sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Voi voi Lyyti

Lyyti on tällä viikolla treenannut sekä tokon että rallyn voittajaluokkaa. Torstaina aamutreeneissä Hannan kanssa päätin ihan kokeilla voittajan liikkeet läpi tasotsekkausmielessä (toki palkaten joka välissä, mutta kokonaisina liikkeinä ja liikkuroituna). Seuraaminen jätettiin kuitenkin pois, kun tässä on niin kovasti viime aikoina seurailtu rallyssa ym. Lyyti teki ihan älyttömän hyvin! Kaikki liikkeet meni ihan niin hyvin kuin se vain osaa. Metallissa ensin heitin hirveen vinoon, sen kävin korjaamassa. Meno laukalla, paluu laukalla, ainoa virhe perusasento liian edessä. Ruudun (kosketusalusta helpotuksena) teki todella vauhdikkaasti ja ihan ois ollut kympin arvoinen. Mulla oli tosi varma olo ja annoin käskytkin rauhallisesti ilman turhia hötkyilyjä. Ohjatussa aavistuksen viive ennen kuin kääntyi kapulalle, mut sit meni laukalla, palasi ravilla. Luoksari myös kympin liike; myös stopista loppupätkä tuli varmasti ja innostuneesti. Tunnari oli hauska: nappasi vauhdista oman (etummainen) suuhun, sitten rupesi epäröimään, että olikohan tää oma, voiko muka olla. Pyöritteli ja maisteli omaa sitten hetken suussa seisten väärien päällä ja varmistui, että oma se oli ja toi sen :D Kaukot tehtiin n. kolmesta metristä. Liikkui ehkä 5 cm seiso-istu-vaihdossa, muut hyvin. L:n asennot maahan ja seiso, tässäkin mulla täysin varma olo ja koiralla myös, ihan oli kympin liike tämäkin. Siis kaikki onnistui, ei mitään isoja virheitä! Onhan tässä vielä paljon tekemistä kokonaisuudessa ja osissa (tunnari ja kaukot pahiten kesken), mutta niin se voittaja vaan alkaa häämöttää.

Just teki noissa treeneissä hyppytekniikkaa. Ensin pari kasvavaa sarjaa, sitten etäisyyden arviointi 12-15-18-21-21. 12-välin meni ilman askelta, muut yhdellä. Jotenkin mulla on sellainen muistikuva, että olisi ottanut ennen 12-väliin askeleen ja 21-väliin kaksi; oiskohan ponnistusvoima ja itsevarmuus vähän kasvaneet tässä matkan varrella? :) Aika kaukaa kyllä muutamat hypyt ponnisti eikä hypyn lakipiste sitten ollut ihan esteen päällä, mutta toisaalta ei olisi ollut järkeä lisätä askelta eli eiköhän koiran ratkaisu ollut kuitenkin oikea. Ensin vikan esteen korkeus oli 40 cm; mutta ei oltu ihan tyytyväisiä pään asentoon, niin laskettiin sitten 30:een ja lisättiin putki perään. Videolta hidastettuna ei kyllä näyttänyt niin pahalta... Lopuksi vielä kaksi toistoa set point leveälle okserille, takariman korkeus muistaakseni 40 cm. Nää oli ihan nättejä hyppyjä, ja tähän lopetettiin.

Lauantaina kuokittiin Lyytin kanssa sysiväikeläisten rallytokotreeneissä, jossa kouluttajana oli Salla Kaartinen, joka kisaa porokoiran kanssa mestarissa. Teemana oli käännökset, mikä oli hyvä, koska olinkin ajatellut yhtenä asiana kysyä "360 vasempaan" -kyltin takapäänkäyttöä. Todettiin, että otetaan tähän erillinen käsky (vasen) ja treenattiin sitä, Salla naksutti takajalkojen liikkeestä. Muuten tehtiin aika paljon oikealla puolella, mikä ei sujunut niin hyvin kuin kotihallilla. Vaikka Lyyti ei sinänsä vierastanut uutta hallia, niin selvästi kuitenkin palasi vanhaan tuttuun tehtävään mieluummin. Ymmärrän täysin, spiraali ja pujottelu oikealla puolella oli kaukana munkin mukavuusalueesta :D Eikä käännöksestä oikeaan meinannut tulla mitään, on tässä aika paljon tekemistä! Lopuksi kokeiltiin vielä uutena temppuna "2x vasen täyskäännös" -kylttiä, ja kun vain itse hahmotin liikkeen, niin Lyytiltä tää sujui oikein pätevästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti