lauantai 18. lokakuuta 2014

Viikon reenailut

Syksy on tullut ja treenit on melkein vakiintuneet ;-) Keskiviikkona tokoa kaverin kanssa, torstaina agia ja viikonloppuna hallilla/agikentällä käynti. Keskiviikon tokokavereina oli taas Hanna ja belkkaritytöt. Just sai aloittaa jälleen. Se teki (taas) ruutua, joka nyt löytyi ihan hyvin. Heitin pallon ensin itse, sitten vaihdettiin palkka Hannalle - ensin ruudun sivusta, seuraavalla toistolla ruudun takaa. Viimeiselle toistolle meillä kummallakin oli pallo, mutta vain mä heitin sen. Uskomattominta oli se, että Just tiesi aina, kummalta pallo tulee :D Ajatustenlukija! Otettiin sitten vähän keskikohtatreeniä läheltä. Just vähän haisteli??? Sille ei koskaan ole ollut namia ruudussa paitsi kun olen heittänyt sen. Voikohan tämäkin vaikuttaa? Täytyy nyt olla tarkkana, että jos heitän, niin täytyy heittää suoraan kopiksi. Toisena juttuna seuraamista. Ajattelin kokeilla samaa, mitä Hanna Vireelle eli pallo kainalossa. Ei tullu mittään. Myös kontakti perusasennossa oli hukassa. Tehtiin sitten vähän häiriötreeniä tähän. Justilla ei oikeestaan oo mitään hajua, että perusasennossa pitäisi katsoa silmiin! Täytyy nyt vähän harjoitella tota sisällä. Huomaa, että ollaan sen kanssa tehty pelkkiä vauhtijuttuja.

Lyyti aloitti myös ruudusta. Ensin leluruutu, jossa ei ongelmia. Sitten kosketusalustalle. Lähti hyvin, kunnes metri ennen ruutua sai hajun namista, joka oli ihan pakko etsiä (argh). Tämän jälkeen kaikenlaisia epävarmoja lähtöjä ym. Kummallisinta oli kuitenkin se, että se meni ruutuun ja alustalle ihan innoissaan, kunhan vaan pääsi sinne asti! Tehtiin sitten vielä näyttöruutua ja se tuntui toimivan, sitä lisää. Toisena juttuna noutoa. Testasin uutta kuningasideaa eli kahden kulman taakse heittoa. Ekalla kerralla Lyyti kadotti mut, tokalla heitin kapulan vahingossa kaukaloon, kiipesin ite hakemaan sen ja heitin ulkopuolelle. Palauttaessaan Lyyti-raukka juoksi kaukaloon luullen mun olevan siellä. Huono idea, ei kannata tehä jatkossa. Lopuksi kisamaisesti avo-kaukot. En näyttänyt purkkia tällä kertaa etukäteen ihan treenin vuoksi. Kehäänmeno ok, kaikki vaihdot ekasta käskystä, meno ja palautus ok, matkaa ekaa kertaa kisamitan verran. Ei putoillut maahan tai pompannut ylös mutta reagoi heti ja asennonvaihdot ripeät ja täydet. Huippu Lyyti! :)

Torstain agilityt aloitettiin tuttuun tapaan kepeillä. Pujottelu on jo aivan mahtavan näköistä mutta sisäänmenot on hakusessa. Justin pitää aina yrittää ensin ohittaa kepit... Rata oli aika pienessä tilassa, mikä oli mulle hyvä, en päässyt sinkoilemaan ympäriinsä vaan jouduin antamaan koiran irrota ja keskittymään sijoittumiseen. Ja sehän irtosi, aivan ihanasti! Jotain on tehty oikein ;-) Lopuksi vielä puomia, josta Just hyppäsi kerran alas :( On se karmeen näköistä. Sen jälkeen meni ihan hyvin mutta taas muistutus, puomia ei saa jättää tekemättä moneen viikkoon!

Tänään erinäisten suunnitelman/aikataulunmuutosten jälkeen päädyttiin Agitokomaalle treenaamaan. Lyytille ensin vähän asentopeliä, ei ollut kyllä yhtään hereillä! Sitten hyppy alustalle + istu. Tarjosi aina seisomista tai maahanmenoa, kunnes Annika kehotti käyttämään käsimerkkiä. Tuota asentopeliä täytyy kyllä tehdä enemmän, meidän Lyyti tarvii kuuntelutreeniä :D Mutta menohypyt sujui aina ekasta käskystä, mikä oli positiivista. Sitten stoppeja tolpan kierrosta. Kyllä se reagoi niin hyvin odota-käskyyn ilman mitään käsi-/vartaloapuja, että sitä ei kyllä kannata vaihtaa! Sitten vielä pari toistoa liikkeestä seisomisen loppuosaa, kerran käänsi takajalkoja mutta toisella toistolla pysyi kuin tatti. Loppuun kisamaisesti alo-luoksari + noutokapulan pito. Luoksari meni tosi hienosti ja haukkujakin tuli vain 1! Noutokapulan suuhun laittaminen oli helppo homma, koska suu oli valmiiksi auki vinkumisesta ;-) Pito hyvä ja siitä sitten palkalle.

Just teki hyppytekniikkaa. Ensin alastuloharjoitus, joka mun mielestä meni pikkuisen paremmin kuin kurssilla. Pää pysyi vähän alempana ja viimeisessä hypyssä oli vähemmän korkeutta. Sitten perussarja, ekalla toistolla meinasi loikata kaksi hyppyä, mutta laskeutuikin yksi etujalka vain yli ja rima putosi. Toisella kerralla loikkasi, kolmannella pallo vikassa välissä, neljännellä malttoi tehdä kaikki välit. On se vaikeeta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti