Etsinnät tehtiin kahdessa osassa kahdessa eri rakennuksessa luokkahuoneissa. Kaikilla alueilla aikaa oli 2 minuuttia. Meidän suoritusvuoro oli kolmas, joten ekaan etsintään päästiin melkein heti. Tokaan jouduttiin hetki odottamaan, mutta sehän ei haittaa, kun meillä on interaktiivinen taukopuuhailu eli mininuuskumatto! Eka etsintä meni loistavasti. Just kävi ensin toisen rivin oikealta läpi järjestelmällisesti, sitten siirtyi oikeanpuolimmaiseen riviin, josta kolmannesta välitön reaktio ja huolellisen tarkennuksen jälkeen ilmaisu ajassa 0:20.5, joka oli toiseksi nopein aika tällä alueella. Tästä muistaakseni annoin purkkipalkan.
Toisella alueella laatikot oli laajassa ympyrässä ja lisäksi keskellä oli 5 laatikkoa. Just lähti ensin kiertämään ympyrää laatikoiden sisäreunaa aika vauhdikkaasti. Ekalla kierroksella ei tullut mitään reaktioita, mutta 1,5 kierroksen jälkeen reagoi kätkölaatikkoon ja sen viereiseen. Kun oli jo jättämässä ne, ohjasin haistamaan keskellä olevat laatikot, että alue olisi käyty läpi. Ei reaktioita. Sitten noudatettiin viikonloppuna erittäin toimivaksi todettua strategiaa eli suunnanvaihtoa ja lähdettiin kiertämään ympyrää vastapäivää. Nyt Just meni laatikoiden ulkoreunaa, mitä en kyllä kokeessa huomannut mutta videolta näkyy ihan selvästi, että tämä oli avain kätkön tarkentamiseen. Tää pitää siis muistaa jatkossa, että suunnanvaihdon lisäksi pitää tarkistaa, että Just haistelee lähellä seinää olevat laatikot myös ulkopuolelta. Klo 12:ssa olevan laatikon ulkosyrjältä löytyikin kätkö, mutta Just halusi varmuuden vuoksi niin lähelle kätköä, että työnsi nenällään laatikkoa pari metriä ennen kuin ilmaisi 0:55.4 (loppupäässä). Tuomari-Tapio sanoi, että ei anna virhettä, koska Just selvästi vain pyrki mahdollisimman lähelle kätköä työntäessään laatikkoa, ei yrittänyt pelleillä tai pelata sillä.Kolmannella alueella laatikot nurkissa viiden laatikon muodostelmissa. Kätkö oli oikean takanurkan keskellä. Nyt Just reagoi kyllä kätkölaatikkoon heti ekalla kierroksella mutta ei lukinnut vastausta vaan halusi käydä ensin kaikki läpi. Kun kaikki rykelmät oli käyty läpi eikä muualta ollut tullut reaktiota, palattiin takaisin oikeaan takanurkkaan, josta nyt sitten saatiin ilmaisu ajassa 01:17.3, joka oli toiseksi hitain tällä alueella.
Nelosalueen suoritus oli aika lailla kolmosen toisinto. Kätkö oli oikeassa takanurkassa ja Just reagoi siihen ekalla kierroksella mutta halusi tsekata muut ennen kuin lukitsi vastauksen ajassa 0:43,5, puolivälissä. Myös kokonaistuloksissa oltiin puolivälissä.
Tuomari sanoi, että tässäkin koirassa alkaa vihdoin väsymys näkyä 😂 Hänen mielestään toi vertailevan tutkimuksen tarve oli väsymyksen ilmaisua - lauantain ekassa kokeessa Just oli paljon itsevarmempi. Mietin itse myös sitä, vaikutti se, että olin itse teippaillut osaa laatikoista edellisenä päivänä eli osassa oli myös himmeä mun haju, mutta ehkä ei kuitenkaan johtunut tästä, koska suurin osa mun teippaamista laatikoista oli kahdella ekalla alueella. Vaikka tietysti haluaisin, että Just ilmaisisi heti, kun osuu kätkölaatikolle ja jäisi tarkentamaan sitä niin kauaksi aikaa, että on varma asiasta, niin on toi vertaileva tutkimus kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin että Just läväyttäisi ilmaisun heti, kun joku laatikko vähän haisee nenään. Jaksan aina hämmästellä sen pyrkimystä äärimmäiseen tarkkuuteen, vaikka mielestäni en ole osannut sellaista opettaa.
Viikonlopun saldo siis 3 koetta ja 3 satasta! Ihan huikeeta! En uskonut, että tuollainen olisi edes mahdollista, koska kahden elävän olennon ollessa kyseessä aina käy edes jotain mokia. Mutta nyt sitten vaikka tuli opittavaa, niin tuli myös priimatuloksia, joten varsinainen win-win! Viikonlopun päätteeksi päästiin taas esittämään jo perinteiseksi muodostunut repliikki: "Olipa rankkaa, koskas otetaan uusiks?!