

Lyytistä selvästi näki, että tehtiin voittajan eikä mestarin juttuja, sen kanssa oli tosi varma fiilis. Tärkeä treeni! Vaikka tuo keskeneräinen mestari alkaakin jo poltella mun levotonta mieltäni, niin jotkut voittajan möllit tai nollakoiran homma ei ois yhtään huono idea tähän kohtaan.
Torstaina ennen agilitytreenejä Lyyti sai vetää pikatreenit. Olikin ihan yleisöä, kun kouluttajaa lukuun ottamatta muut ryhmäläiset olivat jo paikalla... Tehtiin eka pitkästä aikaa tunnari, 6 kapuaa T:n muodossa. Vähän jähmeä suoritus, mutta oma tuli. Herkkutikun jälkeen rallytemppuja taas. Aloitin liikkeellelähdöillä hypyn edessä. Parani! Sitten yksittäisiä mestarin temppuja: paikallakäännöksiä oikealla, putki, liikkeestä maahan -kierrä koira yms. On se kyllä jo aika taitava! 😍
Justille taas aivan huikeat agilitytreenit. Ensin rata läpi; muuten meni hyvin, mut jäätiin vähän putkiluuppiin, kun ensin itse ohjasin väärälle putkelle, sitten Just valitsi vielä yhden putken puomin sijaan 😂 A oli vähän vaarallisenkin lennokas; jäin kauhuissani katsomaan, mutta Just jatkoi rataa ihan oikein pimeään kulmaan putkeen. Lopussa oli putkelta 2 hyppyä ja kepit itsenäisesti, oli hyvä ja nopee ja sai siitä pallon. No, Justin mielestä tää oli niin makee juttu, että kyseiseltä putkelta tarjosi aina hyppysuoraa kohti keppejä eikä ois malttanut millään tulla sisempänä olevalle A:lle. Vähän kuin siis ois tehnyt leijeröintiä, mutta selvästi se johtui palkasta. Anni keksi kokeilla sellaista, että juoksen vain eteenpäin katsomatta koiraa enkä yhtään pidä kättä ojossa. Tadaa - A:lle tuli! Ja vielä hienot itsenäiset A-suoritukset joka kerta. Samaa juttua kokeiltiin puomilla ihan treenin lopuksi. Puomin alla oli siis U-putki. Aiemmilla kerroilla olin itse jäänyt taakse niin, että Just sai rauhassa tehdä valinnan. Se toimi mutta oli hidas tapa. Kokeiltiin sitten sitä, että juoksin itse eteenpäin koiraa katsomatta. Just tuli joka kerta puomin ja oli varmaan sekunnin nopeampi. Olin ihan liekeissä tästä jutusta - tätä pitää joskus kokeilla kisoissa!
Alkuradassa oli kolme sivuttaishyppyä, joita kokeiltiin kolmella tavalla: veto - veto - viskileikkaus, päällejuoksu - päällejuoksu - lähetys sekä päällejuoksu - japanilainen - viskileikkaus. Kaikki onnistui, Annin mielestä keskimmäinen vaihtoehto oli varmin ja helpoin, ensimmäinen tökkivin ja viimeinen sulavin. Näitä ois mielenkiintoista joskus kellottaa. Olin tyytyväinen, kun sain japskin ekalla onnistumaan!
Fiilikset katossa lähdettiin jäähkälenkille ja siellä sitten tunnelma kääntyi pahasti pakkasen puolelle, kun jotkut käsittämättömän ajattelemattomat ihmiset ampuivat raketteja NELJÄS TAMMIKUUTA!!! Vielä niitä Justille kaikista pahimpia vinkuvia. Ekat pari meni taas hyvin, mutta niitä tuli liian monta ja vähän liian läheltä. Onneksi saatiin tilanne nollattua kanafileiden ja toisen lenkkisuunnan avulla, ja kouluttamisen ajan Just nukkui häkissä ihan rauhallisesti. Vaan vielä kouluttamisen jälkeen, kun pissatettiin koiria, ammuttiin vielä lisää raketteja aika läheltä, niin niistä viimeinen oli sitten jo liikaa, pelon puolelle meni. Just palautui kotimatkan aikana ja kotona oli taas ihan ok. Vaan on se saatanasta, että sitä onnistuu suojelemaan koiraansa 27.12.-3.1. ja sitten 4.1. joku onnistuu pilaamaan kaiken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti