Sitten perussarjaa oksereilla. Oksereista huolimatta Just pomppasi kaksi viimeistä hyppyä yhdellä loikalla. Parin tokavikaan väliin palkkaamisen jälkeen malttoi vähän paremmin. Ulla lisäili ja lisäili sarjaan tavaraa, kunnes melkein kaikki hallin rimat oli käytössä :D Eli visuaalista haastetta tarjottiin. Kolmantena sarjana normaali set point. Tässä tosi epätasaisia hyppyjä, alkoi olla vähän väsynyt, mutta paransi, kun hetsattiin vähän.
Palaute oli aika masentava. Ulla sanoi, että Justilla näyttää ottaneen pään ylhäällä pitämisen tavaksi. Vaikka välillä tekee ihan hyviä hyppyjä, niin kuitenkin aina palaa siihen, kun on vaikeeta tai väsyttää tai joskus ihan näkyvää syytä. Saatiin aika karut vaihtoehdot. 1. Pidetään monen kuukauden tauko kaikesta kisaamisesta ja ohjaustreeneistä ja harjoitellaan vain hyppytekniikkaa. Eikä tästäkään ole mitään takeita, korjaako yhtään mitään. 2. Jatketaan samaan malliin, mutta yritän huoltaa enemmän.
Aika kylmä suihku edellisen viikon jälkeen. Luokkanousuradan lisäksi edellisellä viikolla oli sellainen tähtihetki, että Justilla oli ekaa kertaa fyssarin käsittelyssä jumissa ainoastaan takareidet! Kaikki uudet jumpat on nykyään jo ihan helppoja jne. Oli sellainen fiilis, että jes, vihdoin on huollot kunnossa. Huoh.
Oon kyllä pyöritellyt tuota palautetta mielessäni aika paljon. Ensimmäinen ajatus tietysti oli, että nyt mä rikon tämänkin koiran, olisko paras lopettaa koko agility ennen kuin on liian myöhäistä. Seuraava ajatus oli, että miten tässä nyt taukoa pitämään, kun Just on tarkoitus astuttaa kevään juoksusta. Sillä olin miettinyt, että nyt talvi keskitytään agilityyn, treenataan ja kisataan. Mutta ehkä me nyt yritetään tehdä jonkinlainen kompromissi noista vaihtoehdoista:
- Kisataan ihan vain parit kisat talven aikana
- Treenataan hyppytekniikkaa tosi ahkerasti
- Lämpät, jäähkät, jumpat, fyssarit kuten ennenkin
- Panostan ohjaus- ja ratatreenissä siihen, että Just katsoisi eteenpäin eikä mua (ja pyydän myös kouluttajia kiinnittämään tähän paljon huomiota)
Sit jos astutus onnistuu ja Just tulee kantavaksi, niin edessä on joka tapauksessa puolen vuoden tauko. Sen jälkeen voidaan sitten katsoa uudestaan, miten siitä eteenpäin.