Maanantaina Päivin ryhmän tokotreenit. Oli aivan kamala keli, minkä olin ennakoinut ostamalla irtopaikan myös Päivin ryhmää seuraavaan kimppatokoryhmään, joka osoittautuikin niin kivaksi, että taidan ostaa lopuille kevään kerroillekin paikat.
Just treenasi siis ohjatussa ryhmässä. Otettiin ihan ekana ruudusta kutsua. Kokeiltiin nyt Päivin ehdotuksesta sellaista, että kun olen kutsunut ja Just lähtenyt liikkeelle, otan ihan pikkuspurtin ja hidastan takaisin kävelyyn, kun koira on saavuttamassa. Heti seuraamisasennosta vauhdikas palkkaus. Tämä oli vielä paras tehdä peiliä kohti, että pystyin sanomaan palkkasanan koiran vielä ajatellessa juoksemista eikä tarkkaa seuraamista. Saatiin jo sellaista asennetta, jota olen toivonut, joten jatketaan nyt toistaiseksi tällä.
Toisena kiertohässäkkää ihan sen takia, että halusin näyttää Päiville, kuinka hienosti se nykyään sujuu 😍 kun Päivi on nähnyt ne kaikki pahimmatkin vaiheet. Otettiin ensin kisamatkasta kierto + palkka, sitten koko liike, jossa vain ihan lopussa autoin ottamalla askeleen kohti hypättävää estettä. Puhuttiin, että voitaisiin nyt jatkaa niin, että eka palkka tulisi lähes aina kierrosta, koska sitä halutaan eniten vahvistaa. Sitten vaihdellen koko liikettä ja palkkausta eri osista, että kokonaisuus säilyy mutta koiralle ei tule liian vahvoja odotusarvoja, jotka rikkoisi keskittymistä.
Kolmantena kaukoja. Näytin tilanteen, jossa ollaan eli yhdellä alustalla, ja kysyin, mikä olisi seuraava vaihe. Päivi kaiveli hyllyltä matalan "läpyskäalustan" ja kokeiltiin sillä. Tekniikka pysyi yhtä hienosti! Eli nyt käydään samat vaiheet läpyskällä. Homma etenee hämmästyttävän nopeasti, kun vielä 3 viikkoa sitten meillä oli 2 isoa targettia!
Kimppatreeneissä oli 5 muuta ohjaajaa, joilla muutamalla useampi koira. Otettiin 2 paikkista eli Joku ja Just saivat molemmat oman. Jokun paikkisrivistä on kuvakin 😍 Sen paikkikset on kyllä menneet niin hienosti, että pitäisi alkaa vaikeuttaa jotenkin. Just teki voittajan paikkiksen eli kävin piilossa ja Maija teki häiriökävelyä vähän korostetusti. Laitoin taas namipankin pikkupurkkiin, joka oli tällä kertaa vähän kauempana, ehkä n. 4 metrin päässä Justista. Kävin vissiin kolme kertaa tekemässä sinne talletuksia. Vapautus sitten loppusivulletulosta.Just teki kimppaosuudella kehääntuloja häiriöillä eli suoraan kohti muita koiria. Kerran kävi vielä niin hyvä tuuri, että Alma ja Vilda meinasivat pistää leikiksi suoraan meidän edessä ja sain Justin palkattua, kun se vain vilkaisi niitä ja sitten palasi kontaktiin. Lisäksi Just teki ruutua sellaisella häiriöllä, että Annika N. seisoi ruudun takana tuijottamassa. Just oletti, että Annikalla olisi palkka, joten meni ruudun keskelle ja tuijotti takaisin 😂 Kuunteli kuitenkin stop+maahan-käskyt, josta palkkasin. Sitten tehtiin vielä muistaakseni vähän lisää seuraamista lähellä seinää ja peruutuksia. Just kyllä edelleen menee vähän epävarmaksi 3 askeleen jälkeen, joten täytyy kysyä tuohon lisäneuvoja.
Jokun kanssa tehtiin ensin ihan vain yhteistyötä häiriössä. Se kuitenkin hämmästyttävän hienosti sulkee muut ulkopuolelle noissa tilanteissa. Pyysin vielä oikein räväköitä ja äänekkäitä koiria kaveriksi, että sain vahvistettua sitä, että Joku vilkaisee ja palaa kontaktiin. Tähän oli erityisen hyvä Huti-bc, joka hakkasi itseään pallolla ja aussiepappa Jocke, joka meuhkasi koko 12 vuoden kokemuksellaan. Hutin kanssa tehtiin vielä yhtaikaa sellaista, että Annika kutsui Hutin luokse ja me Jokun kanssa leikittiin siinä puolen matkan kohdalla vähän sivussa. Toisella toistolla jätin Jokun maahan ja kutsuin sen sekuntia ennen kuin Annika kutsui Hutin eli koirat juoksivat toistensa ohi vastakkaisiin suuntiin. Joku ei näyttänyt treenissä väsyvän yhtään, päinvastoin tarjoili ruutuun juoksemista, jos mä yritin pitää taukoa. Oli koko ajan ihan superhyvin yhteistyössä mutta ilmeisen paljon kuitenkin kuormittui treenistä, kun oli ihan poikki treenin jälkeen.
Torstaina agitreenit, jossa vain Joku mukana. Meillä oli toivetreeni, johon toivoin viime viikolla mietittyä käännökset kauempaa ohjattuna. Ehkä Joku tajusi, mitä haetaan tai sitten sillä oli erityisen kuuliainen päivä, mutta ongelmia ei tullut esille 😍 Jatketaan siis samasta aiheesta eri kuvioilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti