Koska Just oli viikon levon jälkeen jo ihan ok, mentiin ostopaikalla Heiluvan Hännän nosetreeneihin Pitskuun perjantaina 24.3. Aikataulu petti aika pahasti, mutta saatiin pari hyvää ajatusta:
Ulkoetsinnässä ihan supertarkka alueen alkuosan läpikäynti! Eka kätkö löytyi hyvin alueen puolivälistä lavasta. Tuolla päädyssä Just oli tosi kiinnostunut nosto-ovesta eli haju oli painunut siihen. Käytiin läpi pieni osa seinää oven vasemmalla puolella, jonka Miira oli erityisesti maininnut kuuluvan alueeseen. Ei löydetty kätköä ajassa; se oli ikkunankarmissa n. metrin korkeudella. Tähän saatiin vinkiksi, että Just pitäisi opettaa liikkumaan seinää pitkin kahdella jalalla seisten. Tällöin ei hyppäisi niin montaa kertaa ylös-alas ja toisaalta ei missaisi 20-30 cm pätkää hyppyjen välissä. Toinen vinkki oli, että pitäisi tarkkaan katsoa, missä kohtaa koira nousee nenäänsä ylöspäin ja ohjata niissä kohdissa koiraa etsimään ylempää.
Sisäalueella myös 2 kätköä ja voi hyvänen aika, mitä surffailua! Ei saatu mitään järkevää aikaiseksi 4 minuutin ajan sisään. Sitten Miira vinkkasi, että käykää tää pääty tarkasti läpi ja heti löytyi kätkö vaneriseinän alta.
Toinen kätkö oli
saavuttamaton, kengässä lasten retkisängyn sisällä. Just ei ilmaissut tätä ollenkaan, haisteli kyllä mutta ei lukinnut vastausta. Tähän nyt sitten pikaisesti treeniä, että saadaan itsevarmuus asiaan.
"Tulosten" perusteella surkeat treenit, kun vain 1 kätkö neljästä löytyi. Mutta treenilistan kannalta hyvät treenit, kun tuli peräti kaksi uutta juttua!
Maanantaina 27.3. hoopersin jälkeen visiitti Saaralle, joka oli tehnyt
yhden ulko- ja 2 sisäkätköä kerhohuoneeseen. Ulkokätkön Just nappasi ihan superhyvin.
Kerhotilan eka kätkö oli oikealla näkyvässä hyllykössä, ja sen Just löysi noin puolessa minuutissa. Sitten käytiin tosi tarkkaan koko tila läpi ja aikaa oli mennyt jo jotain 8 minuuttia eikä vieläkään löytöä... Kätkö oli alakulmassa näkyvän sohvan tyynyjen välissä ja löytyi vasta, kun Just tunki nenänsä oikeaan koloon. Aikaa meni ainakin 10 min vai oliko peräti 15! Sohvat on ennenkin tuottaneet meille haastetta; pitänee paneutua tähänkin aiheeseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti