Kaksi viikkoa sitten päästiin jo toistamiseen Poppareiden nosekokeeseen. Olikin mielenkiintoinen päivä, kun näin talkoillessani ekaa kertaa 2-luokan kokeen, ja Just pääsi varanollakoirana etsimään 2-luokan ulkoalueen. Tuomareina oli sisäalueilla Hanna Kimmonen ja ulkona Tarja Ainassaari. Säätila oli melko ihanteellinen, +16 ja puolipilvistä.
Koe alkoi tylysti, kun heti ensimmäisellä alueella eli laatikoilla loppui aika. Laatikoita oli maksimimäärä 25 ja aikaa 2 minuuttia. Nyt täytyy sanoa, että Just oli aika huonossa mielentilassa etsimään mennessään - kävi ihan liian kovilla kierroksilla. Mietin vielä, että nyt pitäisi laittaa se etsimään alueen ulkopuolelta, mutta se ei taidan oikein laatikoilla toimia. No olisi varmaan silti pitänyt, koska nyt meni alkuun tosi paljon aikaa nenä kiinni surffailuun. Annoin Justin ensin mennä omaa tahtia yrittäen pitää lukua, mitä ei ole vielä haisteltu. Se reagoi alueen takareunassa, ei oikeastaan muuten.Mielestäni oltiin käyty kaikki läpi, joten kun 30 sekunnin varoitus tuli, niin lähdettiin pikkuhiljaa takaisin alueen takareunaan. Menomatka kesti kuitenkin hetken, kun en viitsinyt vetää Justia sen tarkennellessa jotain kuvan etureunan laatikkoa. Lisäksi olin hukannut sekkarini (autoon 😒), joten ei ihan ollut käsitystä, kuinka paljon aikaa on jäljellä. No, Just sitten tarkensi yhtä laatikkoa ja mulla kävi mielessä, pitäiskö lotota ja ilmoittaa löytö, ettei aika lopu. Sitten Just siirtyi viereiseen laatikkoon ja pyöri sitä ympäri. Tässä vaiheessa ajanottaja sanoi "aika", ja heti sen jälkeen Just ilmaisi. Ja se oli oikein. Eli tosiaan noin kolmesta sekunnista jäi pisteet kiinni. Lohdutin itseäni sillä, että koulutuksellisesta näkökulmasta on paras aina odottaa ilmaisu, ettei koiralle tule kokemusta, että mä tiedän, mikä on oikea. Tuomari mua myös tsemppasi, että en mä olisi voinut tietää, että se laatikko on oikea. Ainoa mahis olisi siis ollut katsoa sekkarista, että viimeiset sekunnit on menossa ja lotolla ilmoittaa löytö. On meillä ennenkin jäänyt pienestä satanen kiinni mutta ei sentään koskaan kolmesta sekunnista! Tämä oli kyllä muillekin vaikea; vajaa puolet koirista sai löydön.
Sisäalueena oli lava, joka näytti melko simppeliltä. Aikaa tässä myös 2 min. Tuomari oli selittänyt tarkkaan, mikä ei kuulu alueeseen, ja Just käytti tosi pitkältä tuntuvan ajan haistellen kaikkia, mikä ei kuulunut alueeseen 😂 esim. rekit kuvan oikeassa reunassa ja verhot vasemmalla. Aina, kun ehdotin sille esim. pöydän haistelua, se jatkoi pyh-ilmeellä eteenpäin. Kätköpaikasta vasemmalle oli vielä nurkkaus, joka ei kuulunut alueeseen ja sinnekin Just meni. No sieltä tullessa sain sen sitten haistelemaan takaseinää, josta välittömästi alkoi tarkennus tikkaisiin. Just nousi vähän seinää vasten ja tarkensi ihan superhuolellisesti tikkaan yläreunasta ja alareunasta, kunnes lukitsi vastauksen ilmaisten ajassa 1:10. Tämän löysi melkein kaikki.
Jälkianalyysina plussaa tässä oli se, että osasin toimia 30 sek varoituksen kohdalla ja se, että tuomarin mukaan Just ei ollut taaskaan haistellut kätkölaatikkoa eli ei ollut jättänyt kätköä. Mietin, pitäiskö lähteä tekemään järjestelmällisemmällä tavalla, mutta siinä pitää olla vähän varovainen, ettei Justia ala ärsyttää (jos se esim. saa hajun kauempaa). Jatkossa aion muuttaa ohjausta niin, että jos se reagoi johonkin, niin ohjaan sen heti käymään läpi viereiset laatikot. Nythän ollaan jo kahdessa (vai kolmessa?!) etsinnässä osuttu kätkölaatikolle ihan viimeisenä ja aika on ollut tiukassa. Ja sit oikeesti se sekkarin käyttö!!!
Tauon jälkeen ulkoetsintä, joka oli myös simppelin näköinen seinä, mukavasti vielä vastatuuli; aikaa oli myös 2 min. Nyt Justilla oli huomattavasti parempi mielentila, ja se kävi alueen nopeasti läpi, kunnes sai hajun vesihanasta seinässä ja ilmaisi ajassa 0:27, joka oli kolmanneksi nopein aika tällä alueella. Kauniin etsinnän päätteeksi ruma ilmaisu, kun Just nuolaisi hanaa ilman tulkinnanvaraa. 1 vp siis tästä. Nyt kun alla oli jo yhden alueen nollautuminen, olisi tässä kohtaa ehdottomasti pitänyt muistaa se kuuluisa koulutuksellinen näkökulma ja pyytää/odottaa nätti ilmaisu. Ei käynyt mielessäkään sillä hetkellä, mutta ens kerralla pitää muistaa! Kuva on huono - seinä jatkui pitkälle kuvasta oikealle eikä vesihanaa näy, mutta onpahan jotain osviittaa. Tämän alueen löysivät kaikki.
Ajoneuvoilla oli kaksi henkilöautoa, aikaa 2:30. Just aloitti oikeanpuolimmaisesta, jonka kävi ympäri ja sitten hillottiin sen etupuolta tosi kauan. Just oli kuitenkin jo haistellut mun mielestä kaikki mahdolliset kolot ilmaisematta, joten rohkeasti tein päätöksen, että nyt riittää hilloominen ja siirrytään toiselle autolle. Oikea päätös! Nimittäin toisen auton etuosasta tuli nopeasti löytö. Aikaa meni 1:13. Kysyin tuomarilta, miksi se hillosi tuulen puoleista autoa, johon ei hajusiirtymää kuuluisi tulla. Tuomari sanoi, että siihen oli muut koirat tehneet valeilmaisuja! Eli tää pitää muistaa, ettei hilloaminen välttämättä tarkoita hajusiirtymää, se voi olla myös koirahajuja!
75 pistettä siis plakkariin taas. Olin menomatkalla kuunnellut Löytö!-podcastin "Ohjaajan mindset" -jaksoa ja varmaan kuuntelen jatkossakin. Harmittamaan jäi se, että satanen jäi niin pienestä kiinni. Mutta sitten taas Just oli oikeesti huonossa mielentilassa ensimmäisissä kahdessa etsinnässä ja oisko lotolla saadut pisteet luokkanousutulosta varten sitten tuntuneet onnistumiselta? Ehkä ihan hyvä, että jatketaan vielä ykkösissä. Luokkanousu tulee sitten kun se tulee. Vaikka ollaan edistytty paljon, niin tässä lajissa on myös tuurilla vaikutusta; joskus olosuhteet toimivat meidän eduksi, joskus meitä vastaan. Ja onhan se kuitenkin mahtavaa, että meidän huonoimmat pisteet on edelleen 75!
Lounaan jälkeen kakkosluokan nollakoiraksi. Oltiin tosiaan vain varalla siinä hommassa, mutta ulkoalueella päästiin hommiin, kun varsinainen nollakoira ei löytänyt toista kätköä. Tuuli vasemmalta, lähtö oli keskeltä. Just lähti ensin lähdöstä vasemmalle ja etsi sieltä reunaan asti hypäten seinää vasten useammassa kohdassa. Jollain tasolla olin rekisteröinyt tuuletusritilän, mutta vaikeehan se on siinä tohinassa ajatella sitä tietoisesti, kun ei ole tutustunut alueeseen. Ajattelin Justin etsiessä, että meidän pitää käydä alue läpi vielä vastatuuleen eli oikealta vasemmalle. Tää olikin hyvä ratekia! Nimittäin oikeasta reunasta ensimmäinen löytö hiekotushiekkasäiliön kahvasta. Sosiaalinen palkkaus + jatkaminen sujuivat ihan kivasti. Sitten vastatuulessa käytiin vielä alue läpi ja nyt Just hyppäsi siinä tuuletusritilän kohdalla kahdesti, toisella kerralla tuli selkeä ilmaisu. Se oli oikein! Tää oli hieno onnistuminen, koska oli kolmella tavalla kakkosluokan alue: 2 kätköä, toinen 128 cm ja hajuna laakerinlehti. Tuomari kyllä sanoi, että Just löysi kätkön "minusta huolimatta" 😂 Eli siinä, kun se hyppi jokaiseen ovenkahvaan ja avainpesään, niin mun olisi pitänyt ohjata se myös ritilän kohdalle.
Muita alueita ei tarvinnut tehdä, mikä oli loppujen lopuksi ihan hyvä, koska Just olikin vähän väsynyt ja lämpötila oli nousemassa niin, että kokeen aikana sisäalueilla oli jo tosi kuuma. Kotiin lähtiessä Just sai vielä etsiä meidän auton. Kätkö oli jo tosi vanha, jotain 4,5 tuntia. Just kävi auton pari kertaa ympäri, kunnes ilmaisi sähköpistokkeeseen.
Kun jälkikäteen mietin, mitä olisin voinut tehdä toisin aamulla, että Just olisi ollut keskittyneempi sisäalueilla, niin ainakin yksi asia on ruokinta. Ei siis ole tarkoitus pitää sitä nälässä, että sillä olisi korkeampi motivaatio (kuten todettu, vaikutus on negatiivinen). Sillä on vaan niin pienet ruoka-annokset, että kun se saa ruokaa kisapalkkana, niin siinähän se aamuruoka jo onkin herkkujen kanssa. Lisäksi jos meillä on aamumenoa, esim talli, niin ainahan mä annan Justille vasta siellä ruokaa aktiviteettien jälkeen. Tätä kokeillaan ens kerralla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti