sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Tammikuun eka viikko

 Alkuviikko meni ihan harakoille, kun tosiaan mökkireissu kutistui ja muuta järkevää ei saatu enää sovittua. Keskiviikkona käytiin ihan pikavisiitillä sinkkutreeninä hallilla. Tavoitteena oli taas juoksuttaa koiria kunnolla, kun ulkona oli liukasta ja Justin vapaanapito ulkona on tosi rajoitettua rakettivaaran takia. Jokun kanssa tehtiin kertausharjoituksina innejä. Nyt musta näyttää, että se on oppinut jutun. Ei tietenkään mitenkään satavarma vielä; välillä tuli virheitä ihan sillä, ettei Joku malttanut kuunnella, kun pääsi vauhdin hurmaan. Mutta aina, kun malttoi kuunnella, teki oikean ratkaisun.

Justin kanssa tehtiin aika samoja juttuja kuin viimeksi vapaavuorolla: kierto + putki sekä luoksarin stoppeja + loppuosaa takaa kiertäen putkelta. Kiertoa tehtiin kaksi toistoa ja molemmilla kerroilla lähti tosi varmasti ja innokkaasti, joskin haukkui. Tää tuntuu kyllä hyvältä metodilta lisätä kiertomotivaatiota! Luoksarin stopit meni putkelta tosi hyvin, mutta sitten kokeilin kokonaista voittajan luoksaria ja siinä oli stoppi kyllä huomattavasti huonompi. Tämä ei toki ole mikään ihme; Just varmasti vähän hämmentyi, koska ei ennen olla tällaista tehty. 

Sitten otettiin vähän seuraamisen peruutusta peilin edessä. Ensin Just istui aina kolmannen askeleen jälkeen! Sitten rupesin tekemään peruutusta käännösten kanssa. Oli kyllä tosi vaikeeta, mut Just yritti ihan kybällä. Viimeisenä oli tarkoitus tehä L:ää, mutta maahanmenot ei onnistuneet, joten homma meni siinä kohtaa vähän pieleen. Tästä nyt sitten arvokasta informaatiota siihen, että jäävien erottelu on asia, jota pitää ylläpitää tarpeeksi paljon. Eli ei voi todeta, että nyt koira sen osaa ja olla treenaamatta sitä kuukauteen ja sitten olettaa, että heti kaikki onnistuu. Lopuksi tein L:n istumisella ja seisomisella, ja tää onnistui, mistä loppupalkka.

Torstaina Jokulla laatuaikaa agitreenien merkeissä. Tällä kertaa meillä oli ratatreeni. Pienestä jäi suklaat kiinni! Ekalla kierroksella en ollut hahmottanut keppien vaihtoehtoista tietä ja jatkoin suoraan kympiltä 15:lle. Lopussa hätäilin poikkarilla 19:lle, mutta Joku pelasti.

Ekan kierroksen loppuun otettiin vielä puomi erikseen, ensin vieressä juosten, sitten palkalle. Nää meni hyvin. Tokalla kierroksella saatiin ratakuviot onnistumaan, mutta vauhdin hurma vei mennessään ja Joku ensin loikkasi puomin kontaktin ja sitten sähläsin niin paljon 21-22 kohdassa, ettei Jokulla ollut mitään mahdollisuuksia valita oikeaa puolta. En esim. sanonut inni-käskyä! Toki tuo kohtakin oli vähän haastava innille, kun tilaa oli vähän. Tälläkään ratakierroksella poikkari ei tuntunut luontevalta. Treenin lopussa tuolla hallin oikeassa ylänurkassa Joku jäi vähän jumittamaan, haisteli jotain (löysikin lihapullanpalasen...), ja se vähän ärsytti mua. Eipä sitten tullut innitreenistäkään mitään. Otettiin sitten loppuun 15-20, niin nyt poikkari meni jo kuin tyhjää vaan ja puomillekin saatiin hyvä osuma! Eli tarvitaan vaan lisää rutiinia poikkareihin ja inneihin, että ne alkaisi "tulla selkärangasta" eikä tarvitsisi hätäilyllä pilata koiran mahiksia onnistua. 

Perjantaina Justille vuorostaan laatuaikaa, kun mentiin taas Helin & Sisun kanssa treenaamaan I-hahille. Oikein välilevyongelmaisten vertaistukiryhmä! Olin suunnitellut tällaisen radan, jolla Sisu pääsi treenaamaan kuuden kyltin rataa ja me Justin kanssa 7-9 kyltin pätkiä. Eka kierros otettiin ihan kisamaisesti. Ajattelin, että nyt en palkkaa heti lähdöstä vaan otan vaikka puoli rataa. Ja nyt täytyy kyllä sanoa, että otti itseä vähän koville. On se kyllä huono homma, että nami on mulle kuin pelastusrengas ja kun en saa palkata, niin on tosi kädetön olo. Oli taas silmiä avaava hetki! Tuntui, että kaikki keskittyminen menee ohjaamiseen enkä ehdi yhtään "nauttia matkasta" ja fiilistellä sitä, kun koira seuraa. Tätä pitää nyt miettiä ja vaikka pyytää kaveria aina lähtöluvan sijaan sanoa "muista nauttia" tms 😂

Viereisellä kentällä oli taas treenaajia, mutta ei kovin äänekkäitä tällä kertaa. Olin suunnitellut radan tuollaiseksi siksakiksi ihan tarkoituksella, että pääsisin palkkaamaan vaikeista paikoista. Oli tarkoitus antaa purkkipalkka pujottelusta, jos se ois mennyt tosi hyvin, mutta se meni vain ihan kivasti, joten jatkettiin vielä. Ohjaajan ympäri oli jees ja sen jälkeen Just seurasi upeasti, joten annoin purkkipalkan tästä kylttivälistä seuraamisesta. Alkuradan 1-2-3 istumisilla -kyltin ekasta liikkeestä huomasi, että Just odotti seisomista; jouduin antamaan toisen käskyn sivulle. Hyvä, kun tuli tuokin kyltti pitkästä aikaa! Vinkumista tuli jonkin verran, suurin osa oikealla puolella käännöksissä. Ekan setin lopuksi näytettiin Helille vielä kylttisuorituksia: ohjaajan ympäri, 1-2-3 seiso-istu-maahan sekä ennakoinnit maahanmenoon ja eteentuloon. Heli sai myös kokeilla Justin kanssa eteentuloa ennakoivalla ohjauksella ja olikin erinomainen opettaja tehden eri tehtävän väärällä ohjauksella ja täydellisen oikealla.

Tokassa setissä palkkasin ekalta suoralta. Sitten palkkasin kerran pujottelusta ja sit jatkettiin loppurata alkaen ohjaajan ympäri -kyltistä. Tuossa paikallakäännöksessä vasempaan ekassa istumisessa hallin ulkopuolella alkoi koirat huutaa, ja Just jäi vähän kuuntelemaan sitä. En hermostunut, ja kun se otti taas kontaktin, tehtiin kyltti loppuun, jatkettiin seuraamista ja sit heti palkkasin. Viimeisen suoran kutsu + kieppi onnistui hienosti ja molemmin puolin! Lopuksi otettiin vielä yksi uusinta harjoituksen vuoksi ja sitten seuruuttelin Justia Helin kerätessä kylttejä. Aluksi kontakti putoili, mutta Just paransi tosi nopeasti, eli tätä pitää vaan muistaa tehä!

Vähän jäi taas sellainen fiilis, että keskityin liikaa tekniikkaan, vaikka olin treenaamassa fiilistä. Tai ehkä tää oli vaan tää tavallinen pettymys, jos ei oo loistavat treenit, niin silloinhan ne on paskat. VÄÄRIN! Treenit oli hyvät ja tärkeät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti