Juhannuksena ei mökillä tehty yhtään mitään, ei edes yhtä nosepiiloa. Vielä kaupunkiin tultuamme oli niin kova helle, että piti miettiä, mitä voi tehdä ja mitä pitää jättää väliin. Skipattiin heti maanantain kimppanose ja mentiin sen sijaan uimaan. Tiistaina kuitenkin rallytreenit, joihin otin Lyytin ja Justin. Hallissakin oli 27 astetta, vaikka toki varjoisaa.
Yhtenä aiheena oli puolenvaihdot ja toisena lyhyet kylttivälit ja uusinnat. Näihin olin ottanut inspiraatiota piirinmestiksistä tai siis piti saada revanssi epäonnistuneista kohdista. Lyytin kanssa tehtiin ihan lyhyet pätkät, kun se kärsii kuumasta tosi paljon; se teki kyllä oikein pätevästi sen, minkä teki.Justin kanssa tein ensin tuon puolenvaihtoradan alkusuoran ja palkkasin, kun erottelut menivät kohdilleen. Aika haastava tää kyl oli! Askelmerkkien piti osua ja ajoitusten olla tarkkoja. Yritin myös keskittyä siihen, että kävelisin suoraan puolenvaihto edestä -kyltin jälkeen.
Tauon jälkeen alempaa rataa. Tästä jäi vähän nihkeä fiilis, mutta 27 asteen lämmössä ei voi olettaakaan, että koira olisi täydessä vireessä. Tällä radalla oli siis tarkoituksella liian lyhyet kylttivälit, koska yleensä mulla on aina liian pitkät. Tarkoituksena oli myös uusia vähintään pari tehtävää. Täyskäännöskyltille Just seurasi huonosti (nurkkaa kohti) mutta sain palkkauksella parannettua tätä. Seisominen ja pyörähdys olivat eri päin kuin kuvassa. Seisominen onnistui hyvin ja sen jälkeen melkein heti sai aloittaa ohjauksen pyörähdykseen. Mietin, miksi Just pyörähti täyskäännöksessä niin laajasti, ja siinä treenin kuluessa hoksasin, että tekee niin laajan kaaren kuin mun käsi. Eli kun tein käsimerkin pienenä kieppinä, niin Just myös kääntyi pienemmässä tilassa. Uusinnat sujui muistaakseni ihan ok.
Lauantaina sitten rallykisat Hyvinkäällä. Viimeinen mahdollisuus kerätä pisteitä SM-kisoja varten, mutta olin etukäteen päättänyt, että en enää yritä metsästää tuloksia vaan mennään keväällä kerätyillä pisteillä. Lähtökohdat oli vähän huonot: Just jumissa (fyysisesti) ja ulkona 30 astetta lämmintä, hallissa onneksi vähän vähemmän.Kisassa oli ylituomari Hannele Pirttimaa ja tuomariharjoittelija Katja Kuusela. Rata oli ihanan selkeä! Ekalla edestakaisella suoralla tehtiin samat tehtävät molemmin puolin. Sermien sisä- mutta kehänauhan ulkopuolella sai vielä palkata, joten käytin tämän hyväkseni tuomarin ja harjoittelijan vielä käydessä läpi edellisiä papereita. Tein kehän ulkopuolella "kehääntulon", josta pääsin vielä palkkaamaan. Sitten annoin Justin tsekata kehän ja sen kaikki toimihenkilöt ja palkkasin sen jälkeisestä kontaktista, minkä jälkeen päästiinkin jo kehään.
Lähtö meni tosi kivasti. 2. kyltillä pieni kontaktin tippuminen, mutta heti päästiin jatkamaan. Eteentulot tökki tällä kertaa molemmin puolin; Just ei lähtenyt ekasta käskystä sivulta eteen. Ympäripyörimiset Just teki tosi hitaasti mutta sujuvasti ja virheittä kuitenkin. Sen sijaan kaikki liikkeellelähdöt kontaktissa! Juoksuosuus ok, mutta sen jälkeen Just aavistuksen jätätti, mutta kun vaihdettiin puolta jalkojen välistä, niin yhteistyö löytyi taas.
Tässä kohtaa tulikin oikeastaan kisojen tärkein oppi: Jos koira jumittaa, niin jatka vain ohjausta selkeästi, napakasti sekä iloisesti ja kehu aidosti, niin kontakti palaa kyllä. Houkuttelu ja kalastelu ovat tuhoon johtavia teitä. Nytkin puolenvaihdon jälkeen ja paikallakäännöksessä sanoin iloisesti ja napakasti "sivu" ja sitten kehuin aidosti tekemisen parannuttua, niin tuo hetkellinen jumitus jäi todellakin hetkelliseksi ja sen jälkeen päästiin taas jatkamaan hyvässä yhteistyössä.
Istu-käännös oikeaan - istu -kyltin vedin itse vähän liioitellusti, niin Just teki hieman enemmän kuin 90 asteen käännöksen. Tästä ei virheitä kuitenkaan mutta valkovuokosta saatiin jostain syystä -3 tvä. Sitten olikin edessä radan vaikein osuus: liikkeestä istu ja kutsu + oikealla pyörähdys. Olin jo tutustumisessa hinkannut askelmerkkejä tuohon ja todennut, että pyörähdys pitää aloittaa heti, kun koira saavuttaa minut. Istuminen menikin hyvin, mutta sen jälkeen Just bongasi ilmastointipömpelin takana seisovan tuomariharjoittelijan ja missasi ekan kutsun. Tokasta kutsusta tuli ihan superhienosti laukalla mutta tämä oli jo vähän myöhäistä, koska olin jo melkein pyörähdyskyltillä. Ja se melkein onnistui! Just pyörähti kyllä mutta sitten ihan viime hetkellä liikahti sen verran, että tuli kiertäneeksi kyltin. Uusintaan Just lähti kivasti mutta haukahti kahdesti edellisen kyltin suorituspaikalla, joten piti muistuttaa hiljaisuudesta ennen toista yritystä. Uusinta onnistui, mutta mä onnistuin tienaamaan meille -10 pysähtymällä. Loppurata menikin kivasti ja sosiaalinen palkkaus radan lopussa toimi.
Ääntelystä ei yhtään virhepistettä! Ei Just kyllä vinkunutkaan kuin ihan parilla kyltillä ja haukahti sen kaksi kertaa uusintapaikalla. Loppupisteet oli 84; tällä kertaa ei saatu mitään tuomarinkommenttia. Olin kyllä tosi tyytyväinen kokonaisuuteen. Suurin osa radasta meni hyvässä kontaktissa ja keskittyen, jumitukset olivat aivan hetkellisiä ja niistä päästiin heti yli. Liikkeellelähdöt toimivat sekä alussa että keskellä rataa. Just tsemppasi niin hienosti ja teki varmasti ihan niin hyvin kuin näissä olosuhteissa pystyi 💖 Ens kerran treenilistalle liikkeestä kutsu + pyörähdys oikealla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti