tiistai 25. helmikuuta 2014

No nyt ne viime viikon treenit

Päästiinpähän näin pitkälle. Jyväskylän kisastrofin jälkeen päätin jättää Lyytin treenitauolle, ja otin Justin Lyytinkin vuorolle treenaamaan. Pätkis oli niin tohkeissaan isojen tyttöjen vuorosta, että pääsin lähdöstä yhden askeleen, kun se oli singonnut sieltä ja mennyt edessä olevat muurinpalikat, hypyn ja putken :D Otettiin sitten Irene pitämään lähtöön ja tarkoitus mennä noiden kolmen esteen jälkeen takaakierto, jonka jälkeen Maiju oli palkkaamassa. No, Just lähti mun liikkeen mukana ja bongasi muutaman metrin päästä toisen putken :D Itekin kyllä vähän sekoilin siinä, mutta silti nauratti. Saatiin me toki jotain onnistumaankin. Sitten otettiin rengasta kutsumalla sekä lähettämällä takaaleikaten. Oli tosi varma ja ekaa kertaa tarjosikin sitä! Toisessa setissä harjoiteltiin takaaleikkauksia hypyllä. Oikeaan suuntaan kääntyminen tarvitsi aika voimakasta apua lelulla, kohtakin oli tosin vähän sellainen, ettei oikein saanut kunnolla vauhtia ennen irrottamista. Pitäisi itse muistaa "piirtää" koiralle linjaa, joten lisää treeniä tähän! Just oli aivan poikki treenien jälkeen, oli vissiin joutunut ajattelemaan aika paljon <3

Torstaina sitten varsinaiset pentutreenit. Rata näytti suunnilleen tältä. Treenien aloitus oli aika hupaisa, päästin Justin hihnasta ja se kävi rallaamassa x-määrän esteitä yksinään. Kun ei saanut siitä sitten palkkaa, suuttui ja meni kauemmas sen näköisenä, että mä en leiki sun kaa... No, tuli sitten kuitenkin ja päästiin yhteiselle matkalle. Ensin tehtiin ihan vain joku rallipätkä, että päästiin jutun juonesta kiinni. Sitten aloitettiin punaisilla numeroilla 1-5, heitin aina lelun vitosen taakse ja itse jäin kutosen sisäpuolelle. Pari kertaa näin, sitten lisättiin kutonenkin ja seuraavalla kerralla vielä putki. Pysyin koko ajan kutosen yläpuolella ja kerrankin maltoin olla hiljaa ja annoin koiralle rauhan suorittaa 4-6 välit! Ja sehän suoritti :-) Myös kolmosen takaakierto meni sujuvasti ja varmasti. Aloitettiin sitten vähän takaaleikkausta, ensin kutoselle (lelu lensi yli), sitten putkeen.

Välipalana tehtiin keinua, joka oli pentuasetuksilla (oisko 30 cm korkea). Just meni tosi varmasti, ei epäröinyt yhtään, ja kontaktiasentokin pysyi mielessä. Toisessa setissä jatkettiin pari toistoa takaaleikkausta putkelle (4-7, valssi 5-6-väliin), jolla ei mitään ongelmaa. Sitten mustia numeroita, tarkoituksena valssata ennen putkea. Taas ongelmia lähdössä pysymisessä. Erikseenhän tuo toimii, mutta selvästi radassa ei mitään toivoo. Pitää vissiin tuotakin joskus treenata ;-) Kakkoselle irtosi hyvin mutta en millään ehtinyt vitosen jälkeiseen valssiin, vaan Just ehti aina mennä väärään päähän putkeen. Ratkaisu oli lähteä yhtaikaa kolmosputkeen ja sitten irrottaa neloselle - sillee ehdin Just ja Just, ja putken oikea pää löytyi. Just kivat treenit taas :-)

Lauantaina Lyyti pääsi hommiin, ohjelmassa kisamaiset tokotreenit. Ensin alon paikkamakuu Kiira-kettarin ja Pyynö-aussien välissä, ei huomautettavaa. Yksilöliikkeistä otettiin taas vähän pidempää seuraamispätkää. Sen verran pelasin kuitenkin varman päälle, ettei menty kovin lähelle kehän rajaa. Mutta oli useampi käännös, ettei enää vain yhtä suoraa. Ja koko ajan about perfect seuraamista, kontakti ei pudonnut, paikka ei elänyt, yms. Saatiin Katrilta täydet kympit molemmista! Wuhuu! Näistä aina namipalkka, joka tuntuu toimivan kisamaisissa selvästi paremmin kuin lelu. Tällä kertaa ei menty kehästä ulos vaan jatkettiin suorilta. Liikkeestä maahanmeno (avo) muuten hyvä, mutta ennakoi perusasennon, siitä 9½. Avon kaukot 2 metristä oli myös hyvin lähellä täydellistä, niistäkin saatiin 10! No siitä se alamäki sitten alkoikin. Ensin liikkeestä seisomisessa (avo) epävarmuus ja oli jossain vaiheessa käynyt istumaan. Ja siitä alkoi vähän paineistua,  ja hyppyyn tarvittiin liikaa käskyjä. Tosin mä myös annoin ekalla kerralla väärän käskyn ;D Mutta tuo hyppy on Lyytillä sellainen, että tarvitsee paljon toistoja. Loppuun vielä avon paikkamakuu, jossa kävin pari kertaa palkkaamassa. Sekin meni hyvin ja jään sulattua tokomotivaatio taas nostelee päätään :-)

Just otti loppuajalla vielä yhdet setit hyppytekniikan taipumista. Ensimmäiset toistot vähän hakemista, mutta molempiin suuntiin lopuksi löytyi oikea suoritustapa.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Agikisat ja näyttely Jyväskylässä

Viime viikon perjantaina ajeltiin Jämsänkoskelle Mirvan luo viikonlopuksi. Just oli menomatkalla junassa vähän rasittava, ei ois millään malttanut olla mun jaloissa, vaan piti touhuta ja piipata kaikenlaista. Loppumatkasta sitten nukkui oikosenaan käytävällä... Perillä toki touhu jatkui, kun siellä oli ihanat enomiehet ja serkkupoika. Minä ja Mirva oltais kyllä arvostettu vähän rauhallisempaakin perjantai-iltaa ;-)

Lauantaina oli Lyytillä agilitykisat ja kyllä nyt on jotain pahasti pielessä. Ei se ikinä noin hidas ole ollut, että kakkosella alkavia etenemiä sais. Hyppäri vielä kahlattiin jotenkin läpi, mutta agirata oli jo niin järkyttävää, että kolmas rata jätettiin väliin ja mentiin kotiin syömään suklaata ja masentelemaan. Nyt on Lyyti treenitauolla, fyssariaika on varattu 3.3. ja Vapulta kysytty yksäriä hyppäämiseen ja motivaatioon.

Sunnuntaina ajeltiin taas Jyväskylään, tällä kertaa näyttelyyn. Justin kanssa oli harjoiteltu seisomista pari kertaa ja ennen kehää harjoiteltiin vähän lisää. Pentu käyttäytyi kehässä superhienosti! Jaksoi seistä nätisti, oli paikallaan, kun tuomari kopeloi eikä repinyt hihnaa eikä ees pomppinut juostessa! Näyttelypaikalla hengaili tosi kivasti, leikki kohdalle osuvien serkkujen kanssa ja tarjoili temppuja muuten. Se oli ainoa pentu, sai KP:n ja oli näin ollen ROP-pentu. Tuomarina oli Reino Korpela. Justin arvostelu:
"Musta vaaleinruskein merkein. Sopivankokoinen, hyvässä kehitysvaiheessa oleva pentu. Oikealinjainen, vielä kevyt pää. Hyvä kaula. Sopiva rungon vankkuusaste. Erinomainen lantio ja hännänkiinnitys. Keskivahva raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Rodunomainen liike. Hyvälaatuinen karva. Miellyttävä käytös."

Kuva: Viivi Saarikko
Lyyti aloitti 2 vko ennen näyttelyä karvanlähdön, joten oli aika surkeen näköinen :D Myös toi paikka oli vähän haastava, kun joka puolella oli liukas lattia, enkä pystynyt näin ollen yhtään juoksuttamaan tai seisottamaan sitä ennen kehää. Lyyti oli EH2 tällaisella arvostelulla:
"Musta vaaleinruskein ja valkoisin merkein. Keskikokoa hieman kookkaampi. Riittävät mittasuhteet. Oikeapiirteinen pää. Hieman kookkaat korvat. Vankka runko, jossa hieman lyhyt lanneosa. Oikea-asentoinen lantio. Keskivahva raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Oikein asettunut häntä. Tänään voimakas karvanlähtö. Liikkuu hieman lyhyellä askelmitalla. Normaali käytös."

Kuva: Viivi Saarikko

lauantai 22. helmikuuta 2014

Viime viikon treenit

Pakko laittaa pätkissä, kun on jäänyt tää päivittely. Viime viikon keskiviikkona oli Maiju poissa ja Satu Hilli kouluttamassa. Tehtiin aika mutkaista rataa, rimat oli 45-50 ja otettiin kahdessa pätkässä lopettaen keppeihin ja puomiin. Ekan pätkän nähtyään Satu laittoi mut juoksemaan polvet koukussa pikkuaskelia, josta mulle on kyllä ennenkin puhuttu. Jouduin keskittymään ihan sikana, treenien jälkeen olin ihan seis, kun piti alkaa kouluttaa, lisäksi nälkäinen ja jalat hapoilla :D Mutta vaikka huvittikin, kun oli niin "vaikeeta", niin Lyytille tuo toimi hyvin. Pyöristi kaarteita, laskeutui oikeaan suuntaan ja fiilis oli hyvä!

Justin torstaitreeneissä 11 esteen rata, jossa muuten suoraa mutta yksi pakkovalssikohta. Aloitettiin ihan siitä pakkovalssista, ensin palkka merkkauksesta, sitten palkka ylityksestä ja sitten matkan jatkamisesta. Hyvin hokasi. Mia kiltisti kuvasi toista settiä videolle, tässä ensin alkurata:  https://www.facebook.com/photo.php?v=699164176772064

Loppuradassa suoralla eteni hyvin mutta sitten jostain mystisestä syystä ei mennyt putkeen lopussa! Jos joku keksii syyn, niin voi kertoa :-) https://www.facebook.com/photo.php?v=699165226771959
Toisessa setissä tuli muutama virhe tossa pakkovalssikohdassa, mä en merkannut aina niin selvästi ja koira alkoi olla väsynyt eikä jaksanut kattoa niin tarkkaan. Odotusajalla otettiin vielä pentukeinua, oiskohan se jotain 30 cm korkea. Ensin pari kertaa muistuteltiin mieleen jo vähän unohtunutta pamauttelua, sitten kokonaista keinua, joka ekalla kerralla ei mennyt ihan nappiin mutta sitten alkoi sujua.


lauantai 8. helmikuuta 2014

Agiagiagiagi

Maanantaina aamutreenit ennen töihin menoa. Lyytille pitkät sarjat eli power gridillä ja steady one. Ihme juttu, ettei se niissä hyppää yhtään niin korkealle! Steadyn ekalla toistolla eka ponnistuspaikka oli pielessä ja silloin tuli tosi huono, korkea hyppy. Sillä kertaa meni sitten rytmikin vähän sekaisin ja eka väli jäi ilman askelta, muihin tuli askeleet. Seuraavilla toistoilla molemmat 12 välit meni ilman askelta. Muuten oli välillä sellaisia kuono jaloissa -hyppyjä mutta esimerkiksi 50 cm hyppy 15 jalan välin jälkeen oli joka kerta tosi kaunis eikä yhtään korkea! Välit siis 12-15-12-18 ja korkeudet 50-35-50-40-45. 

Just teki perussarjaa, jonka viimeisellä esteellä oli speed bumpin lisäksi rimoja: ekalla kerralla leveän V:n muodossa, sitten matala ristikko vihreillä rimoilla ja viimeisenä matala ristikko vihreällä + punaisella rimalla. Puppy jumping -videon bordercollie meni V-esteen riman alta, Just hyppäsi oikein, joten onko se siis viisaampi kuin bc? ;-) Viimeiselle esteelle otti kyllä melkoisen loikan, varmaan 2 metrin pituisen... Yritin Justille vielä toista kierrosta (kasvavaa sarjaa), mutta se meni vähän pieleen. Olisi pitänyt ottaa ekalle kierrokselle toinen lelu ja karvapallo vasta tokalle. Niin teen aina, paitsi nyt. Tai sit ois pitänyt irrottaa Annika videokamerasta ja pyytää sitä avustajaksi. Jätettiin siis suosiolla kasvava sarja seuraaviin kertoihin.

Keskiviikkona Lyytin treenit ja vauhti oli ihan toista kuin kisoissa. Otettiin rata parissa pätkässä. Lopuksi kellotettiin yhtä kohtaa, ja todettiin, että saksalainen oli nopeampi kuin yhden siivekkeen ympäri pyörittäminen, vaikka matka oli paljon pidempi. Toi oli vielä sellainen kohta, että mä pääsin tosi hyvin alta pois ja koira sai aika optimaalisen linjan.

Torstaina pentutreenit, joissa tehtiin taas vauhtirataa. Pitäisköhän sillä opettaa jotain ohjauksiakin joskus? :D Ei vaines, ihanaahan se vaan on, että se lukee rataa. Pitkittäin oli suorat putket ja niiden päässä poikittain hyppy, jota siirrettiin kauemmas ja kauemmas. Hyvin luki! 

Tänään taas aamutreenit. Kaikki teki vauhtirataa, Justin kanssa oli tarkoitus harjoitella myös takaaleikkauksia, mutta aika loppui kesken eikä päästy kuvioihin asti. Lyytillä ei aluksi kulkenut, sit kun rupes kulkemaan, niin otti ihan epäloogisia esteitä :D Lyytin kanssa tehtiin vielä alastulotreeni, josta en oikein osaa sanoa, menikö hyvin vai huonosti.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Plääh ja plääh

Lauantain agilitykisoista ei juuri jälkipolville jäänyt kerrottavaa. Kun ei kulje, niin ei kulje. Eka ja vika oli agilityratoja, ne onnistuttiin raahautumaan ilman ratavirhettä, mutta yliaikaa tuli varmaan viis minuuttia (no ainakin 9 sekuntia). Puomi ravattiin, kepit käveltiin jne. Hyppärillä alku ja loppu oli vähän parempia mutta keskellä piti säätää --> hyl. No, nämä oli ekat kisat tauon jälkeen, oli oletettavaakin, että menee huonosti, mutta silti ärsyttää ;-)

Sunnuntaina aamiaiseks vähän tokoiltiin Oulunkylässä kävelytiellä, kun kenttä oli niin luminen. Just aloitti jäävillä (edestä). Maahanmeno menee hyvin, sitä tarjoilee kovasti, mut vissiin sen pitäis ne muutkin opetella ;-) Sitten luoksetuloa, jossa mukana sivulletulo. Tulee innokkaasti, mutta mun pitäisi olla aika tarkkana tuon loppuasennon kanssa, ettei se jää leväperäiseksi. Loppuun vielä vähän lähtöjättöä, menin kauemmas kuin ikinä, ainakin 3-4 metriä ja Just istui kuin tatti. Tää homma todella nytkähti eteenpäin torstaina. Lopuksi vielä luoksetuloa purkilta pois, palkkasin luotani toisella purkilla. Tuli epäröimättä!

Lyytille lämmittelyksi luoksetulo, Annika laski hihnasta, kun mä olin vähän kauempana. Sitten vauhtinouto, jossa toi lähemmäs kuin varmaan ikinä. Siltikään toi homma ei tunnu etenevän. Otettiin sitten läheltä kaikenlaista pitotreeniä ilman kummempaa tulosta. Ottaa kyllä suuhun mutta heittää heti pois. Naksuttaminenkin on vaarallista, pari kertaa naksutin just, kun se sylkäisi kapulan. Ääh. Välipalaksi taas luoksetulo niin, että Annika lähti raahaamaan Lyytiä poispäin. Tässä ei ollut pitkä matka (enkä seissyt jalat harallaan valmiina ottamaan suojelukoiraa leluun kiinni ;-)). Lopuksi seuraamista. Ensin ohjattuna suoraa, jossa oli pysähtymisiä, juoksuosuus ja täyskäännös. Juoksuosuus meni huonosti, kontakti putosi, mutta käyntiin siirtyessä Lyyti palasi hienoon seuraamiseen ja loppu täyskäännöksineen ja pitkine suorineen meni hyvin. Otettiin sitten erikseen liikkeellelähtö, pieni kävelypätkä ja siitä juoksuun, nyt meni hyvin. Ja vielä suora kävelypätkä n. 27 askelta, joka ihan koko matkan yhtä hyvää! Eli tää kestohomma kuitenkin etenee, vaikka vieläkin on kirjaimellisesti pitkä matka koepituisiin kaavioihin.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Just parhaat pentutreenit

Lyytin treenit keskiviikkona vähän plääh, ei hirveesti kerrottavaa. Tehtiin pätkissä ja todettiin, että kun joskus pakkovalssi oli mun inhokkiohjaus, jossa me aina mokattiin, niin nykyään se sopii Lyytille kuitenkin paremmin kuin esim. päällejuoksu tai saksalainen. Lopussa tehtiin tosi hassu ohjaus, jossa ensin tehtiin valssi ja siihen perään vielä persjättö. No ei siitä sen enempää.

Sitten päivän aiheeseen eli Justin pentutreenit torstaina. Varmaan parhaat treenit ikinä! Ensin odotusajalla harjoiteltiin lähtöjättöä, jossa ei edelleen ole etäisyyttä kuin yhden esteen verran. Hanna sitä touhua sitten hetken kateltuaan sanoi, Just ei sais tulla etutassuilla mua vastaan. Mä oon siis suunnilleen hyökännyt aina takaisin palkkaamaan, ettei vaan pentu ehtisi nousta. Mutta jos ohjaaja käyttäytyy rauhallisesti, koirakin pysyy rauhallisena. No shit, Sherlock! :D No, sittenpä minä lampsin esteen toiselle puolelle, kehuin rauhallisesti ja löntystin takaisin. Ja pentu pysyi kuin naulattuna!

Sitten ratatreeni, peräti 7 estettä! Ensin mentiin toisinpäin putki-hyppy-putki (6-4). Siinä ei mitään ongelmaa, tosin mä olisi taas voinut malttaa ja irrottaa koiraa enemmän toiseen putkeen sen sijaan, että säntäilen mukana. Sitten lisättiin vielä hypyt 3 ja 2 niin, että heitin pallon siivekkeiden läpi. Tähän kohtaan tauko. Toisessa setissä kuvan mukaisessa numerojärjestyksessä. Oltaiskohan aloitettu pätkästä 3-6? Sekin toimi hyvin, joten lisättiin alku ja 7-putki. Tarkoitus oli lähteä esteeltä 2, mutta kun siinä mietiskelin, miten saisin etumatkaa, Just ehti jo putkeen 1. Siinä sit hetken katoin, menikö se vai ei, kun pentu tuli ulos putkesta ja lähti painaltamaan suoraa :D Mää juoksin epätoivoisesti nauraen perässä, eikä Just kattonut yhtään mua vaan kiiti vain 4-putkeen ja jatkoi vielä matkaa ihan tosissaan :D Ja mä en oo mikään maailman hitain juoksija... Aivan mahtava vauhti ja radanluku, koko treenissä ei ainoatakaan virhettä tai ylimääräistä mutkaa. Just huippu pentu <3