Toka rata oli ihan päinvastainen - se meni pieleen heti alusta asti. Ensin liian pitkä työntö ennen takaakiertoa, sitten vähän hidas keinu, sitten keppivirhe, jota en jaksanut korjata, väärin ajoitettu japanilainen, renkaan ohitus jne. Puomille tultaessa oikein mietin, että nyt vaadin kunnon pysärin, kun on hylly alla. Mutta ei, Just teki täydellisen juoksarin enkä puuttunut asiaan 🙈 Viimeisestä putkesta ulos tullessaan Just näki tuomarin, niin että meni vieläpä väärää linjaa. Tuli sitten tehtyä kaikki tekemättä jääneet virheet samalla radalla!
Lyyti ja Just -porokoiratyttöjen kuulumisia kotoa ja treeneistä. Muistoissa, ikuisesti Sunny
sunnuntai 23. helmikuuta 2020
Lohjan kisat 9.2.
Toka rata oli ihan päinvastainen - se meni pieleen heti alusta asti. Ensin liian pitkä työntö ennen takaakiertoa, sitten vähän hidas keinu, sitten keppivirhe, jota en jaksanut korjata, väärin ajoitettu japanilainen, renkaan ohitus jne. Puomille tultaessa oikein mietin, että nyt vaadin kunnon pysärin, kun on hylly alla. Mutta ei, Just teki täydellisen juoksarin enkä puuttunut asiaan 🙈 Viimeisestä putkesta ulos tullessaan Just näki tuomarin, niin että meni vieläpä väärää linjaa. Tuli sitten tehtyä kaikki tekemättä jääneet virheet samalla radalla!
sunnuntai 16. helmikuuta 2020
Kisaviikonloppu
Viime viikolla Lyytillä rallykisat la ja Justilla agikisat su. Mielenkiinnolla odotin, miten rallykisat menee, kun nyt ei ollut enää tulospaineita. No meni huonommin kuin aikoihin 😂 Tuntui vielä paljon huonommalta kuin mitä näytti videolta. Käytiin ennen kisoja tallilla ja vaikka Lyyti ei siellä mitään erityistä tehnytkään, niin tulihan sille kuitenkin pitkä päivä. Pitää ruveta nyt pitämään Lyytin kanssa kisapäivinä tiukasti kiinni aktiivisten vanhusten periaatteesta: "Yksi meno päivässä."
Ekana oli Pia Heikkisen rata, jonka tuntui tutustuessa todella ahtaalta, ärsyttävän lyhyitä kylttivälejä. Alkoi heti lupaavasti, kun Lyyti unohti, miten tullaan sivulle etukautta 🙈 Ollaan ilmeisesti harjoiteltu niin paljon takaakiertoa, että Lyyti olettaa aina sivulletulon tapahtuvan takakautta. Tästä -3 uusi ja -1 tvä. Sitten liikkeestä istu, johon tarvittiin monta käskyä. Istui kuitenkin lopulta ja saatiin -3tvä ja -3ov. Kutsun tuli kohtuullisen reippaasti ja onneksi sen jälkeen oli pysäyttävä kyltti, niin päästiin samaan rytmiin. Liikkeestä maahan meni hyvin, mutta sitten tuplasaksalaisessa tein taas sen painonsiirtovirheen, josta Nina huomautti edellisessä valkussa! Tämä uusittiin -3 ja Lyytiltä pääsi vähän turhautumishaukkua. Uusinnalla onnistui ja sen jälkeen tuli pitkä pätkä hyvää seuraamista, etenkin spiraali oikealla oli tosi iloinen! Jostain syystä askeljäävissä Lyyti sitten väsähti ihan. Saatiin siitä -10, kun Lyyti meni istumisen kautta maahan ja sitten saatiin vielä toinen kymppi peruutuksesta, kun Lyytin peppu kävi maassa. Loppupisteet siis 67 eli ei tulosta. Tuomarinkommentti: "Ajoittain hienoa seuraamista!" oli aika osuvasti sanottu.
Toinen rata oli Maria Riskin ja huomattavasti väljempi. Alkoi heti tuplasaksalaisella, jossa olin tällä kertaa tarkkana mutta saatiin kuitenkin -1 tvä. Liikkeestä istu ei taaskaan mennyt ekalla käskyllä! Ja kutsu seinää kohti oli selvästi vaikea, Lyyti hidasti ihan liian aikaisin ja mulla oli vaikeuksia ajoittaa täyskäännös. Saatiinkin siitä -10 tvä (eriaikainen ja laaja). Sitten meni taas jonkin matkaa paremmin, Lyyti tuntui aavistuksen jätättävän spiraalissa juosten mutta lähti kuitenkin nopeenopeeseen hyvin mukaan. Pyörähdykseen ei lähtenyt ekalla käskyllä, joten tein isomman ohjauksen, mistä saatiin -3 ov. Ohjaajan ympäri oikealla sujui aika kivasti! 270 vasempaan -kyltillä liikuin taas ihan ihmeellisesti ja sain -1 as. Onneksi tämän radan eteentulosta mentiin takakautta sivulle, niin se meni hyvin. Viimeisenä oli edessä peruutus, josta Lyyti ei ensin uskonut, että olisi se. Ehti istua ja tehdä kurrenkin ja sit iski hirveä paine ja lähti toiseen suuntaan. Vähän riskillä uusin mutta onnistuihan se sitten! Eli -3 uusi ja -1 tvä pysähtymisestä. Tässä tuli vähän ääntäkin, josta -1. Yhteensä 80 pistettä ja kommenttina: "Reipas, iloinen rata."
Seuraava koe onkin sitten vasta rotumestaruus Rovaniemellä, siihen asti Lyyti saa olla kisatauolla.

sunnuntai 9. helmikuuta 2020
Viikkotreenit
Maanantaina Justille vaihtaripaikka Minna Ijäksen tokotreeneihin. Tehtiin vähän lisää avointa läpi. Aloitettiin merkinkierrolla. Ekalla toistolla lähti haukulla, huusin perään, et hei sun piti olla hiljaa. Just heitti sit koko kierron lekkeriksi ja kutsuin takaisin. Muistutin, että nyt pitää olla hiljaa ja toinen toisto olikin tosi hieno! Ainoa "virhe" oli se, että Just jäi hetkeksi merkille seisomaan mutta lähti kuitenkin itse tulemaan takaisin ilman lisäkäskyä eli teki oikein päätöksen ilman apuja. Toisena juttuna jäävät. Näytin ensin, miten ollaan tehty asentopeliä. Pari stiplua tuli. Sitten otettiin ihan liikkeinä, Minna naksutti oikeasta asennosta ja mä palkkasin. Kaikki onnistui ekalla!!!
Kolmantena kaukot. Näytin taas n. kolmesta metristä, meni hyvin mutta mä sain noottia siitä, että hätäilen koiraa jättäessäni. Lisäksi oon liian nopee palkkaamaan 😂 Eli välillä pitää muistaa myös palkata asennossa pysymisestä, ettei koira tarjoa seuraavaa liian nopeasti. Palkkaushionnan jälkeen otettiin pokkana avoimen kaukot eli viidestä metristä ja meni ihan täydellisesti! Eka istumaan nousu oli paras, Just jäi aavistuksen lysyyn, mutta kun en palkannut (!), korjasi itse itseään ryhdikkäämmäksi! Ja mä kun ajattelin, että matkan pidentäminen olisi ongelma. Taas kerran ongelma oli vain mun päässä. Viimeisenä vielä hyppynouto ja sekin onnistui täydellisesti. Heitin kauas ja vähän vinoon, Just meni laukalla, ärisi kapulalle ottaessaan sitä, korjasi itse linjansa ja jopa loppuperusasento oli hyvä! Ihan tuli vähän niin kuin tokoinnostus, eihän tossa avoimessa olekaan niin paljon tekemistä. Tulisipa uudet säännöt pian!
Tiistaina agilityssa estetreenin vuoro. Aloitettiin vauhtilähestymisillä kepeille. Tavoitteena, että juoksen täysillä keppien ohi enkä himmaile koiran mennessä sisään, kuten yleensä. Treenattiin myös sitä, että oltiin yhtaikaa aloituksessa ja lähdin ryysimään sekä sitä, että jäin taakse. Taaskaan koiralla ei ollut ongelmaa tässä, kaikki onnistui. Sitten lähdettiin tutkailemaan keinusuorituksen hiomista. Hanna laittoi Justille jarrunamin, jonka olisi kyllä hyvä olla vähän pehmeämpi; kovat namit vähän pomppi karkuun. Muuten näytti lupaavalta. Viimeisenä vielä puomi, joka oli oikein näppärä ja siihen lopetettiin.

sunnuntai 2. helmikuuta 2020
Viikkotreenit ja Lotan valkku

Tiistaina putkiviikkojen huipentuma ratatreeni. Ekalla kierroksella Just oli ihan hullu. Ensin karkasi lähdöstä, sitten oli niin nopea, että mä en meinannut ehtiä ohjauksiin ja olin ihan apuapua koko ajan! Vitosputkelle ei ekalla yrityksellä irronnut, koska yritin säästää enkä lähettänyt kunnolla. Putkijarru oli huono. Jossain muussakin kohdassa tuli sählinkiä, kun kiirehdin enkä ohjannut loppuun asti. Sen sijaan pimeä putkikulma 14 sujui hyvin, vaikka se oli tuottanut vaikeuksia mun ryhmäläisille. Toka kierros otettiin 1-5, nyt kunnon lähetys ja Just irtosi hienosti. Sitten otettiin 5-8 ja palkka putkijarrusta, nyt kääntyi hyvin. Sitten oiskohan otettu 11-14 ja vielä 14-19 valmiille palkalle. Hienot kiihdytykset läpi treenin! Pidettiin kaksi juomataukoa, koska juoksemista oli niin paljon, mutta näin ollen väsymistä ei näkynyt lainkaan!

Mutta sitten puomi! Kun tein persjätön puomin jälkeen, Just teki täydellisen juoksukontaktin. Tämä toistui, niin otettiin alastulo erikseen. Tää olikin hyvä juttu, tällähän Just aloitti mutta enpä ole pitkään aikaan ottanut korjauksia tällä! Ekalla yrityksellä Just tosin hyppäsi puomin yli mutta sitten otettiin loivemmasta kulmasta, niin meni paremmin. Vielä koko puomi ja nyt oli Just tarkkana mutta vähän liian hidas kontakti mun makuun. Lotta palkkasi kuitenkin ja mentiin tauolle. Tauon jälkeen ilmoitin, että haluan vielä yhden puomin, kun en ollut vieläkään tyytyväinen ja nyt tuli se täydellinen! Nyt pitää muistaa treenata kontaktien persjättöjä! Huomaa, että puomi on meillä yleensä reunassa, niin sillä ei tarvitse tehdä puolenvaihtoja. Lotta myös kysyi, olenko harkinnut juoksareita 😃 Siinä vähän hölmistyneenä nikottelin, että pennulle joo mutta en Justille, ollaan pyritty mahdollisimman hyvään pysäriin. Lotta mietti hetken, kysyi Justin ikää ja sanoi, että se teki niin kauniin askelluksen, että sille vois saada aika hienon juoksarin ja onhan sillä vielä pari vuotta. En luvannut muuta kuin harkita asiaa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)