lauantai 26. heinäkuuta 2025

Kesänpilaaja

 Voi jestas, miten tylsä viikko! Justin hotspot paheni sunnuntaina ja koiran vointi huononi nopeasti; Just oli pahimmillaan yhtä kipeä kuin välilevynpullistuman aikaan. Maanantaina päästiin onneksi eläinlääkäriin. Häntä oli niin kipeä, että Just piti rauhoittaa karvojen ajelua varten. Ajelu paljasti aika järkyttävän tilanteen: hännän 3x2 cm spotti ei ollutkaan ainoa kohta, vaan ongelma oli laajentunut mahaan asti! Hoidoksi saatiin kipulääkitys ja antibioottivoide. Keskiviikoksi varattu hammashoito saatiin siirrettyä seuraavalle maanantaille.
On kyllä ollut pirullinen vaiva hoitaa näillä keleillä. Tarpeiden tekemiseen on pitänyt kävellä 3 km poispäin kotoa, mikä on aika raskasta, kun Justia ei voi päästää uimaan välillä. Kahlata on toki saanut. Ekoina päivinä se ei myöskään halunnut tulla kotiin vaan juoksutti mua pitkin Savelaa keskellä yötä. Lenkkeily on ollut varsinaista pikamarssia, kun Justin liikkumisessa on ollut pakenemisen sävy; ei ole malttanut pysähtyä edes haistelemaan. 

Keskiviikkona onneksi vointi kääntyi parempaan ja sen jälkeen lenkkeily on ollut jo melko normaalia. Vieläkään se ei kotona ole oma itsensä eikä edes kanna tavaroita oma-aloitteisesti. Hännän "pakkoliikkeet" on vähentyneet mutta kyllä niitä tulee vielä muutama päivässä. 

Tilanne perjantaina
Viikko on ollut äärimmäisen tylsä, mikä sopii huonosti mun mielenlaadulle. Kaikki treenit on ollut peruttu, uimaan ei voi viedä, metsälenkeille on liian kuuma, Justia ei voi jättää vahtimatta eli koirattomatkin menot on pitänyt skipata, eikä Viskikään jaksa mitään. Lisäksi töitäkin on sattumalta ollut varmaan vähemmän kuin koko vuonna juuri tällä viikolla. 

Torstaina jätettiin Just myöhäisillaksi äidin vahdittavaksi ja käväistiin Jokun kanssa "pikaisesti" agilitytreeneissä. Oli varmaan 28 astetta lämmintä mutta kivasti koirat pelitti ja paljon onnistumisia saatiin koko ryhmälle. Jokun kanssa treenattiin takaakiertoon lähettämisiä kauempaa. Aika kivasti saatiin yhteinen rytmi natsaamaan, enkä mennyt halailemaan siivekkeitä. Otettiin myös puomia, jossa vedettiin kriteeri siihen, että kun Joku hyppäsi alastulolankun sivusta pois ja meinasi karata Hannan luo, niin se ei kelvannut. Seuraavalle toistolle sanoin putken jo puomin aikana ja nyt pysyi katse eteenpäin, vaikka kontaktille ei tainnutkaan osua.







torstai 17. heinäkuuta 2025

Mökkiviikko

 Loman alettua painuttiin saman tien isän ja koirien kanssa mökille; muuta perhettä valui sitten seuraan maanantaina ja keskiviikkona. Lämpötila oli joka päivä 27-30 astetta, joten en ostanut mitään valmennuksia eikä käyty missään retkellä, lenkkeiltiin vain omassa niemessä ja uitiin omalla rannalla. 

Sunnuntaina ennen porukan lisääntymistä järkkäsin Justille pihalla kuuman kelin treenit. Lämpötila oli siinä vaiheessa 25-26 astetta, Just oli uitettu ja juotettu ennen etsintöjä. Kätköt olivat varjossa ja vanhentuneet vajaan tunnin. Treeniaiheiksi otin olosuhteisiin sopivat reiät seinässä ja "haluutko mennä tonne vai tonne?" Kahden rakennuksen seiniin laitoin yhteensä neljä kätköä tyhjältä näyttäville seinille. 

Lisäksi näillä seinustoilla oli kamaa, joihin Justilla oli odotusarvoja. Esimerkiksi yläkuvan sähköjohdot piti haistella tarkkaan, kun meillä on niissä ollut korkeita kätköjä. Nää kyllä sujui aika kivasti, ja Just lähti hienosti seuraamaan nenäänsä ja tarkentamaan rakoihin välittämättä kivoista kohteista ympärillä.

Sisäetsintöjä oli 2: vaja+mun huone sekä tupa+saunaneteinen. Näissä jatkettiin projektia "haluutko mennä tonne vai tonne" eli tarjoan Justille kumpaakin tilaa, ja kun se näyttää, minne haluaa mennä, päästän sinne.

Ensin tehtiin ulkorakennus, jonka vasemmanpuolimmaisessa huoneessa oli kätkö suoraan ovelta n. metrin päässä. Just valitsi kuitenkin mennä vajaan ja etsikin sen tarkasti läpi. Voi olla, että ratkaisussa painoi odotusarvot; vajassa on useammin ollut kätköjä. Seisoin itse koko ajan ulkona mutta sen verran kauempana, että Justilla oli mahdollisuus poistua halutessaan. Se ei ravistellut eikä tehnyt muita selkeitä tyhjän ilmaisuja mutta kurtisti selvästi kulmiaan, että jo on kumma, kun täältä ei mitään löydy. Lopulta kysyin: "Haluut sä mennä toiseen huoneeseen?" ja siitä Just ihan riemastui, että ai niin, oli toinenkin tila! Ja sieltä kätkö löytyikin heti.

Sen sijaan eteisestä samaa kysymystä tarjottaessa Just ei edes miettinyt vaan veti suoraan saunaneteiseen ja löytöön meni varmasti alle 10 sekuntia. Saa nähdä, oppiko se tästä vai oliko sattumaa!

Sen sijaan loppumökkireissu meni Justilta vähän harmillisissa merkeissä. Maanantaina se kaivoi terassin alla hiekkaa niin  että sai jotain nenään. Sit illan niiskutteli ja aivasteli, kunnes lopulta kolmen jättiaivastuksen jälkeen sai hiekat pois. Tiistaina veljen koira juoksi täysillä sitä päin. Ke aamuna oli huonovointinen ja oksensi ruohopallon. Sit oli päivän vähän nuutunut, kunnes illaksi piristyi. Torstaiaamuna se nykersi häntäänsä ja tarkempi tutkimus paljasti sieltä hotspotin. Meillä on 24 vuotta ollut koiria eikä koskaan ennen hotspottia! Peruin nyt sitten huomisen U2-kokeen, mutta nyt toivotaan, että häntä olisi sunnuntaihin mennessä parantunut, että päästäis Ellin valkkuun.




sunnuntai 13. heinäkuuta 2025

Hallitreenejä

Maanantaina kutsuin luppakorvakaverit hallille. Ensin veljeni Andreas + kälyni Johanna tulivat heidän cockeri Perron kanssa treenaamaan pysähtymistä, poiskutsuja ja sen sellaisia hallintajuttuja. Joku sai tehdä sitä, minkä parhaiten osaa eli toimia häiriökoirana 😂 Temppuiltiin ja leikittiin toisella puolella hallia, ja Perro kutsuttiin pois, kun se oli juoksemassa meidän luo. Onnistui joka kerta!!! Olin todella iloisesti yllättynyt, kuinka hienosti Perro vastasi tähän treeniin ja pystyi keskittymään täysin vieraassa paikassa tekonurmella, vaikka on pahin teinikausi menossa (ikää reilu vuosi). 

Perron lähdettyä tein halliin kuusi piiloa, joilla Just treenasi nättiä ilmaisua ja Annikan Elsi ilmaisua ylipäätään. Joku oli saanut kivasti juosta Perron vuoron aikana, mutta sekin kävi sitten viimeisenä ottamassa nämä. Olipa mahtava nähdä, kuinka motivoitunut Jokukin oli! Sille on kyllä tosi iso juttu, että sitä pystyy palkkaamaan vauhdikkaasti kätköistä, esim. leikillä tai naminheitolla. Tää ei vain yleensä nosekontekstissa onnistu pohjien takia, mutta onneksi hallilla onnistuu. 

Justille olin valinnut kohteita, jotka oikein kutsuu suunkäyttöön: säilytyslaatikon reuna, arkun lukko, puomin metallijalka, A:n rengas, tuolin metallijalka. Keinussa kätkö oli muoviklipsussa.  Vähän nauratti, että Justilla oli nyt nopeat ja helpot treenit, kun etsintäaluetta oli vain koko halli 😂 Tosi pätevästi se kyllä hölkkäsi tyhjät osuudet ja sitten tikkana reagoi hajupilviin. Myös Elsi rupesi esittämään istumisilmaisuaan ihan uskomattoman pätevästi ottaen huomioon, et nää oli toiset ilmaisutreenit viime kesän jälkeen. Erinomaiset treenit siis, kun kaikille saatiin vahvistettua sitä, mitä haluttiin!

Torstaina sitten toinen koko illan setti. Mulla oli kaikki koirat mukana, joten siinähän sitä treenivuoroja riitti: ensin Lyyti mukana rataantutustumisessa, sitten Jokun agi, sitten koulutusvuoro, sitten Lyyti mukaan laittamaan piiloja ja lopuksi vielä Just etsimään ne. 

Geriatriakerho 💖





Oli mun suunnittelema viikkorata ja sehän toimi oikein kivasti. Joku teki harmaat numerot ja keppien nro 6 sijaan keinun. Lähdössä se kävi taas nappaamassa muurin 😂 Tässä oli hauska, kun mua rupesi naurattamaan ja sitten ei meinannut tulla mitään. Tiedän itsekin, että mä toimin parhaiten "pienellä perkeleellä", ja tajusin sen siinä tilanteessa myös. Kun sitten otin kunnon asenteen, niin lähti homma sujumaan. Ysillä tein japanilaisen mutta este jäi. Otettiin uudestaan tarkemmalla ohjauksella ja meni loistavasti. 17:n jälkeen Joku irtosi ensin hypylle, sitten putkeen, kun yritin japanilaisella. Vaihdettiin tähän valssi, niin toimi hienosti. On se kyllä makeeta, miten Joku lukee rataa ja valitsee esteet sen perusteella, miten mun ohjaus loogisesti näyttää, tarkoitin mä sinne tai en.

Vähän mä saattelin takaakiertoihin turhan pitkälle. Lopuksi yritettiin vielä vähän hioa sitä. 9-hyppy oli jotenkin hankalassa kulmassa putken ulostuloon nähden, joten siinä meni vähän töpöttämiseksi, mutta muuten onnistui ihan hyvin.

Justille oli ensin parkkiksella Annikan tekemä ajoneuvoetsintä, 3 autoa. Ulkona oli aika sateista, joten maa oli märkä ja metalli myös. Pysyttiin 3 min aikarajassa ja löydettiin molemmat kätköt, mutta ekalla kätköllä kävi kieli.

Hallissa pitkästä aikaa ohjaajahäiriötreenit tuoreilla kätköillä. Eka "lämmittelynä" penkin alla oleva piilo, joka olisi varmaan toiminut paremmin vähän vanhempana - ei ollut ehtinyt levitä penkin päällä olevaan mattoon, kuten olin olettanut. Tai oikeastaan ei ollut levinnyt yhtään minnekään, vaan hajupilvi kökki siellä penkin alla.

Puomin ja seinän välissä oli ahtaan paikan kätkö eli mä steppailin noiden muurin palikoiden yli Justin etsiessä. Sitten vielä kun Just sai hajupilvestä kiinni, ohjasin muurinpalikoille. Just viisveisasi mun ohjauksista ja jäi superhienosti ilmaisemaan. Tää kyllä lämmitti mieltä, kun ei oo vähään aikaan tätä vahvistettu.

Hallin takanurkassa oli kätkö tarjoilukärryn takarenkaassa; tässä ideana vain se, että koiran piti mennä oikeasti nurkkaan löytääkseen. Viimeisellä kätköllä harjoiteltiin myös ahtaassa tilassa toimimista. Kätkö oli putkenpainon ja putken välissä eikä levinnyt yhtään mihinkään!!! Just kävi monta kertaa 5 cm päässä eikä mikään viisari värähtänyt. Kävin jo kerran fiksaamassa kätköä, mutta ei auttanut. Otin sitten tän ihan ohjausharjoituksena eli todella treenattiin ohjaamista ja etsimistä ahtaassa tilassa ja lopulta saatiin myös onnistuminen. Eli onnittelen itseäni siitä, että osasin kääntää turhauman treeniaiheeksi. Muistiin tästä Justin ilme, kun ohjasin liian lähellä. Se käveli mun perässä katsoen mua 😏 Eli jatkossa jos näen siltä ton ilmeen, niin mun pitää poistua paikalta eli siirtyä taka-alalle ja antaa koiran tehdä itsenäistä työtä.



lauantai 12. heinäkuuta 2025

Lohjan retki + näyttely

 Viime lauantaina tehtiin Hannan kanssa hauska retki Lohjalle, kun ATD järjesti ison kentän treenit Lägi-Areenalla. Otettiin vain junioriosasto eli Joku & Hula mukaan ja nehän on niin ihanat kaverit, kun menevät jopa samassa takakontissa. Kivojen lämppälenkkien ja treenien jälkeen ajettiin vielä pizzalle, joten oli ohjaajatkin hyvin motivoitu.





Rata oli 1-luokan tasoinen ja tarkoituksella helpohko, koska tavoitteena oli tehdä nollavetoja. Halutessaan sai ottaa kepit alussa tai sitten putkeen. Nro 1 & 3 käännettiin toisinpäin. Me onnistuttiin muuten nollavedossa ekalla yrityksellä paitsi että Joku otti poispäin lähetettävässä lähdössä myös muurin. Tehtiin tää rata näin kahdesti + kokeiltiin nro 3 saksalaisella. 

Tokassa setissä vaihdettiin suuntaa ja tehtiin rata toisinpäin. Vähän tuo keskellä oleva putkiralli meni multa vähän odotteluun, kun Joku kuitenkin irtoaa aika hyvin. Loppuun takaakierto-persjättö-takaakierto onnistui ekalla yrityksellä. 



Sunnuntaina sitten Justin päivä, kun osallistuttiin näyttelyyn Tuusulassa. Tuomari Leila Stenlund olikin tiukalla tuulella, kun ei jakanut ainuttakaan ERIä koko rodussa. Just oli vetskunarttujen ainoa, joka sai EH:n, joten voitti luokkansa. Arvostelu oli kyllä Just eikä melkein koiran näköinen. Ja sateesta huolimatta Justilla oli kivaa ja kehän laidalta napatuissa kuvissa sillä on ihanat ilmeet.

"12-vuotias, hyvät mittasuhteet. Kaunislinjainen pää. Hyväasentoiset korvat. silmät saisi olla tummemmat. Hyvä rintakehä. Etuosa tulisi olla paremmin kulmautunut. Riittävät takakulmaukset. Seistessä kovin pehmeä ylälinja. Liikkeessä kantaa itsensä hyvin. Hyvä hännänkiinnitys ja kanta. Takaliike jää kovin lyhyeksi. Karva vaihtumassa. Miellyttävä käytös."

sunnuntai 6. heinäkuuta 2025

Ulla-myrsky

 Torstaina töistä lähtiessä Jokulle iski ripuli, joten piti jättää treenit väliin. Onneksi se oli kertaplörö, ja Joku oli jo perjantaiaamuna ihan ok, joten toteutettiin Mariannen kanssa kimppatreenisuunnitelma ja nosetettiin illalla Kumpulassa. Olipahan treenit. Ulla-myrsky ei tuntunut suojaisella pihalla kovin pahalta, mutta ulkokätköt haihtui noin tunnissa. 

Ensin oli tällainen ykkösen ulkoalue, paitsi että lähempi penkki ja oikeanpuoleinen tuoli olivat kauempana pöydästä, että koiran oli helppo mennä pöydän alle kätkölle. Joku ja Elsa löysivät tän hyvin tuoreena kätkönä. Just etsi tätä 5 minuuttia, analysoi tarkasti Elsan nenätökkäyspaikat mutta ei löytänyt kätköä edes ohjattuna, minkä jälkeen siirryttiin toiselle alueelle. Kun otettiin siirrännäinen pois ja haistettiin itse, ei se haissut yhtään millekään!

Sitten oli kakkosen ulkoalue, josta kumpikaan Just tai Manu ei löytänyt yhtään mitään. Molemmat reagoi maassa oleviin tikkaisiin, mutta kätkö ei yhtään haissut siellä, missä siirrännäinen oli!

Toisena ykkösen sisäalue vajassa, kätkö oikealla pyörälaukussa. Elsa ja Joku löysivät tän taas hienosti. Manun kanssa mentiin tälle ton yllämainitun ulkoetsinnän jälkeen "helppona alueena". Ja sit Manu ei meinannut löytää tätäkään! Joo, olihan se väsynyt mutta kyllä se normaalisti väsyneenäkin pystyy tuollaisen selvittämään. No siinä vaiheessa, kun menin poistamaan kätköjä, en löytänyt tätä siirrännäistä ollenkaan! Kukahan sen oli syönyt?!

Sitten oli laatikkoetsintä, jonka kätkölaukku ei päästänyt hajua kunnolla ulos. Marianne oli laittanut tämän alueen ja fiksannutkin sitä Manun suorituksen jälkeen, mutta silti Just ei suostunut ilmaisemaan. Arvasin kyllä koiran käytöksen perusteella oikean laukun, eli 1- tai 2-luokan etsinnässä tai kolmosen ainoana kätkönä oltais tää saatu. Mutta en kyllä tiedä, mitä mä tekisin noille laukuille, että Just uskaltaisi lukita vastauksen. 



Viimeisenä oli 2-luokan sisäetsintä, 2 tilaa, 2 kätköä, molemmat ekassa tilassa. Tää toimi Justille ja Manulle sentään jotenkuten. Olin suunnitellut alueen niin, että koirat juoksisivat innoissaan 2. tilaan mutta haju olisikin tuossa tilojen rajalla. Lisäksi korkea kätkö on varma löydettävä - mulla on joskus aiemminkin ollut siinä kätkö - mutta vain kahden metrin päässä toisesta kätköstä.

No, yllättäen molemmat koirat ottivat heti tuon ovenrakokätkön. Marianne osasi hienosti tulkita Manun käytöksestä, että kätkö on jossain korkealla penkin yläpuolella, mutta jäivät jumiin penkin vasempaan puoleen, koska Marianne väisti risteävää hajupilveä. Eli sikäli toimi ohjaajan treeninä.

Tyhjä tila (paitsi ovi kiinni)
Just jäi myös jumiin risteäviin hajupilviin. Vähän meitä huvitti, että kun laatikoilla se ei suostunut ilmaisemaan mitään, niin nyt se ilmaisi liiankin kanssa. Teki kerran maahanmenon keskelle lattiaa ja toisen kerran lämpökaapin reunaan (kuvassa ei näy). Mutta nää ei kuitenkaan olleet varsinaisia valeilmaisuja, koska niissä ei ollut tarkennusvaihetta, vaan random-maahanmenoja keskellä aluetta. Selkeästi nämä johtuivat siitä, että Justilla meinasi räjähtää pää lähekkäisillä kätköillä, etenkin kun laatikoilla oli jo tullut turhaumaa. 

Positiivista oli se, että pysyin itse koko ajan ihan rauhallisena, koska ymmärsin syyn tälle hölmöilylle. Jälkimmäisen maahanmenon jälkeen oli makeeta, kun me Mariannen kanssa vaan ignoorattiin Justin rageemiset, se lopulta tuhahti, kiipesi itsenäisesti penkille ja lähti ikkunalta päin kohdentamaan kätköä, jonka näin ollen löysi täysin ilman vinkkejä ja sai siitä sitten loppupalkan.

Hämmästyttävää oli myös se, että kummallekaan meistä ei tullut paskatreeniturhaumaa vaan lähinnä oltiin tieteellisen kiinnostuneita siitä, mistä tää johtui. Tuli myös mieleen muutama esimerkki, jossa kätköt on vastaavalla tuulella haihtuneet taivaan tuuliin. Kun mietittiin, mitä oltais voitu tehdä toisin, ensimmäinen ajatus oli uusia kätköt jo tunnin jälkeen. Samoja hydrolaatteja olin kuitenkin käyttänyt tiistaina ryhmätreeneissä ja siellä 7/8 kätköä toimi hyvin, vaikka työpaikan sisäpihalla tuulee aina.

En myöskään tiedä, mitä tekisin noille lähekkäisille kätköille. Tuntui jo, että ollaan edistytty niissä, mutta treeni toisensa jälkeen tuottaa vaikeuksia. 

Vielä pitää mainita Justista: Meillä on nyt tauon jälkeen ollut kolmet treenit, joissa kaikissa Justin etsintäaika 12-25 min. Että sellaiset kevyet pikkutreenit tauon päälle 🙈 Just on ollut kuitenkin aivan kyltymätön. Nytkin tuon 25 minuutin jälkeen se kerjäsi Mariannelta ja teki mulle sata maahanmenoa. Kun menin sisään syömään raparperipiirakkaa, se kantoi mulle vielä vaikka kuinka paljon tavaroita. Ja vielä sanotaan, että nosework väsyttää.




lauantai 5. heinäkuuta 2025

"Mistä haju tulee?"

 Tiistaina mun ryhmän treenit työpaikalla. Tarjolla oli KEKiä, josta sai valita 2-3 aluetta tehtäväksi ohjattuna. Teemana oli siirtymähajut: "Mistä haju tulee?" Tavoitteena, että jos koirat haistelee kiinnostuneesti sellaista, mikä ei kuulu alueeseen, ohjaajat oppisivat ottamaan sen vinkkinä ja ohjaamaan esim toiselle puolelle tai toiselle kohteelle tai alueen rajan sisäpuolelle.

Sisällä oli kaksi ykkösluokan aluetta. Sisäetsinnässä olin tehnyt alueeksi "kirjakaupan" ja levitellyt meidän poistokirjoja ympäri aluetta. Kätkö oli alimmaisen kirjan selkämyksessä ja odotetusti levinnyt kaikkiin ympäröiviin kirjoihin. Tässä nähtiin myös paljon sellaisia suorituksia, kuin olin ajatellutkin. Loppupään koirilla meinasi kyllä vähän pää räjähtää, kun kaikkialla haisi 🤯 Videolla Just nollailemassa.



Laatikkoalueella haasteena oli se, että aulassa oli paljon muutakin kamaa: rullakoita, kuormalavoja, seinät lähellä jne, eli paljon sellaista materiaalia, joka kerää hajua. Kätkö oli siis kahden rullakon ja kuormalavan välissä ja suunnitellusti levinnyt niihin. Kokemattomammille koirille vedin sen rullakoiden etureunan tasolle, kokeneemmat joutuivat ihan menemään rullakoiden väliin. Kätkö oli kuitenkin aika laatikon pinnassa, että sen sai kyllä heti, kun osui oikealle kohteelle. 

Ajoneuvoetsinnästä ei tullut kuvaa, mutta siinä 4 autoa ja 2 kätköä, sai tehdä minkä luokan etsintänä halusi. Molemmat kätköt oli laitettu niin, että haju levisi läheisiin seiniin ja metallikohteisiin, ja ohjaajat saivat harjoitella koiran ohjaamista takaisin auton pintaan sen harhauduttua siirtymän perässä. 

Ulkoetsintää  oli kaksi 2-luokan aluetta, molemmissa 2 tilaa, 2 kätköä. tämän ensimmäinen tila oli tyhjä. Roskisten välistä ja ritiläportaiden alta tuli hajua toisesta tilasta ja suurin osa koirista sinne reagoikin. Hienosti kaikki ohjaajat osasivat siirtyä toiseen tilaan, kun täältä ei löytynyt mitään.

Hauska yksityiskohta, että kaikki muut koirat otti ensin matalan kätkön paitsi pienin koira otti ensin korkeamman 😃 Tää alue toimi juuri niin kuin olin ajatellut. Heidi & Rin tekivät tällä alueella sellaisen etsinnän, josta olin unelmoinut, kun aluetta suunnittelin ❤

Tämä alue oli toisinto viime vuoden SM:ista, jonka ulkoetsinnässä Just nuuski alueeseen kuulumattomia roskiksia ja mua hermostutti, että tuhlataan aikaa ihan turhaan ja roskikset kiinnostaa muuten vaan. Vaan ei, se yritti kertoa mulle, että hajut  tulee toisesta tilasta, mentäis jo sinne eikä hillottais tyhjää tilaa, jossa muiden koirien valeita! Portaiden alta tulevaan hajuun taas sain inspiraation Miiran valkusta toukokuulta.

Toinen ulkoetsintä, 2 tilaa, 2 kätköä, alueen ääripäissä. Tän tilan kätkö portissa. Se oli odotetusti levinnyt kaikkiin kohteisiin, etenkin pahvisiin putkiin ja niitä koirat pyörivätkin 🤯 Monella kävi niin, että koira oli seuraamassa hajua porttia pitkin, mutta kohdassa, jossa muuri loppui ja tuuli puhalsi, koirat lähti tuulen mukana ihanille kohteille 😁 Tällä alueella erityispisteet Katrille, joka huomasi tuon pyörähdyksen ja ohjasi Eenin vielä palaamaan sille viimeiselle puolen metrin pätkälle, mikä palkittiin löydöllä 🥳

Tää oli päivän vaikein kätkö. Viimeksi kaikki koirat oisivat halunneet, että kätkö ois ollut tuossa syöttöliittimessä, joten ajattelin nyt laittaa sen siihen. Ja sit se oli ihan mahdoton tehtävä 🤯🤯 En tiiä, oisko Miimille ollut helpompi korkeus mutta muille oli tosi hankala. Just ja Rin ei ihan ylettäneet, pikkukoirille taas hankala korkeus nostamiseen ja taso oli niin kapea, että ohjaaja joutui olemaan liian lähellä varmistamassa. 

Tästä muistiin, että jos jokin kätkö on Justille erityisen vaikea tuoreena, niin se on todennäköisesti vaikea myös muille vanhempana. Eli jos mahdollista, niin jotain vois sille tehdä ennen muiden tuloa. Usein oon näin tehnytkin, mutta nyt tuudittauduin siihen, että koska Just reagoi kuitenkin hyvin, niin kyllä muut varmaan sen saa. Nyt mä nostin Justin tuohon leveämmälle tasolle ja se sai siitä varovasti hiippailla kapeampaa pitkin kätkölle. Mutta ihan tolkuttoman kauan sillä meni, vaikka kätkö oli vasta n. 20 min vanha.

Tää oli myös yhdistelmähajua. Mä viimeksi laitoin myös korkeaan kätköön yhdistelmän, ja se levisi voimakkaasti joka suuntaan mutta ei vahvistunut kätkölle päin. Ens kerralla voisi kokeilla yhdistelmää ihan tavallisella kätköllä.

Piilot onnistuneet, 7/8, ilmaisuista priimaa 6/6, koiran into 6/6, keskittyminen 6/6, treeniaiheiden toteutuminen 7/8. (Just ei tehnyt ajoneuvoetsintää.)

sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Treenitauko ohi!


 Torstaina Jokulla estetreenit. Tehtiin puomi ja keinu vauhtipätkän osana. Sen lisäksi renkaan jälkeen persjättö, japanilaisia ja innejä. Japanilaiset sujuu jo ihan loistavasti! Inneissä edelleen sama ajoitushaaste. Välillä toimii, välillä ei. Mahtavinta oli kuitenkin se, että Joku oli niin vauhdissa, että vielä 13 minuutin treeniajan jälkeen paahtoi ihan kybällä, irtosi 10 metrin päähän jne. Yhtään ei väsähtänyt!

Fazerin resepti: "Annan Pätkis-mutakakku"
Perjantaina Justin treenitauko loppui, kun oli kauden ekat Mervin treenit. Ei voinu jättää väliin, kun piti viedä kakkua! Oltiin toivottu ulko- ja ajoneuvoetsintää, ja sellaisia saatiin. Oli mielenkiintoiset treenit, kun tavallaan meni aika huonosti, mut sit olin kuitenkin ihan innoissani kaikista ideoita! Ehkä tauko teki hyvää ohjaajalle?! 

Treenin aikana satoi vähän, mikä oli hyvä - tuli kerrankin treenattua sateessa. Justia ei oikeastaan sade häirinnyt, mutta ennen vuoroa treenattiin vähän maahanmenoja märällä alustalla. Palkkasin näistä aina tosi nopeasti, melkein jo niiauksesta, eli kriteerinä ei ollut tokomainen selkeästi kyynärpäät maahan.

Ajoneuvoetsintä tehtiin kolmosena. Kaksi venetraileria ja bussi kaukana toisistaan, aikaa 3 min. Ajankäyttö meni ihan pieleen. Just jäi jostain syystä hilloamaan ekaa traileria haistellen vieläpä liian korkealta. Eka löytö saatiin toisesta trailerista ja tässä vaiheessa oli mennyt jo yli 2 minuuttia. Juostiin sitten parkkiksen toiselle puolelle bussille, jonka etuoveen vahvat reaktiot. Tässä vaiheessa viereen ajoi toinen bussi, jonka kuski oli tulossa tähän autoon! Tästä mulle hyvä treeni yllättävien häiriöiden ignoorauksesta. Aika ehti kuitenkin loppua, ennen kuin päästiin kätkölle, joka oli jossain kohtaa bussin kylkeä. 


Tästä treenistä jäi etenkin mieleen se, että ei olla harjoiteltu noin pitkiä siirtymiä. Hassu sattuma oli se, että valkun wa:ssa oli juuri ollut asiasta keskustelua: yksi ohjaaja oli nähnyt vastaavasta unta ja toinen ollut kokeessa, jossa oli ollut pitkä siirtymä. Siispä laitetaan tämä treenilistalle! Mervi sanoi, että koko ryhmällä oli sama ongelma: koirilla jäi juoksumoodi päälle eivätkä alkaneet heti nuuskuttaa bussia. Kannattaisi siis pysäyttää koira hetkeksi siirtymän jälkeen ja ottaa selkeä uusi lähetys.

Toinen asia tuo ajankäyttö: jos koira jää hilloamaan, kun minä haluaisin jo jatkaa, en raaski "häiritä" sen keskittynyttä nuuskutusta enkä tietenkään haluaisi vetää sitä kätköltä. Tämä on varmasti yksi aspekti siinä, mikä meidän ajankäytössä mättää.

Ulkoetsinnöistä jäi kuvat ottamatta. Molemmat 2-luokan alueita ja 2 kätköä. Ensimmäisessä oltiin käyty koko alue läpi yhdellä löydöllä, kun Mervi kysyi, muistanko, mitä olin toivonut 😂No lähekkäisiä kätköjä. Pitäisikö siis etsiä tarkasti löydetyn kätkön läheltä 😂  Mähän sanoin, että tää on meille molemmille vaikea asia. No, kätkö oli puisessa kuution kokoisessa laatikossa. Tästä tuli esille seuraava treenikohde: Just etsi laatikon metalliset kulmat tosi tarkkaan mutta ei osunut kätkölle, koska se oli puun reiässä eli "tyhjällä seinällä". Heti tuli mieleen Sipoon koe ja seinänreikäkätkö, jota Just ei ekalla yrityksellä ilmaissut. Selvästi meillä on siis puute odotusarvoissa tässä asiassa: Justin mielestä kätkö ei voi olla "tyhjällä seinällä". 

Toisella alueella oli 2 tilaa. Ensimmäinen jätelava, joka oli tyhjä. Mä olin valmis siirtymään 1min20sek jälkeen, mutta Just tarkisti vielä yhden sivun. Bussista oppineena koko ryhmä osasi nyt pysäyttää koiran siirtymän jälkeen ja kaikki aloitti etsinnän tarkasti alueen etukulmasta. Alueella oli metalliritilästä tehty tasanne, jonka päällä kuormalavoja, sekä seinää. Just haisteli ritilän alle, mistä tulkitsin ihan oikein, että haju tulee vähän pidemmältä aluetta. Alueen keskeltä saatiinkin eka löytö ritilän alta. Toinen kätkö oli kuormalavassa n. metrin korkeudella ja se oli ns. mahdoton tehtävä. Haju oli hävinnyt johonkin eikä Just saanut sitä millään. Mervi ehdotti, et pitäiskö ilmoittaa valmis vain muualta, mutta mun mielestä se ei olisi ollut hyvä, koska Just oli saanut hajua ja se olisi saanut palkan kätkön jättämisestä. Mervi yritti vähän fiksatakin kätköä ja lopulta siirrettiin magneettipurkki siihen mutta vieläkään Just ei meinannut olla tyytyväinen. Hermokin meinasi mennä. Just etsi tällä alueella 11 minuuttia!!! Ei siltä ainakaan moottori lopu; sinnikkyyttä riittää, jos hajua on. Mutta eipä tuossa mitään järkeäkään ole. Tällä alueella näkyi myös se, että vaikka jo tiesin, että kätkö on kuormalavassa, niin en silti meinannut saada Justia "kutsuttua pois" nuuskuttamasta keskittyneesti alueen muita osia. Se varmaan ajatteli, että kun ei saanut kätköä kuormalavasta, se on siirtymää eli löytää kätkön muualta, kun etsii tarkasti. Treenin yhteisetsintäaika oli jotain 20 minuutin luokkaa. Kotiin päästyämme Just kantoi vielä tavaroita, kun ei mitään oltu tänäänkään tehty.

Viimeisen koirakon jälkeen Mervi tuli vielä ihan harmissaan sanomaan, että Justin mielentila ei jäänyt hyväksi, voisiko hän tehdä vielä yhden kätkön. Toki se meille passasi. Mentiin sit talon taakse, jossa ihan tuore kätkö seinänreiässä. Tää oli oikeastaan aika hauska, kun haju levisi kuormalavaan, jota Just nuuski tarkkaan. Mulle tuli heti mieleen muistilistan kohta "onko seinässä reikiä?" ja Justkin hienosti siirtyi itsenäisesti kuormalavalta tyhjälle seinälle ja löysi kätkön hienosti. Voi olla, ettei kovin montaa treenikertaa mene, että Justille nousee tarpeeksi vahvat odotusarvot.

Kooste vielä päivän positiivisista asioista sekä uusista treeni-ideoista:

  • Tuli treenattua sateessa
  • Molemmilla oli tosi hyvä fiilis!
  • Pitkät siirtymät ja seinänreiät treenilistalle
  • Justin sinnikkyys on huikea ja jaksaa upeasti pitkän etsinnän viileässä säässä
  • Jatketaan lähekkäisten kätköjen treenaamista
  • Pitää keksiä jokin systeemi, miten ohjata Justia, jos se nuuskuttaa keskittyneesti mutta tiedän, että pitäisi jo jatkaa eteenpäin
  • Tämän kautta ajankäytön parantaminen.