Viikolla 2 agilityssa estetreenin vuoro. Tällä kertaa keinu ja rengas meni erinomaisesti mutta puomilla tuli osumia vain hitaassa vauhdissa. Yritettiin tukea puomi, ettei se heiluisi mutta silti tuli loikkia. Näissä treeneissä erityisen hyvää oli kuitenkin se, että Jokun draivi ei yhtään kärsinyt, vaikka tuli epäonnistumisia! Päinvastoin, se lannistumisen sijaan rupesi ihan komentamaan!
Viikolla 3 oli ohjaustreeni aiheena poikittaishypyt eli serpentiini ja innit. Oli tarpeellinen treeni - ei menneet serpentiinit "automaattisesti" kuten ennen vanhaan. Tässä treenissä sen sijaan alkoi vähän näkyä, että harjoitus oli Jokulle liian yksitoikkoinen, koska se vähän harhautui etsimään nameja hallin lattialta tauoilla.
Perjantaina 13.1. meillä alkoi Justin kanssa uusi nosevalkku, jota pitää Mervi Niemi Suomen eläinkoulutuskeskuksesta. Ekalla kerralla mulla oli vain tavoitteena ohjaajan ja koiran motivaation nostatus viikonlopun kokeita silmällä pitäen ja tavoite toteutui erinomaisesti!
Ensimmäisenä tehtiin laatikkoetsintä, ja se onnistui meiltä molemmilta erinomaisesti: Just kävi hienosti aluetta läpi ja ilmaisi heti kätkölle osuttuaan, mä taas pysyin täydellisesti kärryillä siitä, mitkä laatikot on haisteltu ja mitkä ei.Sitten oli kolmen kätkön sisäalue. Mä en osannut päättää, palkkaisko vai ei ja menin sit täysin vaille välipalkkaa. Tää oli vähän huono valinta, koska ekan nurkkakätkön Just löysi ihan superhienosti ja nopeesti ja siitä olisi kyllä ansainnut palkan. Jatkaminen sujui kyllä hyvin ja toki sitäkin on tärkeää harjoitella ennen kakkosluokan koetta, mutta ois voinut vaikka palkata ekan löydön ja sit tehdä kaksi pelkällä sosiaalisella.
Toinen kätkö oli pöydän alla viinipullotelineessä olevassa muovipullossa. Just ilmaisi sen vähän hassusti, kun siirsi ilmaistessaan nenää viereiseen pulloon. Jos olisi pitänyt arvata, niin olisin tulkinnut kätkön sijainnin oikein, mutta pyysin näyttämään uudestaan ja nyt saatiin yksiselitteinen ilmaisu.Kolmas kätkö oli puhelinpistokkessa n. 90-100 cm korkeudella. Tää oli tosi yllättävä kätköpaikka, mutta Just ilmaisi varmasti. Tästä oli kanatikut ansaittu!
Saatiin uudelta valkulta paljon hyvää palautetta ja imin sen kaiken itsevarmuudeksi viikonlopun kokeita ajatellen. Oli myös ihanaa, kun meidän ryhmä pystyi olemaan kaikki yhtaikaa samassa hallissa; sen lisäksi, että se säästää paljon aikaa vaihdoissa, siitä tuli jotenkin rento fiilis etenkin kun ulkona oli aivan karsee keli. Ainoa asia, joka mua jäi harmittamaan, oli se, etten palkannut ekasta löydöstä. Tilanteessa toimiminen on niin vaikeeta! Ja sitten pitäisi muistaa, että vaikka valkku sanoisi, että "helpoilta löydöiltä" voi jatkaa, niin mun omaan agendaan kuuluu nopeiden kätköjen superpalkkaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti