Hallissa ekana tehtävänä oli laatikkoetsintä. Siitä ei tullut yhtään mitään! Kätköjä oli kolme ja meni monta minuuttia, ennen kuin löydettiin ensimmäinenkään. Toiseen Just oli jo reagoinut ekalla kierroksella, joten kun lopulta ilmaisi sen, lopetettiin siihen. Hallin laatikot ei ole kunnon pahvilaatikoita vaan enimmäkseen elintarvikepakkauksia; en tiedä, vaikuttaako tämä Justin etsintään, kun laatikot ovat pikkuisia ja heppoisia. Toki nää on selitysten etsimisiä - varma koira löytää mistä vaan.
Joku sai tehdä neljä riviä tuoleja sokkona. Näissä oli myös tarkoituksena järjestelmällinen etsintä eli takaisin ei ollut tulemista. Jälkikäteen ajateltuna Joku oli ihan huikea tässä. Ei ollut yhtään kiinnostunut kätköttömistä tuoleista mutta kätkötuoleille jäi välittömästi haistelemaan. Kätkö oli ekan rivin ekassa ja muilla riveillä aina eri tuolissa. Yksi ilmaisu oli sellainen, että en nähnyt, että siinä voisi olla kätköä mutta olisi pitänyt hyväksyä se. Jokun kunniaksi sanottakoon, että se teki vielä painokkaamman ilmaisun eri puolelta, kun en hyväksynyt ekaa. Joku etsi myös kuorma-auton ja ulkoalueet ja ne meni oikeastaan paremmin kuin Justilla, tosin kun itse tiesin, missä kätköt on, niin ei ihan vertailukelpoista.
Justin kanssa tehtiin niin, että palkkasin ekasta tuolista ja loput kolme mentiin sosiaalisella palkalla. Tää oli oikeastaan nopea päätös, kun tokalla kätköllä tuli nuolaisu enkä halunnut palkata siitä. Loput ilmaisut olivat nättejä ja Just otti myös kaikki kätköt, kun osui kohdalle. Just teki myös agisiivekkeet, joilla eteni aika reippaasti (ei haistellut kaikkia tarkkaan) mutta nappasi molemmat kätköt hienosti.
Torstaina agilityssa estetreeni. Tehtiin ainakin putki-puomi-erottelua, jossa ei yhtään stiplua! Sitten Joku taas luki palkan paikkaa liian hyvin, joten treenattiin vähän palkkaajan ohittamista heittopallolla. Tätä pitää muistaa tehdä tarpeeksi paljon.
Oli tarkoitus lepuuttaa Justia tottislajeista tää viikko, mutta se oli niin innoissaan tulossa treenaamaan, että pyörsin päätökseni. Ei kuitenkaan tehty seuraamista, kun lanneselkäjumi tuntui taas. Tällä kertaa treenasin hyppyjen ohittamista kiertoon mennessä. Tiesin, että voi olla vaikeaa, mutta helpotin laittamalla palkan Justin nähden valmiiksi kiertotötsien taakse ja päätin, että nyt vedetään tää loppuun asti. Lähtöpaikan vasemmalla oli agilityrengas ja se oli Justille ihan hirveän vaikea ohitettava taas. Kutsuin sen aina pois, jos meni renkaalle ja uusi lähetys, jossa oikein väänsin rautalangasta, että kierto on tuolla. Muutaman kerran jälkeen ohitti renkaan ja siellä kierron takana olikin pallo. Sen jälkeen taisi mennä kiertoon joka kerta! Ja annoin sit palkaksi hypätä paluumatkalla oikean puoleisen hypyn. Olin tosi tyytyväinen, että saatiin tää keskustelu käytyä!
Viikonloppu vietettiin mökillä. Lauantaina tein useamman kätkön nosetreenit, jotka meni hyvin vaihtelevasti. Ensimmäinen kätkö oli tuvan perimmäisessä nurkassa tuolla syntikan kauimmasen jalan kohdalla lattialistassa, jonne koira joutui oikeasti taistelemaan tiensä. Tässä hieno alueen läpikäynti ja ilmaisu ajassa 1:21. Toinen kätkö oli eteisessä kulkuväylällä, ja siinä oli jotain vikaa, kun yksikään koira ei reagoinut mitenkään. Sitten oli saunaneteinen + sauna, jossa ideana oli, että saunaneteinen on tyhjä tila ja kun se on käyty läpi, avaan oven saunaan, jossa helppo kätkö. No, muuten hyvä, mutta saunan kätkö lattialastassa ei ollutkaan helppo! Haju oli levinnyt siitä viereiseen metalliseen halkokoriin, ja etsintäaikaa saunakätköön meni yli 4 minuuttia ennen löytöä...
Viimeinen rasti oli ulkoetsintä, jossa korkea kätkö (n. 130-135 cm) palotikkaiden reiässä. Olin taas ajatellut, että tää ois helppo, kun metallia ja koira pystyy hyppäämään vasten ja selkeä kohde mutta ei! Just etsi ja etsi ja haistoi kyllä alemmat reiät mutta ei meinannut tavoitella kätköreikää edes ohjattuna. Joskus en vaan ymmärrä, miksi joku kätkö on niin vaikea...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti