lauantai 19. lokakuuta 2019

Oonan treeni + estetreeni

Maanantaina alkoi talvikauden Oonan treenit. "Liekeissä" eri riitä kuvailemaan Lyytin mielentilaa - se oli hullu. Hyppi ja pomppi ja huusi ja riehui. Oona katteli touhua hetken ja sanoi: "On se ennenkin ollut innokas mut en mä sitä koskaan tollasena oo nähny..."

Alussa oli edessä peruutus kohti hyppyä ja se onnistui hyvin. Myös hypylle oli ideaali kontakti ja irtoaminen. Puolenvaihdossa edestä toisella suoralla tuli ensimmäinen virhe enkä ole itse asiassa edes varma, mitä kävi. Hetken aikaa siinä ihmettelin, kunnes lähdettiin uusimaan. Tästä ensimmäinen huomio. Lyytin vire laski kuin porokoiran häntä, kun itsellä meni pasmat sekaisin. Kerroin Oonalle, että viime kisoissa onnistuin uusimaan ilman, että fiilis laski ja näytin, miten sen tein. Tästä pitäisi vaan aina pitää kiinni! Vaikka tilanteessa toimiminen on vaikeaa, niin silti ei saisi unohtaa koiraa ja häipyä vain äkkiä edelliselle kyltille. Radassa oli kolme houkutusta, joissa kontakti rakoili mutta oltiin kuitenkin samalla radalla. Yksi oli tosi lähellä seinää ja mun teki mieli alkaa himmailla mutta sain kuin sainkin rytmin pidettyä ja tästä sitten lelupalkka. Lyyti kuitenkin vähän liukastui lelun perään singottuaan ja mahdollisesti sen takia seuraava perusasento ei meinannut löytyä millään. Sitä seuraava tuli taas normaalisti, että tuskin mitään isompaa vahinkoa pääsi onneksi käymään. Merkki onnistui heti ekasta yrityksestä 😍 ja loppuradan liikkeestä seiso -kierrä koira ja liikkeestä maahan - kierrä koira peräkkäin. Sivulla peruutus oli kelvollinen mutta parempikin on ollut, samoin 360 vasemmalle. Täytyy nyt olla tarkkana noissa takapäänkäyttöä vaativissa liikkeissä, ne tarvii varmaan aika paljon ylläpitotreeniä, kun koira vanhenee. Lyytin vire oli edelleen superhyvä mutta näytti alkavan väsyä. Juteltiin sitten, että ei varmaan kannata enää erityisesti tähdätä tuplakisoihin, kun Lyyti on ollut viime kisoissa aina niin "kaikkensa antanut" yhdenkin radan jälkeen. Voihan sitä vielä kokeilla, mutta saattaa olla, että yhden startin kisat alkaa olla mummokoiralle ihan tarpeeksi.

Tiistaina estetreeni. Jokulle juoksarimattoa + keppejä. Matolla namimaatti ja Joku oli heti mukana tehtävässä. Sitten lisättiin mun liike ja alkoi tulla hutejakin. Välillä kuitenkin aivan loistavia toistoja. Jossain vaiheessa Jokulla alkoi vähän kiehua aivoissa ja oli mennyt A:n taakse ryömimään 😂 Ihan selvää paineen purkua. Sen jälkeen saatiin taas muutamia hyviä toistoja ja pari hutia. Ensi kerralla heti liikehäiriö mukaan ja mielellään pienempi toistomäärä. Kepeillä todettiin, että ei ole hyvä, että itse heitän palkan, koska Joku ehtii kääntyä takaisinpäin ekan keppivälin suoritettuaan. Hannan heittämä nami oli hyvä palkkaus tähän. Aloitettiin siitä, mihin viimeksi jäätiin eli eka keppiväli oikealta. Sitten siirryin vasemmalle puolelle ja ensin Joku tarjosi väärältä puolelta sisäänmenoa. Sitten otin suoralta linjalta ja nyt rupesi sujumaan ja ihan parissa toistossa umpikulmakin toimi loistavasti. Tässä kohtaa kokeiltiin toisen "portin" lisäämistä, mutta sitä Joku ei tajunnut ollenkaan. Lopulta päätyi kieriskelemään Hannan eteen, jos siitä lentäisi namia 😂  Eli selvä edistys kulmissa ja palkkauksessa mutta vielä ei päästy lisäämään toista väliä. Ja juoksarimatolla iso edistysaskel oli tuo liikehäiriön mukaanotto eli kehitys kehittyy!

Justin kanssa aloitettiin tällä keppikuviolla (11-12-13). Ensin ihan vain putki ja kepit ilman puolenvaihtoa, sitten takaaleikkaus, kutsu toiselta puolelta, valssi ja viimeisenä päällejuoksu / persjättö. Takaaleikkauksessa avain oli pyöristää koiran linja ennen keppejä, etten nyt sentään juoksisi ihan päinvastaiseen suuntaan sen takana. Eli rauhallinen liike, ei ryntäilyjä. Kutsu toiselta puolelta onnistui mut tuntui kököltä eli selvästi ei meille niin sopiva ohjaus. Valssi toimi hyvin. Persjättö tässä on tosi makee, kun koiran pitää pujotella loppuun asti, vaikka ohjaaja tulee koiran linjan yli! Vitsi, mitkä bileet, kun tää onnistui!

Toisena juttuna Justille puomia. Tehtiin samalla tavalla kuin viimeksi eli Hanna meni aina eri paikkaan palkan kanssa piiloon ja heitti pallon vapautussanasta. Ja kyllä vaan näyttää, että läpimurto olisi tapahtunut, koska Just fokusoi täydellisesti omaan tehtäväänsä etsimättä palkan paikkaa ja yllättyi palkan sijainnista. Just mahtavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti