Toissaviikolla tiistaina Jokulla omat agilitytreenit, sitten keskiviikkona mulla oli ylimääräinen vuoro eli molemmat nuorisosta pääsi treenaamaan. Tiistaina myös Jokun työpäivä meni superhienosti, mutta keskiviikkona se teki kaikki mahdolliset tuhmuudet... Vissiin kaksi työpäivää putkeen on liikaa, ei kierrokset pääse laskemaan. Tiistaina Joku teki vähän etenemistä vinolinjoilla ja sitten oli tarkoitus mennä putken pimeää kulmaa leijeröiden. Tästä on videoitakin! Ekassa videossa näkyy, miten Joku tarjoaa. Sitten siinä näkyy myös hauskasti mun "apuapua"-ohjaus, kun Joku tulee ihan jalkoihin. Toisessa setissä Joku alkoi ihan yllättäen mörköillä yhtä putkea yhdestä suunnasta. Olisikohan jotenkin törmännyt siellä tai jotain?
Keskiviikkona sitten ensin Just vuoroon. Palkkasin ekan kerran keinulta, koska se oli upea! 3-5 kokeiltiin kahdella tavalla: ensin takaaleikkaus vitoselle, sitten persjättö nelosella. Kumpikin toimi. 11-13 kohtaan en nähnyt tutustumisessa yhtään, miten se pitäisi ohjata. No en kai, kun se oli in-in-kohta. Jenna Caloanderin Sporttirakki-luennon + Maijun tämän kertaisen perustelun jälkeen taitaa olla niin, että meidänkin täytyy kyseinen ohjaus opetella 😉 Tehtiin ko. kohta kerran myös lähettämällä 11:lle ja kipittämällä persjättöön 12:n jälkeen. Aika hasardilta tuntui tämäkin, vaikka Maiju sanoi, että se on mulle tuttu ja turvallinen...
Sitten hyppyhommat. Näytin ensin, miten hypyn tarjoaminen sujuu, ja sehän sujui, koska Maiju totesi: "Niin missä tässä on se ongelma?" 😂 Ei siinä siis ollutkaan, tarvitsin vain jatko-ohjeet. Eli nyt voi alkaa tehdä erottelua (pannasta kiinnipito, käsky ja sijaintivihje) sekä ohjaajan liikehäiriötä eli heti, kun Joku on lukinnut esteen, voin itse lähteä juoksemaan päinvastaiseen suuntaan. Viimeiseksi tehtiin etupalkalle irtoamista. Tuli samalla palkasta luopuminen, kun Joku kävi Maijun luona tsekkaamassa, sitten tuli kutsusta mun luo ja meni pätkänsä tosi hienosti sekä Maijun ollessa paikallaan että liikkuessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti