Mulla oli talviloma maaliskuun ekoina päivinä ja painuttiin saman tien mökille. Jäätilanne ei ollut mikään loistelias, mutta rantoja pitkin pystyi ihan hyvin lenkkeilemään; lisäksi sain luettua kirjan, jota varten olin tarvinnut lomaa, joten oikein onnistunut miniloma oli.
Sunnuntaina 2.3. ajeltiin toiselle puolelle Korpilahtea, Surkeejärven matkailutilalle sisäkakkoseen. Tuomarina oli Mari Laasanen. Etsinnät tehtiin 3+1, kaikki sai tehdä vapaana ja meillä lähtönumero 8.
1. alue, 2 kätköä, aikaa 4 min. Just meni suoraan lähdöstä tuonne vasempaan takanurkkaan ja pyöri siellä, ennen kuin löysi halkolaatikosta tarkan kohdan ja ilmaisi. Tähän meni jotain ehkä 15-20 sekuntia. Sitten käytiin 2. tilassa, mutta Just reagoi ovensuussa hyvin voimakkaasti ja sitten hillottiin jonkin aikaa oikeanpuoleista sohvaa. Muistan kyllä, että ei saa hillota yhtä sohvaa kaksi minuuttia, joten kun oli tsekattu yltä päältä ja molemmilta puolilta, mentiin eteenpäin. Ohjasin Justin nurkan kautta toiselle sohvalle, ei mitään.

Mentiin sitten vielä uudestaan toiseen tilaan, jossa ei muuta reaktiota kuin ovensuussa. Tosi hienosti Just ohjaili mua tässä ja meni päättäväisesti esim. nurkkiin siirtäen mut pois tieltä (tehtiin vapaana). Ohjasin jo tsekkaamaan ovenkarmit ja lukkopesän ja toisella puolella olevan tv-tason, mutta ei löydy. Kun aika oli loppumassa, lottosin sohvan alareunaan. Se oli tietysti väärin, mutta ilmeisesti aika oli loppunut samaan aikaan, kun ei saatu virhepisteitä siitä.
En yleensä ilmoita löytöjä, jos Just ei ilmaise, mutta voin tehdä poikkeuksen, jos meillä on vielä mahis sataseen, tiedän, että yksi kätkö on vielä löytymättä ja aika on loppumassa. Mitään muuta siinä ei menetä kuin että on vähän epäloogista koiralle, mutta tarpeeksi harvoin tehtyä on mun mielestä ihan ok.
Kätkö oli 1. tilan ikkunalaudan alapuolella. Ajan loputtua ohjasin Justin sinne ensin ikkunan alla olevalta sohvalta käsin haisteli vähän kohti kätköä, mutta se rupesi näyttämään sen verran vaaralliselta, että pyysin alas. Sitten ohjasin sinne päin maantasosta ja Just kävi kohdalla mutta ei tullut ilmaisua. Vain yksi koira numerolla 3 oli löytänyt tämän ja muut oli tehneet vastaavia reaktioita kuin Just, joten oletan, että haju oli hävinnyt johonkin. Ehkä katon kautta toiselle puolelle huonetta, kun patteri oli lämmin.
Koska en halua osoitella, päätin kokeilla siirtyä vain pelkillä kehuilla seuraavaan tilaan. Sihteeri olikin jo ehtinyt kirjoittaa paperit meidän siinä ihmetellessä, joten heti kun tuomari ja ajanottaja olivat valmiit, päästin Justin 2. alueelle jatkamisvihjeellä eli näyttäytyi koiralle 3-luokan monitilaisena etsintänä. Toimi loistavasti!
2. alue, 2 kätköä, 1 tila, aikaa 2 min. Just lähti ensin tiskipöydän alareunaa, kunnes teki aivan äkillisen täyskäännöksen ja lähti pöydän taakse, josta bongasikin ekan kätkön. Iloisen sosiaalisen palkan jälkeen jatkettiin ja kovasti tuntui kaapisto kiinnostavan.
Ajassa 0:49 löytyi toinen kätkö kaapiston kulmasta alareunasta. Tällä alueella kaikille täydet pisteet. Oon erityisen tyytyväinen siihen, miten sain pelattua tuon alueelta toiselle siirtymän ja palkattua tämän superhienon itsenäisen etsinnän enkä osottelusta ilmaisua!

3. alue, 2 pientä tilaa, 1 kätkö, aika 1,5 min. Olipa hauskaa, että oltiin juuri keskiviikkona treenattu saunassa ja pesuhuoneessa! Kätkö oli saunan lauteella löylykiulun yläreunassa. Just kipitti saunaan melkein suoraan ja hetken aikaa käytti kohdentamiseen kiululla tassut laudetta vasten, kunnes ilmaisi yläreunan 13 sekunnin kohdalla! Tämän löysi yhtä lukuunottamatta kaikki ja nopein aika oli 6 sekuntia.
4. alue, 2 tilaa, 1 kätkö, aikaa 3,5 min. Tänne oli aika hankala lähtö, kun kuvanottopaikassa oli rappuset, joita pitkin tultiin alueelle ja kyseinen kulma oli rajattu pois. Koira piti siis tuoda tarkasti hallinnassa rappuset ja saada hetki yläpäästä käännettyä vasemmalla olevaan huoneeseen, jossa oli sekä lähtö- että palkkausalue. Ois ehkä teoriassa ollut mahdollista pyytää koira istumaan suoraan poisrajattuun neliöön portaiden yläpäähän, mutta koska mä tarviin ainakin metrin tilaa, että saan koiran maaten ja hihnan irrotettua ja lähdön mielellään matolta liukastelun estämiseksi, niin ei kyseinen lähtötapa tullut mieleenkään.
Just meni suoraan taimmaseen huoneeseen ja erittäin nopeasti totesi sen tyhjäksi. Käytiin sitten mun mielestä aika tarkasti etummainen läpi mutta kun mitään ei löytynyt, mentiin takaisin takimmaiseen, jonka Just kävi ihan supertunnollisesti läpi kiipeillen sängyille ja seinälistoille ja kaikille mahdollisille, kunnes aika loppui.
Jossain vaiheessa etummaista huonetta käydessämme Just oli käynyt siellä palkkausaluehuoneessa. En sitten muistanut viime kokeesta, että jos näin käy, niin koira pitää ohjata tarkistamaan rajalla olevat kohteet! Kätkö oli nimittäin lähikätkö, heti tuossa lähdön vieressä vasemmalla. En ollut jotenkin nähnyt tuota takkia ollenkaan tutustuessa. Alueella se kyllä kävi mun silmissä, mutta en sitten taaskaan ohjannut Justia sinne, mitä mun alitajunta kertoi. Olihan tuo myös aika huutomerkki tuo keltainen takki naulakossa tuolin vieressä eli tuollaiset pitäisi kyllä tarkistaa. Se jäi sitten ärsyttämään.
Toisaalta Just oli mennyt tuosta tuolin ohi kahdesti nenän värähtämättäkään eikä ilmaissut myöskään ekasta ohjauksesta takin toiselta puolelta, joten en voi tietää, oltaisko osattu siihen jäädä vastaavalla reaktiolla ajan sisälläkään. Tän löysi noin puolet ja nopein minuutissa eli ilmeisesti ei ollut saatavillakaan lähikätkönä. Tuolilta oli kuulemma helpompi ilmaista mutta Just ilmaisi toiselta puolelta nousten tuolin käsitukea vasten.
Jos strategiaa miettii, niin jos on 2 tilaa ja 1 kätkö, niin toinen tila on varmasti tyhjä. Jos Just näyttää niin selkeästi toisen tilan tyhjäksi, niin kannattaa kyllä tutkia se ensimmäinen tila erityisen tarkasti: muistaa ohjata rajalla olevat kohteet, jos Just menee alueelta ulos ja tsekata kaikki "huutomerkit". Just kävi 2. tilaa tosi hienosti läpi mutta olihan se erinäköinen haistellessaan ohjattuna kuin reaktiona. Etenkin ottaen huomioon, miten nopeasti ja itsenäisesti se löysi ne neljä kätköä, jotka saatiin.