Muuten viime viikolla treenattiin tiistaina A:ta ja lauantaina valmennus. Tiistaina huomasin, että ollaan treenattu A:ta enimmäkseen lopputreenistä, kun Just on ollut jo väsyneempi. Nimittäin aivan järjetön vauhti! Otettiin myös ilman mitään apuja ja kerran loikkasi. Siitä pallo pois suusta ja uudestaan, meni paremmin.
Lauantain valmennuksessa Nina sairastui eikä päässyt tulemaan. Koska oltiin kaikki jo tultu paikalle, treenattiin keskenämme. Rata meni muuten hyvin, paitsi viimeinen takaakierto 9-10. Laitoin tahallani palkkaajan sinne loppuun, niin että Just joutui ohittamaan sen. Sain sen kyllä kympin taakse, mutta se kiersi aina hypyn kokonaan. Sit kun ei saanut palkkaa, turhautui ja meni toiselle puolelle hallia suorittamaan esteitä yksinään :D
Ongelmia oli ainakin mun käsityössä, tein käännön oikealla kädellä, vaikka logiikan mukaan se ois pitänyt tehdä vasemmalla. Käsi nousi myös taivaisiin, ja eihän se koiralle mitään kerro. Tehtiin myös puomia, kerran jäi liian ylös, kaikki tassut kontaktille. Vauhti oli ihan ok joka kerta. Sitten maksirengasta kun kerran oli erinäköinen rengas tarjolla. Ja tää oli iso ongelma. Just näytti sihtaavan renkaalle, mutta viime hetkellä limbosikin. Palkan korkeus tuntui vähän vaikuttavan, mutta oli Just myös jo tosi väsynyt, että ehkä se ei ihan jaksanut enää keskittyä?
Tän viikon Jannen treeneissä kolmea rinnakkaiseta hyppyä. Ensin serpentiiniä, jossa Just kiersi viimeisen hypyn aina takaa. Ei onnistunut, ei sit millään enkä edelleenkään tiedä, miten tota nyt sit pitäis treenata... Takaakierrot meni ihan ok. Välistävedot... no, niistä ei varmaan kannata edes puhua -_- Miten voikin olla noin vaikeeta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti