Just steriloitiin viime maanantaina 3.9. tähystyksellä. Leikkaus ja toipuminen ovat menneet hyvin; viime viikon pe-la ilmeisesti sulavat tikit kutisivat kovasti, kun kulki vähän selkä köyryssä. Tämä onneksi loppui lauantaihin. Tän viikon torstai-iltaan asti Just oli hoidossa porukoilla, ja voi sitä jälleennäkemisen riemua! Perjantaina sitten ajeltiin mökille ja ollaan annettu Justin leikkiä muiden kanssa pihalla, mutta lenkeillä on vielä varmuuden vuoksi ollut fleksissä. Nyt on 2 viikkoa kulunut, joten eiköhän tästä voida jo siirtyä normaaliin päiväjärjestykseen.
Viime viikon lauantaina treenattiin Salovuoren Hannan kanssa Ojangossa. Joku sai ekana tehdä vähän pentujuttuja:
eteenmenoa lelulle, kontaktikävelyä molemmin puolin sekä maahanmenoa. Kauimmaisilla kentillä oli agilitykisat, mutta ne ei haitanneet hommia. Kivasti penska teki uudessakin paikassa, joskin kerran piti käydä moikkamassa Hannaa ja Lyytiä ;) Loppuun taas
luoksetulo palkkapurkilta pois ja se sujuu jo tosi hyvin.

Lyytille rallyn ratatreeniä. Rata oli Jaana Karppisen käsialaa ja aika haastava, melkein kaikki vaikeet jutut oli mukana. Tehtiin ensin radan alun haasteita erikseen palkkaillen:
liikkeellelähtö, houkutus, merkki ja merkiltä kutsu. Merkin takana oli valmis pallo ja oltiin sitä tehty myös odotusalueella. Ekasta kerrasta meni! Ravilla mutta kuitenkin, vaikka merkin takana oli putki ja ympärillä myös kylttitelineitä. Sitten koko rataa, jossa temput meni ihan hyvin, h
peruutusaskeleita oikealla. Vähän mokasin palkkauksen, olisi pitänyt antaa purkkipalkka radasta, kun nyt jäätiin ottamaan lisäjuttuja ja sitten vielä
käytösruutu (seisominen, meni tosi hyvin). Eli ihan hyvät treenit, vaikka Lyyti ei ollutkaan parhaassa vireessä ja itselle on tauko tehnyt pahaa.

etkittäin loistavia pätkiä (esim. spiraali) ja muutenkin ihan hyvä kokonaisuus, mutta sitten taas muistin sen, että Lyytin kanssahan pitäisi ratatreenissäkin kesken treenin naksuttaa ja palkata niitä pätkiä, joissa se ite nousee ja tekee superseuraamista. Tehtiin sitten vielä pieni pätkä sitä ja vielä vähän
Keskiviikkona
temppukurssi, johon osallistui Lyyti ja Just. Tehtiin kertauksena aiempien kertojen juttuja, mikä oli ihan jees.
Jalkojenvälistä pujottelu etuperin, takaperin ja sivuttain sujui hyvin. T
assun nostaminen liikkeessä tehtiin kummankin koiran kanssa vähän erilailla. Lyytille
espanjalainen käynti eli että se kävelee nostellen hitaasti etutassujaan vuorotellen. Päästiin kahteen askeleeseen. Just tykitti tassujaan mun käteen ja siitä säädettiin sen verran, että se piti mua tassulla kädestä kiinni liikkuen samalla. Kolmantena
sivuttain kävely, jossa itsellä haasteita. En osannut kävellä suoraan ja palkkasin väärästä kohtaa. Eli itselle viiva, jota pitkin kävellä ja naksutus, kun koira on kohtisuoraan muhun nähden. Tuolla naksuttelu ei onnistunut, kun sormet oli niin märät.
Mökillä kaikille koirille pienet
jäljet. Tais olla ekat jäljet tälle vuodelle... Tosi hienosti meni kaikilta paitsi multa - tein ihan liian lyhyet jäljet. Lyyti pysähtyi esineille ja Just purkeille varmasti. Joku merkkasi kaikki jäljet ja omaansa seurasi hyvin, joskin välillä pyöri, kun palasi syömään ohittamansa namit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti