sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Hyppyryhmän 2. tapaaminen

Tänään oli hyppytekniikkaryhmän toinen treenikerta. Just aloitti set pointilla tasaokserilla, väli ponnariin 4 ft. Aloituskorkeus 30 cm, siitä mentiin 45 cm asti. Palkkausta säädettiin, menin ensin kutsumaan lelulle, mutta yllättäen pelkälle lelulle meno toimi paremmin, ei tehnyt myyrähyppyjä tällä kertaa! Oli epätasainen mutta positiivista oli se, että muutti kuitenkin toimintaa koko ajan eikä fiksoitunut johonkin tiettyyn suoritukseen.

Toisena piti ottaa etäisyyden arviointia. Jenni halusi mennä Justin palkkaajaksi (palkkana narun päässä reikäpallo), mutta pikkuisen taisi olla liian hyvä palkka, koska meno oli vähän päätöntä ja kropankäyttö vajaata. Vaihdettiin sitten perussarjaan oksereilla ja palkaksi pelkkä tämä samainen reikäpallo ilman Jenniä, edelleen vauhtia oli enemmän kuin järkeä ja Just loikkasi kaksi viimeistä estettä yhdellä loikalla. Pallo tokavikaan väliin; se oli Justin mielestä vähän tyhmä juttu eikä halunnut alkaa yksinään leikkiä :D Vaihdettiin sitten huonompaan palloon, ja lisäksi Ulla laittoi pari ylimääräistä vinorimaa optiseksi haasteeksi ja sitten alkoi jo kropankäyttö muistua mieleen.

Kolmannessa setissä alastulo sianselällä. Ensimmäinen yritys ihan katastrofi, tuli melkein nenälleen sianselän jälkeen. Muut toistot vähän järkevämpiä. Yhteenvetona suunta on oikea; painoa on jo pudonnut ja alastulot on pehmeämpiä, ei tömise enää niin kovaa. Mutta etupäähän tarvitsee edelleen lisää tukilihasta, ja laihis jatkuu vielä. Eipä tässä kukaan mitään taikatemppuja odottanutkaan, mutta oli kiva kuulla, että parempaan päin ollaan menossa :-)

Lyyti oli yökylässä porukoilla, joten kun se tuli kotiin, sekin pääsi yksinään johonkin, käytiin Maijan ja Napsun kanssa tokoilemassa tossa kaukalolla. Erikoinen päivä: vauhtiliikkeet ei maistuneet mutta sen sijaan seuraaminen maistui! Otettiin ensin leluruutu, taisin vähän ahnehtia matkassa (yli 30 m), kun Lyyti ei lähtenyt sivulta. Toisella toistolla lähti mutta hölkkäsi sinne niin hitaasti, että mulla alkoi savu nousta korvista. Onneksi Maijalla oli tilannetajua ja meni Lyytin kanssa leikkimään sillä aikaa, kun mä hengittelin syvään :D Otin sitten vielä kolmannen kutsuna, että sain vauhdikkaan tulon, se sentään onnistui. Sitten tauko ja toisessa setissä ohjatun alkuosaa. Kapuloiden sijasta pallot tällä kertaa. Yllättäen Lyyti ei jäänyt tippaakaan jumittamaan niihin vaan lähti tosi reippaasti seuraamaan. Ensin palkkasin liikkeelle lähdöstä, sitten täykkärin jälkeen, sitten seisomisesta. Mutta kokonaisena tää liike ei vielä suju; seisomasta Lyyti ei enää muistanut koko palloja. Eli tähän tarvitaan vielä joku välivaihe. Koska kerran seuraaminen näytti maistuvan, otettiin viimeiseksi kisamainen seuraaminen. Se meni kyllä hyvin, ihan vain pari pientä kontaktirikkoa, mutta tosi reippaasti oli mukana koko ajan ja hyvällä ilmeellä. Loppupalkka ansaittu :-) Kerrankin osasin muuttaa lennosta suunnitelmaa niin, että se kannatti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti