Maanantaina kolmas kerta Mervin tokoryhmää. Aloitettiin paikkiksella Justin kanssa, meni ihan hyvin. Lyytille oli erityisohjelmaa, voittajan noutoja. Tehtiin ensin lämmittelynä ohjattu niin, että Mervi vei kapulat mutta en tehnyt alkuseuraamista, käänsin vain nenän itseeni päin. Haettiin oikea tällä kertaa, hyvin haki, vaikka oli häiriöihin päin. Sitten päivän pääaihe eli tunnari. Mervi ehdotti sellaista tapaa, että väärät on kasassa ja oma linjalla niitä kohti ja sitä siirretään aina lähemmäs ja lähemmäs. Ekalla kerralla meni oman yli ja haki kasasta väärän, MUTTA ei paineistunut korjauksesta vaan lähti ihan samalla vauhdilla uudestaan ja nyt toi oman. Tokalla kerralla toi oman. Kolmannella kerralla oma oli jo melkein väärien luona, Lyyti meni sinne mutta jäi kattelemaan muiden ryhmän koirien tekemisiä. Sanoin uuden käskyn, jolloin nappasi oman suuhun ja lähti viemään sitä kaverille :D Tässä vaiheessa kutsuin ja sit Lyyti toi mulle. Ei otettu enempää, koska epäilin, että riskit väärän tuomiseen olivat kasvussa. Ihan lupaavalta näyttää tää tapa, jatketaan tällä!
Justille päivän varsinaiset aiheet eli liikkeestä istuminen ja kapulanpito. Istumisessa oli vaikea pitää kriteeriä. Eli jos Just ensin seisoo ja siitä istahtaa, niin se ei ole palkan arvoinen suoritus. Hyvä havainto oli myös se, että teen varmaan jotain tahattomia käsiapuja. Pallon kanssa toimi paremmin. Kapulanpito oli viimeisenä, Just alkoi olla jo aika väsynyt, kun oli tosi kuumakin, mutta piti kuitenkin ihan hyvin, sylki ehkä kerran. Pikkuisen puljas, vaikea sanoa, johtuiko läähätyksestä. Täytyy ottaa kapulan revitys taas käyttöön :-)
Keskiviikon agilitytreeneissä ratatreeni, tehtiin noi ympyränumerot, mutta jätettiin este nro 2 väliin, jotta saatiin palkattua lähdöstä. Rimat oli 50-55. Lähdöissä erittäin hyvä asenne, ei mitään sijaistoimintoja! Kerran pudotti 2. riman, kun kaivoin Just lelua taskusta, mutta kun Ville palkkasi seuraavalla kerralla, ei ollut ongelmaa. A:lta kepeille kokeiltiin useampaa ohjausta. Ensin leikkasin muurille, jolloin keppiohjauksesta tuli "silmät kiinni toivo parasta" rynnistys. Just meni kyllä oikein ohjauksesta huolimatta. Sitten ohjaus reunan puolelta ja leikkaus kepeille, tämä oli upea! Viimeinen vaihtoehto persjättö hypyn ja muurin väliin, tämäkin onnistui ja saatiin kehuja Justin varmasta juoksukontaktista A:lla. Seuraava kysymys oli puomille vienti. Tein ensin takaaleikkauksen, joka oli huono. Sitten persjättö, joka oli parempi, varsinkin kun koira alkoi olla jo ihan puhki ja kuumissaan, niin ehdin hyvin :D
Lyytille kouluttamista ennen metallinouto kokonaisena liikkeenä. Hyvä lähtö ja nosto, tuli laukalla mutta sivulletulossa vähän kalisutteli. Tehtiin vähän vauhtikantoa vielä ja tuntui ihan lupaavalta, nopeaa palkkaa vaan ennen kuin ehtii kalisuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti