei ihmeempiä, Just kerkes kerran maahan jätössä, muuten istui hyvin. Lyytillä kaikki muu hyvin, paitsi maasta nousee istumaan hitaasti. Varsinaisissa treeneissä Just eka. Sain heti kättelystä noottia siitä, että kun koira haistelee, mulla on kolme erilaista kieltoa: yskähdys, ei ja nyt riittää. Harjoiteltiin sitten "jätä"-käskyä ja onhan se paljon selkeämpi ja reilumpi koiralle kertoa, mitä haluaa sen tekevän eikä mitä ei halua sen tekevän. Justilla aiheena maasta sivulle nouseminen käskystä ja vain käskystä eli että ei ennakoisi eikä jumittaisi. Teki itse asiassa ihan hyvin, mut saatiin kuitenkin hyviä vinkkejä: Mun pitäisi aina luoda jännite noissa, esim. vetää henkeä ennen käskyä. Palkan vois antaa käsikosketuksesta eli että Just hyppäis vielä istumaan noustuaan. Kannattaa tehdä eri mittaisia makuutusaikoja eli välillä käsky välittömästi, kun olen tullut sivulle, välillä ootellaan ja ootellaan. Myös erillisenä treeninä koira maassa, mä hengailen, sitten vedän henkeä ja käsky. Näihin vastasi hyvin. Tehtiin sitten vielä kokonainen ruutu, johon meni hyvin, seis ja maahan hyvin ja hienosti malttoi myös sivullenousun käskystä. Aikaa oli vielä hetki, joten tehtiin vielä vähän kiertoa, mutta jostain syystä Just kyllästyi palloon tässä kohtaa ja sitten jäi vähän kiinni nameihin, joten meni vähän säätämiseksi.
Lyytin kanssa aiheena kaukot ja seuraamisen peruutus. Kaukoissa ekat vaihdot aika huonoja, mutta sitten sai hommasta kiinni. Hiottiin palkkaamista: istumaan noususta namin pitäisi lentää kaariheittona (ei laakana) kopiksi, seisomaan noususta olisi paras viedä koiralle asti, ettei siirtäisi painoa eteen. S-i -vaihtoa tehtiin riman kanssa, mutta siihen parempi olisi ehkä joku väline, joka ei pyöri, esim. hihna. Ohjeeksi saatiin tehä aina pari toistoa riman kanssa, sitten kokeilla ilman. Peruutusta tehtiin sekä tokon että rallyn idealla. Rallyn askeleissa todettiin, että "sivu-pakki-sivu" -käskytys olisi toimiva, koska silloin Lyyti lähtee peruuttamaan mutta hakee kuitenkin mun jalkaa eikä musta poispäin. Otettiin palkkaus Veeralle mun vasemmalle puolelle (kuten Justinkin kanssa kerran) ja se oli jostain syystä Lyytistä ihan älyttömän kiva juttu, asenne oli ihan huippu. Nyt vaan kaikenlaisia erilaisia askelkuvioita, esim. peruutus ja käännös vasempaan tai peruutus ja askel vasempaan. Niin ja niihin rallyssa ylikääntymisiin saatiin neuvo tehdä "alikääntymisiä" eli ei välttämättä edes 90 asteen käännöstä vaan vaikka 45 tai allekin. Että Lyyti oikeasti joutuisi kuuntelemaan ja hakemaan sitä perusasentoa eikä tarjoamaan, mitä huvittaa.
Keskiviikkona Justilla taas agilitytreenit, radassa puomi keskellä ja sen alla 2 putkea. Sanoin Helille, että palkkaisi, jos Just lähtee yhtäkkiä kiihdyttämään ja saikin palkan jo 4. esteen jälkeen, koska teki hienon kiihdytyksen. Ekassa putkesta putkeen -kohdassa irtosi ekalta putkelta kauempana edessä olevalle hypylle! Sai tietysti palkan siitä, joten teki sen uudestaankin :D Piti tehdä aika vahva putkijarru ja vastakäännöksen tapaista, että sain sen putkesta putkeen. Poikkari putken jälkeen epäonnistui ja sit Justille iski taas "jäkäjäkä" -vaihde, joka kuitenkin saatiin aika hyvin katkaistua pitämällä juomatauko. Sen jälkeen vielä loppusuoraa, jonka Just meni hyvin, mutta mä satutin jalkaani vähäsen :D Silti lasken, että voiton puolelle jäätiin näistäkin reeneistä.
Jäähkälenkillä pysähdyttiin Sirkuskentälle ja Lyyti sai tehä vähän asentopeliä, joka meni häkellyttävän hyvin!

perjantai 17. maaliskuuta 2017
Agilitytauko loppu
Maanantaina vikat Anun rallytreenit. Rata oli mestarin tasoa ja sisälsi kaikki jutut, joita me ei osata, niin tehtiin ihan yksittäisinä. Sarjahyppy meni hyvin. Puolenvaihto edessä alkaa löytyä. Takapäänkäytössä oikealla Lyyti kerkes pyörähtää koko kiepin - mä olin liian hidas! Pyörähdys oikealla meni ihan ok. Peruutusaskeleissa mahdollisesti edistysaskel: Lyyti lähti hakemaan oikeaa paikkaa, kun käskytin "sivu-pakki-sivu-pakki". Pelkästä peruutuskäskystähän lähtee kääntymään ja sit jää tölläämään, et miten me ollaan menossa ihan eri suuntiin. Viimeisenä juttuna merkille lähettämistä. Hienosti Lyyti muisti merkin kierron tokosta :D Ihan kivasti saatiin homma alkuun.
Keskiviikkona ekat agilitytreenit tauon jälkeen. Odotukset ei korkealla, koska Just on ollu toooosi rauhallinen... Mutta ilmeisesti sitä on harmittanut, et Lyyti saa kaikki treenit, koska teki yllättävän hyvin ja oli paljon paremmalla tuulella treenien jälkeen! Ei kyl päästy kuin esteelle nro 7, koska jäätiin jumiin putki-puomi-erotteluun. Tein saman virheen kuin joskus ennenkin eli juoksin mukana liian pitkälle ja sit kun mun piti väistää puomia, Just tuli pois putkelta ja kiipesi puomille. Hermokin meinasi mennä mut sain hillittyä. Kun sipsuttelin enkä ryysinyt edelliseltä esteeltä, koira teki joka kerta oikein.
Lyytin kanssa pikaisesti peräti kolme juttua kouluttamisen jälkeen, kun ryhmässä oli poissaolijoita eikä kello ollu ees kymmentä, kun lopetettiin. Ensin liikkeestä istumista, neljä toistoa, jotka käsittämättömästi kaikki oikein!!! Mistähän se nyt yhtäkkiä taas ton muisti :P Sit kokonainen metallinouto, joka meni muuten hienosti, mutta haukkua tuli, koska oli niin siiiistiiiiiiiii. Sit viel parit kaukot m-i ja m-s kauempaa, 7-10 metristä, ei jumituksia.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017
Rallyn voittaja korkattu
Tänään pakattiin Lyyti, Taavi ja Mikaela autoon ja ajeltiin Porvooseen rallykisoihin. ekaa kertaa voittajaluokassa! Käytiin lenkillä ennen tutustumista, sit Lyyti sisään halliin häkkiin, ulos 2 koiraa ennen ja temppuja siinä odotusalueella. Aika kivassa fiiliksessä kehään. Kuten oon kirjoittanut, ollaan treenattu aika paljon oikeanpuoleisia suorituksia. Radalla olikin vain yksi kyltti oikealla puolella (2 puolenvaihtoa), joten ei näyttänyt kovin vaikealta. No, puolenvaihdot ja oikean puolen kyltti meni virheittä, mutta avoimen luokan kylteillä sitten säädettiin :D Niin ja toki peruutusaskeleissa.
Mut alusta lähtien, liikkeestä seisomisessa -1 koira pois asennosta (mikähän tää oli, liian kaukana kyltistä?). Sit "istu, käännös vasempaan istu", jossa ensin Lyyti ei meinannut istua sivulle, sitten veti käännöksen yli, kun 90 astetta ei vain mitenkään voi riittää :D Tästä -3 epätarkkuus. Pyörähdyksestä -3 ohjaajavirhe, ilmeisesti liian iso käsiapu tai melkein pysähtyminen. Istu-maahan-seiso -kyltiltä -1 vino maahanmeno ja -1 epätarkkuus. Houkutuksesta -1 tempo; Lyyti hieman himoitsi myös lelua :) Peruutusaskeleista odotetusti -10. Sitten hupinumero eli istu, koira eteen, vasemmalta sivulle, istu. Alku meni vielä oikein, mutta sitten ilmeisesti mun käsi heitti vähän liikaa taakse, kun Lyyti tunki taas itsensä jalkojenväliin :D Uusittiin ja nyt seisoin jalat ihan yhdessä, niin Lyyti ratkaisi ongelman menemällä oikealle puolelle... Tästä siis -13. Sitten vielä -1 ohjaajavirhe kyltistä istu, täyskäännös vasempaan, istu. Käytösruutu edessä maaten meni moitteetta. Yhteistulos 66 pistettä ja ei tulosta. Tuomarinkommentti: "Hellyyttävä oma ratkaisu eteentulokyltille." Kurretemppu vielä näyttämättä!
Huomaa kyllä, että ollaan tehty viime aikoina noita voittajan temppuja ja perusasiat on jääneet vahvistamatta. Luulisi, että rouva Porokoira tietäisi tähän ikään mennessä, mitä "sivulle" tarkoittaa, mut ilmeisesti pitää vielä vähän harjoitella :D Ei käy tylsäksi eikä liian vakavaksi!

lauantai 11. maaliskuuta 2017
Agility edelleen tauolla
Lyyti on treenannut rallya ja Just pikkuisen tokoa. Sunnuntaina sain taas ostetun paikan rallyryhmästä; tällä kertaa ryhmä oli alo-avo-tasoinen, mutta me tehtiin osa jutuista oikealla puolella. Kouluttajana Mäkelän Heidi. Ensin harjoiteltiin juoksuunlähtöä ja käännöstä oikeaan koira oikealla. Juoksu meni ihan hyvin. Tässä vaiheessa Maija tuli sisään halliin ja hetki keskusteltiin Lyytin kanssa keskittymisestä. Käännöksessä tein ensin käsiliikkeen, jota oon käyttänyt, kun ollaan treenattu takapäänkäyttöä oikealla. Heidin mielestä se on ihan ok, mutta parempi olisi tehdä käännös rauhallisemmin, niin sitä ei edes tarvita. Eli taas palataan mun ikuiseen helmasyntiin: en malta! Käytösruutu vasemmalla sivulla istuen ihan ok. Toisessa radassa aloitettiin peruutusaskeleilla, joista taas kolmas ei onnistunut millään. Tätä täytyy tutkia, reagoiko jotenkin mun askeltamiseen / vartaloon, voisinko muuttaa niitä. Sen sijaan pujottelu edestakaisin juosten koira vasemmalla meni aivan erinomaisesti, varmaan paras suoritus ikinä! Lopussa vielä käännökset vasempaan ja oikeaan koira oikealla. Vasempaan meni ok, mutta oikeaan hätäilin taas. Sit viimeisenä olikin pyörähdys ja mulla koira väärällä puolella ja tuli kiire vaihtaa ja tila loppui... mut koira teki kuitenkin parhaansa, joten sai palkan.
Rallyn jälkeen mentiin vielä Sirkuskentälle Maijan kanssa treenaamaan Just ja Napsu. Käsittämätöntä kyllä, siinä oli hyvä lumipohja, jolla pystyi treenaamaan! Just teki kisamaisen: kaukot 1 metristä, ruutu, nouto, luoksari, ruudusta kutsu seuraamaan. Kaukojen sivulla maahanmenoon kaksi käskyä, muuten ok. Ruutuun meni vauhdilla mut haukkua tuli. Stoppi hyvä, mut maahan-käskystä lähti hakemaan paikkaa. Ehkä kolmannella käskyllä lopulta meni maahan ja loppu ok. Nouto ihan sikahieno! Tiellä kapulan takana meni samalla hetkellä koira, se ei häirinnyt yhtään, odotus hyvä, meno- ja paluuvauhdit hyvät, palautusasento hyvä ja Just OJENSI mulle kapulan eikä harkinnutkaan pudottamista liian aikaisin! Luoksari myös hieno, mut oiskohan vinkunut jätössä. Ruudusta tuli hyvin seuraamaan, mutta oonpa palkannut tällaisesta lennosta, joten eipä Just muistanut istua perusasentoon kuin vasta lisäkäskystä. Kokonaisuutena palkkautui kehuista erinomaisesti ja vire säilyi koko ajan, mutta odottamisissa tuli vinkuja ja ruudussa tosiaan menohaukkua.
Keskiviikkona lintsattiin taas agilitytreenit, koska motivaatio edelleen lomalla. Kouluttamisen jälkeen Just sai kokeilla ohjattua, vein ite molemmat kapulat ja käänsin Justin nenä muhun päin eli ei tehty alkuosaa. Kerran kumpikin puoli ja hyvin lähti näyttämääni suuntaan, vaikka etenkin tokalla kerralla ajatteli sitä puolta, jonka oli aiemmallakin kerralla hakenut. Lyyti rallyviimeistelynä kokeili spiraali oikealle koira oikealla, no olihan se aika haastava, mut jotenkuten selvittiin. Peruutusaskeleet ei menneet yhtään paremmin kuin sunnuntaina, joten niistä tulee melko varmasti -10, jos ne radalla on.

lauantai 4. maaliskuuta 2017
Pikkutreeniä
Just on edelleen agilitytauolla eikä oma agimotivaatio ole vielä noussut. Vähän tyhjä olo edelleen pentusuunnitelmien epäonnistuttua. Agilitytauolla on ollut tarkoitus treenata tokoa, mutta sekään ei ole onnistunut olosuhteiden takia; sellaisina päivinä, jolloin olis aikaa, on joko liukas pohja tai sit 10 sentin loskakerros tai sit lumimyrsky. Näin ollen treenit on rajoittuneet keskiviikkoiltaan klo 22. Lyyti on ilmoitettu 12.3. ekaan voittajan rallykisaan, joten se on treenannut lähinnä rallya. Edellisviikolla tehtiin temponvaihteluita ja pujottelua oikealla puolella, tällä viikolla spiraali vasemmalle koira oikealla. Lisäksi molemmilla kerroilla vähän vauhdikkaita kaukoja.
Just teki edellisviikolla ohjattua helpotetusti eli heitin kapulan ja lähetin vain seisomasta mun edestä. Oli tosi vauhdikas! Lisäksi kiertoa uudella käskyllä "tötsä", jolloin kiertää vastapäivään. Haukkuminen on ehkä rajoittunut lähtöhaukahdukseen? Tällä viikolla Just teki Ninan neuvomia seuraamisjuttuja; ainakin lelupalkka liikkeellelähdöstä tuntui tosi tehokkaalta! Liikkeellelähdöstä kaikki alkaa ja siinä meillä on paaaaljon parannettavaa. Tehtiin myös sivulletuloa putkelta mun oikea kylki kohti koiraa, ensin tarjosi tiesmitä, mutta toisella yrityksellä onnistui. Lisäksi seuraamaan tuloa putkelta ja maasta vähän kuin ruudusta kutsu, kivaa :-)
Viime sunnuntaina saatiin paikka rallyn kimpparyhmästä, jossa tehtiin mestarin tasoista rataa. Tehtiin vähän sovellettuna (esim. houkutus vasemmalla seuraten), osa jutuista voittajan tasoisina, ettei näin kisojen alla menis ihan mahdottomaksi. Yksittäisistä jutuista mainittakoon, että tuplasaksalainen sujuu ilman ongelmia, nyt ekaa kertaa saatiin tehtyä kolme oikeanpituista sivullaperuutusaskelta, houkutus meni täydellisessä kontaktissa eikä pujottelu oikealla puolella tuntunut enää mahdottomalta. Spiraali oikealla puolella jäi vielä tekemättä ja käännöksiä oikeaan ja vasempaan pitää vahvistaa. Just teki luppoajalla pallosta luopumista sivulla ja siinä ei ollut mitään edistystä :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)