perjantai 25. joulukuuta 2020

2. ulkotreenitiistai

 Paljon on taas tapahtunut, enimmäkseen pahaa, mutta mennään nyt aikajärjestyksessä.

8.12. otettiin Annikan kanssa toinen ulkotreenitiistai eli ensin noseilua työpaikan pihalla, sitten rallya Itä-Pakilassa. Just oli selvästi tajunnut, että parkkiksella voi noseilla - oli ihan eri asenteella heti alusta asti liikkeellä, kävi melkein kuumana odottaessaan toimiston oven takana vuoroaan. Tällä kertaa mulle oli tapahtunut kardinaalimoka ja olin ottanut kahdesta eucalyptus- ja yhdestä laventelipullosta työpaikan jääkaappiin sen ainoan laventelin. Annika kuitenkin rauhoitteli, että kokeillaan, Selma ainakin kerran kokeiltaessa oli etsinyt laventelia ihan yhtä hyvin. Ja niin teki Justkin - ihan ensimmäisellä löydöllä oli vähän kulmat kurtussa mutta muut meni aivan suvereenisti. Meillä oli tällä kertaa 3 ulkoetsintäpiiloa ja 1 autopiilo. Ensimmäiset 2 ulkopiiloa oli mun laittamia: ensimmäinen kaapelikelan päällä olevassa halkeamassa, toinen lastauslaiturilla betonipainon ja laatikon välissä. Kaapelipiilon Just löysi kyllä nopeasti mutta ei heti ilmaissut sitä. Tässä olisi pitänyt kyllä palkata nopeammin, koska tosiaan kyse uudesta hajusta. Laituripiilon Just ilmaisi mutta ei varmistanut - tässäkin olisi pitänyt palkata eka ilmaisu.

Annikan tekemillä seuraavilla 2 piilolla sen sijaan tuli sellaiset oppikirjalöydöt, ettei parempia ois voinut toivoa. Eka oli auton pölykapselissa toisella puolella autoa. Just kiersi auton, tuli pölykapselille, tökkäsi hajulähdettä ja meni maahan. Toinen piilo oli seinässä kiinni olevassa kourussa. Tässäkin tuli tarkennus, ilmaisu ja varmistuskin vielä - ei mitään epäilystä jäänyt, missä piilo oli, vaikka en nähnyt sitä. Kui siistii!

Lyyti oli tällä kertaa mukana toisena koirana ja sekin löysi piilot. Sille en vain ole saanut aikaiseksi opettaa ilmaisua...

Sitten rallyhommiin. Otin teemaksi pyöritykset ja niiden jälkeinen seuraaminen - samankaltaisia kylttipareja kuin möllikisassa. Palkkasin tiiviiseen seuraamiseen tulosta ja tarkoista perusasennoista. Tästä on videopätkäkin, koska tarvitsin materiaalia nettiyksärille. Videolla suunnilleen puoli rataa, alkusuora puuttuu. 


Lisäksi Justin kanssa tehtiin edessä peruutusta Caritan neuvomalla tavalla takajalkatargetilla ja namialustalla sivussa. Avoimella kentällä peruutus lävähti ihan tosi pahasti vinoksi, ihan eri lailla kuin kotona, jossa on seinät ympärillä. Saatiin muutamia onnistumisia mutta aika vähän. Ja tuntui, että namialusta vain lisäsi vinoutta... Eli tähän en ollut ihan tyytyväinen, vaikka muuhun treeniin kyllä!

Lyyti oli taas luottokoira. Vähän tehtiin peruutuksia etukäteen, niin sehän meni koko radan ihan suvereenisti 😍 Tosin se oli vähän rauhallisempi tällä kertaa eikä niin intoillut, vaikka iloisesti tekikin.

perjantai 11. joulukuuta 2020

Joulukuun valkku

 Korona-ajan hengessä ulkotreenit yksi kerrallaan. Mun oli tarkoitus ottaa Just & Joku, mutta Jokulle tuli hirveä kriisipäivä keskiviikkona, pomputtelun lisäksi myös ontui jalkaansa 😭 joten se pääsi perjantaina käsittelyyn ja huilasi viikonlopun.

Justin kanssa tehtiin ohjattua ja tunnaria! Olipa virkistävää tehdä jotain muuta kuin avoimen liikkeitä! Aloitettiin ohjatusta ja kerroin, että ollaan tehty sitä osissa. Nina vei ensin kapulat, pyöräytin Justin eteen ja haetutin vasemman. Sitten Nina käveli taas kapulakierroksen ja otin seuraamisen palkaten siitä. Tässä kohtaa Just ei juurikaan jäänyt kapuloihin kiinni! Sitten kokonaisena liikkeenä, jossa taas vasen haettiin. Justilla ei ollut sitten minkäänlaista ongelmaa. Aika siistiä, että meillä on jo useampi kokonainen liike voittajaa! Tämän jälkeen otettiin vielä oikean nouto. Just kääntyi ohjauksesta oikeaan suuntaan, bongasi kapulan ja haki sen, mutta selvästi näki, että joutui tässä vähän miettimään ja muistelemaan. Eli huomaa, ettei ole vielä oppinut tietenkään liikkeen "kaavaa". Lopuksi otettiin vielä kapuloiden vienti + seuraamaan lähtö, jossa palkkasin heti tyyliin ekasta askeleesta, kun Just lähti aktiivisessa kontaktissa seuraamaan eikä jäänyt kapuloihin kiinni. Tässä kuitenkin näki, että se jo ajatteli kapuloita, joten liikkeellelähdöstä palkkaus oli enemmän kuin paikallaan. Todettiin Ninan kanssa, että hyvältä näyttää, mutta seuraamisesta pitää muistaa palkata paljon!

Tunnaria ollaan tähän asti tehty kotona viime aikoina pari kertaa ja joskus tyyliin Justin kantoaikana 2,5 vuotta sitten enemmänkin ja ulkona. Otettiin Just kotona mielenvirkistykseksi ennen treenejä ja hyvin Just muisti, vaikka vähän miettikin maahanmenoilmaisua, joka sillä on nosessa. Ollaan tehty niin, että väärät on uuniritilän alla (näkyvissä mutta saavuttamattomissa) ja oma on piilossa lähellä. Nyt valkussa tehtiin eka läheltä oma piilossa, toka kaukaa lähetettynä oma piilossa, kolmas kaukaa lähetettynä oma ritilän reunalla, neljäs kaukaa lähetettynä oma piilossa. Nina oli oikein tyytyväinen Justin rauhalliseen ja keskittyneeseen mielentilaan ja siihen, että ohitti väärät kapulat niistä välittämättä. 

Vinkit:

  • Justille ois varmaan parempikin tehdä pidemmästä matkasta, kun se tykkää tehdä itsenäistä työtä, turhaan hengittelen niskaan siinä metrin päässä. 
  • Jos siirtelen maata ja lehtiä oman päälle, niin sitä ei saisi tehdä omin käsin, koska silloin maahan jää tosi voimakkaasti mun haju. Eli jos tarvii siirrellä, niin pihdeillä. 
  • Muuten aina tietysti paras, että appari veisi kapulat, että vääriin tulisi toisen ihmisen haju. 
  • Appari voisi myös viedä jo tässä vaiheessa oman, ettei mun hajujälkeä tulisi. 
  • Aika pian voisi myös alkaa häivyttää ritilää eli laittaa vaikka 1 väärä "saataville" ritilän reunalle ja oma sitten siihen lähelle "helppoon" piiloon. Helppo lainausmerkeissä, koska joskus on vaikea tietää, mikä koiralle on helppo ja mikä vaikea.

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Ulkotreenejä

 Halli kiinni koronan takia, joten treenataan nyt ulkokentällä yhden kaverin kanssa. Annikan kanssa aloitettiin viikko sitten uusi tiistaiohjelma: Annika hakee mut töistä ja treenataan ensin nose workia työpaikan parkkiksella, minkä jälkeen ajetaan Annikan lähikentälle treenaamaan tokoa tai rallya. Piiloja oli yhteensä 5, joista yksi autossa. Etsittiin ensin Justin kanssa Annikan tekemät piilot. Just tajusi heti, mitä oltiin tekemässä, vaikka ei tuossa paikassa olla koskaan nosetettu. Ensimmäinen oli roskalavan juuressa. Just ilmaisi tosi hienosti, mutta pyysin vielä varmistusnäytön. Just teki niin tehokkaan varmistusnäytön, että huopatassu lensi maahan ja sitten Just kävi siihen viereen maaten, että tässähän se nyt on! En enää muista, millainen toka piilo oli mutta varma ilmaisu siinäkin. Sitten mun tekemät piilot. Auto oli aika haastava; vanupuikko auton eturitilän sisällä. Just haisteli kerran koko auton ympäri, sitten tarkensi, löysi ja ilmaisi. Seuraava piilo oli seinässä n metrin korkeudella, pellin sisäpinnalla magneetilla kiinni ja tämäkin löytyi varmasti. Viimeinen oli roskapönttöjen alareunassa eli tosi matalalla. Just kävi kaikki roskikset ensin läpi ennen kuin palasi tarkentamaan. Jokukin sai etsiä muutaman piilon ja sekin teki omalla tavallaan ihan hyvin.

Itä-Pakilan kentällä aloitettiin Jokun kanssa juoksarimatolla, jossa tehtiin vähän vinolähestymisiä ja poistumisia. Ei kyllä pelkkä matto oo Jokun mielestä niin kiva kuin puomin päällä tehtynä! Tässä välissä tehtiin vähän vauhdikasta seuraamista sillee hinkkaamatta ja sitten lopuksi tokon kiertoa. Joku oli kyllä tosi innoissaan ja pomppi ihan entiseen malliin, ei mitään ahdistuksia 💖 

Justin kanssa tehtiin kaukoja joka välissä, aina eri kohdista palkaten. Ekalla kerralla kokonaisena liikkeenä ja palkkasin vasta loppuperusasennosta. Toisella kerralla palkkasin ekasta istumaannoususta ja viimeisellä kerralla sivulla maahanmenosta. Tokana juttuna Just teki kiertoa tarjoamalla. Meni tosi hienosti! Lisättiin häiriöitä tötsän kummalle puolelle, esim. noutokapuloita ja leluja mutta Just ei mennyt lankaan vaan kiersi joka kerta tosi innokkaasti. Kolmantena juttuna tehtiin ohjatun seuraaminen. Ensin ihan pelkkä seuraaminen ilman muita kuvioita, sitten Annika käveli "viemään kapulat" ja palkkasin, kun Just lähti hyvässä kontaktissa seuraamaan siitä välittämättä. Just teki kaikki pyydetyt tehtävät tosi innokkaasti ja keskittyneesti, mutta palkkausten jälkeen etsi nameja maasta jonkin verran. Joko se kadotti yhden heitetyn namin tai sitten kentälle oli jäänyt jotain muuta syötävää. Tuli kuitenkin joka kerta jatkamaan hommia ekasta käskystä, että sinänsä ihan ok.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Viimeiset hallitreenit

 Viime vkl viimeiset hallitreenit ennen koronataukoa. Lauantaina rallykimppa, jossa aiheena jäävät ja asennot istu-seiso-maahan. Lyyti sai olla esimerkkikoira, kun videoin koulutusryhmälleni mallisuorituksen. Sehän meni kyllä oikein hienosti 💖 Jopa liikkeestä maahan ja istu-maahan -erottelu sujui. Palkkailin toki ahkerasti.

Justin kanssa tehtiin sellainen variaatio, että tehtiin alkusuora vasemmalle ja sitten kutoselta eteenpäin oikealla. Tällöin tuli oikealla puolella noita kylttejä, jotka tehdään voittajassa vain vasemmalla. Palkkailin Justiakin ahkerasti. Kaikki muut kyltit meni tyylipuhtaasti, mutta liikkeestä seisomisessa koira oikealla Just vähän lähti kääntymään mukana. Tässä oli tärkeää, että en kehunut kiertäessäni! Samoin kyltillä nro 14 tuli huomio, että maahanmeno kannattaa tehdä ilman käsimerkkiä, niin Just tekee suoremmin. Liikkeestä istuminen meni tosi hyvin ja samoin siitä seuraamaan tulo oikealle puolelle. Justin variaatiossa kyltti nro 17 tehtiin 360 oikealle, että sillekin tuli takapäänkäyttökäännös liikkeestä kutsun jälkeen. Hyvin meni tämäkin!

Sunnuntaina nosekimppa. Piiloja oli 7 mutta ei tehty ihan kaikkia, kun aikaa oli rajallisesti. Just etsi ensin aidan alla olevan piilon, jossa hieno ja varma ilmaisu. Toinen piilo oli päällekkäin olevien tötsien välissä ja tämäkin löytyi hyvin. En ihan muistanut, oliko näissä putkenpainoissa piiloa, joten etsitytin nekin - ei löytynyt hajua. Kolmas piilo oli puomin jalassa. Tässä Just etsi aika laajalti, mutta kun tuli piilolle, niin ilmaisi varmasti. Tässä kohtaa Justille tauko. Toisella kierroksella vielä hyppysiivekkeissä oleva piilo ja putkenpainoissa oleva piilo ja nääkin meni hyvin. 

Lyyti sai tehdä puomin jalassa olevan piilon, hyppysiivekepiilon ja putkenpainopiilon. Hyvin sekin oli taas mukana tekemässä nenähommia 💖

tiistai 1. joulukuuta 2020

Kisamainen tokotreeni

 Keskiviikkona kouluttamisen jälkeen treenattiin Sirkuskentällä taas. Otin Justille kisamaisen avoimen luokan + hyppynoudon eli yhteensä 10 yksilöliikettä ja paikkis. Oli todella mielenkiintoinen treeni, josta tuli paljon ajateltavaa. Paikkis Viren maatessa vieressä meni hyvin.

Aloitettiin liikkeestä seisomisella, jossa koira teki kympin suorituksen mutta mä vilkaisin sitä ihan turhaan. Tuosta on päästävä eroon! Tokana liikkeenä hyppy, jossa Just ei lähtenyt ekasta käskystä! Ilmeisesti takaviistossa oli pupu, koska kuikuili vähän sinnepäin. Tokasta käskystä lähti hienosti, vaikka katsoi muualle! Tähän itselle muistutus, että koiran nimenhän saa sanoa kaikissa kutsuissa eli jos fokus vähän harhailisi, niin varmaan kannattaisi käyttää nimeä myös.

Seuraaminen lähti ruudun läheltä ja ai että oli vaikeaa! Justilla oli ihan hirmuinen veto ruutuun ja alkuseuraaminen meni ihan vänkäämiseksi. Keskellä tuli tosi hieno pätkä, sitten lopussa yhden käännöksen jälkeen taas huononi. Sitten tehtiin nouto, jossa heitin kapulan ruudun ja kiertomerkin välistä. Just oli jo menossa ruutuun, huusin uuden "tuo"-käskyn ja olipahan hieno hetki, kun Just pysähtyi, mietti vähän aikaa ja totesi, että nouto on kyllä myös ihan kiva ja haki kapulan! Seuraavana oli liikkeestä istuminen, jossa sama kuin seisomisessa eli koiralle kymppi, mulle miinusta vilkaisusta. Luoksarissa toistui sama kuin hypyssä eli fokus harhaili ja kaksoiskäsky. 

Kaukoissa tuli taas "sitä saa, mitä vahvistaa" -esitys. Olenhan viime aikoina palkkaillut ihan hirmuisesti ekasta istumaannoususta. No, kyllä Just nousi hienosti istumaan ja teki muutkin vaihdot - mutta kun palasin sivulle, se oli ihan plääh-fiiliksellä, että palkkaa olisi pitänyt tulla 4 vaihtoa sitten, eikä noussut sivulle kuin jollain neljännellä käskyllä. Tämän jälkeen Just pääsi vihdoinkin ruutuun! Se oli ihan kympin liike, ei mitään moitetta. Viimeisenä oli kierto, jonka olin pyytänyt tyhjälle kentälle. Tuuli oli kuitenkin torpedoinut Hannan hyvät yritykset ja heittänyt hypyn kassin sinne lähelle. Ja sinnehän Just meni. Toisella kerralla onnistui mutta en halunnut lopettaa tähän, joten otettiin vielä hyppynouto. Se oli ihan supersuperhieno, joten siitä sosiaalisen palkan kautta kanatikku, sitten hetki odottelua "tuomarinpalautteen" ajan ja sitten kentän reunalla loppupalkka. 

Siirtymät ja sosiaaliseen palkkaan vastaaminen oli loistavat läpi treenin! Liikkeissä tuli sen sijaan kaikenlaista mutta paljon opittavaa itselle. Tuosta kierrosta pohdittiin, että jos nyt ihan faktat faktoina, niin Justilla ei taida olla tarpeeksi suuri motivaatio kiertoon. Jos vaikka vertaa ruutuun, jonne se halusi koko ajan, niin kiertomerkki ei ole sen mielestä yhtä arvokas. Se valitsee mieluummin minkä tahansa muun kohteen kuin kiertomerkin, jos jotain muuta on tarjolla. Tästä ajateltiin, että voisin kokeilla kiertoa tarjoamisen kautta ja siinä lisätä häiriötä. Hanna ehdotti myös luoksaripelin variaatiota kierrolla. Näitä molempia varmasti kokeillaan ihan lähiviikkoina! Tässä vielä muistilista:

  • kiertoon lisää motivaatiota
  • kaukoissa palkkaa monipuolisesti ihan jokaisesta vaihdosta
  • luoksarissa ja hypyssä palkkaa fokuksesta
  • koetilanteessa muista käyttää koiran nimeä kutsussa, jos mieli harhailee
  • jäävissä on päästävä eroon koiran vilkaisemisesta jättäessä!

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Sailan toko

 Maanantaina Justin kanssa Sailan tokossa. Aloitettiin merkinkierrolla, ja tehtiin niitä ripoteltuna pitkin treeniä erivärisillä kartioilla mutta ei montaa toistoa peräkkäin. Eka  tyhjältä kentältä meni muuten hyvin, mutta Just teki kiertäessään ylimääräisen lenkin kuin etsien jotain muutakin kohdetta. Toisella oli jo pikkutötsä näköpiirissä, ja ilmeisesti se aiheuttaa Justissa vinkua. Kiersi kuitenkin oikean ja sai siitä palkan. Lopputreenistä sain tehtyä tarjoamalla läheltä niin, että Just itse valitsi oikean tötsän. Kun tämän jälkeen otettiin normaali kierto sivulta lähetettynä, Justilla meni kuppi nurin ihan totaalisesti ja se haukkui täyttä kurkkua mun sivulla! Sailan kanssa vähän kohoteltiin kulmiamme, että mikäs sen nyt noin sai pois tolaltaan. Kun se ei itse lopettanut haukkumista, hyssyttelin vähän muualle katsoen ja se hiljenikin heti. Annoin namin, pyysin maahan, nami, sivulle, nami ja siitä lähetin kiertoon. Ihme ja kumma, kiersi haukkumatta! Tästä sitten namipallo ja tähän lopetettiin. On sillä kyllä ihan mahtavat vireensäätelyominaisuudet olemassa, joskin joskus ne menee off-tilaan! Tuli ihan mieleen smartdog-testin yhteenvedon loppusanat: "Todella hieno eläin, jolla on kyky paitsi kiihtyä ja innostua, myös keskittyä ja rauhoittua!"

Toisena juttuna jäävät, jotka tehtiin nyt ekaa kertaa zetana. Vähän aikaa meni, ennen kuin Sailan kanssa selvittiin tästä älykkyystestistä, että miten ne törpöt pitikään laittaa ja kummalta puolelta ne kierretään 😂 Sillä aikaa tein Justin kanssa asentoja paikallaan sekä istumista. Järjestys oli seiso-istu-maahan. Nyt olin kyllä tosi epäreilu koiraa kohtaan, kun olin tehnyt alle istumisia ja sitten ensimmäinen asento olikin seis. Olenhan aina tehnyt valmisteluna ko. asennon. No Just tietenkin istui, ja aloitettiin alusta. Nyt palkkasin vielä seisomisesta ennen aloittamista ja nyt meni kaikki asennot oikein! Palkkasin namilla joka asennon, muuten otettiin koko liike. Ensimmäinen evl-liike ikinä!

Lisäksi tehtiin stoppeja putkelta. Tässä ei tullut yhtään väärää asentoa, mutta mulla pitäisi olla jonkinlainen näkemys kriteeristä. Nyt nimittäin Saila näki ihan selvät erot nopeiden asentojen ja vähän viiveellä otettujen asentojen välillä mutta mä palkkasin kaikki ihan samanlailla. Saila ehdotti, että voitaisiin nää stopit yhdistää myös luoksaripeliin, koska silloin Justille ois tosi kannattavaa pysähtyä nopeasti, kun palkka olisi takana. Täytyykin kokeilla! Istumisessa käytin myös käsimerkkiä ja matka oli vähän lyhyempi mutta nekin onnistui ja oli itse asiassa tosi nopeita. Toki voisin miettiä käyttäväni käsimerkkiä muissakin, kun se on ilmeisesti uusissa säännöissä sallittua.

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Rallyepikset

 Olin ilmoittanut Lyytin ja Justin KAT:in järjestämiin rallyepiksiin eiliselle. Ilmoittautuessa se tuntui tosi hyvältä idealta. Perjantai-iltana uusien koronarajoitusten pamahtaessa päälle ja sään pakastuessa (autossa kesärenkaat) ei enää tuntunut niin hyvältä ja harkitsin jo perumistakin. Lähtölistassa oli kuitenkin pienet luokat mestarissa ja voittajassa, joten lähdettiin kuitenkin ja perillekin päästiin turvallisesti. 


Olin siis ilmoittanut Lyytin mestariin ja Justin voittajaan tekemään kisan ulkopuolella ratatreeni. Kun sitten katsoin mestarin ratapiirrosta, totesin, ettei radalla ole mitään sellaista, jota Just ei osaisi. Menin sitten kysymään järjestäjiltä, voisinko vaihtaa Justinkin mestariin ja se sopi. Tulikin nopea keikka, kun mestarissa oli vain 7 koirakkoa! 

Lyyti oli toisena vuorossa. Lyyti tuli kisoihin voittamaan, ihan henkseleitä paukutellen. Katseli vaan muita ilmeellä: "No niin nuoriso, antakaas kun mummo näyttää." Radalla tuntui ihan kuin oltais eilen viimeksi oltu kisaamassa, ihan suoraan jatkettiin siitä, mihin helmikuussa jäätiin. Toki Lyytistä tuntee vanhenemisen, onhan se jo selvästi jäykempi ja reaktiot hidastuneet ja tietysti käsimerkeillä ohjaan, vaikka käskyt videolla kuuluvatkin. 



Tuomarilla oli ihana tyyli laittaa "Hieno!"-merkinnät erityisen hyvin onnistuneiden kylttien kohdalle. Lyyti sai tällaiset merkinnät heti kahdesta ekasta kyltistä eli kiepistä ja ohjaajan ympäripyörimisestä. Putkella otin itse turhaan juoksuaskeleita, mutta Lyyti pelasti itsensä hienosti tuplasaksalaiseen oikealla. Askelkäännöksen perusasennot oli vinot, mutta niistä ei saatu virhettä. Peruutuksessa musta tuntui, että sekoilin askeleissani, mutta tuomari ei ollut samaa mieltä ja puhtailla jatkettiin. Istu-seiso-kierrä koira oikealla -kyltillä Lyyti jäi seisomaan aika ikävän näköisesti takajalat harittaen mutta pysyi kuitenkin asennossa. Istu-käännös oikeaan-istu -kyltiltä saatiin -1 vino -virhe. Spiraali ja 270 vasemmalle menivät upeasti, superhyvät kiihdytykset ulkokaarteissa! Istu-askel vasemmalle-istu -kyltistä myös -1 vino -virhe. Ohjaajan ympäri vastapäivään -kyltillä Lyytillä alkoi keittää ja haukkui muutaman kerran, mutta tästä ei rokotettu. Muita virheitä ei sitten tullutkaan eli loppusaldo huimat 98 pistettä! Tuomarinkommentti: "Hienoa kannustusta, UPEA asenne! :) " Niin se meidän supermummo oli kuin olikin paras, ei vain omasta ja mun mielestä vaan myös tuomarin 😍 Eli suorastaan ylivoimainen voitto. 

Palkkausten jälkeen Lyyti autoon jatkamaan herkutteluja ja Just valmistautumaan. Tehtiin ensin ulkona istu-seiso-kierrä koira -kylttiä koira oikealla. Ei tätä olla kyllä ennen juurikaan treenattu, ehkä joskus kotona ruokakupilla... ekalla kerralla Just liikahti mun kiertäessä sitä, sen jälkeen sujui hyvin. Kokeiltiin myös Istu-askel vasemmalle-istu -kylttiä niin, että astuin ensin vasemmalla jalalla, sitten vedin oikean perässä. Tämä tapa ei vain toimi Justilla! Kun astuin ristiaskeleen takapäänkäyttökäskyllä, niin tekee todella hienot "pohkeenväistöt". Sisällä tein valmisteluna liikkeellelähtöjä, peruutuksia, ohjaajankiertoja namipallopalkalla ja sen sellaista. 



Just aloitti radan todella hienossa kontaktissa ja sai "Hieno!" -merkinnät ohjaajan ympäripyörimisestä ja puolenvaihdosta edestä, joka on ilmeisesti loksahtanut kohdilleen. Justin kanssa tuntui haastavalta putken jälkeinen tuplasaksalaiseen oikealla; Just tuli putken jälkeen seuraamaan väljästi eikä ollut skarpisti kontaktissa ennen jälkimmäistä kylttiä. Tässä tuli myös vähän vinkua, kuten myös askelkäännöksessä, joka meni kuitenkin teknisesti hyvin, vaikka sitäkään ei oo montaa kertaa treenattu. Puolenvaihdossa jalkojenvälistä oli sählinkiä ja siitä saatiinkin -3 tvä. Vasemman puolen tuplasaksalaisen jälkeen oli taas vähän väljä, mutta haki lähemmäs Just ennen peruutusta, joka meni omaan tasoon nähden upeasti! Istu-seiso-kierrä koira oikealla ja istu-käännös oikeaan-istu -kylteistä saatiin "Hieno!" -merkinnät, mistä olen tosi iloinen! Just keskittyi niissä todella hyvin eikä ääntäkään tullut. Justilta olisin kaivannut vielä paremmat nopeenopee-kiihdytykset spiraalissa ja 270 vasemmalle -kyltissä. Istu-askel vasemmalle-istu -kyltillä mun piti vähän aikaa seistä ja vetää henkeä, kun pää oli ihan pyörällä edellisistä kylteistä. Justillakin tässä kohtaa vähän kierrokset nousi, kun tuli vinkua, mutta sitten se teki ihan jäätävän hienon sivuaskeleen! Siitäkin saatiin "Hieno!" -merkintä. Vinkuminen jatkui seuraavilla kylteillä ja oikeassa täyskäännöksessä sähläsin itse meille -1 ov:n. Viimeisillä kylteillä meno taas tasaantui ja maaliin tullessa oli tosi hyvä fiilis! Just myös hienosti vastasi sosiaaliseen palkkaan ja sain sen pomppaamaan mua vasten oikein monta kertaa. Loppusaldo Justilla käsittämättömät 96 pistettä! Niillä se sijoittui heti Lyytin jälkeen toiseksi ja sai vieläpä tuomarinpalkinnon! Paperissa oleva kommentti oli: "Superhienoa tekemistä!!! :)" ja suullisesti tuomari vielä sanoi, että mun asenteesta voisi moni ottaa oppia. 💖

Kannatti herätä! Kolme palkintoa kahdesta radasta 😂 Toki näin itsekin, että tuomarilinja ei ollut maailman tiukin ja joku toinen tuomari olisi saattanut rokottaa esim. Justin pyörimisistä eriaikaisuusvirheitä ja kummankin ääntelystä jotain. Mutta hienostihan se meni joka tapauksessa, vaikka pisteet ois olleet huonommatkin. Tämä oli kuitenkin niin lähellä kisatilannetta, kuin pystyy järjestämään: vieras halli, vieraat ihmiset, tuomari, sihteeri jne. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että Just oli noin hyvässä vireessä, vaikka valmistelutilaa oli vähän ja koirat odottivat autoissa (eikä häkeissä hallin sisällä). Sekin alkaa tottua näihin korona-ajan järjestelyihin 😁 Kyllä tuli taas vahvistusta sille, ettei mestari olekaan enää niin kaukana. Merkki puuttuu kokonaan ja edessä peruutuksesta kolmas koiran mitta, mutta loppu on vaan hiomista ja varmuuden puutetta.

Justin radasta päällimmäisiksi kehityskohteiksi jäi mieleen noi kaikki pyörimiset. Ollaan treenattu ohjaajan ympäripyörimistä nyt tosi paljon ja tuntuu, että se on parantunutkin, mutta tulipahan taas aika paljon vinkua niissä eli jatkamme harjoituksia. Lisäksi huomasin, että kieputusten ja pyörimisten jälkeen Just jää helposti kauas eli esim. kieppien, valkovuokkojen ja saksalaisten jälkeen pitäisi vahvistaa nopeaa palaamista tiiviiseen seuraamiseen.