lauantai 25. maaliskuuta 2017

Orastavaa treenimotivaation nousua

Viime lauantaina hallitreenit Maijan kanssa. Just teki hyppytekniikasta perussarjan ja kasvavan sarjan putkelta. Perussarjassa tapansa mukaan ekalla yrityksellä loikkasi kaksi viimeistä kerralla. Laitoin palkan tokavikaan väliin, nyt jarrutti, mutta pää nousi samalla. Loput toistot malttoi ottaa joka välin mutta pää edelleen vähän pystyssä. Kasvavalla sarjalla ekalla toistolla askeleet ei sopineet ollenkaan ja meinas suorastaan jalat mennä solmuun. Aika hurjalta näytti videolta katsottuna mutta onneksi ei mitään käynyt. Loput toistot meni paremmin, askelpituus hyvä mutta pää tässäkin ylempänä kuin ennen taukoa.

Lyytille ekana leluruutu, jossa taas matkan varrella häiriömerkkejä. Tällä kertaa ei nähnyt lelun viemistä, mutta ei haitannut, tosi hyvä vauhti! Eikä vilkuillutkaan häiriömerkkejä. Toinen toisto vielä niin, että näki lelun, jotain tähän vaikeutin, vaan mitähän se oli?! :D Ehkä merkkejä lähemmäs? Ei mitään ongelmaa tässäkään. Sitten liikkeestä istumista, joka meni tosi hyvin... kunnes meinattin ottaa L + ohjattu nouto, nyt ei sitten istunutkaan. Maijakaan ei osannut sanoa, mitä tein tässä eri lailla. Otettiin uudestaan, nyt löytyi istuminen ja toinenkin asento, asenne ehkä kuitenkin vähän kärsi. Ohjatusta haettiin oikean puoleinen kapula, joka oli ruudun ja teippien vieressä. Lyyti oli mahtava - meni kapulalle, otti sen suuhun, tsekkasi teipin ja ruudun ja sitten toi :D Tästä loppupalkka. Sen jälkeen vielä tunari, jossa kutsuin ensin syömään namin, siitä päästin kapuloille. Lyyti haisteli neljää kapulaa (!) mutta sitten luovutti ja tuli pois. Toisella käskyllä toi väärän. Toisella yrityksellä tuli oikea eikä fiilis kärsinyt, joten voiton puolelle jäätiin.

Maanantaina vikat Veeran treenit. Ensin paikkikset, joissa ei ihmeempiä, Just kerkes kerran maahan jätössä, muuten istui hyvin. Lyytillä kaikki muu hyvin, paitsi maasta nousee istumaan hitaasti. Varsinaisissa treeneissä Just eka. Sain heti kättelystä noottia siitä, että kun koira haistelee, mulla on kolme erilaista kieltoa: yskähdys, ei ja nyt riittää. Harjoiteltiin sitten "jätä"-käskyä ja onhan se paljon selkeämpi ja reilumpi koiralle kertoa, mitä haluaa sen tekevän eikä mitä ei halua sen tekevän. Justilla aiheena maasta sivulle nouseminen käskystä ja vain käskystä eli että ei ennakoisi eikä jumittaisi. Teki itse asiassa ihan hyvin, mut saatiin kuitenkin hyviä vinkkejä: Mun pitäisi aina luoda jännite noissa, esim. vetää henkeä ennen käskyä. Palkan vois antaa käsikosketuksesta eli että Just hyppäis vielä istumaan noustuaan. Kannattaa tehdä eri mittaisia makuutusaikoja eli välillä käsky välittömästi, kun olen tullut sivulle, välillä ootellaan ja ootellaan. Myös erillisenä treeninä koira maassa, mä hengailen, sitten vedän henkeä ja käsky. Näihin vastasi hyvin. Tehtiin sitten vielä kokonainen ruutu, johon meni hyvin, seis ja maahan hyvin ja hienosti malttoi myös sivullenousun käskystä. Aikaa oli vielä hetki, joten tehtiin vielä vähän kiertoa, mutta jostain syystä Just kyllästyi palloon tässä kohtaa ja sitten jäi vähän kiinni nameihin, joten meni vähän säätämiseksi.

Lyytin kanssa aiheena kaukot ja seuraamisen peruutus. Kaukoissa ekat vaihdot aika huonoja, mutta sitten sai hommasta kiinni. Hiottiin palkkaamista: istumaan noususta namin pitäisi lentää kaariheittona (ei laakana) kopiksi, seisomaan noususta olisi paras viedä koiralle asti, ettei siirtäisi painoa eteen. S-i -vaihtoa tehtiin riman kanssa, mutta siihen parempi olisi ehkä joku väline, joka ei pyöri, esim. hihna. Ohjeeksi saatiin tehä aina pari toistoa riman kanssa, sitten kokeilla ilman. Peruutusta tehtiin sekä tokon että rallyn idealla. Rallyn askeleissa todettiin, että "sivu-pakki-sivu" -käskytys olisi toimiva, koska silloin Lyyti lähtee peruuttamaan mutta hakee kuitenkin mun jalkaa eikä musta poispäin. Otettiin palkkaus Veeralle mun vasemmalle puolelle (kuten Justinkin kanssa kerran) ja se oli jostain syystä Lyytistä ihan älyttömän kiva juttu, asenne oli ihan huippu. Nyt vaan kaikenlaisia erilaisia askelkuvioita, esim. peruutus ja käännös vasempaan tai peruutus ja askel vasempaan. Niin ja niihin rallyssa ylikääntymisiin saatiin neuvo tehdä "alikääntymisiä" eli ei välttämättä edes 90 asteen käännöstä vaan vaikka 45 tai allekin. Että Lyyti oikeasti joutuisi kuuntelemaan ja hakemaan sitä perusasentoa eikä tarjoamaan, mitä huvittaa.

Keskiviikkona Justilla taas agilitytreenit, radassa puomi keskellä ja sen alla 2 putkea. Sanoin Helille, että palkkaisi, jos Just lähtee yhtäkkiä kiihdyttämään ja saikin palkan jo 4. esteen jälkeen, koska teki hienon kiihdytyksen. Ekassa putkesta putkeen -kohdassa irtosi ekalta putkelta kauempana edessä olevalle hypylle! Sai tietysti palkan siitä, joten teki sen uudestaankin :D Piti tehdä aika vahva putkijarru ja vastakäännöksen tapaista, että sain sen putkesta putkeen. Poikkari putken jälkeen epäonnistui ja sit Justille iski taas "jäkäjäkä" -vaihde, joka kuitenkin saatiin aika hyvin katkaistua pitämällä juomatauko. Sen jälkeen vielä loppusuoraa, jonka Just meni hyvin, mutta mä satutin jalkaani vähäsen :D Silti lasken, että voiton puolelle jäätiin näistäkin reeneistä.

Jäähkälenkillä pysähdyttiin Sirkuskentälle ja Lyyti sai tehä vähän asentopeliä, joka meni häkellyttävän hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti