Alkaa jo muodostua perinteeksi korona-ajan nosetreenit Katrin kanssa. Tällä viikolla oltiin tiistaina Katrilla ja lauantaina Kumpulassa. Tiistaina mulla oli pelkkä Just mukana, kun Joku toipui sterkasta ja Lyyti jäi sen kaveriksi Kumpulaan. Oltiinkin supertehokkaita: lähdin 19.55 Kumpulasta, olin Katrilla 20.05, 3 koiraa etsi kukin 5 nosepiiloa 25 minuutissa ja kotona oltiin 21.15. Matkaahan Kumpulasta kotiin suorinta tietä on 5 km, Arabianrannan kautta kiertäen tulee n. 6 km.
Aloitettiin autohallista. Ensimmäinen piilo oli takarenkaan jarrulevyssä. Just kävi auton kyljen läpi ja joutui tarkentamaan jonkin verran ennen kuin ilmaisi mutta varmaa työtä joka tapauksessa. Toinen piilo oli auton toisessa kyljessä takapenkin oven tiivisteissä ja sekin löytyi hienosti. Sitten siirryttiin käytävään, joissa edellisillä kerroilla piilot ovat olleet päätyovessa ja kaiteessa. Nyt Just kävi ihan ohimennen käytävän läpi, tsekkasi päätyoven, kääntyi ympäri ja sai hajun tolpasta. Hetken tarkennettuaan ilmaisi vähän korkeammalla olevan piilon. Sitten siirryttiin käytävän levennykselle, johon Katri levitti pikkulaatikot. Niin vaikeaa kuin laatikkoetsintä töissä on ollut, niin nyt oikea laatikko löytyi sekunneissa ja ihan suoraviivaisesti! Veljeni oli sattumoisin antanut mulle kananluita, joita mulla oli varalta superpalkkana, ja tämä oli superpalkan arvoinen löytö. Mielenkiintoinen mutta ei yhtään yllättävä käänne: seuraavassa etsinnässä Just etsi suorastaan intohimoisesti ja työnarkomaanin lailla! Kuinka erikoista, että parempi palkka kasvattaa motivaatiota 😂 Seuraava alue oli taas verkkokellarissa enkä taaskaan muista, millainen kätkö. Pitää varmaan kuvata ens kerralla. Viimeinen alue oli portaikko ja ovensuu. Mentiin ensin portaat alas ja Just kävi ovensuun tosi tarkkaan läpi. Sieltä ei tärpännyt, joten lähdettiin portaita takaisinpäin. Just löysi piilon tasanteesta vasemmalta puoleltaan mutta sitten oli vaikeuksia ilmaista, kun portaissa ei päässyt maahan ja piti asetella itseään istumaan. Jos olisi ollut kokeessa aika loppumassa tms, niin olisin ilmoittanut löydön mutta nyt halusin antaa Justin vähän miettiä ja pyysin näyttämään. Käytiin tasanteen toisella puolellakin mutta sieltä ei halunnut ilmaista. Tultiin sitten portaita takaisinpäin ja nyt sai nenän piiloon ja istui. Ihan kympin arvoista työtä koko treenin ajan! Kyllähän tuo hyvältä alkaa näyttää. Jos tämä maailmanaika joskus loppuu ja kisoja aletaan taas järjestää, niin kyllä me ilmoittaudutaan heti kokeilemaan.
Tiistaina rallyn jälkeen pikanose eli kaksi piiloa. Ensimmäinen oli ihan uudenlainen alue: puu, sähkökaappi ja valotolppa. Annika oli laittanut huopatassun puuhun mutta se oli pudonnut. Just ilmaisi sitten sekä sen kiinnityskohdan että maasta putoamispaikan! Puu ei yhtään hämännyt alustana. Toinen piilo oli seinässä ja se löytyi helposti.
Lauantaina kutsuttiin Katri meille Kumpulaan nosettamaan. Mä vähän innostuin liikaa ja tein peräti 8 piiloa, joista osa oli hirveän haastavia. Aloitettiin pihalta, jossa ensimmäinen huopatassu oli keinun alapinnalla mutta ilmeisesti se oli pudonnut siitä, koska Katrin koirat ilmaisivat maahan. 🙈 Tätä en sitten tehnyt Justilla ollenkaan. Sitten oli yksi piilo vajan seinustalla ja kaksi vajassa. Just aloitti sisäpiiloilla. Kellarin halkolaatikon piilo ja saunan pesuhuoneen piilot olivat helppoja ja löytyivät nopeasti. Pyykkikoneen piilo oli ollut shelteille tosi vaikea; Justillakin oli siinä haasteita mutta ilmaisi kuitenkin lopulta. Saunaneteisessä kätkö oli pesukomotin sisäpuolella, ovi ihan pikkuisen raollaan. Tämä oli ollut muille vaikea tarkentaa (kaikki ilmaisivat kaappia kyllä) mutta Just tarkensi hienosti ja kävi maahan ihan hajulähteelle.
Sitten taas ulkona ja vajassa meni huonommin. Tai no vajan eka piilo laatikostosta löytyi hyvin, mutta tokalla (pyörän satulalaukun taskussa) ei tullut kunnon tarkennusta vaan jopa valeilmaisuja viereisestä lumilingosta... Vajan ulkopuolen piilo oli kaikille muille tosi helppo, mutta jostain syystä Just teki täälläkin valeilmaisuja. Ihan en ymmärtänyt kyllä syytä ellei se sitten ollut ylikuormittuneet aivot. Just joutui tekemään kuitenkin aika paljon töitä kellaripiiloissa, niin ehkä olisi tarvinnut pidemmän tauon etsintöjen välillä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti