tiistai 12. toukokuuta 2015

Valmennusta koko elämä...

Tai siltä ainakin tuntuu. Sen lisäksi, että valmentaudutaan hevosten kanssa melkein joka viikko, Justin 2.5. lappalaisvalmennuksen jälkeen on ollut jo kaksi valmennusta: ollaan kesäkauden seuratreenit Janne Karstusen ryhmässä ja sitten 8.5. pe oli vielä Ninan valmennus. No mikäs tässä, jos unohtaa kattoa tiliotteet ;-)

Aikajärjestyksessä aloitetaan tosta 6.5. ke Jannen treeneistä. Ekat ulkoagitreenit ja kyllä huomasi epävarmuutta esteiden suorittamisessa. Eka veto meni ihan pelleilyksi (taas) ja sen jälkeen suoralla hyppy-rengas-pituus- palkka Just meni renkaan sivusta. Ensin ajateltiin, että sen edellinen kaarre menee vaan niin pitkäksi, mutta sitten todettiin, että kyllä se on nyt estevarmuuden puutetta. Ulkokentän rengas on toki erilainen kuin hallin rengas! Vähän aikaa väännettiin sitten rautalangasta ja sitten rupesi oikea aukko löytymään. Vauhti oli kyllä mallia Juhannusraketti, jos positiivista pitää etsiä. Sitten otettiin puomia, jossa ekalla kerralla taas epäröintiä, sitten alkoi sujua. Kerran lähti kontaktilta ilman lupaa, mutta seuraavalla kerralla korjasi, kun sanoin kontaktikäskyn ääneen. Keinulla taas oli enemmänkin epävarmuutta, sadesäällä kentän puukeinu oli vielä liukkaanpuoleinen, joten ero hallin kangaskeinuun oli aika iso. Itsellä oli vähän vaikeuksia keskittyä tähän treeniin, mutta eiköhän se tästä, kun totun uuteen ryhmään ja kouluttajaan. Oli kyllä erinomainen muistutus siitä, että estetreeniä pitäis tehdä ihan tosi paljon.

Sitten 8.5. Ninan treenit. Ehdin paikalle sen verran ajoissa, että otettiin Lyytin kanssa pikatokot. Hallilla kun oltiin, niin noutoa ja luoksaria putkelta! Nouto toimi tosi kivasti, oli ainakin palautuksessa vauhtia! Kerran oli ottanut kapulasta huonosti ja sitten se putosi suusta, mutta muuten toi sivulle. Luoksarin stopit myös hyviä eikä ennakointia ollut.

Justin treeneissä aloitettiin valkoisista numeroista. Ensimmäistä kertaa Justin elämässä mentiin heti eka toisto koko rata nollalla läpi!!!!! Koska olin tietysti unohtanut videokameran kotiin, ei tästä ole todisteita, mutta onneksi todistajia sentään oli ;-) Radan haastavin kohta oli 5-6-välin valssin ajoitus. Kohdassa sai jo melkein liikaa etumatkaa, että teki mieli mennä valmiiksi seisoskelemaan. Mutta eihän se käy, kun ohjaaminen tapahtuu liikkeellä. Sitten kun en mennyt odottamaan, aloin tehdä valssia liian myöhään ja Just luikahti väärään päähän putkea.

Mustien numeroidenkin eka veto meni aika hyvin, muuten nolla paitsi että Just otti yhden ylimääräisen hypyn (valkoinen 5). Tän radan haaste oli 6-7-väli, kun oltiin tultu kovaa ja sitten piti kääntyä. Tämän hieromisesta Alma sai videota.

Kolmas setti tehtiin vapaavalintaista kontaktia, mä otin A-esteen (näkyy myös videolla). Todettiin, että ei tarvitse vielä luopua ponnari-menetelmästä mutta sitä pitää siirtää 1-2 puolaa ylemmäs. Jos se on siellä kontaktin rajalla, niin Justin askeleet ei sovi millään. Samalla voin kuitenkin alkaa opettaa boksia temppuna, jos joskus tarvii siirtyä siihen.


La-ma vietettiin mökillä, jossa oli aika onnellisia koiria :-) Lauantaina tein Lyytille jäljen, jossa oli ekaa kertaa purkkien päällä esineet (hanskoja). Kaikki purkit, hanskat ja pyykkipojat löytyi mutta muutamasta Lyyti ehti mennä yli, ennen kuin huomasi ne (ei tarvinnut kuitenkaan auttaa). Ihanaa oli taas nähdä, kun Lyyti on ihan liekeissä tosta hommasta. Ei ois malttanut millään lähteä lenkille jäljen vanhenemisen ajaksi, kiskoi vain hulluna aloituspaikkaa kohti :-)

Maanantaina avattiin Justin kanssa pyöräilykausi, vedettiin n. 5 km lenkki. Ärsytti vaan, kun se menee menomatkan hirveetä vauhtia mutta paluumatkan hölkyttelee. Pitäis varmaan mennä aina vain kotoa poispäin :D Iltapäivällä otettiin Mirvan ja Oivan kanssa pikatokot Korpilahden satamassa. Lyytille enimmäkseen kehääntuloa, siirtymisiä, liikkeiden aloituksia. Meni ehkä vähän hinkkaamisen puolelle, ei jäänyt kovin hyvä fiilis, vaikka periaatteessa Lyyti toimi kai ihan kivasti. Lopuksi vielä kokonainen nouto. Maltoin odottaa, että Lyyti nosti katseensa ja sitten lähti hienosti ekasta käskystä. Yksi haukahdus ja palautus ravissa, että kyllä tolla jo pisteitä sais.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti