lauantai 19. maaliskuuta 2022

Kimppatreenejä osa 2

 Kahdet kimppatreenit alkuviikolle: ensimmäiset maanantaina Maijun treenien aikaan valkun sairastuttua. Tehtiin ensin paikkis Elsin, Rinin ja Inkin kanssa. Jätin tällä kertaa namin korkeammalle tasolle puomin telineeseen (n. Justin pään korkeus). Alku menikin hyvin mutta jossain vaiheessa Just meni maahan. Laitoin sitten loppuajaksi namin taas etutassujen väliin. EVL-koirien tekemät maahanmenon + luoksetulon Just kesti hyvin ja palkkasin heti. Juttelin Pipsan kanssa tuosta maahanmenosta ja paikkiksen palkkauksesta. Pipsa heitti, että voisko makuulle meneminen olla rauhoittelua -  voisi hyvinkin pitää paikkansa! Tuotahan on viime aikoina esiintynyt vain vieraampien koirien kanssa treenatessa. Palkkaukseen Pipsa ehdotti sellaista, että pitäisin namin siellä Justin edessä MUTTA ottaisin sen sieltä ja mentäisiin syömään se "kehän" ulkopuolelle. Näin mielikuva jaloissa olevasta namista säilyisi mutta saataisiin muokattua kuvio lähemmäs sellaista, jonka voi toteuttaa kokeessa.

Tällä kertaa kokeilin kiertoon sellaista, että ei tehdä toistoja peräkkäin vaan aina jotain väliin. Tarkoituksena oli pidentää matkaa 10 metristä ainakin 15:een. No ei toiminut kovin hyvin. Eka kerta oli loistava mutta sitten Just alkoi soveltaa ja pahimmillaan juoksi vain muutaman metrin ja alkoi haukkua. Jatkossa kokeillaan yksi toisto per treeni ja se yksi voi sitten olla pidemmästäkin matkasta. Sitten kokeiltiin samaa seuraamispeliä kuin Hannan kanssa viime viikolla. Tämäkin toimi aluksi ihan upeasti; Just seurasi täydellisesti, juoksi hakemaan Annikalta namin ja juoksi heti takaisin tarjoamaan seuraamista. Jossain vaiheessa Just alkoi mieluummin jäädä Annikan luo ja sitä joutui kutsumaan eli suoritus huononi selvästi. Yksi myönteinen juttu kuitenkin saatiin lopputreenistäkin: tein käännökset vähän loivasti ja silloin Justin asenne säilyi parempana. Otan mieluummin pistevähennykset kuin mielensäpahoittavan koiran!

Sitten otettiin ruutua takapalkalla. Ekalla kerralla stoppi ei ollut hyvä, mutta onneksi Just ei myöskään löytänyt namipalloa putkenpainon mutkasta, joten ei päässyt palkkaamaan itseään. Toinen toisto oli hieno! Otettiin myös kutsua, jossa nyt oli ainakin vauhtia! Viimeisenä liikkeensä vielä luoksaria putken ja ruudun vierestä - tällä kertaa Just kuunteli hyvin eikä ehdotellut ruutua. Halusin vielä ottaa yhden kierron kanatikkupalkalle, vaikka tiesin, että se on ahnehtimista - eikä olisi kannattanut, en saanut sellaista toistoa kuin olisin halunnut.

Treenin lopuksi Annika sanoi varovasti, että olikohan Just vähän väsynyt, kun toistonkestävyys oli niin huono ja kiertotreeni meni ihan pelleilyksi. Olin jo sanomassa, että ei kai, mutta sitten mietin, että niin, olihan sillä viikonloppuna aika paljon menoa. Toisaalta Just oli vauhdikas mutta on se kovempaakin juossut. Parhaiten väsymyksen näki kuitenkin sen silmistä, jotka olivat vähän "hullut". Ja juuri tuo keskittyminen ja toistonkestävyys toki kärsivät väsyneenä. Hyvä, että Annika otti tuon esille - täytyy taas jatkossa katsoa enemmän koiraa kuin seurata orjallisesti treenisuunnitelmaa. Näissä treeneissä tuli kyllä ahnehdittua kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Joku pääsi tähän treeniin tekemään leluruutua, vauhtinoutoa ja kiertoa ja teki kyllä tosi hienosti, joskin meinasi suorittaa kierron takaperin 😂 

Keskiviikkona aloitin minilomani aamutreeneillä Annikan kanssa. Tällä kertaa Justin vireystila oli hyvä ja se teki loistavan kisamaisen setin: luoksari, ruutu, kierto, tasamaanouto, kaukot alustalla, hyppynouto ja seuraaminen, jonka keskeltä palkka. Kaikki meni kyllä aika nappiin ja vire pysyi ilman mitään ongelmaa - no olihan tuo setti melkein lempiliikettä toisen perään. Ääntäkään ei tullut kuin kierrossa pieni ja noudossa kapulalle ärinä. Tämähän oli nyt 7 liikettä eli avoimen luokan liikemäärä - joskin enemmän vauhtiliikkeitä - mutta kaikki liikkeet seuraamista lukuun ottamatta tehtiin kuitenkin kokonaisina.

Toisena juttuna tehtiin asentopeliä kaikkine variaatioineen: seuraamisesta, vauhdista putkelta, loppuosia ja L:nä. Maahanmenoissa tuli tällä kertaa eniten stipluja. Vauhdista istuminen oli vaikein, siinä ekalla kerralla jäi seisomaan mutta tokalla onnistui. L:ssä ensin palkkasin ihan seuraamisesta, sitten tehtiin liikkuroituna eka sivu (asentona istu), käännös ja palkkasinkin siitä, kun Just seurasi ihan kybällä. Itse kyllä onnistuin eksymään ja kiemurtelin ihan ihme reittiä koiran ympäri.

Joku teki keinua radanosana ovaalinmuotoisella radalla. Ei ainuttakaan epäröintiä! Joka ikinen kerta itsevarma ja innokas keinusuoritus. Radanluku ovaaliradalla meni myös kivasti eikä mun tarvinnut juosta mukana. Lopuksi vähän temppuiltiin seuraamista ja jääviä ja sen sellaista.

Vuoron lopuksi otettiin vielä paikkista Pipsan neuvoin. Rivi oli tällä kertaa erityisen hauska: oikealla Just teki paikkaistumista, keskellä Annikan poika Topias makasi selällään ja vasemmalla Elsi teki paikkamakuuta! Ensin mulla oli iso ja varmasti näkyvä nami Justin edessä ja vapautuksen jälkeen mentiin syömään se kentän reunalle. Otettiin vielä toinen, ihan lyhyt paikkis (n. 15 sek), jossa nami oli pieni eikä näkyvä ja taas palkka tuli kentän reunalla. Vaikuttaa ihan lupaavalta systeemiltä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti