sunnuntai 19. elokuuta 2018

Menneen kesän reenejä

Koko kesänä en ole päivittänyt treeniblogia niistä ehkä kolmista treeneistä, joissa ollaan käyty. Lyyti kävi kerran heinäkuussa yksinään tempputreeneissä. Uusina temppuina oli tassujen ristiminen ja ohjaajan ympäri peruutus. Tassujen ristimistäkään en ole koskaan osannut opettaa, mutta Saila vinkkasi kokeilla kosketusalustalla.  Ensin vahvistettiin vähän kosketusalustaa erikseen, sitten tassun antoa maassa ja sitten koira maahan ja kosketusalusta toisen tassun päälle. Pienen säädön jälkeen tassua alkoi tulla kosketusalustan päälle ja treenin kuluessa saatiinkin jo kokonaan tassut ristiin. Alustan häivyttämistä aloitettiin nyt menneenä viikonloppuna mökillä ja onnistuihan se!


Sunny osasi peruuttaa mun ympäri, mutta näille nykyisille en ole opettanut. Aloitettiin neljäsosakierroksilla. Aluksi tuntui ihan superhaastavalta, mutta taas kerran kun Lyyti sai ideasta kiinni, niin lähti etenemään ihan mukavasti. Tää vois olla kyllä helpompi vähän vauhdikkaammalla koiralla - saa nähdä, mitä Just tästä sanoo. Treenien jälkeen Lyytikäinen oli ihan poikki - on toi aika rupeama ilman toista koiraa, vaikka taukoja pidettiinkin. Sen sijaan kun sanoin kavereille, että ens kerralla mulla on ehkä 3 koiraa mukana, niin Lyytille tuli niin paha mieli! Ei saa ottaa pentua Lyytin treeneihin!

Lyytin toinen laatuaikatreeni oli ostopaikka Veeran ryhmään, joissa tehtiin rallyn merkkiä. Kysymyksenä se, että Lyyti löytää merkin tyhjältä kentältä ihan hyvin mutta ei osaa yhtään erotella. Näissä treeneissä Lyyti ei ollut erityisen innokas. Johtuiko hellepäivästä (treenien aikaan klo 21 oli vielä +27 astetta) vai siitä, että ei ollut kylttejä ja tein tehtäviä randomisti, mikä ei todellakaan sovi Lyytille. Joka tapauksessa saatiin ihan hyviä neuvoja: Ensinnäkin mun käsimerkki on huitaisu. Parempi olisi jättää se suuntakäsi paikalleen ja siitä lähettää. Treeneissä sitä voisi myös alleviivata antamalla merkin suunnasta namin. Sitten aika paljon voisi laittaa lelun valmiiksi merkin taakse piiloon vauhdin ja innon lisäämiseksi - kun kerran näin olen tehnyt tokon merkinkierrossa ja ruudussa. Valmista lelua voisi käyttää myös ratatreenissä eli tehdään rataa ihan normaalisti merkkiin asti, siitä lähetys ja sitten bileet. Ja sitten sama helmasynti kuin tokossakin - ei saa jankuttaa! Eli en saa kysellä monta kertaa "missä merkki", koska koiraa vaan alkaa turhauttaa.

Yhdet "tavalliset" treenit vedettiin Annikan kanssa pentujen vielä ollessa Kumpulassa. Tavattiin Käpylän urheilupuistossa, joka koko kesän oli ollut melkein tyhjänä. No eikös futiskausi ollut juuri alkanut ja joka kentällä pelit menossa. Vähän aikaa kerättiin rohkeutta, ennen kuin löydettiin meille sopiva paikka, jossa ehkä ei saatais palloja päähän. Just sai aloittaa, ja vaikka se olikin jo lenkeillä saanut vauhtiaan takaisin, niin treeneissä ei ollut niin innokas kuin olisi voinut kuvitella tauon jälkeen. Johtuiko tauosta vai häiriöiden määrästä, tiedä häntä. Sen kanssa oli tarkoitus tehdä vain perusmerkinkiertoa, mutta siitä tulikin erottelutreeni, koska ruutu veti. Ei se mitään, arvokas treeni tuokin ja tulipahan väännettyä rautalangasta, vaikka toki vauhtihan siinä vähän kärsi. Sitten seuraamista, jossa normaali ja hidas käynti ok mutta käännökset ja juoksu surkeita. Sitten Justille vähän ohjattua, jossa vauhtia Justiksi vähän - otettiin sitten viimeiseksi vauhtinouto.

Lyyti teki rallya, temppuja ja tokoa! Ekana rallyn merkkiä, jossa aluksi muistin vain osan Veeran ohjeista 🙈 mutta sitten onneksi muistin laittaa lelun sinne merkin taakse. Nyt taas tyhjältä kentältä merkki löytyi ihan hyvin ja lelulla saatiin muutama ihan vauhdikaskin meno. Ei mulla sillee väliä, meneekö ravia vai laukkaa, kunhan fiilis olisi hyvä ja itsevarma. Tempuista taidettiin harjoitella tassujen ristimistä. Tokojuttuna ohjattu, mutta ilmeisesti kapulat eivät oikein näkyneet punertavalta hiekalta, kun Lyyti lähti kahdesti väärälle. No, saatiin oikeakin, mutta vauhti oli kärsinyt, joten Lyytillekin lopuksi vauhtinouto.


Ai niin, ja liikahtihan se Justin tunnarikin eteenpäin pentujen synnyttyä! Päästiin siihen, että ei enää yrittänyt murtautua väärille ritilän alle vaan etsi oikein pätevästi oman piilosta. Ja toimi sisällä ja ulkona!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti