Justilla keskiviikkona tällainen ratatreeni. Tehtiin ihan kokonaisena ilman välipalkkauksia pitkästä aikaa ja päästiinkin 17 estettä nollilla! Huomasi kyllä, että ratatreenikunto on huono - jossain 13. esteen kohdalla Maiju ihan huusi mulle, et "tsemppaa loppuun asti" 🙈 Kepeille vienti tuotti päänvaivaa. Ensin vedin liikaa ja Just aloitti väärästä välistä. Sitten saatoin liikaa ja työnsin koiran putkeen. Tasapainon löytäminen oli aika vaikeaa! Saatiin kuitenkin onnistumaankin muutamaan kertaan ja juostiin koko ratakin vielä läpi. Erikseen treenattiin kauempaa lähetyksiä esteelle 12 ja takaakiertoihin - ne sujui hyvin, Justilla on kyllä kiva estelukitus olemassa!
Perjantaina alkoi meidän uusin ryhmä eli lappalaisvalkku. Kun aluevalkkuryhmä vähän hiljeni, niin perustettiin muutaman kaverin kanssa oma ryhmä, johon otettiin vain lappalaisia. Kouluttajana on samainen Nina Manner. Nyt ekalla kerralla oltiin JAU areenalla ja lajina agility. Jaoin aikani Justille ja Jokulle, mikä ei välttämättä ollut kovin hyvä idea, kun treeniaikaa jäi vain n. 7-8 minuuttia per koira... Tehtiin ensin Jokun kanssa, teemana palkasta luopuminen. Arvasin, että oon taas tehnyt aina samalla tavalla ja Ninalla on jotain ihan muita ideoita. Ja eihän Joku yhtään sitten tarjonnut vinohyppyä, jonka takaa Nina ois palkannut. Ja sit itsekin sijoituin minne sattuu ja sitten pentu alkoikin olla väsynyt... Joku sai kehuja leikkimisestään ja vauhdistaan. Tästä lyhyestäkin setistä Nina keksi pari hyvää vinkkiä jatkoon: Ensinnäkin tauotus. Eli ei tarvitsisi vetää sitä 6-7 minuutin pätkää niin intensiivisesti koko ajan tehden / leikkien. Voisi tehdä vaikka intensiivisesti minuutin, sitten puolen minuutin hengähdys. Tällä tavalla sitten pidentää keskittymiskyvyn kestoa. Toiseksi luopumisen ja hypyn tarjoamisen yhdistäminen. Voisi olla vaikka putki + korostetun vinossa oleva hyppy, jonka tarjoamalla pääsee palkalle. Eli vähän sellainen rautalankamalli, että pitää ajatellakin eikä vain juosta päättömästi suoraan.
Just teki taas oman ratansa kokonaan ja päästiinkin nollalla läpi, joskin vähän piti taistella... Ekan kierroksen jälkeen katsottiin linjoja ja sieltähän löytyi erinomaisia huomioita. Kepeille viennissä blokkasin koiran linjan ja yhdessä pyörityskohdassa pyöritin sellaisen metrin verran ylimääräistä. Kun menin hakemaan Justin putkelta ja liikuin suoraan kohti hyppyä, niin koiran linja oli niin paljon suorempi, että Nina sanoi eroa olleen varmaan lähemmäs sekunti 🙈 Enkä tuotakaan kohtaa ollut nähnyt tutustumisessa yhtään! Mutta nyt on kyllä niin, että noita pitää ruveta näkemään! Noin muuten Just ei ollut kyllä parhaassa vauhdissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti