Just teki perussarjaa, jonka viimeisellä esteellä oli speed bumpin lisäksi rimoja: ekalla kerralla leveän V:n muodossa, sitten matala ristikko vihreillä rimoilla ja viimeisenä matala ristikko vihreällä + punaisella rimalla. Puppy jumping -videon bordercollie meni V-esteen riman alta, Just hyppäsi oikein, joten onko se siis viisaampi kuin bc? ;-) Viimeiselle esteelle otti kyllä melkoisen loikan, varmaan 2 metrin pituisen... Yritin Justille vielä toista kierrosta (kasvavaa sarjaa), mutta se meni vähän pieleen. Olisi pitänyt ottaa ekalle kierrokselle toinen lelu ja karvapallo vasta tokalle. Niin teen aina, paitsi nyt. Tai sit ois pitänyt irrottaa Annika videokamerasta ja pyytää sitä avustajaksi. Jätettiin siis suosiolla kasvava sarja seuraaviin kertoihin.
Keskiviikkona Lyytin treenit ja vauhti oli ihan toista kuin kisoissa. Otettiin rata parissa pätkässä. Lopuksi kellotettiin yhtä kohtaa, ja todettiin, että saksalainen oli nopeampi kuin yhden siivekkeen ympäri pyörittäminen, vaikka matka oli paljon pidempi. Toi oli vielä sellainen kohta, että mä pääsin tosi hyvin alta pois ja koira sai aika optimaalisen linjan.
Torstaina pentutreenit, joissa tehtiin taas vauhtirataa. Pitäisköhän sillä opettaa jotain ohjauksiakin joskus? :D Ei vaines, ihanaahan se vaan on, että se lukee rataa. Pitkittäin oli suorat putket ja niiden päässä poikittain hyppy, jota siirrettiin kauemmas ja kauemmas. Hyvin luki!
Tänään taas aamutreenit. Kaikki teki vauhtirataa, Justin kanssa oli tarkoitus harjoitella myös takaaleikkauksia, mutta aika loppui kesken eikä päästy kuvioihin asti. Lyytillä ei aluksi kulkenut, sit kun rupes kulkemaan, niin otti ihan epäloogisia esteitä :D Lyytin kanssa tehtiin vielä alastulotreeni, josta en oikein osaa sanoa, menikö hyvin vai huonosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti