sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Treenitauko ohi!


 Torstaina Jokulla estetreenit. Tehtiin puomi ja keinu vauhtipätkän osana. Sen lisäksi renkaan jälkeen persjättö, japanilaisia ja innejä. Japanilaiset sujuu jo ihan loistavasti! Inneissä edelleen sama ajoitushaaste. Välillä toimii, välillä ei. Mahtavinta oli kuitenkin se, että Joku oli niin vauhdissa, että vielä 13 minuutin treeniajan jälkeen paahtoi ihan kybällä, irtosi 10 metrin päähän jne. Yhtään ei väsähtänyt!

Fazerin resepti: "Annan Pätkis-mutakakku"
Perjantaina Justin treenitauko loppui, kun oli kauden ekat Mervin treenit. Ei voinu jättää väliin, kun piti viedä kakkua! Oltiin toivottu ulko- ja ajoneuvoetsintää, ja sellaisia saatiin. Oli mielenkiintoiset treenit, kun tavallaan meni aika huonosti, mut sit olin kuitenkin ihan innoissani kaikista ideoita! Ehkä tauko teki hyvää ohjaajalle?! 

Treenin aikana satoi vähän, mikä oli hyvä - tuli kerrankin treenattua sateessa. Justia ei oikeastaan sade häirinnyt, mutta ennen vuoroa treenattiin vähän maahanmenoja märällä alustalla. Palkkasin näistä aina tosi nopeasti, melkein jo niiauksesta, eli kriteerinä ei ollut tokomainen selkeästi kyynärpäät maahan.

Ajoneuvoetsintä tehtiin kolmosena. Kaksi venetraileria ja bussi kaukana toisistaan, aikaa 3 min. Ajankäyttö meni ihan pieleen. Just jäi jostain syystä hilloamaan ekaa traileria haistellen vieläpä liian korkealta. Eka löytö saatiin toisesta trailerista ja tässä vaiheessa oli mennyt jo yli 2 minuuttia. Juostiin sitten parkkiksen toiselle puolelle bussille, jonka etuoveen vahvat reaktiot. Tässä vaiheessa viereen ajoi toinen bussi, jonka kuski oli tulossa tähän autoon! Tästä mulle hyvä treeni yllättävien häiriöiden ignoorauksesta. Aika ehti kuitenkin loppua, ennen kuin päästiin kätkölle, joka oli jossain kohtaa bussin kylkeä. 


Tästä treenistä jäi etenkin mieleen se, että ei olla harjoiteltu noin pitkiä siirtymiä. Hassu sattuma oli se, että valkun wa:ssa oli juuri ollut asiasta keskustelua: yksi ohjaaja oli nähnyt vastaavasta unta ja toinen ollut kokeessa, jossa oli ollut pitkä siirtymä. Siispä laitetaan tämä treenilistalle! Mervi sanoi, että koko ryhmällä oli sama ongelma: koirilla jäi juoksumoodi päälle eivätkä alkaneet heti nuuskuttaa bussia. Kannattaisi siis pysäyttää koira hetkeksi siirtymän jälkeen ja ottaa selkeä uusi lähetys.

Toinen asia tuo ajankäyttö: jos koira jää hilloamaan, kun minä haluaisin jo jatkaa, en raaski "häiritä" sen keskittynyttä nuuskutusta enkä tietenkään haluaisi vetää sitä kätköltä. Tämä on varmasti yksi aspekti siinä, mikä meidän ajankäytössä mättää.

Ulkoetsinnöistä jäi kuvat ottamatta. Molemmat 2-luokan alueita ja 2 kätköä. Ensimmäisessä oltiin käyty koko alue läpi yhdellä löydöllä, kun Mervi kysyi, muistanko, mitä olin toivonut 😂No lähekkäisiä kätköjä. Pitäisikö siis etsiä tarkasti löydetyn kätkön läheltä 😂  Mähän sanoin, että tää on meille molemmille vaikea asia. No, kätkö oli puisessa kuution kokoisessa laatikossa. Tästä tuli esille seuraava treenikohde: Just etsi laatikon metalliset kulmat tosi tarkkaan mutta ei osunut kätkölle, koska se oli puun reiässä eli "tyhjällä seinällä". Heti tuli mieleen Sipoon koe ja seinänreikäkätkö, jota Just ei ekalla yrityksellä ilmaissut. Selvästi meillä on siis puute odotusarvoissa tässä asiassa: Justin mielestä kätkö ei voi olla "tyhjällä seinällä". 

Toisella alueella oli 2 tilaa. Ensimmäinen jätelava, joka oli tyhjä. Mä olin valmis siirtymään 1min20sek jälkeen, mutta Just tarkisti vielä yhden sivun. Bussista oppineena koko ryhmä osasi nyt pysäyttää koiran siirtymän jälkeen ja kaikki aloitti etsinnän tarkasti alueen etukulmasta. Alueella oli metalliritilästä tehty tasanne, jonka päällä kuormalavoja, sekä seinää. Just haisteli ritilän alle, mistä tulkitsin ihan oikein, että haju tulee vähän pidemmältä aluetta. Alueen keskeltä saatiinkin eka löytö ritilän alta. Toinen kätkö oli kuormalavassa n. metrin korkeudella ja se oli ns. mahdoton tehtävä. Haju oli hävinnyt johonkin eikä Just saanut sitä millään. Mervi ehdotti, et pitäiskö ilmoittaa valmis vain muualta, mutta mun mielestä se ei olisi ollut hyvä, koska Just oli saanut hajua ja se olisi saanut palkan kätkön jättämisestä. Mervi yritti vähän fiksatakin kätköä ja lopulta siirrettiin magneettipurkki siihen mutta vieläkään Just ei meinannut olla tyytyväinen. Hermokin meinasi mennä. Just etsi tällä alueella 11 minuuttia!!! Ei siltä ainakaan moottori lopu; sinnikkyyttä riittää, jos hajua on. Mutta eipä tuossa mitään järkeäkään ole. Tällä alueella näkyi myös se, että vaikka jo tiesin, että kätkö on kuormalavassa, niin en silti meinannut saada Justia "kutsuttua pois" nuuskuttamasta keskittyneesti alueen muita osia. Se varmaan ajatteli, että kun ei saanut kätköä kuormalavasta, se on siirtymää eli löytää kätkön muualta, kun etsii tarkasti. Treenin yhteisetsintäaika oli jotain 20 minuutin luokkaa. Kotiin päästyämme Just kantoi vielä tavaroita, kun ei mitään oltu tänäänkään tehty.

Viimeisen koirakon jälkeen Mervi tuli vielä ihan harmissaan sanomaan, että Justin mielentila ei jäänyt hyväksi, voisiko hän tehdä vielä yhden kätkön. Toki se meille passasi. Mentiin sit talon taakse, jossa ihan tuore kätkö seinänreiässä. Tää oli oikeastaan aika hauska, kun haju levisi kuormalavaan, jota Just nuuski tarkkaan. Mulle tuli heti mieleen muistilistan kohta "onko seinässä reikiä?" ja Justkin hienosti siirtyi itsenäisesti kuormalavalta tyhjälle seinälle ja löysi kätkön hienosti. Voi olla, ettei kovin montaa treenikertaa mene, että Justille nousee tarpeeksi vahvat odotusarvot.

Kooste vielä päivän positiivisista asioista sekä uusista treeni-ideoista:

  • Tuli treenattua sateessa
  • Molemmilla oli tosi hyvä fiilis!
  • Pitkät siirtymät ja seinänreiät treenilistalle
  • Justin sinnikkyys on huikea ja jaksaa upeasti pitkän etsinnän viileässä säässä
  • Jatketaan lähekkäisten kätköjen treenaamista
  • Pitää keksiä jokin systeemi, miten ohjata Justia, jos se nuuskuttaa keskittyneesti mutta tiedän, että pitäisi jo jatkaa eteenpäin
  • Tämän kautta ajankäytön parantaminen.

tiistai 24. kesäkuuta 2025

Revanssi-KEK3 Sipoossa

Ollaan tehty meidän noseuran huonoimmat tulokset (pl Vierumäen katastrofi) Sipoossa Attendon kokeissa. Meidän eka KEK3 oli siellä (48 p) ja tän kevään eka myös (47 p, 2 väärää). Vähän mietitytti, kannattaako kyseiseen paikkaan enää ilmoittautua, mutta ajattelin ottaa revanssin kannalta ja käyttää hyödykseni kokemukset edellisistä kokeista. Ja sehän onnistui! Tuomareina olivat kaksi mun suosikkituomareista: Paula Korpela & Heidi Pasanen.

Osui aika lämmin päivä, +22, eikä me olla vielä tänä kesänä ehditty treenata näin lämpimällä. Iskostin siis mieleeni, että nyt ei voi jäädä hilloamaan. Päivän tavoitteina oli osata laskea ja lopettaa ajoissa, vähintään kerran löytöön. Tavoitteet täyttyivät upeasti: en seonnut laskuissa, kertaakaan ei ehtinyt tulla 30 sek varoitus ja peräti kolme aluetta lopetettiin löytöön.

Ajoneuvoetsintä, neljä autoa ja peräkärry, aikaa 6 min. Pienin koira lagotto. Meidän vuoron aikana paistoi aurinko. Lähtö vastakkaisesta päästä. Just hölkkäsi suoraan punaisen auton oikeaa kylkeä peräkärrylle ja nappasi sieltä ekan löydön varmaan alle 10 sekunnissa! Vähän mua kylmäsi, kun ihan sama suoritus oli viimeksi tuolla myös peräkärryllä, mutta oikeinhan se oli. Sitten käytiin punainen auto, joka oli vähän haastava korkeutensa puolesta. Siirryttiin siltä valkoiselle autolle, jonka takarenkaan mutterista löytö. 

Edettiin harmaata autoa pitkin siniselle, joka käytiin kerralla hyvin läpi ja todettiin tyhjäksi. Aikaa oli vielä pari minuuttia mutta mun piti lopettaa ajoissa - hirvee dilemma. Mietin hetken, mitä me ei olla käyty ja palasin punaiselle, kunnes muistin, että sehän me juuri käytiin ekana. Eli siinä tuli ihan vähän vain hillottua mutta se oli puhdas vahinko. No, ohjasin vielä harmaalle ja meinasin jo ilmoittaa valmiin, kun yhtäkkiä Just alkoi nuuskia saumaa tosi tarkasti ja sitten jo ilmaisikin. Ihan hämmentyneenä pamautin löydön ja valmiin ajassa 4:10. Tästä täydet pisteet 8 koirakolle, ei valeita. 

Ulkoetsintä, 2 tilaa, aikaa 6 min. Pyörittiin vähän aikaa ekassa tilassa ja yritin käydä kohteita läpi poissulkumenetelmällä. Olin jo mielessäni sanonut "rullakko tyhjä", kun Just ilmaisikin rullakon toiselta puolelta. Ei mulla koskaan ole ollut tuollaista rullakkokätköä! Sitten edettiin toiseen tilaan, josta löytö lapion kahvasta. Just oli kiinnostunut myös pöytäryhmästä mutta ei ilmaisuja, vaikka kierrettiin ympäri. 
Jäljellä oli vielä seinänpätkä, jonka ohi Just hölkkäsi ilmeisesti ilmavirran mukana. Nappasin ohjauksen päälle ja sitten olin ihan hämmentynyt, kun Just ilmaisi kuvan kätkön 😂 Pyydin varmuuden vuoksi näyttämään uudestaan. Just pyöritteli silmiään, huokaisi syvään ja teki tosi tarkan uudelleenkohdennuksen. Tajuutko nyt, urpo?! Hyvitykseksi ilmoitin saman tien löydön ja valmiin ajassa 4.14 ja lähdin palkkaamaan. Täältä täydet vain neljälle koiralle; valeita tuli pariin paikkaan. Tällä alueella hillosin vähän kottikärryä, mutta sekin oli ihan vahinko. Jotenkin aina kun käännyin ympäri sosiaalisen palkan tms jälkeen, niin aina se kottari oli siinä! Jotenkin ihmeellisesti onnistuin siis kolmesti ohjaamaan sille.

Meillä kävi tuuri lähtönumeron kanssa tällä kertaa. Eka kierros sisällä meni käsittämättömän nopeasti ja päästiin tyyliin puolen tunnin jälkeen jo tokalle kierrokselle sisälle. Olin katsonut whatappista, että koiria oli tullut pois sisältä 5-10 minuutin jälkeen, kun maksimiajat oli 8+5, joten arvasin ihan oikein, että siellä on tullut valeita. Tällä kertaa yritin käyttää tiedon hyödykseni ja keskityin vain siihen, että annoin koiralle analyysirauhan enkä yhtään painostaisi. Oli alunperin tarkoitus käydä kummitädillä kierrosten välissä tauolla mutta ei sitten ehditty, joten lähdettiin sinne 2. kierroksen jälkeen. Justin lepoaika kierrosten välissä jäi kyllä hyvin lyhyeksi.

Sisäetsintä, 4 tilaa (3 häkkivarastoa ja käytävä), aikaa 8 min. Olin tutustuessa miettinyt, että häkkivaraston avoimien väliseinien läpi tulee varmasti hajua, ja että jos Just haistelee verkon läpi, niin mennään toiseen tilaan. Just meni heti tänne ekaan varastoon. Reagoi tuoliin ja sen alle verkkoon sekä kuusenjalkaan - niihin oli tullut valeita. Haisteli myös tuolin alta verkkoa, mistä epäilin, että keskivarastossa olisi kätkö. Kohdensi jo tuon seinäkätkön mutta sitten iski epävarmuus ja jätti ilmaisematta. Oltiin käytetty jo aika paljon aikaa, joten päätin lähteä eteenpäin ja palata sitten. Palattiin tänne viimeiseksi ja silloin Just ilmaisi tän oikein hienosti.

Käytävällä oli tullut hirveä määrä vääriä löytöjä painoihin, joogamattoihin ja siivouskärryyn. Just nuuski ne tarkkaan, tuhahti ja jatkoi matkaa ❤ Minä vain yritin hengitellä, pitää liinan pitkällä ja seistä kyljittäin, etten vain painostaisi. Kyl kuumotti! Just oli ensimmäinen, joka sai täältä täydet pisteet eli teki todella supersankarin työn tuon miinakentän ohitettuaan. No, mua vähän alkoi hikoiluttaa, kun oli jo mennyt pari-kolme minuuttia ilman yhtään löytöä ja kolme piiloa ois minimi. Eka löytö tuli vasemmalla näkyvästä pyörätuolista. Keskivarasto oli sitten kuitenkin tyhjä. Sieltä olin tärppinä katsonut hyllyllä olevat kamat, mutta ne ei Justia kiinnostaneet.

Sitten aloin jo ohjata enemmänkin. Olin tutustuessa katsonut tuon lähdön viereisen stepperin, että se pitää muistaa tsekata. Ohjasin sille, Justia ei kiinnostanut. Pyysin vielä uudestaan ja sit Just ihan yhtäkkiä nosti nenän ja ilmaisi vanteeseen!! Keskimmäinen varasto oli tyhjä, sekin käytiin tarkasti. Sitten oli enää reilu minuutti aikaa, joten palattiin ekaan varastoon, jonka seinäkätkön Just nyt ilmaisi. Mua oli vielä jäänyt vaivaamaan siivouskärry, joten käytiin se vielä kerran ympäri ja sitten ilmoitin valmiin ajassa 7:16. Mun suunnitelma lopettaa ennen minuutin varoitusta ei siis täyttynyt, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää, koska löytöjä oli tullut niin vähän. Ehkä siivouskärrylle palaamisen voi laskea hilloamiseksi, mutta toisaalta jälkikäteen ajateltuna se oli aika hyvä, koska palkkasin Justin siitä, että se ei ilmaissut muiden valepaikkaa! Täältä täydet pisteet vain kahdelle koiralle 😮

Ulkona oli ollut järjestäjien puolesta vesipullo alueiden välissä mutta sisällä ei. Jotenkin ajattelin, että kun kellarissa on niin viileää, ei tarvii ottaa vettä mukaan. Olisi kuitenkin kannattanut. Kyllähän yli 7 minuutin etsintä läähätyttää. Samoin se, että lopetan ajoissa, on ihan eri konsepti, jos maksimiaika on esim. 3 min vrt 8 min. Jos kolmen minuutin alueella lopettaa ajoissa, koira etsii 2-2,5 min. Kahdeksan minuutin alueella vastaava luku on 6-7,5 min eli kolminkertainen.

Laatikot, 60 kpl, aikaa 5 min. Käytiin sektoreittain ja eka kätkö löytyi pahvilaatikosta melko nopeasti, varma ilmaisu. Sitten käytiin keskisektoria, jossa Just reagoi selkeästi tuohon matkalaukkuun mutta jatkoi taas matkaa. Kovamuoviset matkalaukut on sille kaikkein vaikeimmat. Ollaan niitä kyllä treenattu, mutta ilmeisesti väsymys näkyi tässä epävarmuutena. Käytiin sit alueen pääty läpi. Mä en nähnyt mitään reaktioita mutta sinne jäi kätkö toiseen matkalaukkuun. Just vinkui kyllä yhdessä vaiheessa, mutta oletin sen tarkoittavan, ettei täällä ole mitään. Se ehkä tarkoittikin, että mä olen liian lähellä - väsymys näkyi nimittäin myös siinä, ettei Just enää irronnut tekemään niin itsenäisesti vaan mentiin enemmän ohjattuna. Viimeiselle minuutille palattiin vielä alueen keskiosaan, jossa Just ilmaisi nyt kuvan matkalaukun. Ai että mulla oli epävarma olo, kun Just oli jättänyt tuon aiemmin - onko muiden koirien valepaikka vai kätkö?! Pyysin Justia näyttämään uudestaan, mistä sillä meni ihan hermo ja aloitti hirveen valituksen mulle 😂 Ei muuta kuin silmät kiinni ja tärisevällä äänellä "löytö?" No huh, oikein oli, joten ilmoitin valmiin ajassa 4:25 eli Just sai hyvitykseksi uudelleenkohdennuksesta palkan. Täydet pisteet täältäkin vain kahdelle viimeiselle koiralle.


Tuloslista oli aika erikoinen. Parhaat pisteet saivat kaksi viimeistä koirakkoa. Me oltiin kolmansia yhdellä missatulla kätköllä eli tuloksella 89/2. Kyllä oli tuomaria ja toimitsijoita harmittanut, kun viimeisellä alueella jäi yksi piilo lymyilemään! Oishan se valiotulos tietysti ollut upea juttu, kun krokotiilikään ei ollut tänään mukana, mutta en jaksa harmitella, kun oli niin hyvä koe ja Just teki niin upeaa työtä.

Tuloksia odotellessa Saana ja Pia tulivat mun luokse sanoen, että haluavat antaa meille yleisönpalkinnon 💖 Perustelut: "Päivän paras ulkoetsintä! Koira työskenteli itsenäisesti hyvällä fokuksella. Ohjaaja antoi riittävästi tilaa ja antoi koiralle vapauden etsiä. Ohjaaja puuttui etsintään vain minimaalisesti ja silti alue tuli katettua tehokkaasti. Etsintää oli ilo katsoa!"

Eikä siinä kaikki! Ylituomari Paula antoi Justille tuomarinpalkinnon. Perusteluiksi hän sanoi suunnilleen näin: "Itsenäinen ja kokenut koira, joka käy tarkkaan analysoimassa muiden koirien ilmaisut ja sitten tuhahtaa, että pyh, ei tässä kätköä ole. Ohjaaja kulkee pitkällä liinalla ja antaa koiralle työrauhan."

Alueiden jälkeen Just sai munkkia!

Saanaa alkoi hymyilyttää Paulan perusteluja kuunnellessaan, että suunnilleen samat perustelut kuin heidän yleisönpalkinnossaan, vaikka he näkivät ulkoalueet ja Paula sisäalueet! 

Jäi kyllä kaikin puolin hyvä mieli tästä kokeesta. Kyllä se vain on niin, että ajoissa lopettaminen tuntuu paljon paremmalta kuin viimeiseen sekuntiin asti hinkkaaminen. Tän jälkeen tuli fiilis, että jos Justin kunto pysyy tällaisena, niin kyllä mä taidan SM:iin ilmoittautua, kun pisteet riittää. Sitä myöten otan itselleni kesän projektiksi opetella alueiden mahdollisimman tehokas läpikäynti, että voisin aina lopettaa ajoissa. Siinähän mulla on erinomainen tapa säästellä koiraa ja huolehtia sen jaksamisesta. Mulla on siihen kaikki edellytykset, pitää vain harjoitella.

Nyt sitten Justille parin viikon totaalinen nosetauko, ja sen jälkeen lähdetään kehittelemään tätä ajatusta!

maanantai 23. kesäkuuta 2025

Jokun treenipostaus

 Justin koeraporttien väliin yksi Jokun treenipostaus. Viime viikon torstaina jätettiin Just huilimaan ja otin Jokun yksinään torstaitreeneihin. Muu ryhmä oli viime viikolla tehnyt wrapeja, joten niistä inspiroitu rata oli vuorossa. Jokun kanssa jätettiin jyrkimmät väliin (nro 9) ja pienellä sovelluksella saatiin ihan kiva rata aikaiseksi. Joku oli liukkaalla tuulella ja pari kertaa olin ratkaisevan metrin myöhässä, jolloin saippuapalani ehti väärälle esteelle. Oli kyllä ihan älyttömän hauskat treenit - sai juosta ja sai nauraa!



Tiistaina mun ryhmän nosetreenit hallin ympäristössä. Just pitää nyt nosewiikon jälkeen treenitaukoa pari viikkoa, joten Joku lähti apuopeksi mukaan. Aihekin päätettiin sen mukaan: toisten koirien valeilmaisujen ohittaminen. Laitoin siis kaikille alueille ensin Jokulle kanelikätköt, joita se kävi Töppimässä Nenällään jättäen kavereille ansoja. Silmiinpistävää oli, että kaikki koirakot ohittivat Jokun töppäilyt paitsi ulkoalueella, josta olin unohtanut ottaa kanelit pois! Eli poikkeamahaju + ilmaisuhaju hämäsi koiria. Lisäksi yhdellä alueella yksi koira turhautuessaan tarjosi "helppoa vaihtoehtoa". 

Laatikot, 1 kätkö. Punaisella Jokun kätköt, sinisellä hydrolaatti. 
Kätkölaatikko oli puomin jalan juuressa, mutta yksi koirista työnsi sen seinän viereen.


Ulkoalue, 1 kätkö. Punaisella Jokun kätköt, sinisellä hydrolaatti. 
Kohtuullisen pyörivä tuuli. Sai spekuloida, mutta kukaan ei tainnut arvata tällä kertaa.
Olin ajatellut, että ohjaajat jäisivät hilloamaan vasenta puolta, jossa oli paljon kamaa mutta kukaan ei langennut tähän ansaan. Sen sijaan haju oli levinnyt vahvasti mustiin putkenpainoihin.




Sisäalue, 2 kätköä. Punaisella Jokun kätköt, joista toisessa myös tyhjä siirrännäinen; sinisellä hydrolaatti. Oikeanpuolimmainen meni koirakoilta tosi hienosti mutta peilinjalan kätkö oli jotenkin sellaisessa kulmassa, että se tuli ohitettua helposti.

Lisäksi oli ajoneuvoetsintä, 4 autoa, 2 kätköä, Marikan autossa lokarikätkö ja Janinan autossa kätkö pystysaumassa. Jälkimmäinen oli tosi vaikea! Koirat osaavat etsiä vaakasaumaa, mutta eivät poikenneet siitä. Lisäksi haju liikkui ja oli tosi vaikea sanoa, mitä hyväksyä ja mitä ei. Tässä vielä Jokun kaneli-ilmaisut autoilta:




sunnuntai 22. kesäkuuta 2025

Laatikkokolmonen 9.6.

Kun meidän koko Team Shetlanninporokoira halinois oli noussut laatikoilla kolmoseen, ruvettiin miettimään, kuka sellaisen hullutuksen järkkäis. No ainoa oikea vastaus sellaiseen on tietysti #atdjärkkää. Ja mikäs tähän ois sopivampi ajankohta kuin etelän nosewiikko, jolloin on paljon innokkaita tuomareita maisemissa. Saatiin meitä tuomaroimaan ihana Paula Korpela, ja koirakoita ilmoittautui lopulta 6 kpl. Täytyy kyllä sanoa, että melkoinen homma haalia 250 tuomarin toiveiden mukaista laatikkoa ja laukkua; ei oikein työmäärä ja kannattavuus vastaa tässä koemuodossa ainakaan toistaiseksi...

Vähän harmitti, että Justilla oli kolmosen kokeet peräkkäisinä päivinä, mutta onneksi sunnuntain koe oli aamukoe ja maanantain koe iltakoe, joten lepoaikaa jäi yli vuorokausi. Mutta tämäkin toki yksi syy, miksi sunnuntaina ei ois saanut hillota turhaan. Maanantaina satoi oikeastaan koko illan, joten onneksi tuomari teki päätöksen, että pidetään koe kokonaan sisällä. Tavoitteeksi laitoin osata laskea, kun laatikoilla pitää osata laskea vain kolmeen.

Saatiin lähtönumeroksi 3. Etsinnät tehtiin 1+3 ja kaikilla alueilla oli 60 laatikkoa ja/tai laukkua; aloitettiin koko Uraputken kokoisella työmaalla, jossa aikaa 6,5 minuuttia. Sai tehdä koira vapaana. Edettiin aluetta sektoreittain, eli jäin ankkuriksi lähtöön, että Just ei juoksisi ihan hallin toiseen päähän. Just kaartoikin kivasti neljänneltä riviltä takaisin ja löysi ekan kätkön työkalupakista. Sitten edettiin alueen keskiosaan, jossa oli toooooodella mielenkiintoisia kasseja. Ai että oli hermostuttavaa, kun Just analysoi ja analysoi niitä ja sitten jatkoi matkaa. Yritin vain olla kauempana ja kyljittäin, etten vahingossakaan painostaisi. Sitten löytyi kätkö turkoosista muovilaatikosta, minkä jälkeen edettiin alueen takaosaan ja käytiin se huolellisesti läpi. Sitten rupesi olemaan enää minuutin verran aikaa, joten palattiin alueen keskiosaan tarkistamaan vielä muutamia kohteita. Ei ilmaisuja, joten ilmoitin valmiin ajassa 6:20. Tältä alueelta kaikki koirakot löysi molemmat kätköt; yksi ohjaaja löysi myös ylimääräisen.

Tauon jälkeen Agitokolaan. 2. alue, 60 laatikkoa, aikaa 4 min. Yritin aina käydä yhden rivin, kunnes Just vaihtoi riviä ja loppujen lopuksi mulla ei ollut mitään varmuutta mistään. Justilla kuitenkin oli parempi tieto ja se napsi upeasti kolme löytöä ajassa 2:18. Osasin siis laskea! Kätköt oli sinisessä kenkälaatikossa, yhdessä pienessä Nutrolin-laatikossa vasemmalla ja yhdessä varastolaatikossa alueen takaosassa. Nutrolin-laatikko oli vihreän ensiapulaukun vieressä ja siitä jäi mieleen, että haju oli tarttunut aika selvästi EA-laukkuun sekä penkkiin. Vain kahdelle koirakolle täydet pisteet täältä; neljälle muulle vääriä löytöjä yhden tai kahden oikean jälkeen. 

3. alue, laatikoita ja läppärilaukkuja, aikaa 4 min. Tässä kanssa käytiin rivejä ja sitten pompittiin riviltä toiselle, kunnes lopulta keskeltä löytyi yksi kätkö isommasta läppärilaukusta. Jatkettiin vielä ja yritin epätoivoisesti pysyä kärryillä, ollaanko käyty kaikkialla, kunnes ilmoitin valmiin ajassa 3:51. Tästä myös kahdelle koirakolle täydet; kaksi koirakkoa löysi oikean piilon sekä oman, yksi vain väärän ja yksi joutui valitettavasti keskeyttämään. 



4. alue, kaikenlaisia kohteita spiraalin muodossa, aikaa 4 min. Just lähti siististi myötäpäivään käymään pahvilaatikoita läpi, kunnes oikaisi kiemuran, koska löysi ekan kätkön. Tässä ei meinannut lähteä sosiaaliseen palkkaan; ilmeisesti oli jo haju seuraavasta. Mä meinasin, että käydään nyt se kiemura läpi. Just meinasi, että sä voit ihan ite nuuskia sen kiemuras, mä lähden laukuille. No niin, sieltä löytyikin jo toinen kätkö kylmälaukusta. Mä oisin halunnut käydä loppuja laukkuja, mutta Just päätti mennä seinän vierustalle pikkulaatikoille, joista viimeisestä löytö ja valmis ajassa 1:15 😮 Olipa aivan huikeaa lopettaa koe tällaiseen superonnistumiseen!!! Kolmelle koirakolle täydet pisteet tästä; kahdelle kaksi oikeaa löytöä ja yksi väärä.

Just teki kyllä todella vakuuttavaa työtä läpi kokeen. Vaikka laatikot onkin meidän vahvin osa-alue, niin en silti odottanut täydellistä suoritusta! 😍 Toki kerrankin meillä oli myös kotikenttäetu, mutta eipä Just ihan aina kotihallissa tee huolellisinta työtä. Yhtään krokotiilia ei iskenyt kokeen aikana; yhtä laatikkoa 1. alueella piti vähän tassulla pitää kiinni, mutta tuomarilla omien sanojensa mukaan "meni just siinä kohtaan roska silmään, niin ei nähnyt" 😂

Justin yhteisaika 13:45 oli kokeen nopein eli voitettiin myös koe. Yksi toinenkin satanen tuli kaimalle & Lucalle eli Anna-nimiset ohjaajat pärjäsivät tässä kokeessa 😂 Tiesin kyllä kahden maksimien löytämisen eikä yhdenkään väärän jälkeen, että hyvin oli mennyt, mutta jännitys pysyi ihan loppuun asti. Kun tuomari sanoi, että 3. alueella oli 1 kätkö, mun polvet petti ja piti ottaa tukea pöydästä, etten kaatuis 😂 Tää oli meidän ensimmäinen kolmosluokan satanen ja todennäköisesti on myös viimeinen, joten otetaan tästä fiiliksestä kaikki irti!


torstai 19. kesäkuuta 2025

KEK3 Tikkakoskella 8.6.

 Mökkireissun päätteeksi KEK3 Tikkakoskella. Tuomarina meille uusi tuttavuus Marika Mäkikyrö, joka nousi saman tien mun top-5 -suosikkilistalle. Todella mukava tuomari! Helatorstain katastrofikokeesta oli aika paljon henkistä kuormaa. Otin siis tavoitteeksi vain tehdä sellainen meidän tavallinen suoritus "muutama kätkö missattiin" ja ottaa pelkkiä oikeita löytöjä. Se toteutuikin! Tehtiin 9 oikeaa löytöä, lisäksi Just löysi vielä yhden mutta aika loppui juuri siinä enkä uskaltanut ilmoittaa löytöä, kun se ois voinut olla väärä 😂

Sen sijaan hillopurkki oli unohtunut matkasta ja sen huomasi. Just oli ulkoetsinnässä ihan helvetin hyvä ja löysi neljä kätköä 3,5 minuuttiin. Itse sen sijaan olin ihan idiootti enkä osannut laskea neljään, joten hillottiin tyhjää tilaa vielä 2 minuuttia. Tämä on vihoviimeistä, mitä Justin kanssa tässä kohtaa saisi tehdä sekä motivaation että jaksamisen kannalta (seuraavan päivän L3 huomioon ottaen); juuri kun olen kiinnittänyt huomiota ulkoetsinnän motivaatioon, alueen tehokkaaseen läpikäyntiin jne. Kaiken ajan käyttäminen ei myöskään korreloinut tavoitteeseen tehdä pelkkiä oikeita löytöjä. Yritin kuitenkin olla itselleni armollinen, koska tosiaan helatorstaista oli melkoinen trauma.

Just oli 1. kierroksella todella hyvässä vireessä, pirteä ja määrätietoinen. Ainoastaan lämppärataan ei tällä kertaa malttanut keskittyä ollenkaan. Sää oli melko lailla täydellinen kisasää: +13 ja pilvistä.

Ulkoetsintä, 3 tilaa, aikaa 6 min. Just hölkkäsi suoraan 1. tilan läpi oikeanpuoleiseen pikkutilaan ja löysi nopeasti tuolipinosta kätkön. Sosiaalisen palkan jälkeen ohjasin sen kukkaruukulle, josta se alkoi reagoida ja vinkui siirtäen mua kauemmas. Siitä toinen löytö; vilaistiin nopeasti läpi tolpat ja siirryttiin 3. tilaan. Sieltä nopea löytö tolpasta ja vähän reaktiota korkealle tiskille alueen takaosassa. En painostanut ja Just siirtyi eteenpäin, kunnes ilmaisi toisen "lipan" vähän epämääräisesti. Pyysin näyttämään uudelleen ja nyt tuli aivan vimpan päälle tarkka ilmaisu ajassa 3:30. Tässä kohtaa laskin, että ollaan löydetty 2 tuolta ja 2 tuolta mutta en osannut laskea, että 2+2= 4 😂😂😂 Just etsi sitten kaikki pöytäryhmät vielä läpi, kunnes ilmoitin valmiin ajassa 5:55. Kyllä voi ihminen olla typerä! Nimenomaan tavoitteet huomioon ottaen ois kannattanut lopettaa aiemmin, etenkin kun 4. löytö oli niin hieno - siitä olisi ehdottomasti pitänyt poistua palkkaamaan. En tiedä, miksi mun on juuri ulkoetsinnässä niin vaikea hahmottaa maksimimäärää. 5 koiraa sai täydet pisteet; Just oli kirkkaasti nopein mutta ohjaaja ei.

Ajoneuvot 4 kpl, aikaa 4 min. Nyt pysyin hyvin kärryillä, mistä on löydetty ja mistä ei! Just hölkkäsi suoraan lähdöstä takimmaiselle autolle ja krokotiili iski lämpöpistokkeeseen! Tuomari ei ehtinyt mukaan, joten ei virheitä. Sitten käytiin valkoinen auto, josta ajattelin, että tää ois ehkä tyhjä. Siirryttiin mustalle, josta löytö saumasta. Siitä käytiin punainen, josta reaktioita, mutta ne oli siirtymää. Just vaihtoi vielä kerran valkoiselle ja kerran punaiselle, kunnes aika oli loppumassa, joten ilmoitin valmiin ajassa 3:51. Tästä kaikille täydet pisteet.  Tänkin ois voinut lopettaa varmaan minuutin aikaisemmin; viimeiset kierrokset punaisen ja valkoisen ympäri oli turhia.

Laatikot, aikaa 4 min. Lattia oli todella liukas, joten mentiin ihan kävelyvauhtia. Upeasti Just itse osasi säädellä vauhtiaan eikä hölkännyt yhtään! Just reagoi voimakkaasti takana olevaan kameralaukkuun mutta hylkäsi kätkön, vaikka tultiin sille toisestakin suunnasta. Alueen alusta saatiin löytö pahvilaatikosta. Vain kahdelle koiralle tästä täydet pisteet. En tiedä, miksi tuo kätkö ei kelvannut Justille. Joku toinen ohjaaja sanoi, ettei hänen koiransa ollut reagoinut lämpällä laventeliin ja kokeen ainoat laventelikätköt olivat tällä alueella, joten saattoi vaikuttaa. Tai sit ei olla treenattu juuri tismalleen tuollaista kameralaukkua, ja Justin itsevarmuus ei riittänyt. Ei voi tietää.


Sisäetsintä, 3 tilaa, aikaa 5 min. Just juoksutti meitä ympäri aluetta ja reagoi voimakkaasti moneen paikkaan. Tämä tarkoitti, että alueella on lähekkäisiä kätköjä; jatkossa osaan ottaa juoksuttamisen vinkkinä tästä! Peilikätkö oli levinnyt koko tohon huoneeseen ja vaati jonkin verran päänvaivaa, että löytyi. Just yritti myös pari kertaa ovesta ulos. Ehkä mulla vihdoin leikkasi, koska ohjasin alueen rajalle, mikä palkittiin löydöllä heti ovesta oikealle. Just reagoi myös kuvassa näkyvästä huoneesta ovenkarmeihin mutta aina kun me päästiin etuhuoneen puolelle, se harhautui muille lähellä oleville piiloille. Noi risteävät hajupilvet on aina olleet meille hankalia 🙂 Toi jääkaapin kolo jäi käymättä. 


Viimeinen kätkö oli tosi korkea ja levinnyt laajalle. Just reagoi selkeästi ja nousikin ja tekikin sellaisen puolittaisen vinkuvan ilmaisun, mutta en ollut varma kohdasta (kaapin reuna vai käsipaperiteline), joten en uskaltanut ilmoittaa löytöä väärän pelossa. En ole aiemmin ollut tällaisessa tilanteessa, joten en osannut lotota, kun aika oli loppumassa samalla. Mutta jälkikäteen ajateltuna Justin reaktiot oli kyllä niin voimakkaat, että olisi kannattanut ilmoittaa löytö. Ainahan kätkö on käsipaperitelineessä 😂 Täytyy vain toivoa, että Just ymmärsi mun "valmis"-ilmoituksen niin, että oltiin löydetty kätkö eikä että vedin sen pois piilolta. Tuossa ei olisi ollut turvallista nostaa Justia tason päällekään. Vain kolmelle koiralle täydet pisteet tästä. 

En itse tajunnut ulkoetsinnän laskuvirhettäni ollenkaan. Vasta palkintojenjaossa tuli asiasta puhe; siinä vähän aikaa räpyttelin silmiäni, kunnes repesin nauramaan. Tuomari sanoi kovin empaattisesti, että sun koira näyttikin 2. kierroksella vähän väsyneemmältä. On siis ihan mahdollista, että kätkön jättäminen johtui siitä. Saatiin muuten TP söpöimmästä sosiaalisesta palkasta!

Kokeen jälkeen oli tosi hyvä fiilis, ja onnistuin olla ruoskimatta itseäni hilloamisesta. Sen sijaan seuraavana yönä 4:30 heräsin kriiseilemään aihetta 😂 Tuntui tosi epäreilulta koiraa kohtaan, että a) en palkannut sitä täydellisesti suoritetusta alueesta, b) väsytin sitä ihan turhaan. Aamulla sitten viestittelyä ja analyysipuhelua kaverien kanssa ja sain hyviä tsemppauksia: oltiin kuitenkin hillottu uutta tilaa eli ei pyöritty jo löydettyjen kätköjen ympärillä eikä Just siltikään ollut ottanut väärää löytöä. Jännä, miten ei voi olla tyytyväinen, vaikka tavoitteet saavutettiin. Enkä ihan oikeesti voi vaatia itseltäni täydellistä suoritusta katastrofikokeen jälkeen. Ehkä tavoitteiden asettelussa olisi voinut kiinnittää tähänkin asiaan huomiota!

Tärkeintä kuitenkin se, että trauma on nyt käsitelty ja tästä voi jatkaa taas eteenpäin meidän normaalia työskentelyä.

lauantai 7. kesäkuuta 2025

Agitreenit + kimppanose

 Viime torstaina nosekokeen jälkeen olin yksin kouluttamassa. Ratasuunnittelu ei onnistunut kovin hyvin tällä kertaa. 9-15 meni ihan pyörimiseksi, vaikka olin yrittänyt muuttaa rataa nimenomaan toiston vähentämiseksi. Lisäksi maalasin itseni nurkkaan, kun Jokulle ei ollut mitään loogista estettä ohittaa A ja kepit. Laitoin sit Jokulle yhden ylimääräisen hypyn keppien ja puomin väliin mutta oli kyllä tosi keinotekoista eikä yhtään sujuvaa.

Tiistaina kimppanosetreenit Arabianrannassa Tekniikan museolla. Tehtiin tällä kertaa niin, että Joku etsi ensin kanelikätköjä kolmesta paikasta: yhdestä autosta, neljästä esineestä (2 piiloa) ja kahdelta muuten tyhjältä seinustalta (2 piiloa). Sitten kanelit pois ja ilmaistut esineet laitettiin alueille, joissa oli oikeat kätköt. Esim. tässä kuvassa punainen täppä ja nuoli oli Jokun ilmaisemia paikkoja, siniset hydrolaattikätköjä. Toinen tyhjä seinusta oli kuvasta oikealle. Kanelikätköt oli olleet sellaisissa paikoissa, joissa voisi olla tavallisetkin kätköt, esim. kuvassa oikealla oven saranassa. Sininen nuoli näyttää lumikenkäkassia, joka muutenkin on kiinnostava kohde.

Oli tosi mielenkiintoista katsoa, kuinka Just tuli Jokun ilmaisemille kohteille, bongasi ne "hei täällä on jotain!", kiinnostui, alkoi tehdä tarkkaa analyysia, kurtisti kulmiaan, mietti hetken ja totesi, että Töppä-Nenä on kyllä erehtynyt, ei täällä oo kätköä!! Kuulemani perusteella muilla oli aika samanlaisia reaktioita. Tää alue meni kaikin puolin ihan loistavasti, hienot väärien kohteiden ohitukset ja nopeat löydöt, siistit ilmaisut.

Toinen alue oli tosi haastava. Pöytäkätkö löytyi nopeasti mutta aidassa ollut kätkö oli levinnyt vain sivusuunnassa, ei yhtään alaspäin, ja tuuli oli heittänyt hajun tiiliseinään. Oltiin kyllä käyty aita, mutta Just ei ollut näyttänyt minkäänlaista reaktiota tai kiinnostusta, ei senkään jälkeen, kun mulle vinkattiin asiasta. Ohjattuna tuli pieni intensiteetin lisäys mutta enimmäkseen meni hilloamiseksi. MUTTA positiivista tässä oli se, ettei Just harkinnutkaan tekevänsä valeita, vaikka etsintä kesti tosi kauan ja turhauma nousi! Myös oikea ilmaisu oli lopulta siisti, eikä krokotiili iskenyt turhaumasta huolimatta!

Tauon jälkeen otettiin ajoneuvot ja ne tein ihan kolmosena. Meidän hienoon rivistöön oli tullut jotain muitakin autoja, kuvassa valkoisella rastilla merkittynä. Vasemmalla Yariksessa oli ollut Jokun kanelikätkö saumassa, Kia tyhjä, Caddyssa kätkö saumassa, Toyota tyhjä, Skodassa kätkö takarenkaan vieressä helmassa. Oli oikeastaan aika mielenkiintoinen etsintä Justilta. Just ei ollut Yartsasta yhtään kiinnostunut, mutta harjoituksen vuoksi ohjasin sauman kahdesta suunnasta mutta en prässännyt. Just huomasi Jokun ilmaisukohdan, analysoi sen tarkasti ja jatkoi matkaa. Kiaa haisteli "ei kiinnosta" -ilmeellä, samoin Caddyn toista kylkeä. Ohjasin kuitenkin molemmat autot ympäri. Kun tultiin Caddyn toiselle puolelle, intensiteetti muuttui ihan täysin sieltä kätkö sitten löytyikin hienolla ilmaisulla. Toyotasta sen sijaan Just oli tosi kiinnostunut, mutta kun oltiin käyty se kahteen suuntaan ympäri, arvasin, että kyse oli siirtymähajusta. Tämä olikin oikea vastaus - kätköt kahden puolen oli levinneet siihen. Meidän autolle mennessä intensiteetti oli edelleen ylhäällä ja Just teki todella laadukasta työtä kiertäen auton, kunnes kätkö löytyi. Aivan supernätti ilmaisu siihenkin, ja tähän ilmoitin valmiin.

Viimeiseksi tehtiin kolmas ulkoetsintä, edelleen kysyin kätköjen määrän. Kuulemma nollakoira Helvi oli saanut lähikätkön heti lähdöstä mutta kukaan muu ei. Just taisi ottaa eka keskimmäisen, sitten takareunan ja sitten kun tultiin takaisinpäin, vasta toisen kerran ohimentyään sai hajupilvestä kiinni ja nappasi sen. Harmillisesti viimeiselle kätkölle kävi kieli, joten odotin vielä toisen ilmaisun, joka nyt oli parempi.
Tällä alueella oli jossain meidän peräkärryn lukko, jossa myös oli ollut Jokun kanelikätkö. Just oli ihana, kun tullessaan sille rupesi heiluttamaan häntää, kunnes analysoituaan asiaa tarkemmin totesi, että täähän oli uutisankka, tuhahti ja jatkoi matkaa.

Ihanat kesäillan treenit! Tää on kyl ihan superkiva ryhmä, ja mielenkiintoisia paikkoja tulee koluttua. Oli myös terapeuttista nähdä, ettei Just harkinnutkaan tehdä vääriä löytöjä, vaikka oli peräti viisi Jokun ilmaisupaikkaa ja yksi tosi vaikea kätkö. Enköhän mä näillä eväillä pysty menemään eteenpäin kohti seuraavia kokeita. Toiveissa ihan tavallinen koe, 1-2 missattua kätköä!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

C'est une catastrophe!

Helatorstaille oli viisi mahdollista menoa, joista valitsin sisä2-kokeen Vierumäellä, josta ehti vielä agilitytreeneihin illaksi. Valinnan tehtyäni päätin olla harmittelematta väliin jääneitä vaihtoehtoja, mutta olisi sittenkin kannattanut valita toisin!

Tammikuun Asikkalan sisä1-katastrofikoetta kellotettuani mietin, miten itse toimisin, jos tällainen koe osuisi kohdalle. Ajattelin, että se osui jo viime kokeessa (Sipoon KEK3) mutta silloin saatiin kuitenkin tilanne pelastettua toiselle kierrokselle. Nyt osui ihan täysimittainen katastrofi. 

Saatiin lähtönumeroksi 11 koiramäärän ollessa 20. Edellisenä päivänä Just oli vaikuttanut erityisen iloiselta eikä aamullakaan ollut merkkejä mistään erityisestä. Lämppäradalla Just ilmaisi molemmat hajut hyvin. Hillopurkkia tosin ei ollut mukana.

1. alueella 2 tilaa, 1 kätkö, aikaa 4 min. Tärpeiksi olin tutustuessa katsonut kohokuvan vastakkaisella seinällä ja kuvassa vasemmassa reunassa olleen syvennyksen. Lähtö oli kuvassa toiselta puolelta; 1. tila oli oikeanpuolimmainen. Harvinaista kyllä, Just aloitti heti etukulmasta ja haisteli siellä ollutta roskista tosi tarkasti. Jossain vaiheessa katsoin kelloa, että oli mennyt lähes minuutti, ja oli aika siirtyä eteenpäin. No, Just johdatti mut kuvassa oikealla näkyvien pöytien ja sohvan välistä. Siellä oli tuoli, jonka jalan ja lattian väliin Just teki kohdennuksen ja ilmaisun ajassa 1:29 (punainen nuoli). Vähän epäilin, ettei Lasse olisi laittanut tuollaiseen paikkaan kätköä yhden piilon alueella, joten pyysin Justin näyttämään uudelleen. Se teki uuden kohdennuksen ja maahanmenon, joten ilmoitin löydön. Se oli väärin. Kätkö oli tosiaan tuolla kohokuvassa (sininen nuoli) eli aivan täysin vastakkaisella puolella aluetta! Kysyin, oliko muut ilmaisseet samaan paikkaan, kuulemma ei. Käytiin sitten ottamassa oikea kätkö ja mentiin palkkausalueelle, jossa palkkasin vähän laimeammin. Täältä 7 koirakolle löytö, neljältä loppui aika ja 9 otti väärän.


2. alue takkahuone / neukkari, jossa yksi tila ja 2 kätköä, aikaa myös 4 min. Just reagoi takan oikeaan reunaan ja lähti sitä pitkin etenemään keskemmälle takkaa, kunnes totesi, ettei kätkö ole siinä. Katsoin vielä ohi mennessämme sinne, ettei siellä olisi mitään, mihin ohjata - no ei ollut. Sitten jotenkin kierrettiin huone, Just ohitti kuvassa selän takana olleet verhot, tuon sohvan jne, kunnes rupesi haistelemaan pöytäryhmää seinän puolelta. Just hiippaili pöydän alle, ja mä aikani yritin pärjätä liinan kanssa, kunnes Just oli toisella puolella ja mun oli pakko päästää irti. Kiersin pöydän ja nappasin liinan uudelleen käteen, minkä jälkeen annoin tilaa, koska tuo on potentiaalinen tilanne häiritä Justin ilmaisua. Se rupesikin kohdentamaan takkaa lähinnä olevaan tuoliin, jonka istuinosan rajalle ilmaisu ajassa 2:11 (punainen nuoli). Tätä mun ei tullut mieleenkään epäillä, koska Just oli reagoinut takkaan, niin tuo tuoli olisi ollut klassinen "kätkö on selän takana". Lisäksi Just oli tosiaan etsinyt pöytäryhmän alla reittiä ihan kuin labyrintissa. Mutta tämäkin oli väärin ja Justin ihan oma valepaikka!! Ihmeellisintä oli se, että sohvaan oli tullut vääriä ja takan edessä olleeseen pompulaan, mutta ne Just analysoi ja ohitti eli selvästi teki tarkkaa vertailutyötä ennen kuin valitsi oman kohteen. Kuusi koirakkoa löysi molemmat kätköt, 5 yhden kätkön, yhdeltä loppui aika ja 8 otti väärän. 

Ekan kierroksen jälkeen olin ihan hajalla. Ensimmäinen ajatus oli tietysti, ettei Just ole kunnossa - eihän se ikinä koskaan ole kokeessa keksinyt omia kätköjä! Mielessä kävi monta skenaariota: Jos sillä olisi nenäpunkki, niin eihän se olisi tiistaina tehnyt niin upeaa työtä treeneissä. Se oli edellisenä päivänä ollut tosi iloinen ja hyväntuulinen, joten ei vaikuttanut millään lailla kipeältä. Se ei väistänyt korkeaa kätköä - ilmaisi sen kyllä, kun tultiin sinne puolelle aluetta. Edellinen päivä oli ihan tarkoituksella lepopäivä, joten ei pitänyt olla väsynytkään. Oltiin treenattu kyllä aika paljon lomalla, mutta tiistaina Just oli ollut niin liekeissä työpaikalle tultuaan, ettei meinannut viittä minuuttia malttaa odottaa, että saisin kamat laitettua. Motivaation puutetta ei ole ollut näkyvissä treeneissä muuta kuin ulkona ja ajoneuvoilla, jossa se on ilmennyt kyllästyneenä ilmeenä mutta ei valeina. Mielessä kävi sekin, onko Just nyt oppinut jonkin väärän toimintamallin, kun Sipoon kokeessa kävi näin, mutta ei sekään vaikuta todennäköiseltä, koska siellä saatiin kuitenkin toinen kierros onnistumaan täydellisesti. Eikä nopeammin palkalle pääseminenkään kuulosta Justilta, koska sillä on sisäinen motivaatio löytää kaikki kätköt alueelta. Päinvastoin välipalkat joskus tuntuvat häiritsevän.

Jos ei oltais oltu kimppakyydillä, olisin keskeyttänyt ja lähtenyt kotiin. Onneksi sain kierrosten välillä kavereilta kriisiapua ja jäätiin sitten tokalle kiekalle. Tein suunnitelman, että jos kolmannelta alueelta tulee löytö, palkkaan kuun taivaalta ja jatketaan neljännelle alueelle, josta nostetaan yksi kätkö ja sitten sanon valmiin ja menen palkkaamaan. Ajattelin tietysti, että tää menis kuten Sipoon koe. Jos taas 3. alueelta tulisi väärä, kysyisin tuomarilta, saanko keskeyttää ja ottaa yhden oikean löydön 4. alueelta, että pääsisin palkkaamaan koiran oikeasta suorituksesta.

3. alue, 1 kätkö, 1 tila, aikaa 2 min. Olisin itse laittanut kätkön samaan paikkaan 😂 Mutta me ei koskaan päästy tuolle seinustalle asti. Just aloitti huoneen oikeaa reunaa ja pyöri hetken tuolla nurkassa. Käytiin takaisinpäin toimistopöytiä, kunnes Just palasi ikkunan alla olevalle pöydälle, jota haisteli tarkkaan, kunnes kohdensi pöydän jalan yläreunaan. Taas epäilin, ettei Lasse olisi laittanut alueen ainutta kätköä tuollaiseen paikkaan, joten odotin sanomatta mitään. Just nousi makuulta, teki uuden tarkennuksen ja ilmaisi taas, joten pakkohan se oli ostaa. Ilmoitin löydön punaisesta pisteestä ajassa 1:06 ja sekin oli väärin!!! Tähän sentään muutama muukin koira ilmaisi, mutta en muistanut kysyä, oliko ne ennen Justia vai jälkeen. Oikea kätkö löytyi myös, kun Just pääsi kaapeille asti. Kysyin palkatessani, oisinko saanut keskeyttää ja ottaa 4. alueelta yhden oikean kätkön, ei kuulemma ollut mahdollista, joten ei muuta kuin arpomaan lisää. Tästä löytö koirakoille nro 1-5 ja 14, kaikki loput ottivat väärän. Tosin jollain taisi olla ilmaisu kuitenkin oikealla puolella huonetta, vain liian kaukana.

4. alueella 2 tilaa, 2 kätköä, aikaa 3,5 min. Lähtö oli kuvanottopaikalta, josta Just meni suoraan tuohon punaisen nuolen kohdalla oleville pistokkeille, teki nopean tarkennuksen ja vielä lipaisi kätköä ja täräytti itsensä maahan ajassa 0:05. Tää olikin sitten kohta, johon KAIKKI koira tekivät ilmaisun, myös koirat nro 1 &3, jotka olivat kuitenkin löytäneet muut piilot. Kuusi koiraa sai yhden löydön, muut 14 ottivat suoraan väärän; Just taisi olla nopein väärä 😂 En enää keksinyt, mitä muuta olisin sanonut, niin sanoin "jatketaan", josta Just meni suoraan 2. tilaan ja löysi sieltä oikean kätkön. 

Että sellainen koe. Kokonaistuloksissa kaksi 75/2, neljä koiraa 50-65 p, 9 koirakkoa löysi 1-3 kätköä ja 5 koirakkoa sai 0/8. Nyt ei ollut kyse siitäkään, että joku jännittävä ensikertalainen olisi aloittanut valekierteen - kokeneet koirat siellä paukuttivat vääriä. Useampikin ohjaaja pudisteli päätään, että ei mun koira oo koskaan / melkein koskaan tehnyt väärää löytöä. 




Jotainhan siellä on ollut outoa, jotain koirat ovat siellä haistaneet. 4. alueen pistorasiasta mietin, olisiko sinne voinut tulla johtokuilua pitkin haju 3. alueen kaappikätköstä. Mutta se on ainoa järkevä selitys, jonka keksin. Etenkin 1. alueen ilmaisu täysin toiselle puolelle aluetta on ihan mysteeri. Ja kun nää kaikki, kuten muillakin koirilla, oli oikein uskottavia, kohdennus+maahanmeno -ilmaisuja - ei mitään kysyviä katseita, kulmien kurtistuksia tai kysymysmerkkejä pään päällä, kuten Just yleensä tekee, jos ei ole varma tai ihan kohdalla. Mielentilakin vaikutti oikein hyvältä ja alueilla 1-3 Just etsi kuitenkin minuutin verran ennen ilmaisua eli ei lotonnut heti alusta. Spekuloitiin jo lähestyvän ukkosen vaikutusta ilmanpaineisiin, jotain mystistä ilmanvaihtoasiaa ja talon sisäilmaongelmaa. Mutta spekulointiahan tämä on eikä varmaan koskaan saada tietää syytä. Se tuntuukin kaikkein rankimmalta. Mulle olisi aina tärkeää tietää syy, miksi koira toimii jollain tavalla, joka ei ole sille opetettu kannattavaksi. Olisi ollut helpompaa, jos Just olisi haksahtanut muiden valeisiin kaikilla alueilla - se ainakin olisi ollut selkeä treenattava asia. Mutta etenkin 2. alueella oli silmiinpistävää, että se ohitti muiden valepaikat ja löysi oman. Tää oli näitä päiviä, kun sai kysyä itseltään, miksi mä tätä harrastan. Enkä edelleenkään tiedä, mikä olisi paras tapa toimia, jos tällainen koe osuu vastaan.

Nyt sitten loistofiiliksellä nosewiikon kolmosen kokeisiin 🙈 On se kumma, kun aina homma kääntyy aivan päinvastaiseksi kuin odotukset. 30.3. kokeeseen menin odotuksella, että missataan 1-2 kätköä - no löydettiin kaikki mutta tuli suunkäyttöä kätköillä. 3.5. kokeeseen menin odottaen suunkäyttöä kätköillä - no tulikin kaksi väärää ymmärrettävää löytöä ja hienosti pelattu 2. kierros. Tähän kokeeseen menin odottaen suunkäyttöä JA parin kätkön missaamista - no saatiinkin neljä käsittämätöntä väärää löytöä eikä mitään hyvää (paitsi että koira ok). Aika hurjalta tuntuu, että 54:stä kokeesta meillä oli yksi väärä löytö ja nyt on kahdesta kokeesta 6 väärää löytöä. Kun tähän asti mun ei oo koskaan tarvinnut jännittää, mitä tuomari vastaa mun löytö-ilmoitukseen, niin nyt on sellainenkin mahdollisuus, että tuomari vastaa "väärin". Nyt on ilmot sisällä kolmeen 3-lk kokeeseen. Ne näyttää, oliko tämä vain ohimenevä mielenhäiriö, vai tarviiko muuttaa jotain treenissä. Kyllä tuntuisi nyt ihanalta koe, josta missataan pari kätköä! Josko vaikka aika loppuisi jollain alueella!