Maanantaina vapaapäivän kunniaksi hallille Annikan kanssa tekemään hyppytekniikkaa. Justille ekaa kertaa perussarjaa. Ensin laitettiin 5,5 askeleen välit mutta mun puolivuotias kenguru loikkasi suvereenisti kaksi viimeistä yhdellä loikalla (!!!), joten sit laitettiin normaalit 6 jalan maksivälit. Toinen toisto oli ok, kolmannella lähti tekemään niin pitkää askelta, ettei ponnistuspaikat napsuneet ja näin ollen kolisteli speedbumpeihin. Sit tein vähän tyhmästi ja otin suoraan perään vähän putkitreeniä (pimeitä kulmia). Ois TIETENKIN pitänyt ottaa tauko väliin. Pari toistoa meni hyvin mutta sitten alkoi huonontua. Tyhmää olla niin tyhmä. Lyytille etäisyyden arviointia väleillä 9-12-15-11-9. Ekat kaksi meni ilman askelta, seuraavat kaksi askeleen kanssa ja ysi taas ilman askelta. Sehän on joskus mennyt 15 ft välinkin ilman askelta mutta ei voi odottaa maksimitehoja, kun on ollut niin pitkä treenitauko tuosta hommasta. Lyytille toisena juttuna keinua, eka toisto oli hitaahko, muut optimaalisia. Otettiin sitten vielä Selman kanssa paikkamakuu, hiippailtiin Annikan kanssa pitkin hallia, piiloon ja näkyville, etuperin ja takaperin, kävellen ja juosten. Mun kaatuminen oli Lyytille liikaa, siitä se nousi. Palautin (nätisti), sen jälkeen kesti kaatuilunkin ;-) Erittäin hyvä treeni! Sen jälkeen Lyyti halusi vielä tokoilla, joten otettiin tokohyppyä, lähinnä loppuosaa. Se menikin hyvin. Lähetyksen mokasin ite, joten siitä ei tarvii puhuakaan...
Keskiviikkona Lyytillä Maijun treenit. Radassa (vain) 20 estettä, rimat 55-60 cm. Alussa hyppy-pakkovalssi-suora putki-leijeröiden okseri. Otettiin kaksi kertaa sitten tuo alku niin, että Maiju oli okserin takana palkkaamassa. Kyllä tuli taas vauhtia masiinaan, kun oli pitkästä aikaa etupalkka! Sitten koko rata ja olipa hieno vauhti, kunnes ohjaajalta alkoi loppua henki ja tsemppaus hiljeni ;-) Rata meni kyllä kokonaisuutena tosi kivasti, ainoastaan lopussa pieni härö. Kivaa, kun alkaa olla vähän tekemisen meininkiä! Sitten hiottiin pätkiä ja palkka Maijulla alkoi häiritä. Lyytin vauhti hiipui, kun joutui ohittamaan lelun niin monta kertaa, mikä oli ihan booooriiing :D Täytyy varmaan miettiä aika tarkkaan nyt, miten vaihdella palkkausta sopivasti, että on varmasti hyödyttävä. Kepit oli vähän hitaammat kuin edellisillä kerroilla. Siinä varsinkin tuntuu, että paremmin sopii mulla oleva lelu.
Torstaina Justin treenit, jota ennen mä olin tallilla pitämässä tunteja (työpäivän päälle). Tarkoitus tehdä aika vähän, kun oma keskittyminen oli surkea. Ensin vähän putkea ja hyppyä, sitten hypyillä ohjaustreeniä. Vähän jäi sekava olo, kun pää ei pysynyt mukana. Just oli kyllä innokas. Koska se ohjaustreenissä oli jo hakenut keinua, niin otettiin sitä sitten lopuksi. Johanna piti 10 cm ylhäällä, tultiin sivusta, Just hyppäsi keinulle, pamautti sen ja otti alastulon. Ihan hemmetin hienosti. Uskomaton kropanhallinta noin pieneltä, vauhdista pysähtyi varmasti ja sen kerran, kun meni yli, korjasi itse! Pamauttelu oli sen mielestä vaan siistiä ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti