Lyytin kanssa katsottiin rallyjuttuja parilla kyltillä. Ensin näytin Ninalle merkin tilannetta. Ninahan oli paikalla siellä Porvoon kisoissa, kun Lyyti jäätyi merkille lähetyksessä totaalisesti. Ensin Lyyti sai tarjota, sitten lähetin paikaltaan ja sitten yksi kyltti alla (taustalla ruutu). Nina oli erittäin tyytyväinen Lyytin mielentilan muutokseen ja mä olin tyytyväinen siihen, että se näkyi ulospäinkin. Kyllähän se tällä hetkellä saattaa huutaa merkille lähetyksessä, mutta a) se saattaa jäädä pois, b) mieluummin otan -3 HAU -virheen intohaukusta kuin ahdistuspiippauksesta. Toisena juttuna puolenvaihto edestä. Todettiin, kuten oletinkin, että kyse on mun malttamattomuudesta, Lyyti kyllä osaa ihan hienosti. Eli lenkkarit pysyy paikallaan, kunnes koira on kokonaan toisella puolella! Sitten Nina sanoi, että Lyytiä voisi palkata hieman kauempaa, että mun kävelyreitti avautuisi paremmin. Kolmantena peruutusta sivulla. Tässä todettiin, että olisi aika tärkeää sanoa käsky selvästi ennen kuin lähden kävelemään taaksepäin. Kun Lyyti ei oo mikään lännen nopein reaktioissaan, niin ehtisi prosessoida käskyn, ennen kuin häviän takavasemmalle. Ihan samaa käytin esim. pyörähdyksessä ja siitä on ihan hirveästi hyötyä siinä, joten oikeastaan pitäisi varmaan käyttää vielä useammassa liikkeessä!
Justin kanssa tehtiin ensin tokohommia, joita on viimeksi tehty aika tarkalleen puoli vuotta sitten rotumestiksissä. Ensin ruutua valmiilla palkalla ja heittopalkalla. Tosi hienosti meni keskelle joka kerta! Viimeiselle kerralle Nina onnistui yllättämään Justin!!! Oli kaivanut lelulle "vallihaudan" hiekkaan, niin ettei sitä todella näkynyt mitenkään. Just meni ruutuun keskelle ja kun sanoin jes, se kattoi mua ja Ninaa ilmeellä, että heittäiskö joku mulle jo sen lelun. Sanoin lähetyspaikalta, että mene vaan ottamaan lelu, siellä se on. Just hetken katteli kulmat kurtussa, että mitä toi ämmä sekoilee, kunnes vilkaisi ruudun takareunaa ja bongasi lelun 😂 Saatiinpahan hyvät naurut! Toisena noutoa. Kokeiltiin ensin nostoa ja palautusta metrin päästä ja Just muisti istua hienosti. Sitten ihan kisamainen, jossa odotti hyvin, meno ja paluu laukalla ja muisti istua perusasentoon! Ainoa virhe oli pieni vinous. Koska ei jää vinoon noissa lähipalautuksissa, kannattaa tehdä niitä ja pelkkiä palautuksia pidemmältä matkalta sekä kapula käsikosketukseen asti.
Lisäksi halusin tehdä oikean puolen seuraamisen alkeita. Justhan osaa puolenvaihdot ja sivulletulon oikealle mutta ei varsinaisesti jää sinne seuraamaan. Aloitettiin puolenvaihdolla ja sitten kehu ja palkkaus, kun seurasi muutaman askeleen oikealla. Sitten kokeiltiin liikkeellelähtöjä oikealla. Ja mun täytyy kyllä sanoa, että tuo koira ja sen oppimiskyky ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä mua. Just seurasi oikealla ihan yhtä hyvin/huonosti kuin vasemmallakin! Päinvastoin, ilme oli 😎 että ei tässä mitään ihmeellistä, ihan helppo nakki! Kyllä se nyt saa treenata rallya Lyytin treenien sivussa, kun ei se näköjään olekaan siinä niin onneton!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti