sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Kiintiönäyttely

Kuva: Petri Hallberg
Kun lappalaisten erkkari järjestetään Espoossa, niin pitäähän sinne mennä. Varsinkin, kun Lyyti pääsi ilmaiseksi ja Joku pääsi junnuluokkaan. Ilmoitin siis kaikki tytöt, vaikka vähän olin harkinnutkin muuta. Kannatti!

Kuva: Petri Hallberg

Jokun ensimmäinen kehäkokemus oli oikein positiivinen. Seisomista oltiin vähän harjoiteltu mutta ei muuta. Ennen kehää tuli mieleen, että oishan se kopeloinnin harjoittelukin ollut koiralle ihan reilua - mullahan on myös ollut sellainen koira, jolle tuo ei ollut ok. Lyytille ja Justille olen saanut asian opettamatta ja onneksi myös Jokun mielestä se oli ok, samoin kuin mittaus. Juosta Joku malttoi suurimman osan ajasta, mutta tietysti piti tehdä muutama Ninja-pomppu kehän aikana, ettei kenellekään olisi jäänyt epäselväksi, kuka kehässä juoksee 😂 Olin odottanut Jokulle H:ta, joten suu loksahti auki, kun tuomari antoikin ERIn! Neljästä koirasta Joku sijoittui toiseksi. Arvostelu:
"9 kk. Hyväluustoinen, oikealinjainen juniori. Hyvä nartun pää, ilme & purenta. Hyvä korvien kiinnitys. Kaunis ylälinja. Etuosa saisi olla paremmin kulmautunut. Matala kinner, hyvät käpälät. Liikkuu vielä kovin kapeasti takaa. Liikkeet saavat asettua, mutta kevyt sivuaskel hyvällä luonteella. Tarvitsee taakse lisää voimaa. Malliltaan miellyttävä."

Kuva: Petri Hallberg
Justilla on aika paha karvanlähtö ja yritin epätoivoisesti harjata siitä tupot pois mutta ei kaljuksi asti. Ilmeisesti onnistuin aika hyvin, kun sekin sai ERIn ja arvostelussa kehutaan karvaa kahdesti 😂. Avonartuissa oli 19 koiraa, joista ERIn sai 6 koiraa. Just ei sijoittunut mutta ihan hyvin kuitenkin! Justin arvostelu:
"5,5 v. Kaunislinjainen, hyväluustoinen. Hyvät käpälät. Etuosa saisi olla paremmin kulmautunut. Hyvä, vahva takaosa. Kaunis nartun pää & ilme. Hyvä purenta. Hieno korvien kiinnitys. Hyvä karvanlaatu. Yhdensuuntaiset, sujuvat liikkeet. Säilyttää ylälinjan ja hännänasennon. Hyvä karvanlaatu."

Kuva: Petri Hallberg
Lyyti oli veteraaninartuissa, jotka sykähdytti tuomaria niin paljon, että antoi kaikille ERIn! Lyytikään ei sijoittunut mutta sehän ei meitä haittaa 😍 Lyytin arvostelu:
"10 v. Tilavarunkoinen, hyväluustoinen, hyvin tasapainoinen veteraani. Hienot käpälät. Hyvin kaunis nartun pää & ilme. Hieno purenta. Hyvät korvat. Erinomainen karvanlaatu & kunto. Liikkuu yhdensuuntaisesti. Sopivasti voimaa takana. Hyvä ylälinja ja hännänasento. Hyvä luonne."

Kulmaukset huononee sukupolvi sukupolvelta 😂 Jos Joku koskaan saa pentuja, pitää ehkä hieman kiinnittää huomiota myös rakenneasioihin...

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Rallytokomestaruudet!

Viime lauantaina koitti pitkään odotettu päivä eli lappalaiskoirien rallytokomestaruudet Tuusulassa. Olin siis itse järjestelytiimissä, joten omat suoritukset eivät jännittäneet niinkään, kun piti stressata järjestelyjä. Kaikki meni kuitenkin hienosti, koko talkoolaisporukka oli viimeisen päälle sitoutunutta ja työteliästä väkeä! Ja tunnelma lappalaisten kisoissa on aina rento, mutta tällä kertaa se tuntui suorastaan huikealta. Ehkä sillä oli vaikutusta, että olin itse niin täynnä adrenaliini-intoa 😂

Olin ilmoittanut molemmat tytöt kisaamaan. Justilla eka startti avoimessa. Ja täytyy myöntää, että jouduin vähän muuttamaan omaa käsitystäni tuosta koirasta tässä lajista. Olen aina mollannut sitä: "Just EI harrasta rallytokoa", "eihän se raukka osaa ees seurata", "Sen kanssa meneminen on aina kunnon epämukavuusaluetta." Mutta tällä kertaa se oli todella hyvä. Liikkeellelähtöjen hinkkaaminen on tuottanut tulosta - heti ekasta Just lähti kontaktissa mukaan. Avoimen luokan temputhan se on osannut ainakin vuoden päivät, mutta nyt oli kokonaisuuskin hallussa ja seuraaminen vallan riittävän hyvää! Muutamassa liikkeellelähdössä tein käsiavun, tiedä häntä, oliko siitä apua Justille. Kävelyrytmikin tuntui aika sopivalta. Ainoa ratavirhe tuli "vasen täyskäännös" -kyltiltä, jossa Just teki (ajanottajan sanojen mukaan) valkovuokon! Hauskaa tässä on se, että mestarin radassa todella oli valkovuokko tuon kyltin kohdalla 😂 Itse en tätä nähnyt, mutta kun koira oli eri paikassa kuin oletin, uusin varmuuden vuoksi ja se kannatti. Lisäksi saatiin -3 ääntelystä, kun olin kuumentanut Justia aika tehokkaasti ennen rataa. Sen kanssa kun ei oikein noita rutiineja ole, niin ehkä varmistelin virettä. Tekipähän innokkaasti! Tulos siis 94 pistettä ja tällä irtosi luokassa 3. sija ja rotumestaruudessa 2. sija. Palaan vielä oman asenteen muutokseen: tämä 94 pistettä oli Justin uran huonoin tulos. Että ei se ihan surkea rallykoira ole!

Lyytin kanssa radalle meno tuntuu kuin tulis kotiinsa ja vaihtais suosikkiverkkarit ja -villasukat jalkaan. Mun luottokoirani  kanssa on vain niin ihanaa ja mukavaa mennä rataa 😍 Ja onhan siinä sekin pointti, että mitä vanhemmaksi se tulee, sen kiitollisemmaksi ihminen tulee, että sen kanssa ylipäätään voi vielä kisata. Lyytin rata aloitettiin heti ohjaajan malttamattomuusvirheellä eli puolenvaihdossa edestä otin vinon askeleen, mistä tulee -3 OV. Ohjaajan ympäripyörimiskyltillä tuli jännitysmomentti, kun Lyyti aivasti juuri, kun olisi pitänyt lähtemään kiertämään. Onneksi loppupeleissä lähti. Peruutus sivulla oli jotenkin haastava tällä kertaa ja uusittiin se ensin (-3) eikä se toisellakaan kerralla ollut täydellinen (ei virheitä kuitenkaan). Eli se pitää ottaa nyt tehotreenin. Kolmas virhe tuli liikkeestä istuminen -kyltillä, jossa Lyyti ei heti istunut, joten joutuin käyttämään pitkäkestoista käsimerkkiä (-3 OV). Ihan viimeiselle kyltille (tavallinen käännös vasempaan) " sähläsin  ja saatiin vielä 1 virhepiste. Erityisiä ilonaiheita: Liikkeestä kutsu oli yksi radan sykähdyttämpiä hetkiä - Lyytin ilme on vaan jotain niin ihanaa! Tulppaani sujui virheittä ja valkovuokko oli erityisen hieno. Kokonaistulos siis 90 pistettä! Tällä kertaa taso oli niin korkea, että tuolla ei edes sijoituttu. Vaan eipä tuo haitannut, kun oma suoritus oli niin onnellinen.

Tuli vähän testattua myös omaa kisapäätä, kun Lyytin vuoron aikaan olin ollut kisapaikalla jo 7,5 tuntia. Eikä väsyttänyt yhtään! Adrenaliineista tulee kyllä aina lasku, joka peritään illalla ja seuraavina päivinä korkojen kera.

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Konala-treenejä

Viime sunnuntaina Maijun treeneissä tehtiin tällaista rataa. Just oli todella hyvä tällä kertaa. Tein ensin kolmosen japanilaisella, mutta saksalainen osoittautui paremmaksi vaihtoehdoksi. Vitosputkella tuli kiire, mutta Just lähti kiertoon sillä ilmeellä, että akka pois tieltä, mä hoidan tonttini 😂 Seiskalla unohdin ekalla kerralla vaihtaa puolta, mutta ei siinä sit ollut ongelmaa, kun muisti pelasi. Just sai hyvin vauhtia noista hallin päästä päähän -kohdista. Myös kepit löytyi tällä kertaa ekalla yrityksellä. 14-hyppy ei onnistunut ekasta eikä tokastakaan kertaa - Just oli sitä mieltä, että tarkoitan ihan varmasti kuitenkin putkea 😂 Sitten kun tajusi, että olen tosissani, tuli hyvin. Radan jälkeen oli vielä reilusti aikaa, joten kerrattiin inin/käsi-ohjausta. Ekalla kerralla virhe, tokalla hidas suoritus, kolmannella syttyi lamppu ja neljäs sujui jo kuin vettä vaan! Voipi olla, ettei mene kauan, että tuo on meillä työkalupakissa! Viimeisenä vielä vauhtipätkä, jonka lopussa käännös hypyltä ja siitä palkkaus. Mikäköhän siinä on, että vauhti vaihtelee noin paljon?

Jokun kanssa tehtiin noita mustia numeroita. Aikaa oli paljon, joten tehtiin kahdessa setissä. Aloitettiin oppikirjan mukaan takaperinketjuttamalla eli 6-7-8 pari kertaa, sitten 5-8. Putket onnistui heti ekasta. 5-hypyltä lähti ensin suoraan edessä olevaan putkeen. Kun saatiin käännös toimimaan, oli makee. Sitten pätkää 1-3/4. Takaakierrossa oli nyt haasteita tai siis Jokuhan kyllä tarjoaa sitä, mutta vielä pitäisi saada synkronoitua ohjauksen kanssa 😂 Meinasin olla eksyksissä jatkuvasti - joko liian lähellä hyppyä tai väärässä rintamasuunnassa. Sitten, kun Joku kiersi hypyn hyvin, en tehnyt valssia. Pari kertaa saatiin onnistumaan ihan hienostikin. Päivän saarna koski sitä, että jos opettaa koiransa tarjoamaan, niin ei kannattaisi koko ajan työntyä auttamaan sitä. Silloinhan se oppii, ettei kannata yrittää itse. Justin kanssahan on käynyt juuri näin. Se on opetettu irtoamaan ja etenemään, mutta kun aina tungen linjoille, niin syöhän se oma-aloitteisuutta. Pyysin Lauraa nalkuttamaan tästä mulle joka kerta!

Maanantaina oli Jokulle ostopaikka tokotreeneihin klo  21 mutta kouluttajan sairastuttua olikin omatoimitreenit. Joku teki sitten putkiin irtoamista sekä keppien sisäänmenon tarjoamista. Edellinen oli ihan kiva mutta ei huikee mut jälkimmäinen oli magee ottaen huomioon, että tasan yhden kerran aiemmin on tehty. Lisäksi Joku teki sivulletuloja. Just teki tällä vuorolla vähän rallytemppuja, etenkin seuraamista ja liikkeellelähtöjä sekä sivulletuloja putkilta. Kivasti meni kaikki.

Lyytille treenit Taitoa Tassuihin -hallilla klo 22. Annika oli suunnitellut kertausharjoitusradan, mikä oli hyvä, tuli vedettyä vähän kaikkea läpi. Ja Annika myös naksutteli vähän kaikesta, tuli hyviä palkkauksia. Pienimmät näpertelyt nurkassa aiheutti kontaktinputoamista, mutta muuten Lyyti oli reipas ja pätevä. Toisella kierroksella vähän merkkiä ja peruutusta. Just sai tehdä lopuksi yhden kisamaisen kehääntulon ja liikkeellelähdön ja sai siitä kanatikun palkaksi. Nyt on ainakin palkkailtu liikkeellelähtöjä oikein urakalla!

Rallyvalmisteluja

1,5 viikkoa sitten keskiviikkona ulkotreenit (!) Viivin kanssa kaukalolla. Oli taas pieni aloluokan radanpätkä, josta muokattiin. Just oli erityisen hyvä! Liikkeellelähdöt parantuneet paljon ja muutenkin seurasi hyvin kontaktissa. Temputhan se osaa. Loppuun Justin kanssa aloitettiin "nopeenopeeta" eli ulkokaaren käännöstä vauhdikkaasti. Lyytin kanssa aloitettiin merkin tarjoamisella. Lähestyn nyt tätä ongelmaa kahdelta suunnalta: tehdään tarjoamista ja sitten hetsattuna. Tällä kertaa radalla oli lelu valmiina merkin takana. Toimi kivasti. Muut temput meni myös hyvin, Lyytikäinen oli pätevä mummo.

Lauantaina valkku taas uudessa paikassa eli Agiliitäjät-hallissa. Tehtiin tällaisesta aloradasta muokattua rataa: http://www.rally-toko.fi/sivusto/assets/radat/2019-01-26_Porvoo_ALO-AVO-VOI-MES_Anna_Pekkala.pdf
Aloitettiin kisamaisella kehääntulolla ja liikkeellelähdön palkkaamisella. Onnistuin jopa vähän hermoilemaan, joten arvokas harjoitus! Lyyti vaihtoi heti alussa puolta ja teki puoli rataa oikealla. Kahdeksikko toimi samalla houkutuksena, kun toisella puolella oli hyppy ja toisella putki. Siinä oli haasteita kontaktinpidossa, koska itse jouduin aika paljon keskittymään oikean linjan kävelemiseen ja tilaa oli vähän. Muuten Lyyti piti hienosti kontaktia, vaikka reipas rytmi ei ihan löytynytkään läpi radan. Lyytillä oli ekstratehtävänä tulppaani putken edessä, mikä oli erinomainen harjoitus, koska Lyyti katsoi putkea mutta saatiin silti käännös tehtyä yhtaikaisesti! Lopuksi hiottiin vähän oikean puolen perusasentoja, kun annan niissä ylimääräisen käsiavun. Todettiin, että astun myös koiraa kohti siinä... Lyyti ei tarvitse käsiapua mutta tekee istumiset vähän vinosti - ei kuitenkaan niin paljon, että virhettä menisi. Eli nyt käsiapu pois, lisäkäskyä kannattaa edelleen käyttää ja paljon huomiota noihin. Oman vuoron jälkeen Lyyti oli sen näköinen, että olisi halunnut vielä lisää 😍 Tehtiin sitten vielä Katlan vuorolla toisella puolella hallia vähän merkkiä samoilla eväillä kuin keskiviikkona. Sen jälkeen Lyyti oli tyytyväinen 😊

Justille jäi vain pikakierros, mikä oli toisaalta hyvä, koska sekin teki kisamaisen kehääntulon ja liikkeellelähdön. Saatiin jopa Ninalta kehuja, että liikkeellelähdöt on parantuneet! Jee - kerrankin ei tarvinnut pyydellä anteeksi, ettei olla keritty reenata!  Justin pätkä meni muuten ihan hyvin paitsi että se teki pyörähdyksen kesken pujottelua 😂 Toisella yrityksellä onnistui ja muuten ok.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Isot tytöt rallaa ja Joku aksaa

Viime sunnuntaina ajeltiin Tuusulaan ja treenattiin Jennin kanssa KAT-tilassa. Otettiin pohjaksi Taru Leskisen avoimen luokan rata Oulusta 26.1. mutta lisättiin siihen se uusi askeljääväkyltti sekä houkutus. Lyyti teki osan oikealta puolelta.
http://www.rally-toko.fi/sivusto/assets/radat/2019-01-26_Oulu_ALO-AVO-VOI-MES_Taru_Leskinen.pdf

Just teki ensin. Aloitin liikkeellelähtöjen palkkaamisesta ja sitten tein osan kylteistä läpi palkaten. Lopuksi mentiin koko rata palkatta läpi. Just teki oikeastaan ihan hyvin koulutustasoonsa nähden eli suunnilleen niin hyvin kuin ylipäätään osaa. Istu-seiso-kierrä koira -kyltillä seisomaannousu lähti vähän lapasesta ja Just pomppasi puoli metriä eteenpäin. Uusinnalla onnistui ihan hyvin. Pujottelu eestaas juosten oli haastava, mutta jotenkuten selvittiin. Kieppi ja askeljäävä menivät hyvin. Houkutukset olivat pahat: fitbone ja namikuppi. Aattelin, ettei Just ehkä ikinä pysty ohittamaan fitbonea mutta kyllä se pystyi! Ihan ei kontaktissa pysynyt mutta jaksoi seurata kumminkin.

Lyyti ei varsinaisesti ratatreeniä tartte, joten sen kanssa mentiin ja palkkailin sopivista kohdista. Lyyti olikin niin jäätävän hyvä, että meinasi ruveta itkettämään. Aloitettiin sen kanssa kisamaisesta kehääntulosta eli Jenni kysyi, olenko valmis, lähdettiin radalle ja palkkasin heti. Ekalla kyltillä eli ohjaajan ympäripyörimisessä Lyytillä meinasi vähän lähteä lapasesta ja päätyi pari metriä mun eteen. Uusittiin ja nyt pysyi paremmin hanskassa. Tokalla kyltillä vaihdettiin puolta ja Lyyti teki pujottelun eestaas juosten oikealla puolella. Ja Lyyti oli ainoa meidän viidestä koirasta, joka meni sen sujuvasti! Selvästi huomasi, että käännöskäskyt auttoi Lyytiä. Toisen kerran vaihdettiin puolta tämän suoran lopun täyskäännöskyltillä. Oli tarkoitus tehdä tulppaani tai molemmat käännös mutta teinkin sitten valkovuokon. Tämä oli toinen kyltti, jossa tuli virhe - tosin en tarkalleen muista, mitä oikein kävi. Uusinnalla tämäkin onnistui MUTTA kun seuraavana oli hyppy, niin sehän tuli Lyytille ihan tosi nopeasti eteen. Reagoi onneksi nopeasti ja lähti hyppyyn ilman vaaratilannetta. Pyörähdys meni erityisen hienosti, askeljäävät ok ja houkutuskin melkein kokonaan kontaktissa. Paras mummokoira 😍

Treeneistä toisiin treeneihin eli Hurtta Areenalle Jokun agilitytreeneihin. Joku oli taas vähän kierroksilla, kun oli 2 tuntia odotellut häkissä ja sitten Wirneen ihanat aussipennut oli taas kentän reunalla. Taisi päästä meikäläiseltäkin kirosana, Laura ihan ihmetteli, ei kuulemma ole sellaista mun kuullut ennen käyttävän!? Pitäisi malttaa aina rauhoittaa Joku lähtötilanteeseen, kun nyt kumpikin sählää. Sit sen kanssa pitää miettiä linjoja ihan eri tavalla, kun se ei vielä osaa korjata itse...
Tämän treenin suurin anti oli Lauran lause: "Hypyssä on kaksi siivekettä." 😂 Olen harrastanut agilitya 18 vuotta ja nyt se mulle kerrotaan!!! Asiayhteydestä irrotettuna kuulostaa ihan hassulta, mutta tilanne oli siis se, että piti lähteä takaakierron kautta ja kierrätin Jokun niin, että linja oli huono. Mutta koska hypyssä on 2 siivekettä, toisen kautta kierrättämällä tuli paljon parempi linja!

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Justin agilityviikko

Viime viikolla Justilla oli tiistaina treenit ja lauantaina kisat NAS-hallilla. Tiistaina ostopaikka Niinun treeneihin. Kasiesteellä suurin oivallus. Ekalla kerralla käännyin hyppyä kohti kuten valssiin, mutta Niinu sanoi, että ohjaa vaan ihan tavallisesti takaakiertoon kohti rimaa - ja sehän toimi! Liian helppoa!?

11-14 oli Justille vaikea. Rengas oli sellainen uudenmallinen kehyksetön, joita Just on mennyt ihan ehkä kerran aiemmin, niin ehkä siksi Just ei lukinnut sitä kovin hyvin. Kun ajauduin liian lähelle 12:ta ja jouduin lähtemään väistämään puomia, niin Just tuli liikkeen mukana. Palkalla meni ihan hyvin mutta ilman ei. Tässä vaiheessa rupesi aika loppumaan (12 minuuttia on aivan liian lyhyt uudella kouluttajalla!) mutta otettiin sitten vielä 26-30-pätkä. Ensin palkattuna, sitten ilman ja se meni hienosti.

Lauantaina kolmen startin kisat. Ekan kahden radan tuomari Jouni Kautto ja kivat radat. Ja nyt ei taas ollut vauhti kohdillaan. Ekalla radalla maailman helpoin suora lähestyminen kepeille ja sit Just meni väärältä puolelta sisään!? En näyttänyt videolta edes olevan linjalla, oiskohan ollut jokin optinen harha? Tuloksena 5 ja yliaikaa - varmaan Just ja Just ois ehtinyt aikaan ilman virhettä. Tässä radassa oli hetkittäin ihan ok meininki ja esim. puomi oli hyvä, mutta kiihdytykset oli harvassa.

Tokan radan olin tutustunut väärin! Maksien ekoja alkaessa huomasin virheeni eli keinun jälkeen olin meinannut mennä suoraan takaakiertohypylle. Onneksi putki oli siellä, missä oletinkin sen olevan, niin se kohta meni ihan ok. Hylly tuli kohdasta, jossa tein japanilaisen liian tiukasti ja Just meni hypyn väärältä puolelta. Tässäkin vähän nihkeetä menoa ja erityisen hitaat kepit.

Kolmas rata oli hyppäri, jonka tuomaroi Jari Helin. Oli aika erikoinen rata - ei yhtään putkea!? Oli jo tutustuessa sellainen rata, et tiesin, ettei hyvää seuraa ja ihanneaikakin oli liian tiukka. Oikein ruma kankinolla tästä väkerrettiin mutta yliaikaa tuli hirveästi. Hetkittäin vähän parempia pätkiä mut esim.  kepit taas madeltiin. Lopussa Just oli sitä mieltä, että takaakierto on turha ja meinasi oikaista suoraan maaliin 😁

Nyt en taas tiedä, mitä ajatella. Miksi Hurtalla Just oli niin selvästi nopeampi ja kiihkeämpi? Mikä logiikka sillä on näissä?

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Lyytikäisen pohjanoteeraustulos

Vedettiin viime lauantaina Lyytin kanssa rallyuramme huonoimmat pisteet. Rata oli harjoittelija Raili Sonnisen käsialaa ja tutustuessa ei tuntunut erityisen hankalalta, paitsi että merkki oli vähän viidakossa. Aloitettiin virhepisteiden kerääminen heti kakkoskyltiltä: -1 kontr eteentulossa. Sitten oli vuorossa houkutus, jota lähdin heti kävelemään väärin. Tajusin virheeni, kun koira oli ulkokaarteessa ja uusin. Ja sitten lähdin kävelemään eri tavalla väärin!!! Taas koira oli ulkokaarteessa ja tällä kertaa jo pysähdyin keskelle houkutusta tuijottamaan, että ei tää voi olla näin vaikeeta. Uusin taas ja tällä kertaa seisoin uusintapaikassa piirtämässä sormella linjaani, niin kauan kunnes varmasti tiesin, mihin olen menossa 😂 Tästä siis -6 kahdesta uusinnasta. Onneksi Lyyti ei ottanut tästä painetta ja jatkoi seuraamista ihan hyvällä fiiliksellä, kun vihdoin olin kartalla.

Sitten pari kylttiä meni nätisti, kunnes askelkäännöksessä otin ensin yhden askeleen ja sitten jatkoin sitä vielä puolikkaalla. En todellakaan tiedä, miksi tein näin 😂 Ehkä mulle jäi mieleen tuomarin sanat, että tällä kyltillä pitää edelleen pitkä askel. Seuraavalla pätkällä en pystynyt kävelemään reippaasti, mutta Lyyti piti kontaktia ihan ok. 270 oikeaan -käännöksessä tuli väärinymmärrys ja Lyyti teki pyörähdyksen. Kieltämättä pitäisi olla tarkempi käsimerkin kanssa! Näistä siis molemmista -10 ja 270:stä lisäksi -3 OV pysähtymisestä.

Merkki oli tällä kertaa Lyytin mielestä ihan ylitsepääsemätön tehtävä. Ei vain kyennyt lähteä irtoamaan! Taitaa olla kuitenkin niin, että merkki pitää opettaa kokonaan uusiksi eli saada Lyyti tarjoamaan sitä yhtä iloisesti kuin peruuttamista. Merkistä saatiin -10 PY (haistelusta ja miljoonasta käskystä), -10 TVÄ apuaskeleesta ja vielä -3 hau vinkumisesta. -23 pistettä siis yhdeltä kyltiltä!!! Kun sain Lyytin lopulta merkille, kehuin ja kutsu meni sitten ihan iloisesti, samoin kuin loppurata. Kävin ylituomari Anna Pekkalan kanssa nämä virheet läpi radan jälkeen. Hän sanoi, että jos en ois ottanut apuaskelta, oisin säästynyt yhdeltä kympin virheeltä. Hänestäkin koiraa tuntematta näytti kuitenkin siltä, että oli parempi auttaa Lyyti merkille, että pääsi kehumaan, kun se jatkoi siitä taas iloisesti. Tämän jälkeen lappu oli huomattavasti siistimpi, vain yksi miinus vinoudesta 360 vasemmalle -kyltiltä. Pelkästään kymppeihin oli tulos kariutunut ajat sitten, mutta muiden virheiden kanssa loppusaldoksi jäi 43 pistettä. Tuomarinkommentti: "Väh. ääntely. Ihana kannustus, hienosti tsempattu!" Ja ihmettelen itsekin, kuinka hienosti Lyyti jaksaa seurata nuo virheiden välit eikä lannistunut epäonnistumisista. Ollaan me jotain opittu! Ja jotain unohdettu!