lauantai 23. elokuuta 2014

Kepit aloitettu!

Torstaiagit aloitettiin kokeilemalla keppejä. Verkoilla tehdään nyt, kun en oo parempaakaan keksinyt. Aluksi Just ei tietenkään tajunnut, että hökötyksen sisään pitäisi mennä vaan juoksi pallolle kiertäen kepit. Sit laitettiin keppikujaan pari namia, joista tosi puolet jäi syömättä, kun pallo oli toisessa päässä ;-) Sen jälkeen meni muutaman kerran kepit ja yllättävän hyvin lähti jo hakemaan vauhtia ja asentoa ekaksi kerraksi. Kerran toki loikkasi viimeisen verkon yli, täytyy muistaa pitää palkka maan tasossa. Oli jännää!

Toisessa setissä rataa 13-23. Ensin tota 13-14 sylkkärillä + valssilla. Parin palkkauksen jälkeen lähti sujumaan, ei tunnu enää mahdottomuudelta. Ongelmana oli putki-putki -kohta, jossa Just tykitti suorasta putkesta niin kauas eteen, että oli hypyillä asti. 17 vastakäännöksellä meni ihan ok, 19 livahti kerran takaa, kun en tajunnut putken syöttävän suoraan sinne. Putkijarru ei siis todellakaan ole turha asia Pätkiksen kanssa :D Loppusuora meni hienosti, kuten aina, eikä rengaskaan tuottanut ongelmia tällaisessa kohdassa. 


Ajassa taaksepäin Lyytin tokoiluihin. Sunnuntaina oltiin Annikalle & Selmalle ketyilemässä Tuusulassa tokokokeessa. Lyytillä yllättäviä vaikeuksia keskittyä! Oon vähän tuudittautunut sen häiriökestävyyteen, mutta eihän me pitkään aikaan olla oltu juuri tuollaisessa häiriössä, että on joku 10-20 koiraa, autoja tulee ja menee. Ollaan oltu vaan näyttelyissä, joissa on ne parisataa koiraa. Hyvä muistutus itelle!

Maanantaina Katrin treenit, aiheena kaukot ja hyppy. Ensin tehtiin paikkamakuuta niin, että Keelan-bc teki vieressä kaukoja. No, tollainen häiriö ei Lyytiin vaikuta tippaakaan. Makasi täysin rauhallisena ja itsevarmana eikä reagoinut Keelanin ohjaajan Päivin käskyihin yhtään. Sitten vaihdettiin Keelan makuuseen ja Lyyti tekemään kaukoja. I-m-i menee kivasti, erityisen nopea se ei ole mutta mulle riittävä kuitenkin. S-i-s -sarjasta tuli hyvä huomio, voisin yrittää vahvistaa vähän "lyhyempää" seisomisasentoa, ettei Lyytillä olisi niin hirveän pitkä matka keriä itseään sitten takaisin istumaan. Yleisesti tarkkana kriteereissä ja vaikka tekisi imuttamalla, niin silti pieni tauko aina asentojen välissä ettei homma mene liian hektiseksi. Hyppyä tehtiin Päivin kanssa keskenämme. Siinä pari kertaa meni hyvin ja innokkaasti, sitten Lyyti lakkasi lähtemästä hyppyyn. Käyttäytyi ihan kuin tääkin ois ollut joku häiriötreeni ;-) Joko istui tiukasti sivulla tai sit meni maahan. Asiaa mietittyäni ja muisteltuani aikaisempia treenejä tulin siihen tulokseen, ettei hypyssä pidä ottaa kuin pari toistoa. Varmasti Lyyti on aikaisemminkin toiminut ihan samalla tavalla! Pari onnistumista ja se on siinä. Ja sitten voisi pitää bileitä hypyn toisella puolella, esim. heittää purkin sille tai mennä leikkimään. Kun nyt heitin namin sille ja sitten kutsuin esteen yli syömään toisen namin multa.

Keskiviikkona kytättiin Annikan kanssa sateetonta hetkeä, mutta kun päästiin kentälle asti, alkoi tietysti hirvee kaatosade. Lyyti oli tolpassa kiinni maailman surkein kaltoinkohdeltu eläin, mutta kun pääsi hommiin, teki aika kivasti. Ensin tunnaritikun pitoa, joka myös alkoi ihan kivasti, sitten tuli pudottamisia, sitten Lyyti ei halunnut enää avata suuta. Kun laitan tikun sille, pitää ihan hyvin. Mutta jotenkin Lyyti pitäisi saada liikkumaan tikku suussa, mikä on tällä hetkellä ylivoimaista. Tähän juttuun myös VÄHÄN TOISTOJA! Ja sitten luulisin, että naksulla suun avaamista yhdistettynä pitotreeniin voisi toimia. Otettiin jäävät niin, että Annika käveli vieressä ja käskytti. Eka maahanmeno epäonnistui, muut meni hienosti. Seisomisen alku hyvin mutta lopussa piti vähän kääntyä, kun vettä tuli vaakasuorana naamaan ;-) Kolmantena juttuna kisamainen luoksetulo, jossa ihana vauhti ja ilme! Pari pientä käsiapua annoin mutta sillähän ei oo väliä tässä kohtaa.

Nyt pitää varmaan jonkin verran muuttaa totuttua treenityyliä. En oo koskaan ajatellut, että Lyyti olisi kerrasta purkkiin -koira mutta siltä nyt kyllä näyttää. Eli pari toistoa ja sit loppu!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Pätkislityä

Loman jälkeen meillä on ollut kahdet Hannan treenit ja yhdet Outin sekä yhdet omat. Rimat 15-30 cm. 31.7. Hannan treeneissä tehtiin mun suunnittelemaa rataa. Just reipas tyttö aloitti karkaamalla keinulle ja tietysti lensi sieltä yli. Ensin näytti siltä, että vain mä oisin säikähtänyt, koira meni tosi reippaasti keinua. Tauon jälkeen kuitenkin vähän jännitti eli jatketaan pentukeinulla. Sitten tehtiin vähän tota oikeeta reunaa eli vauhtipätkää, jonka lopuksi mentiin putken vasempaan päähän. Juoksin ulkoreunaa ja takaaleikkasin hypylle. Irtoaa kyllä hienosti mutta hypyn jälkeen paineli suoraan edessä olevaan putkeen. Harjoiteltiin sitten vielä vähän tiukasti kääntävää takaaleikkausta. Vaikea hahmottaa, kuinka paljon voin ajaa päälle leikatessani.
Tauon jälkeen vasenta reunaa, jossa hypyt ensin noin, sitten suoristettiin. Serpentiiniä siis. Ketjutettiin pikkuhiljaa, mutta kolmosen ohi livahti helposti. Erittäin hyvä treeni, lisää tällaista. Lisähuomiona Hannalta lähtötilanteet. Just pysyy vähän liiankin hyvin eli nukkuu siellä. Nyt pitää lisätä jännitettä ja yllätyksellisyyttä vapautukseen.

Viime viikolla Hannan tekemää rataa. Jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni harjoittelemaan putkijarrua! Käytetään sihinää siihen, kun ei muussa käytetä. Suoran putken jälkeen hyppy takaa. Siihen harjoiteltiin saksalaista ja backlappia. Saksalainen toimi aika kivasti mutta backlappiin asti kun päästiin, alkoi Just olla jo vähän väsynyt. Eli lisää juttuja taas treenattavien listalle. Välissä tehtiin radan toisella puolella olevaa rytmitys-/ajoitustreeniä, joka meni ihan älyttömän hyvin. Ensin hypyltä käännös takaisinpäin sujui lähettämällä, vastakäännöksellä ja valssilla yhtä hyvin. Sitten vauhdista ennakoiva valssi ja kääntyi yhtä hyvin. Koskahan se on ton oppinut?! Täytyy vielä näin julkisesti laittaa terveisiä Hannalle. Ihan mahtavan kivoja ja innostavia treenejä, jossa kokonaisuus ja yksityiskohdat on tasapainossa!

Viime sunnuntaina käytiin Annikan kanssa hallilla. Just teki korkeuden arviointia yhdellä hypyllä, korkeutena 25-30-35-20. Videota on taas tuijoteltu, ainakin se vastaa korkeuteen ja hyppää pää alhaalla mutta ponnistus on edelleen vähän kysymysmerkki. Sitten säädettävää pentukeinua kahdella matalimmalla asetuksella, se meni tosi hienosti ilman epäröintejä.

Tällä viikolla Outin treenit. Valmennusryhmän rata näytti sen verran hurjalta, että helpotettiin vähän ja mentiin vitonen edestä (takaaleikaten). Ensin oli tarkoitus palkata kolmosen jälkeen, mutta Justin lähtötreeni on edistynyt niin paljon, että vapautuksesta se sinkosi suoraan 19 putkeen. En kyllä näyttänyt sinne, mutta en vissiin mihinkään muuallekaan ;-) Tokasta onnistui. Sitten 3-7. Takaaleikkauksessa ekalla kerralla Just kääntyi väärään suuntaan, kun en varmaan taaskaan ajanut tarpeeksi päälle. Muuten ihan ok. Seuraava pätkä 7-10 ja kymppi sylkkärillä. Sylkkärissä taas ekalla kerralla pallo kädessä häiritsi mutta sitten ilman palloa lähti yllättäen sujumaan, ensimmäistä kertaa ikinä! Viimeinen toisto meni jo ihan asiallisesti. Sen sijaan jostain ihmeellisestä syystä Just ei irronnut 11-putkeen. Ei sit millään. Vaikka esim. seiskalle lähti toiselta päältä lähetettynä. No, nää on näitä. Otettiin sitten viimeisenä vetona 11-14, joka meni kanssa ihan kivasti, joskaan en kääntänyt ajoissa kolmelletoista ja käännös venyi. Mutta se oli jo voi voi.

Tänään vielä Ninan valmennuksessa tällaista pohjaa. Aloitettiin valkoisista ympyröistä ottamalla pari kertaa rengasta erillään. Just oli tosin sitä mieltä, että otetaan putkea erillään. Totesin, että se pitää kääntää vastakäännöksellä 3-4 vaikka lähettäis ilman vauhtiakin...


Sitten alusta 1-4 ja vakavia ongelmia vastakäännöksen ajoittamisessa. Ei se pelkkä kääntyminen auta, pitää vielä tehdä käännös oikeassa kohdassa ja ajoissa. Viimeisellä kerralla onnistui tosi hienosti! Sitten 4-7. Aluksi Just ei keskittynyt yhtään (ajatteli Ninalla olevaa palloa) ja homma meni ihan reisilleen. Kun se sitten uskoi saavansa palkan multa, saatiin onnistuttua sekä valssilla 5-6-väliin että takaaleikkaamalla seiskalle. Seuraava Pätkis 9-13. Just irtosi hyvin 11:lle mutta sitten vedin niin kovasti, että se tuli esteen 12 ohi mun puolelta. Putkeen meni hyvin.

Tässä kohtaa tauko ja toinen setti aloitettiin samasta kohdasta. Ekalla kerralla sama virhe kuin aiemmin. Ohjeena tehdä puolivalssi eikä pelkkää vetoa, että saisin linjan suoristettua. Tokalle toistolle Just oli vissiin vähän ladannut pattereitaan, koska lähti 9-10 sellaisella vauhdilla, että mä jäin kuin nalli kalliolle. Ja kun en oo tottunut ohjaamaan takaviistosta, niin ohjaus 11-12 -kohdassa meni paniikin puolelle. Kolmas kerta aloitettiin hypyltä 7, että sain edes pikkuisen etumatkaa ja ehdin Just ja Just tekemään hätäsen puolivalssin ja saatiin kaikki esteet mentyä oikein. HUH.

Loppuun otettiin vielä mustia numeroita seiskaan asti. Oli muuten aika haastavaa tehdä kuusi valssia peräkkäin lyhyillä väleillä. 1-2 valssia osaan tehdä ihan nätistikin mutta nyt piti skarpata todella kovasti. Ensin tuli vähän kaikenlaisia ongelmia, rengas ei löytynyt, käännökset näytti mihin sattuu ja koirakin hyytyi. Se ilmeisesti suuttui mulle, kun en näyttänyt selkeesti ja sanoi plaah. Seuraavalle yritykselle tsemppasin ja koirallakin löytyi vielä yksi palkki akkua ja saatiin ihan kohtuullinen suoritus aikaan. Oli kyllä tosi hyvä harjoitus kaikinpuolin!

Niin ja keppien opettelu pitäis vissiin aloittaa.

lauantai 16. elokuuta 2014

Tokotilanne

Nyt on treenailtu päälajeja. Vielä kun muistaisi, mitä ollaan tehty... :D Ainakin keskiviikkoisin ollaan tokoiltu ja torstaisin ageiltu. Laitan tähän nyt tokojutut ja teen agilitytreenipäivityksen myöhemmin.

Loman jälkeen keskiviikkona reenailtiin tossa radan toisella puolella olevalla kentällä. Alkaa olla jo vakavia ongelmia muistaa niin vanhoja asioita, mutta luulisin, että Lyyti teki hyppyä ja luoksetuloa tolpan kierrosta. Ja ehkä jotain muutakin, mitä en muista. Toi luoksetulo kierron kautta oli valtava oivallus. Lyytillä on noi kierrot olleet vähän mitä sattuu, se on vaan laittanut tassut pylvästä vasten. Mutta nyt tehtiin korkealla valotolpalla ja se muisti kiertämisen hyvin. Näin saatiin treenattua luoksarin loppuosaa aika lyhyelläkin matkalla ja fiilis oli tosi kiva :-)

Toissa viikonloppu oltiin taas mökillä. Yhtenä päivänä oli olevinaan viileempää, pilvistä ja tuulista, joten lähettiin Mirvalle treenaamaan. No, eikös heti kun me ehdittiin kentälle, ollut taas 28 astetta ja auringonpaahde. Lyyti teki ruutua ja jääviä. Ruutu ei onnistunut ollenkaan, myöhemmin tajusin, että siinä sepelillä oli liian paha juosta. Ei kenelläkään onnistunut nimittäin. Jäävissä oikein hyvä treeni, eri osasia ja kokonaan. Luoksetulossa sama juttu kuin ruudussa, ei onnistunut sepelillä mutta toisella puolella kenttää onnistui. Justillakaan ei onnistunut ruutu mutta se sai leikkiä uudella ongella, mikä oli siistiiiiii.

Viime viikon keskiviikkona tokoiltiin taas kaukalolla. Aloitettiin paikkamakuulla, jossa mokasin pitämällä Lyytin ensin hetken tolpassa. No, se oli kuin lentoon lähdössä, haukahteli ohikulkeville koirille ja jopa nousi istumaan yhdessä vaiheessa! Paikkamakuussa ei oo tullut virheitä niin pitkään aikaan, että on unohdettu treenata sitä. Tarkoitus oli tehdä Lyytille vähän kisamaisempi treeni, mutta otettiin lämmittelyksi vähän hyppyä kosketusalustalla. Fiilis ja vire oli tosi hyvä ja hypyt sen mukaiset. Sitten kisamaisesti alon 4 jälkimmäistä liikettä eli maahanmeno+luoksari+seisominen+hyppy. Ja meni kyllä tosi kivasti. Ei mitään isompia virheitä ees! Luoksarin aikaan ohi meni just joku koira ja tolpassa olevat koiramme alkoi rähjätä sille, joten Lyytinkin piti sanoa pari haukkua matkalla. Tuli kuitenkin iloisesti laukalla ja autoin sivullekin vain ihan pienellä käsimerkillä. En oo varmaan noin koemaisesti sitä tehnytkään! Vähän kontakti rakoili alkuasennoissa mutta sitten liikkeisiin kuitenkin lähti ihan reippaasti. Yleisönä toimi fudispelaajat, jotka keskeytti pelinsä katsoakseen meidän treenailua :D Just teki varmaan kiertoja ja lähtötilanteita tollon, en oikeen muista.

Viime viikon sunnuntaina käytiin hallilla aamulla Annikan kanssa. Lyyti teki liikkeellelähtöjä, joissa se oli vähän vaisu. Syy selvisi iltapäivällä; sillä oli maha kipeä. Luoksetulo putken kautta meni kuitenkin ihan innokkaasti. Lelulla vaan tulee tosi hyvä vauhti ja draivi mutta sitten Lyyti jää vähän odottamaan vapautusta lennosta ja unohtaa istua sivulle. No, täytyy vaan muistaa vaihteleva palkkaus.

Tämän viikon keskiviikkona tehtiin Lyytille vähän erilainen treeni. Ensin paikkamakuu, joka tällä kertaa onnistui paremmin. En laittanut Lyytiä tolppaan keräämään kierroksia ja se malttoikin olla lähes ääneti. Sitten purkkipalkalla seuraamispätkiä, n. kahden käännöksen pituisia. Totesin, että jos perusasennossa vedän henkeä ja laitan tumput suoriks, kontakti katoaa. En saa siis "hylätä" Lyytiä edes hengenvedon ajaksi. Kun pidin siihen kontaktia ja kävelin rennosti ja iloisesti, se seurasi supersuperhienosti koko ajan! Purkki oli siis mulla taskussa ja annoin sieltä aina haukata joka pätkän jälkeen. Toimi tosi hyvin, into vaan kasvoi koko ajan. Sitten vähän ruutua, ensin lelulle, sitten alustalle. Nää meni tosi innokkaasti mutta sitten toisesta suunnasta ei mennytkään. Tosi harmillista, että ruudun motivaatio on kärsinyt. Loppuun saatiin kuitenkin vielä onnistuminen. Justin vuoron aikaan alkoi ukkosmyrsky, joten otettiin vauhdikkaat pikatreenit. Tuuli heitti kosketusalustan pois ruudusta mutta onnistuin huminan yli karjaisemaan "jes", kun Just oli ruudussa ja se pysähtyi hienosti. Tehtiin sitten samaan tyyliin tyhjää ruutua muutama kerta ja se meni kyllä upeasti. Jee, pentu osaa yhden tokojutun!

Laitetaan nyt tähän vielä maailmanvoittajan arvostelut:
  • Justin arvostelu: "Vielä hieman kevytrakenteinen, lyhyehkö narttu. Jalo pää. Pehmeä selkä. Oikea-asentoiset raajat. Liikkuu hyvin. Oikea karvanlaatu."

  • Lyyti: "Takaa hieman ahtaasti, muuten hyvin liikkuva, hyvin rodunomainen kaunispäinen tyttö. Hyvä karva."

perjantai 1. elokuuta 2014

Parempi!

Sunny pääsi maanantai-iltana Kirstin käsittelyyn eläinsairaalalle, sai selkäänsä laseria ja etupäähän hierontaa. Käsittelyn jälkeen se venytteli ensimmäistä kertaa varmaan viikkoon! Tiistaina e oli aika reipas mutta keskiviikkoaamuna taas vaisumpi. Illaksi taas piristyi ja torstaiaamuna halusi oma-aloitteisesti kävellä tavallisen parin kilsan aamulenkin! Viikonlopun aikana loppuu 10 päivän lääkekuurit, toivottavasti ei tule takapakkia niiden ansiosta. Selväähän se on, että jos se vielä kerran romahtaa, niin se on sitten siinä.

No, valoisampiin asioihin. Lauantaina tytöillä + Toivolla oli näyttely Tuomarinkartanossa. Kaikki esiintyi reippaasti 30 asteen helteestä huolimatta, Toivonkin näyttelydebyytti meni tosi pätevästi ja Just jaksoi seistä temppuilematta. Tuloksena koko porukalle EH:t.
Lyytin arvostelu:
"Oik. tyyppi & mittasuhteet. Hieman kapeakalloinen pää, jonka kuono-osa voisi olla voimakkaampi. Hyvät korvat, hyvä kallo. Niukasti kulmautunut etuosa, paremmin takaa. Vähän kapea eturinta. Vapaat liikkeet. Oikealaatuinen karvapeite."

Just:

"Vielä kovin kevytrakenteinen, tyypiltään oikea. Kevytkalloinen ja -kuonoinen pää, hyvät korvat. Silmät voisivat olla tummemmat. Runko saa vielä täyttyä. Eturinta vielä puuttuu. Riittävä raajaluusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Kevyet liikkeet. Oik. karvanlaatu. Hieno käytös."

Sunnuntaina Just oli kunnostautunut Kumpulassa oppimalla avaamaan portin hakasen. Nyt on takaporteissa salvat ja etuportissa tosi ovela hakanen. Katsotaan, kuinka kauan menee, ennen kuin se oppii avaamaan tuonkin. Illalla tehtiin Justin kanssa yksi setti hyppytekniikan taipumistreeniä. Oikealle mennessä pudotti viimeistä rimaa. Näytti kyllä siltä, että pudotti sen takajalalla hyökätessään lelulle, mutta tiedä häntä. Ens kerralla pitää varmaan kokeilla jättää lelu kauemmaksi.


Tiistaina mulla oli vapaapäivä, joten perinteiseen tyyliin menoja 9.30-23. Aamulla käytiin paimentamassa, kun treenikortista oli viimeinen kerta jäljellä. No onneksi saatiin nyt tuo käytettyä, alkaa vähän kyllästyttää toi touhu, kun en ite ymmärrä, koira ei ymmärrä eikä edistys näy. Ja pirun kallistakin vielä. Nyt muutenkin syksyn lähestyessä alkaa tuntua siltä, että näyttely- ja paimennushommat alkaa riittää ja vois keskittyä päälajeihin. Illalla tytöillä oli vielä fyssari. Just oli edistynyt jumpissa ja Lyyti aika hyvässä kunnossa :-)