Sunnuntaina Maijan kanssa iltatreenit hallilla. Lyyti aloitti
ohjatulla. Treenattiin ensin tarkkaavaisuutta kapuloiden viennissä, kuten Päivin treeneissä eli kun Lyyti katsoi vientiä hiljaa, Maija kutsui leikkimään. Toisella ja kolmannella kerralla tein tahallani niin, ettei Lyyti nähnyt kapuloiden vientiä. Haluan nimittäin, että se lähtee käskystä ja käsimerkistä näyttämääni suuntaan, vaikka ei olisikaan katsonut vientiä. Kyllä se kapula sitten löytyy, kuha lähtee vain oikeaan suuntaan. Tää olikin erinomainen treeni, sillä ekalla kerralla Lyyti oli vähän hämmentynyt, tsekkasi lattian teipit, ajatus katkesi ja hetken mietittyään lähti väärälle kapulalle. Huusin takaisin ja nyt haettiin oikea. Toisella toistolla lähti ihan tosi varmasti näyttämääni suuntaan, jee! Mainitsemisen arvoinen asia on myös se, että Lyyti lähti joka kerta palauttamaan laukalla tai jos oli hidastanut kapulan nostossa, niin vaihtoi laukalle! Sitten
seuraamispeliä eli tosi nopeaan tahtiin tempon muutoksia. Tää oli rankkaa molemmille 😁 Kontakti ei ollut mitenkään katkeamaton mutta juonessa Lyyti oli mukana, paitsi että teippien yli ei ois voinut kävellä. Tämän jälkeen oli tarkoitus ottaa tunnaria, mutta koska näin, että Lyytillä oli aivot solmussa, niin jätettiin se. Ja onneksi jätettiin, nimittäin
asentopeliä tehdessä Lyyti oli unohtanut, mitä tarkoittaa "istu". Hyvä, että olen sentään oppinut, miltä se näyttää, kun aivot on solmussa. Otettiin loppuun sit vain
suora luoksari, joka meni ihan nappiin ja siihen oli hyvä lopettaa.
Just teki avointa luokkaa läpi palkaten jne, mutta haukkumattomuus vaadittiin. Vaikea muistaa enää järjestys, mutta aloitettiin
kaukoilla 2-3 metristä. Teki vaihdot varmasti mutta pomppasi vasta tokan, joten siitä palkka.
Kierto taisi mennä hiljaa toisella yrityksellä, mutta oisikohan tarjonnut alkuun maahanmenoa?
Seuraaminen oli toooodella innokasta, suorastaan edisti ja painoi. Mistähän nyt tuulee? 😁 Vasemmalle käännökset ei meinanneet onnistua ollenkaan tällä kertaa.
Nouto uusittiin myös, kun yksi haukku livahti ja sit varmaan autoin sivulle.
Liikkeestä seiso oli ihan superhieno!
Ruudussa yllättäen paikka ei meinannut löytyä! Olisikohan ollut vaikutusta sillä, että ruutu oli katsomopäädyssä, kun yleensä on toisessa päädyssä? Pitäisi muistaa enemmän vaihdella!
Liikkeestä istu myös tosi hieno!
Hypyssä muistutin "hiljaa" ennen kutsua, niin Just meni maahan.
Luoksarissa vähän sama, paitsi että kun se oli jo maassa, niin vaihtoi vaan vähän asentoa. Hiljaa tuli kyllä molemmat. Eli tässä kävi vähän niin kuin arvelinkin, et jos sitä käskee kesken liikkeen maahan, niin se alkaa tarjota sitä joka paikkaan ja yhdistää "hiljaa"-käskyn maahanmenoon. Täytyy nyt vaan jatkossa käyttää pelkkää sanaa "hiljaa". Kokonaissaldona liikkeet alkaa olla jo aika hyvällä mallilla ja intoa on hirmuisesti. Maijan kanssa myös myhäiltiin sitä, että se oikeasti tajuaa ja kestää nuo hiljentämiset, jaksoi kaikki liikkeet tehdä uudestaan ja vauhtikin kärsi yllättävän vähän. Myös mulla piti hermot! Kysyin Maijalta, onko Just ennen haukkunut noin paljon. Maija muisteli, että on aina pitänyt Justia hiljaisena, että kyllä tää uusi juttu on. Esitti mahdolliseksi syyksi, että jos Just on nyt innostunut tokoilusta niin paljon, että siltä pääsee "WUHUU" vähän väliä 😂 Myös Justin piti tsekkailla teippejä vähän väliä.
Tiistaina aamutreenit hallilla Annikan kanssa. Just aloitti
hyppytekniikan korkeuden arviointia pikkumaksikorkeuksilla eli 35-40-45-50-30 cm. Sitten kummallekin koiralle pitkästä aikaa
tokotemppurata. Lyytin rata alkoi
ruudulla, joka oli ihan täydellinen!!! Ruudussa tehtiin
kaukot, joista seisominen meni ihan hyvin, mutta sitten Lyyti ei taas osannut istua, koska se on pentukurssin juttuja vaan tarjosi vain mestaritemppua eli peruutusta 😂 Ruudusta kutsu
seuraamaan oli innokas ja itse seuraaminenkin natsasi. Seuraaminen päättyi
liikkeestä maahanmenoon, josta jatkoin kävelyä hallin toiseen päähän, josta
luoksetulo. Siitä taas seurailtiin vähän aikaa, kunnes ennen hyppyä
liikkeestä istu (annoin pienen avun). Vein metallikapulan hypyn taakse, palasin koiran luo ja lähetin
hyppynoutoon. Laukalla tuli ja silmät loisti loppuperusasennossa! Viimeisenä tehtiin
liikkeestä seiso + ohjattu, joka meni myös hienosti ja laukalla palautuksesta vapautin palkalle. Seuraamisen kontakti taas ei erityisen hyvä, oiskohan niskat jumissa (fyssari varattu ensi maanantaille) mutta että olen onnellinen noista vauhtiliikkeistä! Noudon palautus laukalla on ollut yksi ikuisuusongelmia.
Justille muuten sama rata mutta
liikkeestä istumisen jälkeen enää pelkkä
hyppy. Justillakin meni rata hienosti, vaikka en muista, onko se koskaan ennen temppurataa tehnyt. Ruutu oli niin täydellinen, että siitä sai extranamin. Kaukoissa taas toinen istuminen pomppu. Seuraamisessa tein nyt vasemmalle käännökset rauhallisemmin kuin sunnuntaina, ja ne olikin tosi näppäriä. Jäävät hyvät, luoksarissa pääsi äännähdys, joka ei ollut haukku. Hypyssä vinkui, mutta koska raja pitää vetää johonkin, niin vapautin siitä palkalle ja jätettiin loput vauhtiliikkeet väliin.