Viime viikolla alkoi "supertreenimaanantait": 18.30-19.30 Lyytin rallytreenit, 19.30-20.30 paikkikset, 20.30-22 Justin toko. Melkoista optimointia mutta ei näitä montaa ole. Rallya ei olla treenattu sitten maaliskuun, joten ei ihme, ettei mennyt kovin hyvin. Oikean puolen seuraaminen oli aika unohtunut, kuten arvata saattaa, ja ahtaat kylttivälit ahisti. Oli kuitenkin positiivisiakin juttuja, esim. varmaan paras ikinä suoritus houkutuksessa, ja Lyyti löysi edestä takakautta sivulle eikä jalkojenväliin ;) Erityisesti tutkittiin pujottelua juosten oikealla puolella seuraten; testattiin, onko parempi tehdä isommat vai pienemmät kaarteet ja pienemmät tuntui loppupeleissä paremmalta. Vaikka yksi painajainen tuo kyltti on! Muistaakseni ei olla aiemmin tehty askelta vasemmalle koira oikealla. Siinä ensimmäinen huomio, että se tehdään normaalilla suorituspaikalla päinvastoin kuin sama vasemman puolen kyltti. Ja sitten en saa "hävitä" koiran vierestä vaan sille pitää muistaa kertoa, että jotain tapahtuu aivan kuin muissakin jutuissa!
Paikkiksissa oli aika vähän porukkaa, joten ehdittiin tehdä useampi kierros. Justille taas istumisessa etupalkka, sillä pysyy hyvin. Makuu oli myös hyvä, kävin piilossakin. Lyytillä makuu hyvä, autoin namilla sivulle ryhdikkääksi. Lisäksi Lyyti teki EVLin paikkiksessa pelkän istumisen eli piti asennon, vaikka muut meni maahan ja tuli luokse. Ei epäilystäkään!
Tokossa jatkettiin samoja juttuja kuin edelliselläkin kerralla eli asentopeliä / jääviä / seuraamista. Istuminen kauempana meni jo vähän paremmin, pienellä viiveellä toki (ajatustyö käynnissä!). Miten siitä sitten pääsee jäävään, oli seuraava kysymys. Ohjeita: Toistaiseksi istumisessa voisi käyttää käsiapua. Muista virittelyt! Sekä jännitteet, hengenvetäminen yms. Sitten Veera halusi nähdä perusseuraamista, että millaista se mun mainostama "kauhee seuraaminen" on. Just jäi kiinni treenikaveriin, joka oli ystävällisesti antanut meille nameja tässä kohtaa, kun omat alkoi olla loppu. Seurasi sitten ihan hyvällä paikalla ja ilmeellä mutta pää heilui. Tuomitsin "kohtalaiseksi" seuraamiseksi. Ja sitten päästiin taas mun inhokkiaiheeseen eli luopumistreeniin :D Pallolla sujui jo jotenkuten mutta namia tuijottaa herkeämättä. Yritin siinä inistä, että miten ihmeessä tätä voisi tehdä niin, että se ei olisi niin helvetin tylsää. Veera sitten kylmästi totesi, että koirani on paikallaan, koska se miettii, ja "tylsyysongelma" on mun päässä. Kuten yleensäkin kaikki ongelmat :D Nyt on kyllä jo niin moni sanonut, että Justin pitäisi treenata luopumista, että ehkä mun on pakko päästä tästä yli. Huomaa kyllä, et Just on tehnyt aina vaan hauskaa tokoa eli vauhtijuttuja ym, ja kun perusasioita ei ole tehty kunnolla, se kostautuu jossain vaiheessa.
Tiistaina agitreenit, joissa teemana takaaleikkaukset; tehtiin sinisiä ja vihreitä numeroita. Rimat 50-55 cm. Just oli erityisen irtoavaisella tuulella: putkesta nro neljä ampui suoraan edessä olevalle hypylle ennen kuin mä ehdin edes putkijarrua tehdä. Alun otin ensin pakkovalssilla, mutta Villen ehdotuksesta kokeilin myös saksalaista kakkoselle. Arvasin kuitenkin lopputuloksen oikein eli Juhannusraketin räjähtävät lähdöt on siinä pisteessä, että ilman mun liikettä kerkesi tuonne valkoiselle neloselle toisesta suunnasta. Palattiin siis pakkovalssiin, joka toimi ihan hyvin. Kunnon putkijarrulla kääntyi putkeltakin oikealle hypylle ja leikkaus sekä vienti putken oikeaan päähän toimivat hyvin. Kepeillä jäin aika taakse ja oikea väli löytyi. Loppu muistaakseni ihan hyvin.
Vihreän radan alku meni näppärästi, mutta ekalla kerralla muurille (14) tuli kielto leikkaustilanteessa. Varmaan, jos siinä ois ollut tavallinen hyppy, Just ois mennytkin sen, mutta maksimuuri nyt on kaikkein pahin. Vähän tarkemmalla ohjauksella meni ja sitten otettiin vielä etupalkalla. Lopuksi kokeiltiin vielä 1-5 eri tavoilla ohjattuna - toimi kaikilla, mutta Just alkoi väsyttää, niin ei enää sillee sinkoillut kuin alkutreenistä eli ei enää niin mielenkiintoista ;)
Näiden treenien jälkeen Ville hykerteli, että tätä tahtia kun jatketaan, ollaan tammikuussa pikkumakseissa tosi kovassa kunnossa. :) Huippufiilis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti