Toko on kyllä mukava ja helppo harrastus, kun kokeeseen pitäisi valmistautua yli kuukausi ja sitten toipumiseen menee saman verran 😂
Maanantaina 7.10. mun ryhmän nosetreenit mun työpaikan sisäpihalla. Tää oli eka kerta, kun Just treenasi nosemestisten ilmaisukatastrofin jälkeen. Oli laatikko- ja ulkoetsintää. Tällä kertaa en kertonut kätköjen määrää edes ykkösluokkalaisille! Laatikoilla oli yksi keskikokoinen sokkoalue, jossa 3 kätköä: yksi pahvilaatikossa, yksi repussa ja yksi muovilaatikossa. Ulkoetsintää oli kuvassa näkyvä alue, jossa kolme n. 80-sentin korkeudessa olevaa kätköä, aikaa 6 min. Oikealla näkyvä kätkö oli seinäpellin alla. Kätkön yläpuolella oli vesihana, joka oli houkuttelevan näköinen. Toinen kätkö oli hiekotussäiliön kannen reunan alla. Vasemmalla näkyvä kätkö oli liukuportin ja seinän välissä; tää muuttui vaikeammaksi tarkentaa illan kuluessa.
Itsenäisenä tehtäväksi oli neljä täsmätreeniä:
- laatikkojono, jossa vierekkäiset kätköt
- viiden laatikon rivi, jossa neljässä laatikossa häiriöhajuja ja yhdessä kätkö
- kolme isoa matkalaukkua
- "Ohjaaja rakastuu tuoliin" -peli, jossa kätkö lumilapion alla ja ohjeena ohjata vieressä oleville tuoleille
Lisäksi yksi koira harjoitteli nostoja lastauslaiturin tienoilla. Tosi kiva kokonaisuus tuli, treenit pyöri sujuvasti ja kaikille oli tarpeeksi tekemistä, ei kuulemma ehtinyt tulla tylsää. Just teki nollakoirana ulkoalueen, vierekkäiset laatikot sekä häiriölaatikot. Häiriöt ohitti superhienosti. Vierekkäisillä laatikoilla todella mielenkiintoinen suoritus, kun Just oli jo ilmaisemassa, kun sai hajun viereisestä laatikosta, haistoi sitä, kuumui vähän, palasi ekalle ja ilmaisi sen. Ja sitten jatkoi matkaa ilmaisi viereisen. Tää oli selvästi uusi konsepti Justille, joten pitää ottaa joskus uudelleen mutta ei liian usein!
Ulkoalueella ilmaisut meni kivasti. Muistaakseni hiekkasäiliöllä kieli kävi mutta Just oli tullut jo irti kätköltä. En tehnyt treenien jälkeen enää mitään, koska mielentila. Jokulle oli namipurkki kätkön kaverina lumilapion alla ja muovilaatikossa. Sen kanssa en oikein muista, miten meni, varmaan sillee semisti, että ei katastrofi mutta ei upeaakaan.
Keskiviikkona "pikavisiitti" hallille, meni vain 1,5 tuntia... Suunniteltiin Janinan ja Katrin kanssa tulevaa koetta ja samalla pikkuiset laatikkoetsinnät. Seuraava ilmaisukatastrofi! Onneksi nämä tuli videolle, niin pystyin jälkikäteen analysoimaan. Tiesin kätköjen paikat, joten tein koira vapaana ohjaamatta. Ennen treenaamisen aloitusta Kira oli hallin puolella, Just&Joku odottelualueella, sheltit häkissä. Ennen meidän vuoroa jommallekummalle kavereista tuli isompi yskänpuuska ja Justille tuli vähän huono fiilis. Näytti sellaiselta epävarmalta ja anteeksipyytävältä, kuin kokisi yskän niin, että sitä komennetaan. Otin sitten pikaisen virityksen naminheitoilla saadakseni mielentilan korjattua. No, tavallaan toimi mut sit ei kuitenkaan... Laastariahan tuo oli eli hetkellisesti mielentila parani mutta sitten kippasi taas toiseen suuntaan.
Just lähti tosi hienosti ja keskittyneesti haistelemaan ja ilmaisi välittömästi oikealle laatikolle tultuaan. Jessasin suoraan ilmaisusta tosi iloisesti ja railakkaasti ja Just sai juosta koko alueen läpi hakemaan multa palkkaa. Sitten jatkamisvihje ja Just lähti haistellen takaisin alueen takareunalle, jossa ilmaisi viereisen laatikon!! Oli vielä todella vakuuttava väärä löytö, ihan haistelikin laatikon kahteen kertaan eikä meinannut lähteä liikkeelle, kun pyysin pois. No, sitten kun tuli pois, haistoi alueen etualalla olevaa kätkösalkkua ilman mitään kiinnostusta mutta ilmaisi sen viereisen pahvilaatikon 🙈 Sitten kutsuin jo pois alueelta kokonaan ja laitoin Justin tauolle siksi aikaa, että me ihmiset ihmeteltiin, mitä ihmettä tässä oikein tapahtui.
Seuraavalla yrityksellä Just haisteli salkkua mutta ei ollut tyytyväinen eikä ilmaissut. Nyt ei harkinnutkaan ilmaista viereistä eikä myöskään kolmannen kätkön vieressä ollutta laatikkoa vaan meni varmuuden vuoksi ilmaisemaan jo löydettyä mun jatketaan-pyynnöistä huolimatta. Kun sain sieltä pois, Just jäi johonkin naminhajuun hetkellisesti kiinni ja jouduin ihan pyytämään pois. Tässä vaiheessa lähdin itse liikkeelle ja Just löysi kolmannen kätkön pikkulaatikosta seinän vieressä, vaikka mä liikuin kohti väliaitaa. Taas jes suoraan ilmaisusta ja iloinen palkkaus. Tämän jälkeen tuli taas valeilmaisu!!! Tästä jo laitoin Justin portin taakse tauolle ja taas pohdittiin...
Totesin, että annan tämän alueen olla, vaikka salkkukätkö jäi ilmaisematta ja mennään toiselle alueelle. Lähtö oli vasemmasta alareunasta. Just haistoi ohimennen koalareppua reagoimatta, vaikka olin suorastaan ohjannut siihen, joten olin tiukkana ja otettiin lähtö uudestaan. Nyt nappasi lähikätkön, mistä superbileet. Sitten Just tilttasi kiinni eikä meinannut jatkaa 😂 Alueen takaosassa oli myös pikkulaatikossa kätkö. Tähän Just ensin reagoi, sitten sanoi piip ja halusi vielä tehdä vertailevan tutkimuksen haistaen neljää ympäröivää laatikkoa. Oli jo menossa oikealle, kun taas osui naminhaju nenään ja alkoi matonhaistelu. Tästä jouduin taas sanomaan "jätä" mutta en ohjannut kätkölle, toistin vain etsimiskäskyn. Nyt saatiin hyvä ilmaisu. Tästä vain sosiaalinen palkka. Kun jatkettiin, Just haisteli ensin ihan hyvin, sitten hetken käveli mun perässä, kunnes irtosi taas itsenäiseen työhön, mistä saikin välittömästi löydön. Tällä kertaa ilmoitin löydön ja valmiin ja sitten vasta menin palkkaamaan.
Asiaa pohdittuani Sannan kanssa tuli mieleen seuraavia pointteja:
- Väärät oli viereisiä. Just tekee yleensä supertarkan analyysin ja vertailevan tutkimuksen mutta nyt ei tehnyt
- Jos palkkaan siitä, että Just pamauttaa ilmaisun heti löydettyään haisevan laatikon, niin saatan vahvistaa sitä, ettei Just tee tarkkaa analyysiä
- Maanantain vierekkäisten laatikoiden treeni on saattanut jäädä Justille mieleen
- Mielentila heitti laidasta laitaan ennen etsintää, joten ekan löydön tehtyään ja sen railakkaasta palkata kiihdyttyään ei tehnytkään enää vertailevaa tutkimusta vaan teki nopean ilmaisun laatikolle, joka haisi, koska maanantainakin oli ollut vierekkäiset
- Vaikka kätköt oli aika tuoreet, on matonhaistelussakin mahdollisuus olla kyse siirtymähajusta, vaikka oletin, että etsi namimuruja
- Muistin kaksi treeniä vuoden sisällä, jossa Just on tehnyt laatikoilla valeita.
- Yksi oli mun itse tekemä, tarkoituksena tehdä nopeita palkkauksia heti ilmaisusta laatikolle, joka oli ollut Justille kokeessa vaikea. Kun ekan olin palkannut nopeasti, niin teki sitten ilmaisun laatikolle, johon tuli välioven alta siirtymähajua toisesta kätköstä.
- Toinen oli hallilla Janinan tekemä alue ja siihen tilanteeseen liittyi jotenkin yskiminen myös. Tällä treenikerralla tehtiin myös toinen setti toisessa treenitilassa, siellä oli tyyliin 50 laatikkoa ja Just oli ihan super, jotenkin näytti suorastaan rentoutuvan, kun näki valtavan alueen ja pääsi tekemään itsenäistä työtä
Kyllä mielentila-asiat on sitten haastavia! Kuinka pienestä on kiinni, että mielentila heittää suuntaan tai toiseen tai molempiin. Aina kun yhtä asiaa vahvistaa, niin saattaakin vahvistaa tietämättään samalla jotain ihan muuta. Vähän meinasi alkaa ahdistaa maanantainen laatikkokoe, mutta hillitsin itseni ja totesin, että en nyt stressaa tästä; nyt vaan tosi tarkkana mielentilan kanssa. On mulla elämässä isompiakin ongelmia.
Torstaina agissa pitkästä aikaa estetreenit. Ei kyllä jäänyt hirveästi mitään mieleen 🙈 Paitsi että lopussa tehtiin innejä, joita ei pitäisi tehdä väsyneellä koiralla.
Just oli mukana ja teki vähän korjaussarjan tyylistä. Jäähkälenkillä Sirkuskentällä otettiin maahanmenoja sekä seuraamisesta että vauhdista. Hallilla otettiin ainakin kaukot sekä kutsua putkelta, ja nyt kokeilin sitä, että ihan oikeasti seuruutin Justia sen saavutettua minut. Tää oli vähän hämmentävä hetki, koska Just tuntui rentoutuvan tässä! Ihan kuin olisi ymmärtänyt, että näin tässä kuuluu tehdä eikä ohjaaja lähde yhtäkkiä riehumaan.
Tästä ajatus, joka voi olla tosi kaukaa haettua... entä jos Justin kuulo on vähän heikentynyt, ja siksi sen pitää tietää niin tarkkaan, miten liikkeet suoritetaan, että varmasti tekisi oikein? Onhan tää tosi monimutkainen ajatus, mutta Justhan on tunnetusti tippaleipäaivo 😂
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti