Maanantaina käytiin taas hallilla. Tehtiin tällainen rallyrata, jossa teemana oli hankalat kylttiyhdistelmät:
Lähtö - istu, käännös oikeaan, istu - hyppy - puolenvaihto jalkojen välistä - pyörähdys oikealla - 2xoikea täyskäännös - molemmat vasempaan täyskäännös - liikkeestä seiso, kierrä koira - liikkeestä istu, jätä koira - liikkeestä kutsu koira - 3 askelta peruuttaen - käännös vasempaan - maali.
Treenaamassa oli tällä kertaa Lyyti ja Just ja kumpikin teki yhden pidemmän kierroksen. Justin kanssa tehtiin aina 2-3 kyltin yhdistelminä. Rata oli ihan pirun vaikea, mutta Just oli aivan huikean hyvä! 😍 Nyt jo näkyy, että panostaminen seuraamisesta palkkaamiseen on kantanut, ja Just teki aivan upeaa tanssiseuraamista molemmilla puolilla koko treenin läpi! Jokikiseltä tehtävältä palasi aina välittömästi tismalleen oikeaan paikkaan ja herkeämättömään kontaktiin, mikä tässä radassa korostui juuri noiden kylttiyhdistelmien vuoksi. Radassa oli monta kylttiä, jotka on olleet meille haastavia, mutta tällä kertaa sujui sekä puolenvaihdot että tuplasaksalainen oikealla. Myös erottelu toimi erinomaisesti eikä Just yhtään arvaillut tai ennakoinut vaan toimi täysin ohjeiden mukaan.
Mutta vaikea tuo silti oli, ei pääse mihkään! Hypyltä puolenvaihtoon jalkojen välistä ohjaajan askeleiden piti osua Just kohilleen ja koiran piti tulla heti hypättyään oikeaan seuraamispaikkaan. Pyörähdys - tuplasaksalainen - perskukkanen vaati tarkkaa kuuntelua ja ohjaajan käsimerkkien piti olla tarpeeksi erilaisia. Jäävät tehtiin peräkkäin ja suoraan liikkeestä kutsusta peruuttamaan oli kanssa ihan askelkuvioita. Siihen otettiin ehkä eniten toistoja, että saatiin sujumaan.
En ollut suunnitellut ottaa rataa kokonaisena, mutta koska harjoituskierrokset meni niin hyvin ja Justilla oli edelleen virtaa, kokeiltiin. Oli kyllä ihan uskomaton fiilis, kun tuollainen setti onnistui kokonaisuutena ja ilman välipalkkoja. Harvoin jää fiilis, ettei ois paremmin voinut mennä, mutta tää oli sellainen kerta!
Myös Lyyti oli ihan liekeissä. Se saa erityismaininnan upeasta tuplasaksalaisesta; se suorastaan nuoli mun jalkoja pyöriessään! Liikkeestä seisomisessa säädin vähän käskytystä, kun meinasin ensin käyttää pelkkää käsimerkkiä, mutta toimikin paremmin kiltillä mutta kuuluvalla äänellä sanotulla "odota"-käskyllä. Lyytin kanssa suurin haaste oli kutsu + peruutus, kun peruuttamaan lähtö on niin vaikeeta ilman käskyä. Kyllä se taas sai jutun juonesta kiinni parin toiston jälkeen mutta helposti ehtii istua viimeisellä askeleella. Millä nyt toki ei oo oikeastaan enää väliä. Sen kanssa tulee aina niin hyvälle tuulelle 😍
Sitten parkkisnoset. Olin tehnyt varmaan maailmanhistorian idiooteimman piilon laittamalla magneettipurkin ilmalämpöpumpun metallijalkojen taakse. Pumppuhan puhalsi koko ajan ilmaa poispäin eli takaa ei varmaan tullut minkäänlaista hajua 🙈 Ärsytti tosi paljon, kun vasta on ollut puhetta ilmavirtojen vaikutuksesta ja siitä, että ne pitäisi ottaa huomioon. No, muut piilot meni ihan ok, vaikka tällä kertaa ei tullut sellaisia superonnistumisia kuin joskus. Rallytreenin suunnittelu meni siis ihan nappiin ja nosetreenin ihan persiilleen. Tasapeli!
Tuttu tilanne minullekin nosekätköä tehdessä😅. Aina ei tule ilmavirtoja edes ajatelleeksi, mutta sen verran niistä on ohjatuissa treeneissä nyt ohjaajan taholta jauhettu, että jotenkin tulee sitäkin useimmiten mietittyä, mutta vaikka miten miettii, niin joskus ilmavirrat kulkevat ihan ihmeellisesti ja omaan logiikkaan yllättävästi, niin että menee kuitenkin pieleen 😂.
VastaaPoistaKyllä pitäisi olla jotkus laserlasit ilmavirtojen näkemiseen tässä noseharrastuksessa :D