maanantai 4. huhtikuuta 2022

RTVA!

Päästiin vihdoin Annikan kanssa käyttämään meidän 5 vuotta sitten voitettuja lahjakortteja Tampereelle! Ei edes mahduttu heti mukaan mutta onneksi viikkoa ennen tuli sähköpostia, että päästäisiin varasijalta. Ja onneksi lähdettiin! Mestarin radat olivat mukavasti iltapäivällä. A-radan tuomaroi Pia Heikkinen ja me oltiin vuorossa 10:tenä. Ennen rataa tehtiin temppuja läpi ja täydellä itseluottamuksella "nää me osataan" kehään. 

Nyt kokeilin tulla kehään koira oikealla. Vielä sermien sisäpuolella kehänauhan ulkopuolella viimeinen nami, jonka jälkeen Just tsekkasi kehän. Sitten sisään oikealla seuraten, perusasento pari metriä ennen lähtöä, hihnan irrotus, puolenvaihto takaa ja lähtöön. Ja siis niin upea lähtö! Just oikein ponnisti ekaan askeleeseen ja oli heti skarppina pyörähtämään! Ai vitsit, että tuntui hyvältä!

Askelkäännökseen tulon mallasin Caritan ohjeiden mukaan niin, että Just oli suorituspaikan vasemmalla puolella ja mä suorituspaikalla. Perusasento oli hyvä, mutta tästä liikkeellelähtö ei ja saatiin -1 ov, kun lähdin ennen koiraa. Selvästi tuntuu, että tuo on liikkeellelähtöjen kannalta kaikkein haastavin kyltti ja siihen pitäisi keksiä jotain motivoivaa.

270 vasemmalle ihan ok, maahan & tulppaani hyvät. Istu-seiso-maahan -kyltiltä saatiin -1 tvä mutta nyt en muista, mistä. Ainakin Just oli meni maahan suorempaan kuin joskus eli valmistelut onnistuivat. Sivuaskel ihan superhieno! Tuplasaksalainen oikealla laaja mutta yhtaikainen. Tässä vaiheessa oli kierrokset vähän nousseet ja vinkumista tuli näillä edellisillä kylteillä sekä eteentulossa. Kahdeksikko meni kivasti, samoin puolenvaihto ja edessä peruutus. Täyskäännökseen taas tähtäsin itse suorituspaikalle ja onnistuinkin siinä - koirallakin oli tarpeeksi tilaa. Pujottelu ihan ok, ei mikään loistelias, istuminen skarppi ja kutsu ok, joskin Just ei tainnut tulla kontaktiin ennen hyppyä. Hypyn jälkeinen seisominen kuitenkin napakka. Ja sitten oltiinkin maalissa! Oletuksena oli, että teknisiä virheitä ei tullut paljon, mutta vinkumisesta tulisi miinusta. Vaan eipä tullut! Liekö tuomari ollut kuuro vai vain kiltti mutta ei saatu yhtään vähennystä ääntelystä! Ja virhepisteitä tuli tosiaan vain 2 eli lopputulos oli 98 pistettä ja oikeus rallytokovalion arvoon! Tuomarinkommentti: "Iloinen, sujuva rata."

 Pisteiden selvittyä mentiin Justin kanssa myyntikojulle shoppailemaan tarkoituksena antaa Justin valita jotain herkkuja. Ajatus oli toki kaunis, mutta Just tuumasi: "Mä otan tän, tän, tän, tän, tän, tän ja tän" 😂 Niin päädyttiin sitten jäniksenkorvaan, jonka Just rouskutti sillä aikaa, kun hoidin maksupuolen. Sijoituttiin neljänneksi eli ei saatu (onneksi) uutta lahjakorttia. Halusin sellaisen söpön kuvan, jossa koira pitää ruusuketta mutta ei käskettynä vaan oma-aloitteisesti. Just oli heti hommassa mukana pöllimällä ruusukkeen mun kädestä!

Melko pian alkoi B-kisa, jossa tuomarina Iiris Harju. Yritin nyt ajatella, että kaikki on saavutettu eikä mitään paineita ole. No jaa, unohdin sitten kaikki Caritan preppaukset ja radalla oli vanha kunnon Lyyti-ohjaus. 🙈 Toki Just tarvitsi vähän enemmän tsemppausta, koska oli jo vähän väsynyt, mutta ei se kyllä auta, että kävelee kuin tikku-ukko eikä valmistele koiraa tehtäviin... 

Tällä radalla oli ahtaampi tila lähdön ja kehänauhan välillä, joten tulin kehään lähdön sivusta koira oikealla ja siinä sitten hihnan irrotus ja puolenvaihto ja lähtökyltille, jossa kävi sellainen informaatiokatkos, että Just meinasi mennä maahan kun kehuin sanalla "mahtava". Eli jatkossa ei enää sitä sanaa! 


Lähtö sujui kyllä taas kivasti, vaikka ei ihan niin täydellinen kuin A-kisassa. Maahanmeno oikein mainio ja siitä saatiinkin "Hieno!"-merkintä. Täyskäännöksessä ajoin aivan liian lähelle kylttiä ja valmistelu ihan surkea, mihin Just vastasi katkaisemalla kontaktin ja katselemalla puolisen sekuntia eteenpäin. Tästä -1 py. Eteentuloperuutus vähän jähmeä mutta teknisesti moitteeton. 270 vasemmalle -kyltiltä sain -1 ov, taisi olla liian kaukana suoritettu! Hyppy ok, pujottelussa pieni katkos mutta jatkoi hyvin, sivuaskel ihan unelma, tismalleen suora ja yhtaikainen! Tuomarikin oli samaa mieltä, kun saatiin "Hieno!"-merkintä. Taas 270 vasempaan -käännöksestä -1 ov! Olisikohan tämä tullut kumartumisesta... Seuraavalla suoralla istuminen skarppi mutta kutsun tuli taas ravissa, mikä hankaloitti seuraavaa käännöstä. Ei virheitä kuitenkaan. Sitten sekä sivulla peruutuksesta että maahanmenosta "Hieno!"-merkinnät! Seuraavat perusasennot taas vähän jähmeitä ja valkovuokosta -1 ov; ilmeisesti tuomari ei arvostanut  mun hienoja tanssiliikkeitä. Sitten vähän hassusti paikallakäännöksestä "Hieno!" mutta putkesta -1 py, kun Just ei lähtenyt käännöskyltiltä seuraamaan ja mä otin taas ekan askeleen ilman koiraa. No kyllä se sitten innostui, kun päästin putkeen ja maaliin tultiin taas täydellisessä kontaktissa. Vähän siis säätöä ja räpellystä ja kontaktikatkoja, mutta olen silti ihan supertyytyväinen, koska suurin osa radasta meni kuitenkin hyvässä seuruussa eikä noi katkot jääneet päälle. Virheet olivat vain pieniä - tältäkin radalta pistesaldo oli 95, ettei vain jäisi epäselväksi, valioituiko Just vai ei 😂 Tuomarinkommentti: "Oikein reipasta yhteistyötä. Iloinen suoritus."

Oli kyllä upea päivä. Meidän pistekeskiarvo nousi juuri kymmenellä! On se niin ihmeellistä, että ennen kuin saa ensimmäisen 95 p tuloksen, ne tuntuu ihan mahdottomilta, aina tulee jotain virheitä. Sitten kun sen on kerran saavuttanut, niin se tuntuu yhtäkkiä helpolta!

Tuloksiin olen 100 % tyytyväinen, koiraan olen 100 % tyytyväinen, mutta omassa ohjauksessa on vielä parantamisen varaa. Palasin B-radalla taas siihen vanhaan eli hiihdin radan hirveää vauhtia enkä tehnyt koiralle kunnon valmisteluja, mikä todennäköisesti aiheutti säätöä perusasennoissa ja vähän rauhoittelua. Myöskin kaikki hyvin suunnitellut henkiset valmistautumiset jäi tekemättä ja vain siksi, että autuaasti unohdin! Keskityin ennen rataa niin paljon koiraan, että unohdin itseni. Seuraava tavoite on olla kisaradalla sellainen ohjaaja, kuin olen treeneissä, esim. noissa edellisissä Caritan treeneissä, ja keskittyä mielentilaanmielentilaantunnetilaantunnetilaan. 

1 kommentti: