tiistai 21. marraskuuta 2023

Lisää voittajan katsausta + kahdet noset

Viime keskiviikkona varmastikin viimeisiä ulkotreenejä tälle vuodelle pikkupakkasessa Ogelissa. Olipa kivaa! Joku sai aloittaa. Tehtiin ensin muutama luoksari ilman mitään erityistä. Yhdessä kohtaa Joku vähän tähysti kentän taakse metsään mutta tuli kyllä takaisin yhteistyöhön. Kentän ohi menevät koirat ei aiheuttaneet mitään. Sitten Annikan kanssa tehtiin ensin muutaman kerran sitä, että Annika vei namilla kauemmas ja mä kutsuin. Tässä vähän epätasaisia toistoja; kerran Joku ennakoi kutsua, kerran taas päinvastoin ei irronnut Annikan luota ekasta kutsusta. Yhdellä toistolla Annika vei Jokua kohti metsää ja Joku taas hetken tuijotti sinne ennen kuin tuli luokse. Siellä siis varmastikin oli rusakko 🙈 Sitten kokeiltiin uutta juttua: Annika oli kyykyssä ja pudotteli Jokulle nameja maahan, mistä kutsuin. Tässäkin vähän vaihtelua latenssissa. Lopetettiin hyvään toistoon ennen kuin Joku kyllästyisi ja häipyisi pupujahtiin.

Justin kanssa oli tavoitteena tehdä voittajan liikkeitä kokonaisina ja katsoa, mitkä liikkeenosat kaipaavat erityistreeniä. Aloitettiin ohjatulla. Siinä suunnat meni hyvin, kun tein loppuosan vain. Kun tehtiin koko liike, seuraaminen ja stop meni hyvin, mutta sitten noutokäskystä Just tuijotti mua hetken ihan tyhjin katsein, että mitä... toisesta käskystä lähti ja se meni hyvin. Eli ohjatusta treenilistalle edelleen suuntien vahvistamista erityisesti seuraamisen jälkeen sekä seisomassa pysymisen vakautta.

Sitten taidettiin tehdä ruutua. Siinä pitkä matka, stop ja maahan sujui loistavasti mutta lopun seuraamiseen tuloon haluaisin lisää voimaa ja sähäkkyyttä. Seuraavana asentopeli, jonka yhteydessä sekä luoksari että zeta. Tai oikeastaan oli tarkoitus tehdä ällää, mutta halusin ottaa kolmannenkin asennon, joten jatkettiin zetaan. Zetassa ainoa virhe oli seisomisen kääntyminen, mutta sen otan omaan piikkiini, kun puhuin Annikalle siinä kohtaa. Nyt seuraamiseen lähtö jäävästä sujui hyvällä asenteella, ja kaikki asennot oli oikein. Luoksari myös ihan ok, kunhan saan varmuutta viimeksi miettimääni stopin käsimerkkiin ja käskyn painokkuuteen sekä käskyn osumiseen merkin kohdalle.

Viimeisenä kiertohässäkän loppuosaa erikseen eli maasta tai seisomasta hyppy. Meillä oli vain yksi hyppy, joten jätin Justin tosi vinoihin kulmiin, josta sen piti tehdä oikein tietoinen valinta osuakseen hyppyyn. Annikan este on umpieste, ja se olikin Justille helppo hahmottaa. Ei yhtään virhettä tässä! Mutta seisomisessa pysyminen laitetaan tästäkin liikkeestä treenilistalle. Nyt ainakin kerran Just hiippaili mun perään. Hauskasti kuitenkin peruutti takaisin lähtöpaikalle, kun sanoin että "takasin", vaikka se ei edes ole Justin peruutuskäsky 😂

Sunnuntaina ja maanantaina seuran nosetreenit. Sunnuntaina hallilla Katrin tekemiä kätköjä. Aloitettiin uusien tossujen testaamisella. Nää olikin tosi paljon paremmat! Ensin vain palkkasin tossujen pukemisesta, sitten pelattiin naminheittoa ja namipallolla tossut jalassa, että Just alkoi liikkua sujuvasti. Seuraavaksi mentiin lähtöhajuille ja nyt Just teki jo ihan sujuvan maahanmenon! Tehtiin sitten tossut jalassa kaksi etsintää ja ilman kaksi etsintää. Siivekkeet tuotti taas vaikeuksia, mikä on aika outoa, kun luulisi niiden olevan helpot. Kahdella muulla alueella kätköt oli aika paljon vanhentuneet ja hajut hälvenneet mutta löytyi lopulta. Joku sai myös tehdä. Ensin meinasi mennä homma maton haisteluun 🙈 mutta sitten intensiteetti parani. Lopputulos: pöllöltä pää irti!




3. huone
Maanantaina sitten mun ryhmä työpaikalla. Aulassa oli kaksi laatikkoaluetta ja pikkuhuoneissa sisäetsintä teemalla "tyhjä vai kätkö". Laatikot meni sekä Justilta että Jokulta mukavasti. Sisäalue oli 5-osainen, kätköt oli huoneissa 2, 3 ja 5 eli eka ja neljäs huone oli tyhjiä. Just totesi ekan huoneen tyhjäksi n. 45 sekunnissa. Tokasta tuli nopea löytö. Kolmannen kätkö oli tosi pistemäinen ja viides levisi pumppukärryyn mutta itse kätkö ei löytynyt millään. Piti vielä katsoa kahden koiran toimivan samoin kuin Just ennen kuin uskoin 🙈 Siirsin vikaa kätköä kahdesti ennen kuin se oli sellainen "helppo" kuin olin ajatellut. Eli ens kerralla uskon Justia ja jos se ei reagoi hajupilveen, niin sitten muutan kätköä! 

5. huone, kätkön ovisaumassa
Kouluttamisen jälkeen saatiin tehdä vielä ryhmäläisten tekemät kaksi aluetta. 1-luokan alueessa kätkö oli lämmityspistokkeessa. Just hölkkäsi ensin alueen läpi nenän korkeudelta, sitten alkoi etsiä ylöspäin ja löysi hyvin. 2-luokan alueessa oli yksi kätkö alueen takaosassa peltilevyssä ja Just ilmaisi nätisti!!! Toinen kätkö oli seinässä vesihanassa. Varma hyppäys ja ilmaisu tähänkin. Tässä vaiheessa aloin olla väsynyt, mikä ei ole mikään ihme. Kun tulin kotiin, niin huimasi ja päässä humisi - ihan yhtäkkiä oli noussut kuume! Katsotaan, mitä viikosta tulee - toivottavasti päästäisiin ainakin Riitan valkkuun ja Mäntyharjun nosekokeeseen!


sunnuntai 19. marraskuuta 2023

Voittajan liikkeitä ja tossupohdintaa

 Kokeen jälkeisinä päivinä oli vähän epämääräinen olo, ja peruinkin varmuuden vuoksi treenit. Tämä osoittautui oikeaksi päätökseksi: tiistaina napsahti positiivinen koronatestitulos. Samaan aikaan hevosen ontuma oli pahentunut ja jo varattu klinikka-aika jouduttiin siirtämään koronan takia. Ei sitten huvittanut tehdä yhtään mitään, ei edes treenata kotona. Koirat peilasivat mun mielentilaa ja nukkuivat kotona käytännössä kaiken ajan, kun ei lenkkeilty. No, perjantaina sitten päästiin hepan kanssa klinikalle ja ontumisen syyksi paljastui hoidettava vaiva. Ihmeellisesti stressitasot laski viikonlopun aikana kunnon yöunien + metsälenkkeilyn myötä ja alkoi taas treeni-intoakin löytyä.

Sunnuntaina käytiin pikaisesti hallilla puolen tunnin sinkkuvuorolla. Joku sai prepata innejä, jotka siltä jäi väliin torstaina. Meni ihan älyttömän hyvin! Ei tainnut tulla yhtään stiplua ja päästiin jo siihen, että Joku joutui korjaamaan linjaansa inniin osuakseen ja mä juoksin koko ajan tasaisesti eteenpäin.  😍

Justin kanssa aloitettiin ohjatulla lelupalkalla. Justissa näkyi, että oli ollut tylsä viikko! Se kävi tosi kuumana, hirveä meteli ja meinasi koko ajan ennakoida. Tehtiin kumpaakin suuntaa yksi toisto ilman alkuseuraamista ja loppuperusasentoa eli seisomisesta vauhtinoutoon. Suunnat meni hyvin mutta seisominen ei ollut kovin vakaa, kun Just oli ihan jousilla valmiina lähtöön. 

Sitten kiertohässäkkää neljä toistoa: Ekalla purkki lähellä oikeaa estettä, lähtöpaikka hyppyjen tasolla. Tokalla namikippo normipaikalla kartioiden jälkeen, lähtöpaikka kisamatkasta. Kolmannella kippo oli mun jalkojen vieressä (!) ja suoraan kierrosta vapautus palkalle. Viimeisellä toistolla oli tarkoitus tehdä koko liike yhdellä välipalkalla eli purkki oli taas normaalilla paikallaan. Kierron jälkeen käsky "maahan", kävin avaamassa purkin ja palasin lähtöpaikalleni ohjaamaan Justin vasemman hypyn yli. Tässä tulikin vaikeuksia! Eli Riitta K. oli taas kerran oikeassa, kun sanoi, että haasteita voi tulla, jos liian pitkään jättää tämän liikkeenosan treenaamatta. Toki oon varma, että osa tämän kerran vaikeuksista johtui koiran mielentilasta - ei vaan millään malttanut kuunnella, kun oli kivempi väittää mulle vastaan 😂 Jälkikäteen kuitenkin totesin, että Justin taisi olla vaikeampi nähdä vasemmalla puolella olevaa avoestettä - umpiesteeseen sen oli helpompi fokusoida. Eli tämä täsmätreeniin.

Kolmantena juttuna stoppeja naminheitosta ja putkelta. Tärkeimpänä tavoitteena oli kadonneen seisomisen metsästys ja se löytyi kyllä. Ilman käsimerkkiä Just ottaa oikean asennon varmimmin, mutta stoppi ei ole kovin nopea. Pitää siis ottaa tämä aiheeksi piakkoin jonkun valkun kanssa ja tutkia, mikä olisi optimaalisin käskynantotapa. Lopussa vielä vähän edessä peruutusta, josta seis ja lopetettiin täydelliseen toistoon.

Kun mun treeniaika oli ohi, seuraavan ryhmän Nina ja Anna L. kysyi, haluanko ottaa paikkiksen. No kyllähän meille aina paikkis käy! Hetken asiaa harkittuani otin Jokun, sille on tosi hyvää treeniä tehdä paikkis kahden täysin vieraan belkkarin kanssa. Ennakoin halliintulon ja mentiin valmiiksi hallin takaosaan ennen kuin muut hakivat koiransa. Jokulla olikin tosi hyvä mielentila ja kupla mun kanssa eikä yhtään kyttäillyt tai pöhissyt uusille treenikavereille. Paikkiksessa sillä oli tuttuun tapaan etupalkka ja makasi ihan täydellisesti. Nyt oli hyvin pelattu tilanne!

Maanantaina sitten jatkettiin tossuasian tutkimista. Laitoin porukoiden kellariin yhteensä 6 kätköä, joiden oli tarkoitus olla melko helppoja. Nyt ekaa kertaa laitoin Justille kaikkiin tassuihin "ilmapallotossut". Selvästi enemmän haittasi, kun ne oli takajaloissa. Nuo ilmapallot on kyllä aika hankalat pukea ja sitten tassusta liian leveät ja ranteesta tosi tiukat. Just liikkui kyllä niillä ihan sujuvasti, hyppi penkeille ja saunan lauteille, mutta ilmaisusta ei meinannut tulla yhtään mitään. Sitten sain jo jonkinasteisen eettisen kriisin, että eihän tää oo oikein, enhän mä voi myrkyttää mun koirani rakkainta harrastusta tällä. Mutta sitten totesin, että kokeillaan vielä toista tossumallia ja sitten jos niillä sujuu etsiminen hyvin mutta istuminen/maahanmeno ei, niin otetaan käyttöön "peruutus ja katse" -ilmaisu, jota Just tässä setissä tarjosi. Valitin tätä asiaa myös fyssarille, jolla oli heti neuvoa muutama jumppavinkki. Joten en nyt ihan vielä heitä hanskoja tiskiin sisäetsinnän suhteen. Josko tämä tästä!

lauantai 18. marraskuuta 2023

Tokokoe 4.11.

 Saatiin edellispäivänä peruutuspaikka Ojangon halloween-tokoon 4.11., mikä oli tosi kiva, koska loppuvuodesta ei oikein ollut enää kovin potentiaalisia kokeita tulossa ja oltiin kuitenkin pari kertaa käyty Ojangossa treenaamassa. Tuomarina oli Harri Laisi. Avoin luokka oli puolenpäivän aikaan, ja meidän suoritusvuoro oli kuudes.

Otin Justin sisälle halliin häkkiin odotteluajaksi. Ulkona oli aivan kamala sää, joten tehtiin vain peruslenkki ja lämmittelin sitten hallissa lisää ennen omaa vuoroa. Oltiin tokan paikkisryhmän ekoja eli reunassa. Just istui hienosti, vain siirteli vähän tassujaan tapansa mukaan. Se on mun kriteerien mukaista eikä tuomariakaan haitannut, joten saatiin kymppi. On se ihmeellistä, että vaikka koiralla on kuinka varma paikkis, niin silti oma sydän hakkaa sen aikana!



Melko mukavasti osui oman vuoron valmistautuminen. Ensimmäinen liike alkoi ihan kehän reunalta. Tulin kehään koira oikealla seuraten, mutta koska eka liike alkoi niin läheltä, ei aloituspaikalle tulo ollut lopulta kovin sujuva, kun koira oli ensin sisäkaarteessa, sitten jouduin vielä säätämään puolenvaihdossa ja sitten vielä asettauduin liian kauas esteestä. Tässä tapauksessa olisi varmaankin ollut parempi tulla kehään koira vasemmalla ja tehdä kiekura Just ulkokaarella "nopeenopee"-tyyliin. Ei tämä nyt huonosti mennyt mutta mun sisäinen fiilisperfektionisti löysi tästä parantamisen varaa.

Kuva: Pinja Karuveha

Ekana oli hyppynouto. On kyllä ihanaa lähteä liikkeeseen, kun voi olla niin satavarma, että koira sen osaa ja suorittaa. Tällaisen ihanan kuvan Pinja Karuveha oli siitä napannut - kivaa näyttää olevan! Sekin on kivaa, että varmasta liikkeestä tulee myös hyvät pisteet: 9.5! Tästä Just pomppasi kivasti vapautuksesta, mutta sitten tein taas ihan höhlän siirtymän. Selvästi meillä on vielä treenaamatta, miten toimia ihan lyhyissä siirtymissä - pidemmät onnistuu paljon paremmin. Seuraavana oli liikkeestä istuminen, jossa seuraamispaikka aavistuksen takana ja tein ihan pienen nytkähdyksen käskyä antaessani. 9.5 saatiin tästäkin. Tästä vihdoin sujuva siirtymä seuraavaan aloitukseen!

Kuva: Pinja Karuveha
Kolmantena oli ruutu, ja taas oli ihana fiilis aloituksessa, kun tiesin, että tää on Justin bravuuri, päästään näyttämään osaamistamme. Hittolainen, kun tän fiiliksen saisi ihan joka liikkeeseen! Ja olihan se hieno: laukalla ruutuun, keskelle stop, ekasta käskystä nopea maahanmeno ja ekasta käskystä nopea sivulletulo. Eikä ollut hyvä vain mun mielestä: saatiin kymppi ja kehän jälkeen kisakaveritkin ihastelivat Justin ruutua ja hyppynoutoa. Aika kovat pisteet tähän mennessä! Tästä oikein iloinen sosiaalinen palkka mutta sitten kuitenkin hukkasin koiran siirtyessämme seuraavaan aloituspaikkaan.

Kuva: Pinja Karuveha
Ja kaikesta treenistä huolimatta kaukoissa tuli tuplakäskyt kumpaankin istumiseen. Positiivista oli se, että saatiin kaikki vaihdot tehtyä ja loppuperusasentoon Just nousi napakasti, mutta kyllähän tuo on vähän turhauttavaa, ettei kokeessa ikinä mee kaukot virheittä. Tästä seiska. Mulla itselläni oli tässä haasteena, että näyttötaulu oli niin pieni, etten nähnyt sivusilmällä, kun liikkuri käänteli sitä eli jouduin ihan katsomaan, mitä siinä lukee. Harjoiteltava asia tämäkin etenkin voittajaan mennessä.

Tästä ihan lupaavasti alkanut siirtymä, mutta sitten Just turhautui, kun pyysin sitä kiertämään mun ympäri ja haukahti jopa mieltään ilmaisten. Luoksarissa alkoi näkyä vireen lasku: Just tuli kyllä laukalla mutta sitten pysähtyi n. metrin päähän minusta ihan kysymysmerkkinä, että mitä tässä lopussa pitikään tehdä. Käsimerkistä sitten kiersi mun takaa sivulle vingahtaen. Tästä saatiin 7.5.

Seuraaminen alkoi ihan lupaavasti, mutta käännösten jälkeen Just jäi vähän taakse. Peruutuksen jälkeen taas parempi seuraaminen, mutta lopussa jäi kaksi perusasentoo ottamatta. Loppusaldo seiska. Tuomarikin kyllä sanoi, että Just jätätti vähäsen, mutta eniten tuo häiritsee mua, kun se on sen pikkuisen liian takana, että musta tuntuu, että se ei tuu iloisesti mukana. Vaikka kyllähän se kontaktia pitää ja häntäkin heiluu, että ei se matkalaukkuseuraamistakaan ole. Ehkä seuraaminen on vähän herkkä liike olla ihan loppuvaiheessa. Riksun kokeessahan näytettiin meidän parasta seuraamista ja siellä seuruu oli eka liike.
Kuva: Pinja Karuveha

Tästä kohtuullisen sujuva siirtymä ilman mitään manöövereja kierron aloitukseen. Ja se olikin päivän hupinumero. Ekasta "kierrä"-vihjeestä Just vastasi mulle "viuh". Tokasta lähti reippaasti ja varman näköisesti laukalla kohti kiertoa, kunnes ohitti kartiot ja kääntyi väärään suuntaan!!?? Tässä kohtaa huusin "Just stop, kierrä" + käsimerkki ja sitten Just näytti kuin lamppu olisi syttynyt, että "ai kierrä, oisit heti sanonut" ja se kiersi kartiot sujuvasti ja palasi ihan pokkana takaisin perusasentoon 😂 Kuvassa näkyy aika lailla se hetki, jolloin Justin ajatus katkeaa. Mä en ole vieläkään keksinyt varmaksi, miksi noin kävi. Annika arveli, että olisikohan Just ajatellut, että hänellä on palkka, kun lähti vähän siihen suuntaan. Joka tapauksessa tulipahan taas mieleen, että ei olla kyllä treenattu kiertoa niin, että suoraan sen takana on yleisö - meidän hallissa kierto on yleensä aina kohti seinää. Laitetaan siis tämäkin treenilistalle!

Tämä olisi voinut mennä nollille, kun tuli 3 käskyä + ohjauskäsky, mutta tuomari oli kiltti ja antoi 6,5 pistettä. Kokonaisvaikutuksesta kasi, en muista enää perusteluja. Yhteispisteitä jäi 264,5 eli kyllä tuo kierto oli ratkaiseva. Se ois nyt sitten TK2 plakkarissa, joten tavoitteet tokon suhteen saavutettu! Oon kyllä tosi iloinen tästä eikä yhtään tunnu, ettei ois ollut ansaittu ykkönen, vaikka kierrosta tulikin ehkä vähän säälipisteitä. Jatketaan voittajan liikkeiden treenaamista, mutta kaikki tästä eteenpäin on vain plussaa, kun varsinainen tavoite on saavutettu. Extrana sijoituttiin vielä kolmanneksi. Selvästi nihkeämpi Just oli kyllä tässä kokeessa kuin alkukesän ulkokokeissa. Ei ollut niin timanttinen fiilis kehässä, mutta kyllä me silti hyvin selvittiin. Sanotaanko näin, että fiilis oli "ihan hyvä" näin hallikauden alkupuolella. "Vanhojen virheiden" palaaminen on toki aina vähän harmillista, mutta toisaalta kaikki maasta sivullenousut oli skarppeja, joten plussan puolelle jäätiin näissäkin.

sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Tokoviimeistelyt ja Mervin nose

 Viime viikon lauantaille saatiin äkkilähtö tokokokeeseen, joten otettiin parit viimeistelytreenit alle. Ensin tiistaina Annikan kanssa aamutreenit omalla hallilla. Joku teki kaikenlaista tokojuttua, sai kunnolla juosta ja leikkiä. Justin kanssa tehtiin avoin luokka läpi palkaten. Just oli aivan ihana 😍 Tosi aktiivinen koko ajan, haki itse kontaktiin ja perusasentoon kaikki liikkeenvälit, oli innokas ja kuitenkin melko hiljainen. Ainoastaan luoksarissa tuli pari haukkua, mutta jopa kierto meni täysin ääneti! Jäävistä tehtiin kaikki asennot ja palkkasin kaikki liikkeenosat. Kaukoissa tosi skarpit vaihdot, palkkasin tokasta istumaannoususta. Ruutu, hyppynouto ja paikkis ihan moitteetta, seuraaminen jätettiin torstaille.

Torstaina sitten tehtiin seuraaminen liikkuroituna jäähkälenkillä Sirkuskentällä. Kuten aina siellä, Just oli ihan liekeissä ja kun vire on hyvä, seuraaminenkin on hyvä. Agitreenien jälkeen sitten vielä siirtymiä ja sosiaalista palkkaa. Hyvä fiilis oli ja näillä eväillä hyvällä mielin odoteltiin koepaikkaa (joka saatiin perjantaina iltapäivällä).

Jokulla agitreeneissä ohjaustreeni teemana in-in. Pätkät:
1-4, 4-7, 7-10, 11-14.
Nro 13 tiedettiin vaikeaksi tällä tasolla ja sitä se olikin, kun koira laskeutui 12:lta niin vinoon. Se ei onnistunut vielä ohjaajan liikkeen kanssa. Muut menikin aika hienosti. Vitosella mun piti harjoitella, että lähetän Jokun kauempaa, että pääsen kunnolla liikkeelle ja linjattua koiraa kohti 7-muuria. 9-10 onnistui ekalla yrityksellä. Lopuksi otettiin 1-10 mutta se tuotti jo huomattavasti enemmän haasteita. Lopussa pakka hajosi kokonaan ja Joku lähti kiertoradalle napaten putken nro 3 ysin jälkeen.

Yhteenvetona olin tosi iloinen, että innit sujuivat näinkin hyvin muutaman kuukauden tauon jälkeen. Helpot kulmat onnistuu isollakin ohjaajahäiriöllä. Harjoiteltavaa kuitenkin vielä riittää vaikeilla kulmilla ja ohjaajan liikkuessa voimakkaasti. Ja selvästi huomasi, että monta inniä peräkkäin radassa on vielä vaikeaa - lyhyissä pätkissä onnistuu hyvin. 

Perjantaina sitten Justilla laatuaikaa Mervin nosevalkun merkeissä. Pitäydyin tiukasti ykkösprioriteetissani eli tossujen käytön harjoittelussa. Mulla oli toistaiseksi kahta eri kokoa, ja totesin, että punaiset on liian pienet, siniset on sopivat eikä halkioita kannata tehdä. Tossujen pukemista pitää myös harjoitella erikseen, koska se ei ollut vielä kovin näppärää. Aloitettiin tekemällä tossut jalassa vähän temppuja hallin puolella. Just oli aivan järkyttynyt ensin, kun tossut puettiin, mutta käsittämättömän nopeasti lähti liikkumaan sujuvasti. 

Siitä siirryttiin tekemään purkkirataa tossut jalassa ja saatiin hienoja ilmaisuja. Tämän jälkeen mentiin tekemään Mervin laittamaa huonealuetta, jossa kolme kätköä. Olin ollut katsomassa muiden treenejä eli tiesin kätköt, joten palkkasin suoraan ja vuolaasti joka löydöltä. En ois ikinä voinut uskoa, että Just lähtee noin nopeasti liikkumaan "normaalisti" tossut jalassa. Se ihan todella "unohti" ne, kun pääsi etsimään! Viimeisen löydön jälkeen se sai vielä syödä palkkaherkun tossut jalassa, sitten tossut pois ja tauko.

Olin tiistaina tossujen lisäksi ostanut Murresta pienen magneettipurkin, jotta pystyisin mahdollisimman paljon harjoittelemaan treenilistan kahta kärkiteemaa. Siispä olin supertehokas ja käytettiin odotteluaika hyväksemme treenaten nättiä ilmaisua metallilta. Tein ensin niin, että istuin vain tuolilla passiivisena ja Just sai palkkaa aina, kun kävi ilmaisemassa nätisti. Nää meni hyvin. Sitten aloin siirtää purkkia toistojen välissä. Nääkin meni hyvin. Sitten tein "minietsinnän", tääkin meni hyvin. Sitten siirryttiin toiselle puolelle tilaa ja laitoin purkin kiinni pöydänjalkaan. Me pidettiin pieni tauko, jonka aikana Kira ja Exe kävivät tekemässä samaa treeniä meidän purkilla. Sen jälkeen ilmaisukäytös räjähti! 🤯 Ja Just rupesi tulemaan joka kerta hampaat edellä purkille. Tähän keksin kaksi mahdollista syytä: joko tein liikaa toistoja tai Just veti liian korkeat kierrokset siitä, että muut kävi sen purkilla. Eli jatkossa vähemmän toistoja ja jos muut käyttävät meidän purkkia, se tehdään Justin näkemättä.

Viimeisenä tehtävänä oli Mervin tekemä pikkualue. Puettiin taas tossut etujalkoihin. Vuoroa odottaessa temppuiltiin ja Just näytti jo näin iloiselta! Kun mentiin etsintään, Just kävi suoraan lähdöstä kätkölle ja ilmaisi. Tässä meni varmaan 5 sekuntia. Tästä tietysti superpalkka ja aika täydellinen lopetus treenille. Naurettiin sitten, että ehkä se ajatteli, ettei viitsi ottaa yhtään ylimääräistä askelta tossut jalassa 😂

lauantai 11. marraskuuta 2023

Rotumestikset, päivä 2

 Sunnuntaina sitten päästiin todella herkulliseen paikkaan tuoreina 3-luokkalaisina nollakoirakoksi KEK-kolmosiin. Meidän vuoro oli heti yhdeksältä, jolloin aurinko oli jo noussut ja kääntymässä ulkoalueelle. Lämpötila oli muutama aste pakkasen puolella mutta lunta ei ennusteista huolimatta ollut satanut. Kaikki kätköt oli laventelia.

Ensimmäinen rasti oli  ulkoetsintä. Alueita oli kaksi eli maksimimäärä kätköjä neljä. Aloitettiin tästä hallin päätyseinästä. Just nappasi melko pian kätkön kuvan oikeassa reunassa olevasta johdon suojametallista, joka oli mukavasti nenän korkeudella. Tähän tuli aika räikeä nuolaisu, joten ilmoitettuani löydön kehuin vain neutraalisti: "Hyvä, jatketaan" ilman isompia sosiaalisia palkkauksia. Sitten käytiin hallin ovi läpi ja sieltä Just paikansi hienosti toisen kätkön oikeasta sivusaumasta n. 110 cm korkeudelta. Tähän tuli nätti ilmaisu, joten kehuinkin isommin. Sitten käytiin vielä läpi kuvassa varjon puolella oleva puinen levy, josta ei löytynyt mitään. Tässä kohtaa tein päätöksen siirtyä toiselle alueelle.

En nyt muista, missä järjestyksessä mutta hyvin tehokkaasti Just löysi tältä alueelta kätkön kuvassa keskellä oven edestä olevasta kuormalavasta kätkön sekä alueen takaosasta tikkaista. Lavakätkö oli vähän saavuttamaton, mutta hienosti Just lukitsi vastauksen, vaikka maahanmeno oli vähän haastava kyseisessä paikassa. Tikkailla taas Just ilmaisi kätkön eri puolelta kuin muut nousten tassut tikkaille ja kurottaen välistä. Muut nappasivat kätkön toiselta puolelta, josta pääsi ihan kiinni, mutta Justinkin löytö hyväksyttiin. Tähän kohtaan täräytin "valmis" ja menin palkkaamaan koiraa 😍 Meidän virallinen aika ei tullut paperille, mutta katsoin omaa sekkaria palkattuani koiraa ja se näytti 4:30, joten oiskohan meillä mennyt jotain reilu kolme minuuttia. Maksimiajaksi laitettiin 5 min ja tällä alueella 5/8 osallistujasta löysi molemmat kätköt.

Ajoneuvoetsinnässä oli 4 pakua. Tällä alueella oli 3 kätköä, kaikki vasemmassa takarenkaassa tai sen vieressä! Onneksi katsoin vain koiraa enkä ruvennut miettimään ylimääräistä. Harmaa paku kuvassa oikealla oli tyhjä eikä siihen tullut kyllä yhtään mitään reaktioita, joten kun oltiin muut kätköt löydetty, kierrettiin tää auto kerran kumpaankin suuntaan, kunnes totesin alueen valmiiksi. Oikeastaan me aloitettiin siitä ja Just totesi sen heti tyhjäksi nuuhkaisemalla tyyliin kerran. Mutta ihan en tuohon voinut vielä luottaa 😁

Valkoisesta ja sinisestä autosta kätköt löytyivät helposti, mutta mustalla Caddylla oli jännä efekti, kun Just yritti tarkentaa auton alta molemmilta puolilta! Ihan yritti tunkeutua auton alle ja haistella renkaan takaa, jouduin ihan hihnalla pidättämään. Muut koirat eivät tehneet vastaavaa reaktioita, joten mistä lie johtunut. Tää oli sinänsä ihan mielenkiintoinen tapaus, kun näin selvästi, että kyseisessä autossa on kätkö ja sanoinkin Justille "yritetäänpä nyt selvittää tää". Kun se vihdoin löytyi, innostuin niin paljon, että sanoin väärän palkkasanan ("jes") ja Just tietysti ajatteli, että nyt tulee palkkaa 🙈 Sit kun sanoin "sori kulta, mun moka, jatketaan vielä tää", se vähän pyöritteli silmiään mutta jatkoi huokaisten etsintää. Auton alle yrittämisestä olisi tuomarista riippuen voinut tulla virhepiste, joten pitää yrittää ennakoida nuo jatkossa. Lisäksi yhdellä kätköllä taisi kieli käydä. Justin aika oli 3:11 ja maksimiajaksi laitettiin taas 5 min. Tämä alue meni kaikilta koirakoilta upeasti: kaikki saivat täydet löytöpisteet ja lähes kaikki alle kolmen minuutin!

Sisäetsinnässä oli kaksi tilaa. Me aloitettiin tästä isosta luokkahuoneesta. Tehtiin koira vapaana, kun kerran sai. Täällä oli ihan kamalaa, kun Just liukasteli niin paljon 🙈 Yritin vain koko ajan hillitä sitä, että nyt varovasti, nyt varovasti... se liikkui ihan hyvin, kun meni rauhassa mutta aina kun lähti "nenän perässä", alkoi sutia. Reaktioita tuli oikeastaan vain liitutaulun viereiseen kaappiin mutta kun Just oli sen kahdesti haistellut ilmaisematta, uskalsin jättää sen. Käytiin mun mielestä ihan hyvin alue läpi, ainakin Just käväisi jokaisella pulpetilla eikä tehnyt erityisiä reaktioita. Ei myöskään alkanut katsella mua tai vinkua tyhjän merkiksi, joten kun oltiin tarkistettu vielä kuvanottokulma, tein päätöksen siirtyä toiseen tilaan. Nelisen minuuttia ehdittiin täällä hillota.

Sisäetsinnän toinen tila. Tässä tilassa oli 2 kätköä. Kuvassa ei näy vasemmassa alakulmassa oleva kassakaappi, jonka alla oli yksi kätkö. Tämän Just löysi ihan hienosti. Edelleen liukastelu oli hermoja raastavaa, joten ohjasin sen valkoiselle sohvalle hakemaan ylempää. Ei mitään. Vähän reaktiota tuli ikkunaseinustalla mutta ei mitään selkeää. Jossain kahdeksan minuutin kohdalla kerroin tuomareille: "Nyt mä sanoisin valmis." 

 Toinen kätkö oli kukkapurkissa ikkunoiden välissä. Tätä kätköä Just ei kerta kaikkiaan pystynyt ilmaisemaan, koska lattia alla oli liukas. Ei se myöskään saanut sitä paikannettua lattian tasolta. Meidän räpellysten jälkeen tuomarit totesivat, että tää on vaarallista ja siirsivät siihen oranssin maton, että koirille olisi turvallinen alusta nousta. 😍 Me oltiin siis tosi hyödyllinen nollakoirakko! Maksimiajaksi tähän laitettiin 8 minuuttia. Tämä oli myös osallistujille vaikein alue, kun vain 3 koirakkoa sai täydet pisteet ja heillä kaikilla meni yli 7 minuuttia.

Viimeisenä laatikkoetsintä. Kohteita taisi olla 35: ei yhtään pahvilaatikkoa, 11 sankoa, 11 muovilaatikkoa ja loput erilaisia laukkuja. Muovilaatikot oli meidän töistä ja laukut kerätty porukoiden kellarista 😂 Mietin vähän, hämääkö Justia, kun yhtäkkiä vastaan tulee mamman / papan hajuinen laukku. No ei reagoinut mitenkään siihen. 
Tehtiin tämä etsintä hihnassa, koska tämäkin lattia oli liukas, niin yritin vähän hillitä Justia. Mentiin ensin vähän sektoreittain, miten Just halusi; mä yritin pysyä kärryillä. Takarivistä löytö kameralaukusta ja ikkunan alta läppärisalkusta. Sen jälkeen käytiin vielä alue riveittäin läpi, kunnes totesin, että nyt on hinkattu tarpeeksi ja ilmoitin alueen valmiiksi 2:35 kohdalla. Maksimiajaksi laitettiin 3 minuuttia. Tällä alueella kaikki koirakot saivat täydet pisteet mutta kaikilla meni viimeiseen 15 sekuntiin valmis-ilmoitus!

Olipas jännää ja siistii! Ilman Justin liukasteluja olisi ollut ihan täydellinen kokemus. Oon tosi ylpeä Justista, että vaikka se jonkin verran kuormittui sisäetsinnässä, kun teki 9 minuuttia töitä, liukasteli eikä löytänyt viimeistä kätköä, niin kuinka upeasti se tsemppasi laatikkoetsintään ja teki niin varmaa ja tehokasta työtä 😍 Kerrankin voin myös sanoa olevani ylpeä itsestäni, kun muistin kätköjen maksimimäärät, valmis-ilmoitukset, en jäänyt hinkkaamaan turhautumiseen asti enkä törttöillyt muutakaan typerää paitsi sen yhden väärän palkkasanan. Tulos olisi ollut varmaankin 85 pistettä ja 4-5 virhepistettä (2-3 nuolemisesta ja ajoneuvon alle pyrkimisestä ja 2 väärästä valmiista).

Mulla oli toiveena noseworkin osalta, että noustaisiin joskus kolmosiin ja startattaisiin edes kerran, vaikka sitten nollakoirakkona. Siispä nyt on tavoitteet saavutettu! Toinen tavoite olisi nousta kaikissa etsintämuodoissa kakkosiin, ja tässähän on nyt taas vähän lisää tekemistä mitätöityjen tulosten takia. Siispä nyt voi hyvillä mielin jättää KEK-kausi talvitauolle ja toivoa, että Just olisi koekunnossa vielä ensi vuoden KEKeissä. Talvella sitten YEKkejä aina, kun mahdollista.

Treenilistan ykköseksi nousee nyt tossujen käyttö etsinnässä. En halua enää kertaakaan nähdä tuollaista liukastelua harrastuskontekstissa. Just inhoaa kaikenlaisia vaatteita, mutta uskon, että nosework on sen mielestä niin mahtavaa, että unohtaa tossut, kun pääsee etsimään. Tää on nyt marraskuun projekti. 
Treenilistan kakkoseksi sitten nätti ilmaisu metallisilta pinnoilta, nyt tulee aivan liikaa nuolemista. 

sunnuntai 5. marraskuuta 2023

Rotumestikset, päivä 1

Viime viikonloppuna kauan odotetut Lappalaiskoirien noseworkmestaruudet Asikkalassa. Oli kyllä kaiken odotuksen ja tehtyjen järjestelyjen arvoista! Lauantaiaamun olin ajanottajana KEK1-luokassa. Iltapäivällä sitten Justin koe 2-luokassa. Tuomareina Noora Heikkinen & Lasse Myllylä.

Ulkoetsintä, 1 kätkö, aikaa 3 minuuttia. Tuuli kuvassa vasemmalta. Kätköpaikka näkyy vähän huonosti mutta se oli tuon yksittäisen renkaan vieressä olevassa putkessa(?) syvä kätkö. Just kipitti suoraan lähdöstä oikeaan suuntaan haistaen matkalla olevia kohteita ohimennen. Sitten se tunkeutui kätkölle selin muhun, peruutti sieltä pois ja meni maahan. Mä en kyllä nähnyt, mihin se ilmaisi, koska oli tosiaan selin, mutta koska tuomari-Lasse oli vannottanut kaikkia luottamaan koiraan, mä pamautin löytö-ilmoituksen siihen paikkaan ajatellen, että tuomari kyllä näki Justin tarkennuksen, kun katsoi sivulta päin. Tämä palkittiin tasan 10 sekunnin ajalla, joka oli nopein.

Ajoneuvoetsintä, 3 ajoneuvoa, 2 kätköä, aikaa 3 min. Eka kätkö oli tuossa peräkärryssä vasemmalla puolella ja Just meni melkein suoraan siihen. Hammasteli kätköä, josta 1 vp. Sitten jatkettiin sujuvasti seuraavalle autolle, jonka keulaa Just jäi hinkkaamaan. Mä ajattelin, että tää saattais olla siirtymähajua, kun peräkärryltä päin tuuli, ja olin jo valmis jatkamaan eteenpäin, mutta Just jäi päättäväisesti tälle autolle ja löysi tämän toisen kätkön ajassa 0:48.5. Tätä kätköä nuolaisi, josta toinen virhepiste.


Laatikkoetsintä, 20 laatikkoa ja 10 ämpäriä, aikaa 2,5 min, kätkö pahvilaatikossa melko keskellä. Käytiin ensin ämpärit läpi, ei reaktioita. Sitten siirryttiin laatikoille, joilla Just teki hienosti itsenäistä työtä ja ensimmäinen laatikko, jolle reagoi, olikin kätkö. Tässä meni aikaa 0:36.7. Olin koko aamun katsonut, kun 1-luokan ohjaajat seisovat kätkölaatikon edessä, niin osasin sentään liikkua koko ajan niin, että koiralla oli vapaus seurata hajupilviä ilman kaksijalkaisia esteitä.


isäetsintä, 2 kätköä, aikaa 4 min. Just tuli sisään vähän vauhdikkaasti ja ensimmäiset sekunnit meni vähän juostessa - tosin hajupilviä se varmaankin etsi. Sitten lähdettiin käymään kuvassa lähimmäistä puutyöpöytää ja siihen tuli selkeä reaktio. Erittäin vahva reaktio tuli keskimmäiseen jakkaraan, jota Just hinkkasi yltäpäältä. Ehdin miettiä, että lähellä ollaan ja taitaa olla siirtymää, kun Just itsenäisesti siirtyikin seuraavalle jakkaralle, jonka alapinnalta löytö! Nyt oli kovat panokset, 1 kätkö jäljellä ja 2 virhepistettä alla. Jatkettiin sitten oikealla olevasta päätyseinästä ja siirryttiin vasemmanpuoleiselle puutyöpöydälle. Kuvassa näkyy hailakasti sininen putki, joka roikkui ilmassa. Kätkö oli sen päässä, syvä kätkö taas. Just lipaisi sitä heti tullessaan sille ja sitten katsoi mua vähän  "ups"-ilmeellä. Olisin voinut ilmoittaa löydön jo tästä mutta pidin kuitenkin meidän diilistä kiinni eli odotin ilmaisua. Jälkikäteen ajateltuna tää oli melkoinen riski - Just ois hyvin saattanut nuolaista toisen kerran. Mutta eipä nuolaissut vaan ensin katsoi mua ja vinkui vähän (saavuttamattoman merkki), sitten palasi ja teki hienon ilmaisun ajassa 1:45.3 🥰 Meidän diili on kyllä ihan timanttinen.

Näin ollen tuloksella 100/3 luokkanousutulos ja siirto kolmosluokkaan! Mestaruudessa ei sijoituttu, kun muut koirat malttoivat paremmin pitää kielen sisällä 🥰 Satasia tuli peräti 14 kpl, mutta sehän ei ole meiltä pois, että muillakin menee hyvin! Kaikki kätköt olivat laakeria tällä kertaa. Kyllä maistui makealta luokkanousu suoraan kahdella kokeella - enää ei harmita, että KEK-kausi meni ohi! Oli myös tosi ihanaa saada luokkanousu kokeessa, jossa "kaikki" muut oli kavereita ja tiimiläisiä. Kyllä tää valmennusringin tuoma yhteisöllisyys vaan on ihan parasta. 



lauantai 4. marraskuuta 2023

Nose x 2 + agi

 22.10. otettiin Jennin kanssa nosetreenit Porttipuiston Puuilon parkkiksella. Nää oli oikein hienot viimeistelytreenit, joissa on helpot kätköt ja koirat saa paljon onnistumisia ja itsevarmuutta. Hajut ei liikkuneet mihinkään eikä kukaan löytänyt mitään 🙈 Esim. ajattelin, että saranakätkö olisi ihan iisi, mutta ilmeisesti pömpeli nielaisi hajun sisälleen, koska koirat eivät saaneet tarkennettua ollenkaan. 

Justin kanssa teemana  oli jatkaminen 3-luokan koetta ajatellen. Tehtiin sosiaalinen palkkaus muutamalla eri tavalla ja sitten todettiin, että ei tässä ole mitään ongelmaa. Just on niin motivoitunut etsimään, että jatkamaan pääseminenkin toimii sille palkkana. Siispä jatkossa katson tilanteen mukaan, mikä jatkotyyleistä on tilanteeseen sopivin ja käytän niitä joustavasti.

Kätkötyyppejä oli ulkoetsinnästä pömpelin lisäksi korkea, matala ja romukasan keskellä oleva. Lisäksi tehtiin kaksi kätköä ajoneuvoilla, joista ensimmäinen löytyi helposti, toinen oli lätäkön päällä, koska halusin vahvistaa jonkinlaista ilmaisua, vaikka maa olisi märkä. Saatiin sellainen ilmaisu aikaan, että Just kävi tarkentamassa, peruutti pois lätäköstä ja meni maahan kuivalle maalle, niin palkkasin tästä.

2-lk alue
Maanantaina sitten mun ryhmän talvikauden ekat nosetreenit hallilla. Nyt oli vihdoin korkeiden kätköjen teemakerta, jota olen pitkään suunnitellut. Tehtävinä oli namietsintä sekä matalat kätköt itsenäisesti, ohjattuna eri korkeudet siivekkeistä, 1-lk alue, 2-lk alue ja tuolilta etsintä. 

Siivekkeet oli kahdessa rivissä ja niissä oli yhteensä 4 kätköä: 25 cm, 70 cm, 45 cm ja 5 cm korkeuksissa. Olin ajatellut tämän helppona lämmittelynä mutta nää olikin yllättävän vaikeat 🙈

Sekä 1-lk että 2-lk alueiden korkeat Just löysi ja ilmaisi ihan superhienosti! 1-lk alueella kätkö oli oven salvassa, 2-lk alueella hoopers-aidan jalassa. Korkeutta oli varmaan 125-130 cm, kun Just ei ihan ylettynyt. Tuolilta etsittäviä kätköjä oli kolme. Tuon oikean puoleisen Just kävi ilmaisemassa maasta käsin hyppäämällä vain seinää vasten! Kolmas ei näy kuvassa, sitä Just työsti hienosti tuolilta, mutta ilmeisesti kätkö oli parissa tunnissa levinnyt puun saumoja pitkin, kun Just ei meinannut millään saada sitä tarkennettua. Kuvassa vasemmanpuoleinen oli vaikein, oli tosi korkealla ja tyhjällä seinällä reiässä, siihen Just tarvitsi vähän suuntausta, että nappasi sen. Janinan tekemät matalat kätköt meni hienosti eikä Just yhtään jäänyt jumiin odotusarvoihin useamman korkean jälkeen.

Oli tarkoitus jättää Joku kotiin, kun se ei kuitenkaan tekis korkeita, mutta se änkesi väkisin mukaan, joten se sai tehdä tästä setistä siivekkeet ja matalat. Oli hyvä into ja ilmaisut!

Torstaina Jokulle sitten laatuaikaa agilitytreenien merkeissä. Teemana oli lähdöt.

1-5, ohjaajan lähtösijainti vihreä täplä

11-13, ohjaajan JA koiran lähtösijainti sininen täplä

11-14, koiran lähtösijainti keltainen täplä, ohjaaja ottaa tarpeeksi etumatkaa ehtiäkseen 14:lle

10-13, ohjaajan lähtösijainti punainen täplä

Oli mun suunnittelema tehtävänanto, joten ihan ite sain kokeilla ekana. Joku teki kaikki ihan superhyvin. Ainoastaan kakkoselle lähettäessä vihreältä täpältä Joku oikaisi mun jalkojen edestä putkeen. Kun otin metrin lisää sivuetäisyyttä, lukitsi 2-hypyn hienosti. 3-4 Joku kääntyi hyvin mutta mun ohjauksessa oli jotain säätöä, minkä takia loppu meni pieleen. Saatiin kuitenkin yksi täydellinen onnistuminen. 

Siniseltä täplältä lähettäessä mä en jotenkin saanut koiraa irrotettua tarpeeksi kaukaa, ts. otin kaksi ylimääräistä askelta ja sit tuli kiire. Joku irtosi kyllä, kunhan lähdin niin kaukaa, että sain otettua sen kahden askeleen lähetyksen. Viimeisenä otettiin lähtöjättö keltaiselta täplältä. Mun tehtävä oli jättää koira ja kävellä ihan pokkana, kunnes Hanna sanoi "jes" ja heitti Jokulle namipallon. Tokalla toistolla olin varmaan 15 metrin päässä ennen vapautusta! Kysyi jo vähän hermojenhallintaa olla vilkaisematta taakse!

perjantai 3. marraskuuta 2023

Riitan valkku 20.10.

 Lokakuussa laitettiin taas käyntiin Riitta Korrin yksityisvalkut JAU-areenalla. Nyt ekalla kerralla meidän lisäksi oli paikalla vain Sanna & Leino. Justilla aikaa 30 min, tehtiin yhdessä osassa. Mulla oli kolme aihetta, joita halusin käydä, ja ehdittiinkin täydellisesti kaikki kolme.

Aloitettiin kisamaisella setillä: kehääntulo - ruutu - kierto - lyhyt seuraaminen. Kehääntulo koira oikealla seuraten oli aivan super, ei ois parempi voinut olla! 😍 Palkkasin sitten ekasta perusasennosta spontaanisti. Ruutuun Justilla oli kova hinku, haukkui sivulla pari kertaa ja sitten lähtiessään vielä kiljahti innosta. Itse liike oli aivan täydellinen: voimakasta laukkaa ruutuun, stoppi ihan geometriseen keskipisteeseen, nopea maahanmeno ja kirsikkana kakussa Just nousi loppuperusasentoon ihan pomppaamalla! Sitten kierto, jossa myös tuli pari haukkua, mutta ilme oli hyvä. Seuraamisessa Just seurasi ihan hyvällä paikalla ja hyvässä kontaktissa häntä heiluen, mutta silti musta tuntui, ettei ollut kaikkein korkeimmillaan. Otettiin kaksi suoraa ja vapautin, kun oli aktiivinen ja hyvällä ilmeellä. Käytiin yhdessä hakemassa pallo puomin päältä ja tässä pitää paukuttaa henkseleitä, että oon sentään sen verran kehittynyt, ettei enää ole hätää hakea palkkaa kisamaisen jälkeen vaan voidaan liikkua palkalle "siirtymäkävelyllä". Riitta kehui Justin asennetta ja aktiivisuutta mutta muistutti, että seuraamisen käännöksissä mun pitäisi liikuttaa käsiä, ettei näytä käsiavulta. Tää oli tosi tärkeä muistutus. Veikkolan kokeen tuomari mulle siitä sanoi toukokuussa; ennen sitä en ollut edes huomannut asiaa. Sitten Riksun kokeeseen korjasin tämän mutta nyt se oli taas unohtunut.

Tokana juttuna kiertohässäkkää. Kerroin Riitalle, että ollaan läpimurron partaalla ja pieni vihreä purkki on ollut Just täydellinen palkkaustapa. Kerroin myös, että 2-3 metriä hypyiltä on vaikein etäisyys. Näytin videolta edellisen illan suoritukset ja sitten tehtiin eka toisto hyppyjen tasolta lähetettynä. Tässä vaiheessa esitin kysymyksen, että tarviin seuraavia vaiheita ja vinkkejä purkin häivyttämiseen. Seuraavaksi lähetin edelleen hyppyjen tasolta, mutta purkki oli vain n. metrin päässä minusta etuoikealla. Kierron jälkeen pyysin Justin maahan ja vein purkin sille. Seuraavalla toistolla purkki pysyi paikallaan oikean hypyn etupuolella mutta me siirryttiin kisamatkaan. Just lähti hienosti hyppyjen välistä mutta ajatukset oli aavistuksen purkilla, joten annoin varmuuden vuoksi lisäkäskyn kiertoon, ennen kuin Just ehti kokeilla purkkia. 

Sitten keskusteltiin purkin sijainnin siirtämisestä ja vaikeustasosta. Riitta sai hyvin kiinni mun selityksestä, mikä mun mielestä on Justille vaikeinta. Todettiin siis, että "purkki pari metriä hypyn takana" -vaiheesta hypätään suoraan "purkki pari metriä hypyn edessä" -vaiheeseen eli ei laiteta purkkia kiinni hyppyyn kummallekaan puolelle missään vaiheessa. Kokeiltiin sitten yksi tällainen ja Just kiersi niin upeasti 😍  Vapautin palkalle suoraan kierrosta. 

Tässä vaiheessa Riittaa mietitytti, että kun Justia palkataan niin paljon oikean hypyn suunnasta, niin voiko se tuottaa ongelmia. Mä sanoin, että en usko, koska kokonaista liikettä tehdessä pysäytän Justin ja hypyt on varmat... No sitten iski epäilys, että näinköhän lesoon liikoja... joten oli pakko kokeilla. Jätin Justin maahan oikean hypyn ja kierron väliin ja käskin sieltä vasemmalle esteelle. Just lähti oikeaan suuntaan ja tarpeeksi pitkälle mutta menikin hypyn takana olleeseen putkeen 😂 Saatiin hyvät naurut. Otettiin sitten kerran hyppy erikseen ja sitten uusi yritys. Nyt Just teki ihan täydellisesti, mistä namipallopalkka. Joten olin todistanut, etten lesonnut turhasta ja hypyt on oikeesti varmat.

Tähän väliin Justille juomatauko, jonka aikana käytiin läpi jatko-ohjeita purkin siirron treenaamisen lisäksi. Riitta oli sitä mieltä, että pitäisi ruveta ottamaan myös koko liikettä, että koiralle tulee "kokonaisnäkemys" siitä, mitä kaikkea tähän kuvioon sisältyy. Kerroin, että jätettiin loppuosa pois, kun Just ei millään luopunut hypyistä. Riitta nyökytteli mutta sanoi, että nyt kun läpimurto on tehty, niin ei parane jäädä liian pitkäksi aikaa tekemään vain liikkeen yhtä osaa, koska sekin tuottaa sitten ongelmia. Nyt olisi siis aika siirtyä seuraavalle tasolle! Koko liikettä voi kuitenkin tehdä myös välipalkaten eli esim. kierto - maahan - palkka vietynä Justille - kävelen takaisin lähetyspaikkaan - loppuosa. Oli kyllä hienoa päästä näyttämään Riitalle, mihin asti ollaan päästy, kun kiertohässäkkä on liike, jota ollaan tehty varmaan kaikissa Riitan valkuissa ainakin viime keväästä alkaen.

Vielä oli 10 minuuttia aikaa, joten ehdittiin vielä kolmas aihe eli yskähäiriö. Kerroin, että oon päässyt siihen asti, että ymmärrän, että kupla suojaa eikä useimmiten namin hakeminen keuhkotautiselta toimi. Riitalla olikin hyviä näkemyksiä asiaan. Riitta sanoi, että harvoin pelkät namit kantavat, parempi olisi jonkin toiminnan kautta tuleva aktivoituminen, esim. jakkaratemppu. Tää oli mun mielestä tosi hyvä ja hetken katseltuani ympärilleni näin, että mehän ollaan agilityhallilla, täällähän on putkia. Putki osoittautuikin hyväksi toiminnaksi tähän, koska Just vielä haukkuu mennessään putkeen, mikä vaimentaa yskimisen ääntä entisestään. Tosi tosi tärkeä avainneuvo oli se, että toistojen myötä häiriö menee kauemmas eli homma ei vaikeudu vaan päinvastoin eli häiriöhenkilö menee kauemmas ja kauemmas. Tää on vaikea muistaa, vaikka periaatteessa tiedänkin asian. Tärkeää oli myös se, ettei joka toistolla tapahdu mitään eli välillä saa ihan vain mennä putken ilman häiriöitä. Viimeisenä muistutuksena on olla itse reagoimatta! Sehän se vasta helppoa onkin. Aavistuksen Justin korva värähti sen mennessä putkeen eli toistaiseksi tämä taso oli sopiva.

Oli erinomainen setti ja sovittiinkin saman tien uusi kerta kuukauden päähän!