Buukkasin Hannan tekemään mun kanssa tokoviimeistelyt, koska tiesin, että ne onnistuu varmasti ja saadaan itsevarma fiilis kokeeseen. Ja kuten aina, tää toimi! 😍 Häiriönä oli verkkoaidan takana kovaääninen agikoirakko, joka ei häirinnyt Justia juurikaan. Taidettiin aloittaa kaukoilla, koiran selkä kohti putkea. Hanna mun ohjeiden mukaan käveli näyttötaulun kanssa koiran ja mun välistä ja sitten koiran taakse ja sieltä tein ekan vaihdon. Just nousi hienosti ja vapautin putkeen. Leikkipalkan jälkeen yksi kierto, joka oli oikein hyvä. Tästä myös leikkipalkka. Sitten luoksari, jossa kävelin nyt aavistuksen vinoon oikealle. Tämäkin onnistui. Toinen toisto kaukoja, nyt kokonainen liike loppuperusasentoon asti, onnistui. Käytin nyt Pekan vinkistä käsikosketusta maasta sivulle noustessa ja keksin siihen nerokkaan käskyn "käsivu", joka ainakin tähän asti on toiminut kuin junan vessa. Sitten jäävät läpi. Asennot meni oikein, mutta seisomisessa Just kääntyi, kun kiersin takaa. Otettiin sitten muistutuksena seisomassa pysymistä luopumisen kautta ja nyt Just pysyi kuin liimattuna. Olipa hyvä, että tämä tuli ilmi, koska kokeessa olikin juuri seisominen asentona. Lopuksi Pikan kanssa paikkis, jossa oma hermo ei meinannut kestää agikoirakon äänekästä käskytystä, mutta Just pysyi hienosti. Eli kaikesta mitä tehtiin, vain yksi seisomisen kääntyminen oli ainoa virhe! On se huikeeta, että mulla on treenikaveri, jonka kanssa saan takuuonnistuneet treenit!
Joku harjoitteli näissä treeneisäs hyppytekniikan taipumista. Belgivälit oli sille ensin liian pitkät, joten lyhennettiin "pikkumaksiväliksi", jota ei kyllä oikeastaan ole. Oikealle oli huonompi kuin vasemmalle. Lisäksi tehtiin muutama toisto takaakiertoja ohjaajahäiriöllä, mutta jossain vaiheessa Joku alkoi vähän väsyä, niin todettiin, että jatketaan ensi torstaina.
Tiistaina toinen kerta mun ryhmän kesätreenejä. Oltiin taas Ruslanian sisäpihalla; tällä kertaa kaikki etsinnät ulkona. Just ja Joku sai toimia nollakoirina. Nää treenit oli iso onnistuminen mulle kouluttajana, kun arvioin aikataulun oikein ja myös hajut käyttäytyivät olosuhteissa just niin kuin toivoin. Laatikot tehtiin kerrankin ulkona. 2 kätköä, eka pahvilaatikossa lähdön lähellä keskellä, toinen postin laatikossa betonisyvennyksessä, josta haju ei levinnyt. Meidän tytöt selvitti nää hyvin, ja olin erityisen tyytyväinen siihen, että Just nappasi ekan kätkön suoraan lähdöstä.Ajoneuvot Just sai tehdä viimeisenä illalla. Kolmesta rinnakkaisesta autosta viimeisessä oli sivusaumakätkö, jonka ideana oli demonstroida auton alta tulevaa hajua. Kaikki koirat ottivatkin hajun auton alta. Justin kanssa hillottiin ekaa autoa ja ajankäytöllisesti en tehnyt kovin hyvää ohjausta. Autot tuli kyllä huolellisesti käytyä, mutta aivan liikaa aikaa meni ekaan autoon. Jokun ilmaisusta tuli ihana kuva!
Sitten oli vielä kolmen helpon kätkön alue, jonka oli tehnyt Katri. Just löysi kaksi tosi helposti mutta kolmatta ei. Jäätiin hilloamaan jätelavan kulmaa ja näin itsekin, että kätkö ei ole siinä eli todennäköisesti siirtymähajua. Mutta oma aivokapasiteetti oli jo niin käytetty, etten tajunnut seisovani kätkön edessä 🙈 Janina kysyikin multa, missä ette ole käyneet ja siihen osasin kyllä vastata. Ja siellähän se kätkö olikin, rakennusmateriaalilavan reiässä. Jälkikäteen ajateltuna tämä oli ihan loogista: tuuli tuli lavan alta ja heitti hajua, joka tarttui metalliseen jätelavaan. Mutta annoin itselleni anteeksi huonon ohjauksen, koska kouluttamisen jälkeen mun päässä ei liiku enää mitään.