Muut kätköt aulassa olivat pikkulipaston laatikossa kunnon saavuttamaton, kuormalavan alla n. 5 cm saavuttamaton, kaapin alasaumassa saavutettava ja palokaapin kulmassa saavutettava. Jälkimmäisessä kahdessa kätkössä haasteeksi muodostui se, että haju oli levinnyt voimakkaasti kuormalavopinoon, joka veti sekä koiria että ohjaajia.
Hauskaa tällä alueella oli myös se, että kätkökohteiden välissä oli Postin sinisiä laatikoita, joissa mulla on usein ollut kätköjä mutta nyt ei ollut yhtäkään. Kyllä oli koirakoilla kovia odotusarvoja niihin !Aulassa oli haastetta ilmankierron kanssa; ehkä vähän vähemmän vanhat kätköt olisivat toimineet vielä vähän paremmin. Onneksi päätin uusia varaston piilot ennen toista kierrosta, koska kätköt ja varaston hajumaailma tuottivat tarpeeksi haastetta, vanhat kätköt eivät olisi ajaneet asiaansa.
Heti lähdön vieressä oli kätkö julisteputkessa, siirrännäinen mun sormien mitan putken sisällä. Vain Eeni otti tämän lähikätkönä, mikä oli äärimmäisen huvittava tilanne, kun ohjaajansa oli vasta irrottamassa hihnaa, kun Eeni yritti jo mennä kätkölle! Kiran ohjaaja huomasi Kiran jäävän pyörimään tähän etunurkkaan, mutta olivat niin jatkamassa matkaa, että ei tajunnut, mitä Kira yritti viestiä.
Sinuhe-hyllyssä oli kahden hyllyn välissä tunkeuduttava kätkö, jonne pääsi sekä 2. hyllyltä että alakautta. Ensin olin laittanut siirrännäisen seinää vasten, mutta Justin esityksen jälkeen siirsin sitä vähän keskemmälle, että olisi reilumpi. Tää sujui kaikilta hyvin. Kuva jäi ottamatta labyrinttimaisesta kätköstä nuottinurkassa: Kirjakärry blokkasi suoran tien kätkölle. Kiertämällä hyllyn kyseiseen nurkkaan pääsi toista käytävää, jolla oli kumollaan pitkät tikkaat, joiden yli koirien piti taiteilla. Kaikki ylittivät tikkaat tosi määrätietoisesti ja varmasti. Kätkö oli alahyllyn alla kirjekuoressa saavutettava.Viimeinen kätkö oli hyllyjen välissä alapinnalla avoin saavuttamaton. Haju levisi joka suuntaan ja koirat pyörivät koko kuvassa näkyvää aluetta. Pienimmät koirat Eeni ja Helvi kyllä onnistuivat tunkemaan kuononsa niin lähelle, että melkein saavuttivatkin kätkön 😍
Itsenäisenä koirakot treenasivat ajoneuvoetsintää autotallissa. Mä jätin ne väliin, koska Just ois todennäköisesti taas syönyt kaikki kätköt tuossa mielentilassa. Tehdään ensin jotain metallin ilmaisulle.
Torstaina agilityssa estetreenit. Just jäi kotiin, koska sillä oli taas kolmen treenin viikonloppu tulossa, joten Joku sai laatuaikaa. Tarjolla oli kontakteista puomi ja keinu, erikoishypyistä muuri, okseri ja rengas. Aloitettiin kainulla, sitten okseri + keinu, sitten vauhdikkaampi pätkä, joka päättyi keinuun. Tässä vaiheessa menin ihan sekaisin, mitä esteitä piti suorittaa missäkin kohtaa ja homma meni ihan repeilyksi. Loppujen lopuksi maattiin Jokun kanssa molemmat hallin lattialla, Joku veti lelusta ja mä nauroin 😂 Sitten vähän keräilin itseäni ja ruvettiin treenaamaan putken jälkeen 90 asteen käännöstä niin, että teen persjätön jo putkeen lähettäessä muurilta. Tää oli ihan supermielenkiintoinen kuvio, joka vaati useamman toiston toimiakseen. Mutta ai että oli herkullinen, kun sain ajoituksen kohdalleen! Tän jälkeen kokeiltiin vielä, saanko Jokun kääntymään muurilta hypylle samaisella persjätöllä, kun äsken oltiin 5 kertaa menty putkeen. No ihan helposti, kun putkeen lähetys jäi pois! Lopuksi tehtiin vielä puomia, jossa muistaakseni tuli suorilta kolme osumaa. Viimeisellä toistolla oli esteet ennen ja jälkeen, ja kun sekin onnistui, nin jätettiin siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti